Kirjoja

Kirjoja

sunnuntaina, elokuuta 25, 2019

Aikuiskasvatuksen kronikka

OLEN koonnut itselleni muistiin  tähän blogilastuun pääkohtia suomalaisen aikuiskasvatuksen kehityksestä. Aikuiskasvatus  on sekä tieteenala että käytännän kasvatustoimintaa.

AIKUISKASVATUS TIETEENALANA

Andragogiikan isä: Malcolm
Knowles
Suomessa aikuiskasvatusta alettiin tutkia ja opettaa 1920 -luvulla nimellä kansansivistysoppi.  Myöhemmin maailmalla sille keksittiin  nimi: andragogiikka. Andragogiikan ydinajatus oli, että aikuinen oppii erilailla kuin lapsi. Se oli siis  aikuisten kasvatuksesta kiinnostunutta ikäkausipedagogiikkaa.

Nimike aikuiskasvatus omaksuttiin meillä 1960-luvun lopulla. Yliopisto-opetuksessa  -ja tutkimuksessa aikuiskasvatus on  tänään hallinnollisesti yleensä osa kasvatustieteitä.

2010-luvulla tieteenala: aikuiskasvatus on  alkanut suhtautua formaaliin aikuiskoulutukseen yhä kriittisemmin vallankäytönä. Arjen aikuiskoulutus  nähdään  syrjäyttämisen oikeuttamisen ja liiallisesti työelämän tarpeisiin mukauttamisen välineenä.

Tutkijoiden huomio onkin siirtynyt  aikuisten oppimiseen nonformaaleista ja ennen muuta informaaleista, ei-järjestetyistä tilanteissa oppimiseen. On innostuttu  sellaisista käsitteistä kuin arkinen oppiminen,  arkipäiväoppiminen,  elämästä oppiminen, orgaaninen oppiminen, satunnaisoppiminen, tahaton oppiminen, yrittämättä oppiminen...

AIKUISKASVATUS KÄYTÄNNÖN TOIMINTANA

Aikuiskasvatuksella  tarkoitetaan myös käytännön kasvattavaa työtä aikuisväestön parissa.

1600- 1700-luvut

Aina 1800-luvulle saakka  kansanopetus   kuului   kirkolle. Uskonsa puhdistanut kirkko  lukutaitoa   tärkeänä,   koska   se   avasi   tien   Jumalan   sanan   opiskeluun   ja   päähän   pänttäämiseen.  Papit  kier-sivät  testaamassa, osaako rahvas  lukea  eri  puolilla  pitäjiä  järjestetyillä  kinkereillä.   Lukutaidoton   ei   voinut   osallistua   ehtoolliselle,   ja   ehtoollisella   käymättömällä   ei   saanut mennä naimisiin.

1800-luvun alku

1800-luvulla suomalainen aikuisväestö oli käytännöllisesti katsoen miltei kokonaisuudessaan koulut- tamatonta.  Aikuiskasvatuksen  ensimmäisinä  tärkeinä muotoina voi pitää  kansallisen sivistys- ja talouseliitin 1800-luvun puolessa välissä käynnistämiä maanviljelysseuroja.

1800-luvun   jälkipuoliskolla  kansansivistysvastuuta jakaamaan tuli uusia voima. Snellmanilainen   kansallisuusaate   ja   fennomania  yhdistyneenä  Nikolai  II:n  ajan  venäläistämispolitiikkaan   synnytti myös idean laaja-alaisesta  koko   kansan   sivistämisestä.

Uno  Cygnaeus  sai  tehtäväkseen   luonnostella   suomalaisen   kansakoulun   mallia.  Maahan   ryhdyttiin   myös   perustamaan   suomenkielisiä   oppikouluja. Kouluolojen uudistuksen ensimmäisiä ja tärkeimpiä askelia olivat myös  maan opettajankoulutuksen ja kouluhallinnon pystyttäminen.

A.A. Granfelt
Aikuisten vuoro tuli hieman myöhemmi. Vuonna 1874  Suomeen perustettiin  Kansanvalistusseura, joka alkoi järjestää luento- ja julkaisutoimintaa. Eliitin pyrkimyksenä oli sivistää raakalaismainen rahvas ja myöhemmin täydentää eri syistä koulun ulkopuolelle jääneen kansanosan tieto- ja moraalitasoa vastaamaan mm. demokraattisen valtion kansalaisilta vaadittavia ominaisuuksia.

Ensimmäinen kansanopisto  perustettiin vuonna 1889.

Vuosisadan taite

Teollistumisen   myötä   Suomeen oli   syntynyt  uusi  yhteiskuntakerrostuma:  kaupunkityöväestö,  jonka  opinkäyntiin  oli  kiinnitettävä  erityistä   huomiota.   Niinpä   Ruotsin mallin mukaan    maamme   edistysmieliset   piirit  ryh-tyivät  perustamaan   erityisiä   työväelle   tarkoitettuja   opinahjoja,   työväenopistoja.

Vuonna 1899 perustettiin ensimmäinen työväenopisto Tampereelle. 1900-luvulle tultaessa myös juuri syntynyt työväenluokka alkoi itse järjestää kansansivistystoimintaa. Nyt sivistystoimintaa saatiin  myös kaupunkeihin.

Itsenäinen Suomi

Zachris Castreń
Maan   itsenäisyyden   alkuvuosina sisällissodan    repimässä   yhteiskunnassa  nähtiin tärkeäksi  koko   luoda kansallinen eheys.  Torpparit  vapautettiin pientalollisiksi.  Toiseksi  keskeiseksi   keinoksi   nähtiin  köyhälistön istuttaminen   koulunpenkkiin. Työväenopiston  varhainen   uranuurtaja   Zachris   Castrén   korosti myös    sivistyksen   tasapuolisen   jakautumisen   merkitystä   yhteiskuntarauhan   säilyttäjänä.  Toiminnasta alettiin käyttää termiä vapaa sivistystoiminta.

Lapsille säädettiin oppivelvollisuus vuonna 1921. Kansakoulua ennen oppivelvollisuutta kävi reippaasti alle kymmenen prosenttia (toinen tieto 60 %)  ikäluokasta, mutta 1930-luvun lopussa ylitettiin jo 20 prosentin (?)  raja.

Toisen maailmansodan jälkeen

Toisen   maailmansodan   jälkeinen  suomalainen   koulutuspolitiikka   perustui   pohjoismaiseen  hyvinvointimalliin. Julkilausuttuina  periaatteina  olivat  sivistyksellinen  tasa-arvo  ja   yhteiskunnallisen   eriarvoisuuden   vähentäminen.   Aikuiskoulutuksella   pyrittiin   tarjoamaan   toinen   mahdollisuus   niille,   joiden   kouluttautuminen   oli nuoruusiässä   jäänyt   puolitiehen.

Aina 1960-luvun lopulle tai 1970-luvulle asti aikuiskoulutuksen pääpaino oli   vapaan sivistystyön kentillä. Aikuisten kouluttaminen oli  pääasiassa vapaan sivistystyön järjestöjen vastuulla ja sen painottui yleissivistävään koulutukseen ja harrastusaineisiin.

Samaan aikaan Suomi eli raju muutosta:  Siirryttiin maatalousvaltiosta teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi.  Suomea voi kutsua teolliseksi yhteiskunnaksi 1960-luvulta lähtien. Tämä muutos  antoi alkusysäyksen ammatillisen   aikuiskoulutuksen   laajenemiselle.

1900-luvun puolivälin jälkeen aikuiskasvatus onkin ollut konkreetisti yhä enemmän jo koulunsa päättäneiden ammatillista aikuisopetusta ja - koulutusta sekä ohjattujen oppimistilaisuuksien järjestämistä  työelämässä jo toimiville työpaikoilla.

Elinikäisestä   oppimisesta   ryhdyttiin   puhumaan  1960- luvulla,   jolloin   tasa-arvon   ja   yhteiskunnallisen   oikeudenmukaiseen   periaatteet   nousivat    koulutusuudistusten  kulmakiviksi.

1970-luvulla toimintaa alettiin kutsua  aikuiskasvatukseksi.

1980-luvun lopulla  aikuiskoulutus liitettiin yhä  selvemmin työelämän vaatimuksiin.  Aikuiskasvatus vaihtui aikuiskoulutukseksi.

Aikuiskoulutuksesta tuli  kysyntäpainotteisempaa ja markkinaperusteisempaa. Työelämän tarpeista ja ammattitaidon ylläpidosta ja kohentamisesta tuli koko aikuiskoulutuskentän ehdoton ykkösasia. Siirryttiin yhteiskunnallisen hyödyn aikakauteen.

Siitä on samalla tullut  - alkuperäisen periaatteen vastaisesti- yhä enemmän tutkintotavoitteista. Lisäksi ns. vapaan sivistystyön piirissä tarjotaan aikuisille  virikkeitä  monenlaiseen vapaa-ajan  harrastustoimintaan mm. kielten opiskeluun. Vapaan sivistystyön piirissä merkittävä muutos on ollut, että palveluita käyttää nykyään hyvinvoiva ja koulutettu väestönosa.

Klikkaamalla saa kuvan lukukelpoiseksi

Metodiikan kehitys

Metodisesti aikuiskasvatuksessa ajateltiin jo 1900-luvun alussa, että  pientä lasta kasvattavat erilaiset kokemukset kuin aikuista ja että lapsille sopii koulumainen kasvatus mutta aikuisille ei.

Aikuisten oppimiseen  liitettiin sellaisia käsitteitä kuin itsekasvatus ja itseopiskelu ja myöhemmin kriittisyys, elinikäinen opiskelu ja myös monimuoto- ja etäopiskelu.

2010-luvulle tultaessa mielenkiintoisesti lähes kaikki andragogiikan ideat ovat  kuitenkin valuneet myös koulupedagogiikkaan mm. ops-teksteihin:  autenttiset oppimisympäristöt, autonomia, itseohjautuvuus, merkityksellisyys, ohjaus,  osallisuus, toimijuus... Nyt pieniä lapsiakin kehotetaan opettamaan samantyylisesti kuin aikuisia.

Ei kommentteja: