MItä tekemistä tietokäsityksellä on opetuksen kehittämisen kanssa?

TÄNÄÄN nimenomaan nautin. Helle. Oittaa. Kädessä tuorein kasvatuslehti ja sen artikkeli:
Holma, K. ja Hyytinen, H. (2015). Filosofian ja empirian dialogi: normatiiviset ja deskriptiiviset ulottuvuudet kasvatus-tutkimuksessa. Kasvatus 46 (3), 220-232.

Holma ja Hyytinen antavat reipasta  kyytiä opetuksen kehittäjille, joilta puuttuu kunnioitus filosofista ajattelutapaa kohtaan. Seuraavat ajatukset ovat koppeja ja sovelluksia  tuosta artikkelista.

MONI meistä  uskoo  konstruktivistiseen oppimisnäkemykseen.  Mutta ihan kaikki eivät  jaksa kaivella, millaiseen tietokäsitykseen tuo oppimiskäsitys sitoutuu ja mitä siitä mm. kouluopetukselle seuraa.

TIETOKÄSITYS tarkoittaa kantaa siihen, millainen luonne tiedolla  ja tietämisellä on. Tänään on kovin tavallista naureskella klassiselle, realistiseksi kutsutulle tietokäsitykselle, jossa  uskotaan, että on olemassa ihmisesta riippumaton todellisuus. Jossa ajatellaan, että ihminen voi saada tuosta todellisuudesta tosi tietoa (mutta voi myös erehtyä).

Tilalle tarjotaan hienompana ns. relativistista tietokäsitystä, jossa kaiken tiedon ajatellaan olevan epävarmaa ja suhteellista. Relativismin kannattaja ei pidä mitään tietoa absoluuttisena  tai lopullisena.  Kaikki mielipiteet voivat ovat yhtä oikeassa.

ARTIKKELISSAAN  Holma  ja Hyytiäinen osoittavat, että relativismin kannattajat toimivat filosofisesti ajatellen epäjohdonmukaisesti. He esittävät "tietona", että kaikki tieto on suhteellista. Mutta eikö tämä ole tietoa koskevana väitteenä absoluuttinen eikä enää relativistinen?

Väitetään myös, että kriittinen ajattelu on mahdollista vain relativistisessa viitekehyksessä. Mutta mihin tarvitaan kriittistä ajattelua, jos kaikki tieto on vain mielipiteitä?  Relativistisessa viitekehyksessä tulisi kirjoittajien mukaan luopua koko oikeassa olemisen käsitteestä. Kukaan ei voi erehtyä, koska ei ole mitään arviointiperustetta, jolla erilaisten uskomusten tai teorioiden paremmuutta voitaisiin vertailla ja arvioida. Kriittisyys edellyttää mahdollisuutta siihen, että jokin uskomus voi periaatteessa olla väärin.

HAUSKA artikkeli, kerta kaikkiaan. Ainakin minut opetuksen kehittäjänä se haastaa entistä tarkemmin pohtimaan innokkaasti ajamieni uudistusten taustalla olevien olettamusten kestävyyttä. Voiko koulun kontekstissa mennä läpi mikään uudistus, jonka perusjulistus on, ettei mihinkään kysymykseen ole oikeita eikä vääriä vastauksia? Ja olisiko se ylipäätään fiksua?