Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, helmikuuta 21, 2017

Hyvästi Niipperin koulu!

JOTENKIN haikea olo. Ajelin eilen Niipperintie 31:een, jossa on ollut Niipperin koulu (aikanaan Vanhankylän kansakoulu) ja sen opettaja-asuntola ainakin vuodesta 1958 alkaen. Ei ole enää. Kaksi tiiliseinää oli enää pystyssä. Opettajat ja oppilaat ovat olleet koko lukuvuoden väistössä Leppävaarassa vakavien sisäilmaongelmien vuoksi.
Minusta tuli espoolainen opettaja syksyllä 1978. Ensimmäinen työpaikkani oli Sepon koulu Tapiolassa.  Esikoisemme Riku oli silloin puolivuotias. Oli huikea onnenpotku saada talvella 1979 opettaja-asunto Niipperistä. Silloinen rehtori (titteli taisi olla koulunjohtaja) Veli Mannermaa oli ostanut oman asunnon, ja johtajaopettajan asunto oli tullut vapaaksi. Siihen kuului iso  olohuone, kolme pientä makuuhuonetta, keittiö ja vessa pidellää.  Neliöitä oli 82. Vuokra oli halpa 324 mk/kk. Asuntolalla oli yhteinen sauna, jossa mahtui hienosti kylpemään. Muissa asunnoissa  ja naapuritontin terveydenhoitajan talossa asui ihania naapureita, joista monella oli samanikäisiä lapsia.  Piha-alue oli iso, ja lapsilla oli tilaa telmiä. Lammin K-kauppa oli kävelymatkan päässä ja palvelu siellä sujuvaa.

Asunnot olivat tosin kylmiä, ja niinpä niitä remontoitiin 80-luvun puolivälissä. Samaan aikaan kouluun rakennettiin lisätilaksi kaksi siipeä ja asukkaille erillinen saunarakennus. 

Vanhan osan luokkahuoneistä purettiin kateederit ja niistä tehtiin hallintotiloja.  Kotiluokat sijoitettiin uusiin siipiin. Veistopulpetit riisuttiin jumppasalin seiniltä, ja koulu sai oikean TN- luokan ja kirjaston. Kouluravintola ja keittiö  saivat viihtyisät ja toimivat tilat   

Rakennustöisen ajan nelihenkiseksi kasvanut perheemme asuimme Olarissa Päivänkehrän koulun  opettaja-asunnossa.


(Yllä pikkuclipsi Vanhankylän kansakoulusta vuonna 1958)

Olin vetänyt  joitain vuosia Niipperissa teatterikerhoa. Vuonna 1986 siirryin sinne opettajaksi. Rakennustyöt olivat syksyn alussa kesken, ja niinpä me neljännen luokan opettajat minä ja Ulla Harju opetimme kahta luokkaa yhtä aikaa jumppasalissa. 

Teimme kolmen vuoden aikana luokkani ja rehtori Margit Kasasen kanssa kaikenlaista hullua. Osallistuimme mm. kansanmusikkitapahtumaan omalla performansellamme- ja saimme muut ryhmät kuohuksiin. Ekrothin Tompan kanssa vedimme bändikerhoa ja rokki soi. 

Syksyllä 1989 siirryin Auroran koulun rexiksi. Yhteys kouluun kuitenkin säilyi. Olin neljä vuotta koulun johtokunnan puheenjohtaja. Kaikki kolme lastamme kävivät Niipperin koulua ja saivat hyvää opetusta.

Kun kaikki oli vielä hyvin. KUVA: Esko Uotila
Keväällä 1998 muutimme Järvenperään. Piipahdin enää aika ajoin Niipperissä. Naapuritkin muuttivat perhe kerrallaan pois. Rehtori Jarmo Salomaa oli Luokanopettajaliiton puheenjohtaja, joten järjestöhommissa  sain seurata koulun vaiheita vielä monta vuotta. Jarmon jäätyä eläkkeelle  opettajat ja rehtorit vaihtuivat tiheästi. Jumppasali remontoitiin jossain vaiheessa oikein toimivaksi pehmeinä lattioineen. Sain olla vielä yhden uuden muutaman vuoden rexinä olleen opettajan mentorina.

Kaikki valmiina vaaleihin toukokuussa 2015. 
VIIMEISET  konkreetit yhteyteni Niipperiin olivat vuoden 2014 EU- ja  vuoden 2015 eduskuntavaalit.  Olin kummassakin Niipperin äänestysalueen vaalitoimikunnan puheenjohtaja. 

Kaikki näytti silloin olevan ok. Mutta pian kaikki oli toisin. Erityisesti minua harmitti huikean ruokapalveluisännän Kaitsun kohtalo. Ensin vietiin alta Auroran koulu ja sitten Niipperin koulu. Onneksi sitkeä sissi on nyt taas uudessa Aurorassa. 

Vuoden 2016 alussa  mm. demarit vaativat Niipperin koulun sisäilmaongelmien pikaista ratkaisemista.  Paljastui, ettei koulua kannata yrittää korjata. No nyt tontti tyhjenee. Haikeat hyvästit. Voimia Niipperin väelle. 

6 kommenttia:

EJ kirjoitti...

Heh, tuttu paikka. Kävin tuota koulua 1978-1982 "Manttu" Mannermaa oli toisaan johtajana ja opetti liikuntaa. Oli aika vanhanliiton voimistelumeininkiä välillä. Ekalla ja tokalla luokalla opettajanamme oli Aini (en muista sukunimeä), mutta ajeli Triumph Heraldilla. Kolmannella ja neljännellä opetti vanhempi rouva, olisiko sukunimi ollut Paalanen? Margit taisi opettaa joskus jotakin myös.

Paljon muistoja jäi Niipperistä ja tuosta pikkukoulusta. Hymypoikapatsas on vieläkin tallessa...

RIP Niipperin koulu.

Unknown kirjoitti...

Itse ollut tuolla oppilaana 79 - 81. Margit Kasanen oli opettajani ja hänestä paljon lämpimiä muistoja

Far Far Away Finn. kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Far Far Away Finn. kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Tuolla olin oppilaana 1962-1964. Opettaja oli Margit Kasanen (olisiko ollut tuolloin toinen sukunimi?). Jalmari Saario myös opetti ja johtajaopettaja oli Veli Mannermaa. Mukavia muistoja ensimmäisestä koulustani.

Martti Hellström kirjoitti...

Nimi on ihan oikein :-)

Martti