OLEN akateemiselta koulutukseltani kasvatustieteilijä ja sillä alueella muutostutkija. Tein oman väitöskirjani 2004) koulujen omien kehittämishankkeiden onnistumisen edellytyksistä ja perehdyin silloin varsin pitkään muutosteoriaan mm. siihen, mitä ihmiselle tapahtuu, kun muutos tulee pyytämättä ja armoa antamatta.
TILANNE on juuri nyt se. Koronaviirus tulee muuttamaan maailmaa pysyvästi, eikä vain siihen menehtyvien osalta. Se tulee muuttamaan koko ajatustamme opetuksesta, ei vain digivekottimista vaan syvemmin. Kaikki muutos ei tule olemaan heikennyksiä. Muutos on aina myös mahdollisuus. Uskon, että tästä syntyy myös jotain aivan upeaa. Niinkuin niin usein on tuhkasta noussut.
Oleellista on, että ymmärrämme, miten mielemme reagoi. Muutoksessa nousee - Vilho Hirven sanoin- 3 kysymystä; Miten minun käy? Miten minun käy? Miten minun käy?
LÖYSIN muutosteoriaa koskevista muistiinpanoistani kaksi helmeä, jotka haluan jakaa. Kaksi mainiota teoreettista mallia, joista on - uskon niin- meille hyötyä tässä tilanteessa jos haluamme/uskallamme kohdata tunteemme.
1. Muutos onkin kolme projektia
ENSIMMÄISEN helmen "äitiä" en osaa nimetä. Se voi olla Pasi Valtee. Löysin sen vuonna 2006 tekemistäni muistiinpanoista.
Muutos on kolme eri projektia.
2. Muutos ja surutyön prosessi
TOISEN helmen "äiti" on huikea psykiatri Elisabeth Kuebler-Ross (1926- 2004). Hänen luomansa surutyön malli, jossa hän esitteli kuoleman kohtaamisen tuottaman suruprosessin viisi vaihetta: kieltämisen, vihan, "kaupankäynnin", masennuksen ja hyväksymisen, perustui kuolevien kanssa käytyihin keskusteluihin.
Kyseessä on vaihemalli siitä, miten ihmisen mieli toimii, kun hän kuulee kuolevansa. Tätä mallia on hyödynnetty myös muunlaisissa muutoksissa kuin terveydentilaa koskevissa.
SEN avulla voidaan sanallistaa omia tunteita. Ensimmäisen etäkoulupäivän aikana mm. facebookissa oli pääasiassa iso flow. Ideoita vaihdettiin. Uskoa vahvistettiin. Muutos oli niin totaali, että juuri kukaan ei sitä kieltänyt (paitsi jotkut yli 70-vuotiaat :-) ja murkut).
JO pian osa keskustelijoista oli siirtymässä vihavaiheeseen - jopa opettajat toisiaan kohtaan.
Omassa koulussani kohtasimme 2000-luvun alssa - toki pienempiä- kriisejä. Osa koulusta paloi. Rakastettu opettaja menehtyi. Oppilas hyökkäsi opettajan kimpuun. Mutta uskon, että siitä, että yritimme puhua tunteistamme suhteessa Kuebler-Rossin vaihemalliin, vahvisti meitä.
VOIMIA!
TILANNE on juuri nyt se. Koronaviirus tulee muuttamaan maailmaa pysyvästi, eikä vain siihen menehtyvien osalta. Se tulee muuttamaan koko ajatustamme opetuksesta, ei vain digivekottimista vaan syvemmin. Kaikki muutos ei tule olemaan heikennyksiä. Muutos on aina myös mahdollisuus. Uskon, että tästä syntyy myös jotain aivan upeaa. Niinkuin niin usein on tuhkasta noussut.
Oleellista on, että ymmärrämme, miten mielemme reagoi. Muutoksessa nousee - Vilho Hirven sanoin- 3 kysymystä; Miten minun käy? Miten minun käy? Miten minun käy?
LÖYSIN muutosteoriaa koskevista muistiinpanoistani kaksi helmeä, jotka haluan jakaa. Kaksi mainiota teoreettista mallia, joista on - uskon niin- meille hyötyä tässä tilanteessa jos haluamme/uskallamme kohdata tunteemme.
1. Muutos onkin kolme projektia
ENSIMMÄISEN helmen "äitiä" en osaa nimetä. Se voi olla Pasi Valtee. Löysin sen vuonna 2006 tekemistäni muistiinpanoista.
Muutos on kolme eri projektia.
- Projekti 1: Hyvästit rakkaalle vanhalle
- Projekti 2: ”Aniara”- Kutsu upealle matkalle uuteen ja niiden välissä
- Projekti 3: ”Sumujen silta”'
Olemme yhtä aikaa kesken niissä kaikissa. Julmaa.Meille ei ole annetu aikaa luopua. Meille ei ole kerrottu mitä on edessä. Meidät on koottu sumujen sillalle.
TOISEN helmen "äiti" on huikea psykiatri Elisabeth Kuebler-Ross (1926- 2004). Hänen luomansa surutyön malli, jossa hän esitteli kuoleman kohtaamisen tuottaman suruprosessin viisi vaihetta: kieltämisen, vihan, "kaupankäynnin", masennuksen ja hyväksymisen, perustui kuolevien kanssa käytyihin keskusteluihin.
Kyseessä on vaihemalli siitä, miten ihmisen mieli toimii, kun hän kuulee kuolevansa. Tätä mallia on hyödynnetty myös muunlaisissa muutoksissa kuin terveydentilaa koskevissa.
SEN avulla voidaan sanallistaa omia tunteita. Ensimmäisen etäkoulupäivän aikana mm. facebookissa oli pääasiassa iso flow. Ideoita vaihdettiin. Uskoa vahvistettiin. Muutos oli niin totaali, että juuri kukaan ei sitä kieltänyt (paitsi jotkut yli 70-vuotiaat :-) ja murkut).
JO pian osa keskustelijoista oli siirtymässä vihavaiheeseen - jopa opettajat toisiaan kohtaan.
Omassa koulussani kohtasimme 2000-luvun alssa - toki pienempiä- kriisejä. Osa koulusta paloi. Rakastettu opettaja menehtyi. Oppilas hyökkäsi opettajan kimpuun. Mutta uskon, että siitä, että yritimme puhua tunteistamme suhteessa Kuebler-Rossin vaihemalliin, vahvisti meitä.
VOIMIA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti