Jacotot (1770 - 1840 jaa.) oli monen alan osaaja, professorikin, mutta pedagogiikan historiaan hän on jäänyt didaktisena keksijänä. Jacotot keksi väittää, että selittävä opettaminen tyhmentää oppilaat. Hänen keksi tilalle metodin, jota on kutsuttu "älyn vapauttamiseksi".
KAIKKI lähti liikkeelle hankalasta tilanteesta. Ranskan vallankumouksessa jollain lailla mukana ollut Jacotot joutui Napoleonin kaaduttua pakenemaan Alankomaihin. Hän sai vuonna 1818 opettajan hommia Leuvenin yliopistosta. Hieno juttu, mutta oli pieni pulma: Suurin osa hänen oppilaistaan osasi vain hollantia, jota hän ei itse osannut sanaakaan.
Jonkilaisena hätäratkaisuna Jacotot antoi opiskelijoilleen luettavaksi Fénélonin "Telemakhos"- teoksen kaksikielisen laitoksen. Hän pani opiskelijat ensin opettelemaan kirjaa hollanniksi ja sitten ranskaksi. Tavoitteena oli oppia ranskaa niin hyvin, että he pystyisivät kertomaan kirjan tarinan ranskaksi.
Lopuksi hän pyysi opiskelijoitaan kirjoittamaan ranskan kielellä, mitä he lukemastaan ajattelivat. Kokeilun tulos oli hämmästyttävä: oppilaat kirjoittivat tosi hyvin- yhtä hyvin kuin moni ranskalainen.
Kokeilu mullisti Jacototin ajattelua. Hän oli aina ajatellut, että opettajan tehtävä on tietää ja välittää tieto tietämättömille. Välittäminen tapahtui selittämällä. Entä, jos opettaja ei selitäkään? Kokeilu osoitti, että oppilaat voivat oppia täysin itse, jopa tilanteessa, jossa opettaja ei osaa asiaa, jota hän opettaa. Ihminen oppii asioita, mm. kieltä ilman selityksiä yksinkertaisesti vain käyttämällä niitä.
Idea: annetaan lasten opetella asiat omin neuvoi levisi kulovalkean tavoin eri puolille Eurooppaa. Jacotot tiivisti metodilleen neljä periaatetta:
(1) Kaikki ihmiset ovat yhtä älykkäitä ja pystyvät oppimaan yhtä hyvin. Erot tuloksissa johtuvat innostuksesta, harrastuksesta ja tahdosta oppia.
(2) Jokainen on saanut Jumalalta kyvyn opettaa itse itseään. On siis tärkeämpää stimuloida oppilas opettelemaan itse asioita kuin pohtia didaktisesti, kuinka opettaja parhaiten selittää uuden asian oppilaille.
(3) Jokainen ihminen pystyy opettamaan jopa asioita, jota ei itse osaa. Väite nostaa kirkkaasti esiin sen, että oppia voi vain oppiva henkilö, ei kukaan hänen puolestaan.
(4) Kaikki on kaikessa. Tämä neljäs periaate on hiukan hankala. Fénélonin Telemakhos oli Jacotot’lle sattumanvarainen valinta, mutta se - kuten mikä tahansa muukin kirja- sisältää koko inhimillisen kulttuurin. Kaikki asiat ovat yhteydessä toisiinsa jollakin tavalla.
Käytännössä Jacototin metodi toimi siis niin, että opittava asia on kirjassa. Oppilaan tehtävänä oli kertoa, mitä hän on lukenut, mitä hän siitä ajattelee, mitä hän sillä tekee. Oppilaan oli ehdottomasti näytettävä kirjasta ainekset siihen, mitä hän sanoo. Oppilaat oppivat asiat kokonaan omin ponnistuksin ilman opettajaa. Kyseessä oli suunnitelmallinen ja johdettu itseopiskelu.
FILOSOFISESTI Jacototin ns. universaalia pedagogiikkaa on tulkittu niin, että opettaminen- siis selittäminen- ei ole välttämätöntä. Itse asiassa se on haitallista. Se, että opettaja selittää jotain asiaa oppilalle, ei auta oppilasta vaan määrittää hänet tietämättömäksi. Selittämistapahtumassa opettaja opettaa oppilaalle, että häneen itseensä verrattuna oppilas on tietämätön. Koska oppilas ei ole tietämätön ennen selitystä, vaan vasta sen jälkeen, selittäminen onkin itseasiassa tyhmentämistä. Kun opettaja on huolissaan siitä, että oppilas ei ymmärrä asiaa ja selittää sitä parhaansa mukaan, samalla oppilaat lopettavat oman järjenkäyttönsä.
Aika huikea pedagoginen väite. Kokeen perusteella tietämätön opettaja on yhtä hyvä kuin tietäväkin. Hmm. No ainakin siinä suhteessa, että hän ei voi syyllistyä tyhmentämiseen.
Jacototin opettaja (joka ei opeta) on myös vastakohta Sokrateen opettajalle. Sokrates ohjasi kysymyksillään oppilasta löytämään totuuden, jonka itse tunsi. Orjapoika Menonissa löysi ikuisen geometrisen totuuden – mutta pysyi orjana. Sokratismia voi näin syyttää pohjimmiltaan vain hienostuneeksi tyhmentämisen muodoksi.
Jacotot vastusti opetusta, jossa oppilas yritetään saada ensin ymmärtämään alkeet, ja kun tämä perusta on saatu haltuun, hänelle kerrotaan, mitä kaikkea muuta hän ei ole vielä ymmärtänyt. Hänelle siis opetetaan, ettei hän ymmärrä. Ja kun hän tajuaa tietämättömyytensä yhä paremmin, hän tyhmentyy tyhmentymistään.
Jacotot (joka ei siis itse osannut kokeen aikana hollantia) käytti opetuksessa kysymyksiä. Mutta hän ei kysellyt, jotta saisi toisen oppimaan, vaan jotta oppisi itse. Kun hän sai tehtäväksi opettaa kemiaa, jota ei itse osannut, hän "opetti oppilailleen kemiaa" kehottamalla heitä selittämään sitä hänelle, joka ei kemiaa osannut.
Ja näin päädymme varsin nykyaikaiseen käsitykseen. Opettajaa ei tarvita ensisijaisesti välittämään tietoa vaan toimimaan niin, että hän saa oppilaan tahtomaan oppimista.
Ks. lisää Susanna Lindberg. (2010). Tietämättömän opettajan oppitunti.
http://www.uta.fi/yky/fil/yhteystiedot/Susanna_Lindberg/RancieÌre%20T&E.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti