Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

maanantaina, elokuuta 19, 2024

Lautakunnan kokous ke 21.8.

KASVUN ja oppimisen lautakunnan syyskauden ensimmäinen  kokous on tämän viikon keskiviikkona. Onpa mukavaa kuulla, miten hommat ovat lähteneet liikkeelle.

Listan asia-asioita ovat lausunto investointikehykseen ja  osavuosikatsaukset.  

Esittelijän kanta on mukavan kriittinen; 270 miljoonan euron lisäys toimitilahankkeisiin vuosille 2025–34 on riittämätön.  Varhaiskasvatuksessa lasten määrä kasvaa Espoossa tuona aikana 5900:llä!   Väistöjärjestelyt on hoidettava niin, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa. Jne

Osavuosikatsauksissa arvioidaan, kuinka on edetty tuloskorttien tavoitteiden suuntaan. 

Koko toimialan toimintakate on tässä vaiheessa 11 miljoonaa negatiivinen (jos lukuja oikein luen).

Varhaiskasvatus eteen hyvin paitsi taloudessa.

Perusopetus etenee, muttei mm.  pyrkimyksessä vähentää poissaoloja. 4659:lla oppilaalla on poissaoloja enemmän kuin 70 tuntia. 6.luokkalaisten keskiarvot niin S1:lla kuin S2:lla ovat laskeneet.  Molemmilla ryhmillä on myös laskenut päästötodistuksen saaneiden osuus (nyt vähän yli 98%). Lähikoulua käyvien osuus on hieman laskenut (nyt 77,6 %). 9:llä luokalla  erot heikkojen keskiarvojen ja hyvien keskiarvojen koulujen välillä ovat kasvaneet.

2. asteen ja nuorisopalvelut etenee kohti tavoitteita, paitsi siinä, että kaikista lukioista oppilaita osallistuisi  kouluruokailun kehittämiskokouksiin.

Persut ovat tehneet valtuustoaloitteen, joka koskee päiväkotien ja koulujen ohjeita puuttua kotiväkivaltaan (esim. kunniaväkivalta).

Lautakunta saa myös tiedoksi hallinto-oikeuden tekemiä päätöksiä valituksista koskien opettajien valintoja/irtisanomisia ja antaa uusista oman lausuntonsa.

Tässä linkki esityslistaan:

https://espoo.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=20241229


Ei kommentteja: