Minulla oli ilo olla toisena aamupäivän luennoitsijana "Hyvinvointi, osallisuus ja oppiminen koulun arjessa" -konferenssissa Turun yliopistolla Pub3:ssa.
OTIN noin 60 minuutin sessiossa synkkiä ja iloisempia askelia "Pahoinvoivasta pedagogiikasta hyvinvoinnin pedagogiikkaan".
Keskeisiä teesejäni oli, että suomalainen pedagogiikka voi nyt huonosti. Siltä loppuu happi homeisissa koulurakennuksissa ja arvomaailmassa, jota johtavat aivojensa tilalle säästöporsaan istuttaneet, Oppilaat oireilevat levottomuudella, kiusaamisella ja väkivallalla. Opettajat uupuvat kohtuttomaan työmäärään ja dokumentointidiotismiin. Hallinto antaa koulun puolesta tuhansia yhä vaativampia lupauksia, mutta kunnat eivät läheskään aina niiden täyttämiseen tarvittavia resursseja.
Suomalainen pedagogiikkaa on henkitoreissaan koulussa, joka pyrkii suureen ääneen yhtä aikaa liian moneen suuntaan, jonka keskeisimpienään tavoitteiden takana ei lopulta seisota ja jota ei johdonmukaisesti ja systemaattisesti johda kukaan.
UUDESSA opsissa hyvinvointi-sanaan viitataan peräti 92 sivulla. Sana löytyy päämääristä, arvopohjan kuvauksista tavoitteista, useiden aineiden ja laaja-alaisen osaamisen sisällöistä, menetelmällisistä linjauksista ja mm. opetuksen ja tuen järjestämistä koskevista linjauksista. Lupa luoda hyvinvointia koulussa on annettu. Mutta varsinaista hyvinvoinnin pedagogiikkaa ei ops-tekstin pohjalta vielä rakennu.
HYVINVOINNIN pedagogiikka kannatta rakentaa suomalaisen didaktiikan ydinoivallusten pohjalle. Didaktinen kolmio. Didaktinen ja pedagoginen suhde. Avainkäsitteenä on nimenomaan opettajan ja oppilaan pedagoginen, välittävä suhde. Opetuksessa olisi löydettävä tasapaino tehokkuuden ja hyvinvoinnin kesken. Oppilaiden on voitava opiskella ja oppia hyvin - ja samalla heillä tulee olla hyvä olla koulussa. Jokaisen on voitava löytää oma intohimonsa ja omat vahvuutensa sen rinnalla että oppi perusasiat.
Koulua on johdettava yhteisönä pikemmin kuin organisaationa. Yhteisönä, jossa jokaisella on paikkansa. Yhteisö syntyy yhteisestä päämäärästä, työnjaosta ja koheesiosta, yhteishengestä. Henki syntyy tekemällä yhdessä ja hyväksymällä myös erilaisuus. Koulun tulisikin olla innostumis- ja onnistumistehdas, jossa osaaminen hankitaan niin, että samalla voidaan hyvin. Luokkiin tarvitaan assertiivista kulttuuria, jossa opettaja (saa) johtaa, jossa oppilaat käyttävät aikansa opiskeluun ja jossa kaikki antavat kaikkien viihtyä.
Tämä onnistuu, jos opettaja ymmärtää tehtäväkseen järjestää opetus niin, että jokainen koulupäivä on mahdollisimman monelle hyvä. Että tuhansien silpputavoitteiden sijaan opettaja satsaa tyydyttämään lasten neljä perustarvetta; tarvetta onnistua (=osata) (rajat), tarvetta olla oman toimintansa käynnistäjä (autonomia), tarvetta saada välittävää huomiota itselle tärkeiltä (rakkaus) ja tarvetta olla avuksi (=auttaa toisia) ja iloksi.
KOKO luento on striimattu facebookiin (ks. alla)
LINKKEJÄ
Luento: https://www.facebook.com/pg/utuedu/posts/?ref=page_internal
Seminaarin ohjelmasta kertovaan blogilastuun: http://pedagogiikkaa.blogspot.fi/2017/01/hyvinvointi-osallisuus-ja-oppiminen.html
Yliopiston viestinnän kuvaus aamupäivästä: http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/koulussa-voidaan-hyvin-kun-nelja-perustarvetta-tayttyy.aspx
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti