ON JOTENKIN huikeaa elää elämänvaihetta, jossa saa kyseenalaista lähes kaiken pelkäämättä irtisanomisia :-) Myös omia aikaisempia käsityksiään.
Olen pitkään kuulunut siihen hulmutukkien joukkoon, joka on - ainakin salaa- naureskellut opettajille, joiden opetuksessa oppikirjalla on merkittävä rooli. Onneksi samaan on syyllistynyt moni muukin ihan arvostettu kansalainen.
MUTTA pitäisikö tätäkin ns. kriittistä suhtautumistapaa oppikirjoihin uskaltaa tarkastella myös ns. kriittisesti?
MITÄ enemmän perehdyn kasvatusopin historiaan, sitä enemmän arvostan oppikirjaa. Suomen ensimmäisenä oppikirjana voidaan pitää reformaatikko Mikael Agricolan Abc-kirjaa. Se opetti kansaa lukemaan omalla äidinkielellään. Sitä ennen kaikki oppi oli salattua ja kirkon kielelle: munkkilatinalle kätkettyä. Opillisen koulun oppi oli salaoppia, jota vain papit ymmärsivät, jos hekään.
KIRJAPAINOTAIDON keksiminen oli käsittämätön massiivinen käänne kohti demokratiaa - vaikka se vei aikaa. Aluksi myös painettu kirja maksoi kuulema lehmän verran. Ennen pitkää jokaisella oli kuitenkin mahdollisuus saada kirjoja, joista voi oppia kaiken, mitä maailmasta tiedettiin. Kuinka paljon aikaa säästyikään, kun tekstiä ei tarvinnut enää jäljentää? Miten paljon opettelu helpottui, kun tärkeät asiat saattoi löytää kirjasta, jos niitä ei omasta muistista löytynyt,
SUOMALAINEN koululaitos skaalautui 1800-luvulla lähes geometrisessä sarjassa. Päteviä opettajia ei pystytty kouluttamaan läheskään tarpeeseen. Oppikirjoilla oli tuolloin huikea tehtävä. Vaikka opetus olisi ollut kuinka surkeaa, jokainen saattoi löytää tuolloin oikeina pidetyt tiedot kirjasta. Kuinka paljon oppikirja helpotti opettajan työtä, kun hänen ei itse tarvinnut koota ja jaksottaa tietoa. Ja kuinka paljon mielekkäämmäksi koulutyö kävi kirjojen tukemana moniosastoisessa kansakoululuokassa. Yhdellä opettajallahan saattoi olla jopa kuusi luokka-astetta (kuusi läksykuntaa) yhtä aikaa opetettavanaan.
SUOMALAINEN erityispiirre on ollut, että meillä oppikirjoja kirjoittamassa ovat olleet oikeat, opettajat, usein aineensa huiput. He ovat aikuisten oikeasti läpilukeneet opetussuunnitelman. Näin syrjäisimpäänkin osaan maata, myös siihen supistettuun kansakouluun, jossa opettajana saattoi olla kuka vaan, saatiin koulutieto pedagogisesti harkittuna.
KUN itse astuin vuonna 1977 luokanopettajan tehtävään, käytössäni oli huikeita, kokeneiden opettajien kirjoittamia oppikirjoja. Nuorena opettajana saatoin täysin luottaa siihen, että välitin oppilailleni luotettavaa tietoa biologiasta, historiasta, maantiedosta ja mm. matematiikasta. Tiesin hyvin, etten osaa kaikkea. Minä sain keskittyä menetelmiin.
1990-LUVULLA oppikirjoilta vietiin niiden didaktinen arvo. Luulen, että se liittyi vahvasti diskurssiin, jolla haluttiin perustella kouluihin kohdistetut täysin kohtuuttomat leikkaukset. Oppikirjojen kierrätyksessä pakosta tehtiin hyve. Samalla luovuttiin lähes keskusteluitta siitä vuosikymmenien aikana kehitetystä opiskelutekniikasta, jossa oppilaat olivat oppineet työstämään tekstiä. Tekniikkaan kuului mm. alleviivaaminen, numerointi, marginaalimerkinnät jne. Moni meistä muistaa vielä. Uudeksi opettajan ihanteeksi nostettiin oppukirjaton, materiaalikulujen osalta ilmainen opetus. Menimme halpaan?
OLEMME tänään tappamassa oppikirjakustannustoimintaa Suomessa. Haikailemme kirjojen tilalle kustannusvapaata, opettajien vapaaehtoisesti tuottamaa sisältöä, jota jokainen voi hakea netistä, jos osaa ja jos on välineet. Huijausta, sanon minä.
Dinosauruksena huudan tuskaani. En väitä, että kaikki oppikirjat ovat olleet upeita. Kirjat ovat voineet sisältää lapsen ajattelukykyä aliarvioivia yksinkertaistuksia, ne ovat voineet olla täysin epälapsenomaisia. En väitä, että kaikki opettajat ovat osanneet/jaksaneet käyttää oppikirjaa fiksulla tavalla. Varmasti on ollut kuolettavia oppitunteja, joissa on edetty mekaanisesti. Kaikkia välineitä voi käyttää hyvin tai huonosti. Kunhan niitä on.
KOULUTYÖSSÄ on tuhansittain tilanteita, joissa huolellisesti valmistelluille oppikirjoille on yhä käyttöä. Koulutettu opettaja osaa käyttää niitä luovasti ja tarkoituksenmukaisesti. Aina sellainen ei osu oppilaan kohdalle. Opettajat sairastuvat. Jos omalle lapselle osuu sijaiseksi innokas ylioppilas, oppikirja takaisi oppilaille oikeuden oppia opetussuunnitelmassa arvokkaiksi arvotettuja asioita. Hyvä oppikirja vahvistaa myös vanhempien mahdollisuuksia seurata ja tukea oman lapsensa opiskelua.
OIKEIN käytettynä oppikirja edistää vahvasti hyvää opetuksessa.
2 kommenttia:
"Haikailemme kirjojen tilalle kustannusvapaata, opettajien vapaaehtoisesti tuottamaa sisältöä, jota jokainen voi hakea netistä, jos osaa ja jos on välineet. Huijausta, sanon minä."
Olen täysin samaa mieltä! Pedagogisesti, sisällöllisesti ja taitetusti hyvän oppimateriaalin valmistaminen vaatii ammattitaitoa, harjaantuneisuutta ja testausta.
Luulen, että vapaaehtoista, ilman korvausta, tekemisen ilosta emme tule saamaan kovinkaan korkeatasoista materiaalia, ehkä kokeiluja. On myös absurdia kuvitella, että opettajat tuunaisivat illat pitkät oppimateriaaleja. Ehdottomasti koulussa tarvitaan edelleenkin laadukkaita, oikeiden ammattilaisten tuottamaa oppimateriaalia.
Tiedän,että oppikirja tehostaa valtavasti työn tekemistä ja vapauttaa aikaa muuhuun tärkeämpään - kuten arviointiin, opettamiseen, läsnäoloon, fiiliksen ylläpitoon etc. On kertakaikkiaan järkevää yhteissuunnitella opetus kunnolla oppikirjojen avulla. Kyllä opettajalle jää silti loputtomasti töitä.
Lähetä kommentti