Lapsena olemisen ihme

KUVA: Köhler, Henning. Lapsena olemisen ihme. Suom. Maire Olkkonen. 2003. Helsinki: Suomen Antroposofinen liitto.

PYHÄAAMUUN sopinee hieman syvällisempienkin asioiden pohdiskelu. Niinpä tartuin Henning Köhlerin ihastuttavaan teokseen Lapsena olemisen ihme. Kyseessä on tiukasti antroposofinen teos, joten pieniä nielemisvaikeuksia kyllä esiintyi. Mutta teoksen perusviesti on upea!

Meillä itse kullakin on oma näkemyksemme kasvatuksesta ja opetuksesta. Toisilla näkemys on pinnallinen, toisilla syvällinen, toisilla hajanainen, toisilla johdonmukainen. Fiksu näkemys on sopusoinnussa eräitten filosofisten perusolettamusten kanssa. Näistä keskeisimpiä on käsityksemme ihmisestä ja lapsuudesta sen osana.

KÖHLER kuvaa teoksessa vastaanpanemattomalla tavalla tuon näkemyksen merkitystä. Antroposofeilla on äärimmäisen individualistinen ihmisnäkemys. Periaatteessa ihmista voi kuvata kahdella tavalla:
1. lapsi on geeniensä ohjaama
2. lapsi on tyhjä taulu, jonka tyhjyyden ympäristö (kasvatus) täyttää oppimisen kokemusten kautta.

Antroposofien mielestä lapsi on näitä kahta, mutta sen lisäksi vielä muuta. Lapsella on elämäntaipaleensa alusta aivan oma, muista eriävä olemus, jonka itseyttä meidän on kunnioitettava. Se, mikä lapsessa on omaa, on kolmas osa hänestä. Tälle kolmannelle osalle nykyinen tiede on vielä tavallaan sokea. Lapsessa on oma plastisesti luova alkuviettinsä, oma plastisesti luova keskeinen motivaatioonsa, joka on aivan omaa laatuaan. Tämä ihmisyyden kolmasosa on olemassa yksilöllisyytenä jo ennen syntymää, ennen hedelmöitystä ( vaikea niellä, vaikka kirjoittaja siteeraa Maria Montessoria)

Tässä ihmiskäsityksessä me emme ole (vain) seurausta jostakin. Sitä, mikä ihmisessä on ominta, ei pysty järjellä käsittämään, mutta silti voimme tukea sitä. Lapsen yksilöllisyys on kaikkein pyhin, se ei tarvitse kasvatusta, se kehittyy itsenäisesti. Lapsi tietää ensi sekunneistaan alkaen, mitä pohjimmiltaan tahtoo. Meidän täytyy vaistota hänen tahtonsa.

JOS olemme valmiit jakamaan näin vahvasti individualistisen käsityksen ihmisestä, meidän on oltava valmiita myös vetämään siitä johtopäätöksiä kasvatukseen.
1. lapsi ja aikuinen ovat persoonina tasavertaisia. Mitä siitä pitää seurata?
2. meidän on kunnioitettava jokaisen yksilöllisyyttä, omaa kohtaloa, kasvukipuineen. Mitä siitä seuraa?
3. elämän päämäärä on n itsensä löytäminen. Mitä siitä seuraa?
4. ihminen on erittäin herkästi muovailtava ja haavoittuva. Mitä siitä seuraa?

JÄÄNPÄ pohtimaan.