EILEN KYMMENEN VUOTTA sitten isäni kuoli. Sain soiton asiasta koulutuskeikalle Lempäälään. Luultavasti kiersin puhumassa esi- ja alkuopetuksen taidekasvatuksesta. Oli syksyinen viikonloppu. Ja jollen väärin muista soiton jälkeen jokseenkin lyhytuninen yö paikallisessa majoitusliikkeessä.
Kuolema on kumma juttu. Vaikka isää ei enää ole, vaikka häntä ei voi nähdä, hän elää kuitenkin vahvasti mielissä. Huomaan ajattelevani usein häntä. Ja toki kaipaavani. Minä kuulun niihin, jotka haluavat käydä hautausmaalla. Ja aika usein käynkin. Siellä syntyy erityinen tila toisen muistamiselle.
MONI ASIA on toisin kuin 10 vuotta sitten. 13.9.1997 asuimme Niipperin koulun opettaja-asunnossa. Millähän autolla ajelin?Ehkä hopeisella 5-sarjan vanhalla bemarilla? Sitä seurasi sitten punainen Opel Astra. Elämäni toinen ihan uusi auto. Astra taas vaihtui A-sarjan pikkumersuun. Ja se taas 3-sarjan punaiseen bemariin, se 3-sarjan lyhythäntäiseen mustaan bemariin ja se nykyiseen E-sarjan vanhaan mersuun. Että semmoinen ketju.
Nelonen aloitti tv-toiminnan. Suomi oli juuri liittnyt EU:hun. Martti Ahtisaari oli presidentti ja Paavo Lipponen pääministeri. Iso-Britanniassa valtaan nousi nuori Tony Blair. Prinsessa Diana kuoli. Bill Clinton käytti sikaaria sopimattomasti.
Kouluissa toivuttiin hitaasti lamasta. Vantaa lomautti opettajia. Olimme juuri ottaneet käyttöön uuden itse laaditun opsin. Comenius-hankkeemme kukoisti, ja opettajat matkustivat Englantiin ja Itävaltaan. Virtuaalilemmikit villitsivät lapsia. Hartwall-areena avattiin.
Minä olin aloittanut juuri aktiivisesti väitöskirjatyön. Aikamatka olijohtava historian oppikirja. Ja olin 43-vuotias nuorukainen. Norppa oli 10 vuotias. Oi niitä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti