Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, elokuuta 29, 2024

Eläkeläinen on TOUR: Aikuisdidaktiikkaa











Upea torstaipäivä. Sain opettaa neljännen kerran ainedidaktiikkaa Helsingin yliopistolla aineenopettajiksi opiskeleville monen alan osaajille.

Aamulla oli elkun kannalta aikainen herätys. Bussi lähti klo 8.27. Ja juna Leppävaarasta heti.

Monen alan osaajille? Siksi, että tämä 12 opiskelijan ryhmä ei pätevöidy yhden, saman peruskoulussa tai lukiossa opetettavan oppiaineen aineen-opettajiksi, vaan heidän pääaineensa on melkein kaikilla kasvatustiede. Myös se, millaisissa tehtävissä he haluavat isoina toimia vaihtelee kovasti. Pääosalla on kokemusta varhaiskasvatuksesta, monella sijaisuuksista peruskoulussa. Mukana on myös tyyppejä, joilla on kokemusta amiksesta, kansalais-opistoista- ja myös  yritysten koulutustehtävistä sekä taidealan oppilaitoksista. Osalla maisteriopinnot ovat vaiheessa. Ainakin yksi on jo tohtori.

Kun ryhmä on näin heterogeeninen, ei ole ollut helppoa löytää kurssille vetäjäksi ainedidaktikkoa. Niinpä taas kerran nyt jo 70-vuotiasta  ylesdidaktiikan dinosaurusta on pyydetty  tuntiopettajaksi. Ja minähän olen tästä haasteesta jopa yli-innostunut

TÄNÄÄN alkoi siis  tuttu kolmeen kertaan hiottu PED0032 -luentokurssi, jossa on 18 opetustuntia. Nyt - toisen kerran  - minun pakettiini kuuluu myös 18 tuntia ryhmäharjoituksia.  Minulle se sopii.

Aamupäivällä oli kahden luentotunnin  paketti ja iltapäivällä kahden ryhmätunnin vastaava. Seuraavilla viikoilla luentoja on 4 tuntia kerran viikossa ja ryhmiä samoin. Koulutus tapahtui Siltavuodenpenkereellä pääosin Athena-rakennuksessa. Sielläkin sitä on saanut tehdä hommia vuosikausia. 

Toki oli  nostalginen olo. Mutta niin digilaitteet kuin kalusteetkin olivat vaihtuneet jo vuodessa. Ryhmätilassa oli kolmiopöytiä ja jopa luentotilassa nostettavia pöytiä ja tuoleja.

Sain kytkettyä Macin kiinni uuteen järjestelmään- vaikka oli pakko pyytää niin avuliaalta vaksilta apua monta kertaa ja monta kertaa perua avunpyyntö...

Väsyttääkin. Pitkähän neljän tunnin palkkapäivästä tulee bussi-junamatkoineen (about 8 tuntia).

Mutta hyvä oli mieli. Valittu leppoisa, joustava ja yhteis-toiminnallinen ote toimi. Hieno keskusteleva porukka.Tästä tulee hyvä juttu. Homma jatkuu neljä seuraavaa viikkoa. 


Hieno fiilis koko päivän. - vaikka joka kerta aina jännittää. Kalenterin mukaan tämä on viimeinen sinne sovittu keikka.  Nautiskellaan.

Ei kommentteja: