Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, elokuuta 21, 2024

Kouluvaarin terveisiä keskiviikkona 21.8.

 

















 K omea aamu vespalla Lippajärvelle. 4B-luokka paikalla: oma ope ja yhtä  vaille kaikki oppilaat hyvällä tuulella.






Keskiviikkona koulupäivä alkoi kello 8.15.   Päivän ohjelma käytiin napakasti läpi. 



Musiikissa keskityttiin tänään
taitoon kuunnella musiikkia- ja puhua siitä ja sen herättämistä tunteista. Nautimme Antonio Vivaldin "Kesä"-sävellyksestä kolmen eri version avulla. Seikkailimme netin avulla Vivaldin syntymäkaupungissa Venetsiassa.  Emma-oppilas oli käynyt siellä ja opasti meitä muita. Ei ole digi vain huono juttu. Stten tärkeät asiat muistiin musa-vihkoihin.

Oppilaat saavat pian useaksi viikoksi koululta lainaksi nokkahuilut. Aiomme opetella kaikki - myös me aikuiset- soittamaan  ainakin yksinkertaisia juttuja. Tällä tunnilla katsoimme videon, jossa annettiin perustietoa sekä puhalluksesta että sormiotteista. Vähän jännittää.

Kyllä tauko kelpasi. Aurinko paistoi, ja raikas ilma maistui. Niin hyväntuulisia ihmisiä kahvilla taukotilassa.  Koulumummikin. Talossa on monia taitavia musiikki-ihmisiä, ja saimme hyviä ideoita nokkisjaksoomme.   



Tauon jälkeen alkoi suomen tunti. Nyt pidettiin luetun ymmärtämisharjoitus. Tekstiä sai lukea niin monta kertaa kuin halusi, ja sitten vastattiin kysymyksiin. Hienosti oppilaat keskittyivät ja vastasivat. Ilmapiiri oli niin kannustava: "Ei haittaa, jossei osaa."; Apua saa jos tarvitsee". Meitä oli  tunnilla kaksi apuria. Lisäksi erityisopettaja opasti ryhmää oppilaita omassa tilassaan. Ja aika riitti klassikkotehtäväänkin; värikynien teroittamiseen.



Lounaaksi oli tänään kahdenlaista perunaruokaa  ja salaattia. Toinen oili TexMexperunapaistos. Toisen nimeä en muista. Makua oli molemmissa. Kun oltiin valmiita, pääsi luokkaan katsomaan vallan mainioita minivideoita (Mitä jos?).


 




Enkun tunnilla opeteltiin koululaisten tavaroiden nimiä (esim. terotin). Oppilailla on 4b:ssä omat kirjat ja tehtäväkirjat ja opella sen lisäksi emateriaalia. Sen avulla rikastetaan opetusta mm. lauluilla. Ja onhan se hienoa, että kirjan tekstit kuulee natiivien ääntäminä. Hyvä digi !!! Vielä ehdittiin harjoitella dialogia englanniksi - luokassa ja pihallakin.


Ihana ilma. Kouluvaarikin huilaili. Vespaa kun ei tarvinnut käydä siirtelemässä.



Päivän viimeinen tunti oli matematiikkaa. Monipuolista toimintaa: Päässälakuja. Isojen lukujen vähennyslaskua. Pareittain oppimispelejä.   

Niin se päivä meni. Hyvin. Opettaja kävi vielä läpi torstain ohjelman. Luvassa 2 tuntia liikuntaa. Juomapullot mukaan. Tuolit pöydälle. Kamat reppuun. Ja kotiin. Kouluvaari tietysti vespalla. 

Heti aamusta oli tosi kiva kuulla, että Auroraan on juuri perustettu  rehtorin päätöksellä oma pien-ryhmä muutamalle oppilaalle, jotka tarvitsevat paljon apua. Tapasin toisen opettajista, ja hän oli intoa täynnä. Vow.

Illalla oli kasvun ja oppimisen lautakunta. Muistutin siellä (pääluottamushenkilö ei päässyt kokoukseen)  espoolais-opettajien järjestön lähettämästä kutsusta poliitikoille tulla tutustumaan koulujen arkeen maanantaina 7.10.  Kerroin "todistajalausuntonani", kuinka hienoa työtä meidän kouluissa tehdään ja että kannattaa mennä nauttimaan siellä tänä syksynä hehkuvasta työnilosta. 

Kiitoksia taas auroralaisille ja 4B-luokalle mukavas-ta koulupäivästä.  Nähdään taas ensi viikolla.  

Ei kommentteja: