Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

LOST 40 000!


SUOMALAISTA koululaitosta ihaillaan oikeutetusti maailmalla. Olemme voineet ylpeillä paitsi Pisa-tuloksillamme, myös sillä, että meillä kaikki käyvät oppivelvollisuuskoulun loppuun. Tilastokeskuksen mukaan vain 260 oppilasta jää vuosittain vaille peruskoulun päättötodistusta.

MUTTA peruskoulun jälkeen tapahtuu jotain. YLE nosti eilen esiin vakavan huolen työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle jäävistä nuorista. Heidän tavoittamisekseen on käynnistetty laaja Nuorisotutkimuseuran selvitystyö. Noin 20 000-40 000.sta nuoresta ei tiedetä, mitä he tekevät ja millä elävät. Kymmeniä tuhansia alle 25-vuotiaita on työttömänä ja kymmeniä tuhansia tietymättömissä. Pääosa joukosta on keskeyttänyt ammattikoulun.

HUOLI näistä nuorista on vakava, vaikka kaikki eivät syrjäytymisvaarassa olekaan. Mutta monilla on päihde- tai mielenterveysongelmia tai muuten elämänhallinta on hukassa. 18 - 29-vuotiaiden ikäluokassa on noin 100 000 toimeentulotuen saajaa. Lukema ei ole kuulema lamavuosista merkittävästi edes laskenut. Nämä nuoret eivät osaa tai halua mennä työpaikalle ajoissa, he lähtevät kenties työpaikalta etuajassa, tekevät omiaan ja soittelevat esimerkiksi kavereilleen työpaikalta pitkin päivää. Samoilla nuorilla on usein hyvin epärealistiset odotukset työelämästä. He odottavat, että hyvin lyhyellä koulutuksella saa hyväpalkkaisen työn ja eivät sitten malta odottaa.

Yhteiskunnasta putoaminen osataan jo ennustaa. Mm. koulukiusaaminen ja koulukiusattuna oleminen ovat vaaran signaaleja. Suomalaisen Lapsesta aikuiseksi - pitkittäistutkimuksen tulokset osoittavat, että pitkäaikaistyöttömyyden todennäköisyys vaihtelee merkitsevästi lapsuusiäin käyttäytymisen ja koti-ilmapiirin perusteella. 8-vuotiaan aggressiivinen käyttäytyminen ennakoi 14-vuotiaan nuoren koulusopeutumisen vaikeuksia, mitkä puolestaan ovat varhaisaikuisuuden ammatillisten vaihtoehtojen vähyyden, alkoholin ongelmakäytrön ja myöhemmän pitkäaikaistyöttömyyden ennustajia. Jos lapsella ei ole sosiaalisia taitoja, jos hän ei saa kotoa tukea ja opastusta, hänen todennäköisyytensä kokea pitkäaikaistyöttömyyttä 27. ja 36. ikävuoden välillä oli lähes 50% (koko aineistossa todennäköisyys oli 8 %). Jos aggressiivinen lapsi saa harjoitusta sosiaalisisiin taitoihin ja paljon tukea ja ohjausta vanhemmiltaan, todennäköisyys oli 9 %!

SIKSI lasten epäsosiaaliseen käyttäytymiseen on jaksettava puuttua.

Ei kommentteja: