Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, tammikuuta 16, 2007

Lautakunta tapasi nalleja ja karhuja

YKSI AURORAN koulun mielenkiintoisimpia opetuksen kehittämishankkeita on 2c-luokassa toteutettava kehitysvammaisten lasten ryhmäintegraatio. Se kiinnosti myös suomenkielistä opetuslautakuntaa, niin että lautakunta saapui aamukahville neljän voimanaisen voimin puheenjohtajansa Sanna Lauslahden johdolla. Lautakunnan asialistalla on kevään aikana erityiopetuksen kehittämissuunnitelma, ja moneen ratkaisuun auttaa, kun näkee oikeaa koulun arkea.



KUVA: Avustaja Arja lukee luokalle aamusatua. Rutiinit ovat tärkeitä.

Ulla-opettaja ja luokan mainiot avustajat demosivat vieraille tavallisen oppitunnin, johon kuului läksyjen tarkastus, aamusatu. vuodenaikojen kertausta ja valtava yhdessä ryhmittäin tehty kuvateos lapsesta. Lopuksi vielä laulettiin upeasti.



KUVA: Läksyt tarkastetaan. Vihkoihin tuli komeat leimat.



KUVA: Onnistunut ryhmintegraatio tarvitsee tilaa. Aurorassa on kolme mukavan isoa luokkahuonetta. Tärkeää on myös kodin tuki. Tätä hanketta on rakennettu tiivissä yhteistyössä kotien kanssa.




KUVA: Naapuriluokka tuli Katri-opettajansa kanssa pitämään yhteistä laulutuokiota vuodenajoista ja planeetoista.



KUVA: Vierailun lopuksi luokan vanhemmat, vieraamme Mikkelän vastaavalta luokalta, Auroran opettajat Ulla, Kaija ja Katri sekä rehtori kertasivat kokeilujen taustaa ja kokemuksia ja kertoivat lautakunnalle nallekarhuluokan ensi lukuvuoden yhteistyösuunnitelmista. Sekä tietysti uudesta nallekarhuluokasta, joka aloittaa Aurorassa syksyllä 2007. Jos lautakunta niin suo.

Ei kommentteja: