OKL:n kirjaston neliöitä on leikattu, ja niinpä vanhat aikakauslehdet kuten "Kasvatus ja koulu" on siirretty varastoon. Harmi. Olin varannut aikaa juuri niiden selailuun.
Mutta kun oli tunti aikaa, hakeuduin kasvatuksen historia-hyllyn luo, jossa oli herkullisia juhlakirjoja. Ehdin lukaista kaksi läpi. Erityisesti innostuin Taimo Iisalon 70-vuotisjuhlajulkaisun artikkelista "Vanhan Turun akatemian pedagoginen seminaari". Se on aikaisemmin julkaistu Kasvatuslehdessa 1969, 2, 81-87. Seuraavassa antia tiiviisti omin sanoin kerrottuna.
Iisalo, T. (1987). Vanhan Turun akatemian pedagoginen seminaari. Teoksessa: Anon. (1987). Juhlakirja apulasprofessori Taimo Iisalon merkkipäivänä 27. Heinäkuuta 1987. Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunta. Julkaisusarja A: 116 1987, 7-13.
SUOMALAISEN kasvatustieteen opetuksen historian voi katsoa alkavan vuodesta 1783 - siis 331 vuotta sitten. H.G.Porthan aloitti tuolloin ns. yksityisten kasvatus- ja opetusopin luentojen pidon. Julkisemmin hän luennoi kasvatus- ja opetusoppia vuosina 1803- 1809.
VUONNA 1803 alkoi myös opettajankoulutus. Tuolloin otettiin käyttöön yksityisopettajiksi aikoville ylioppilaille tarkoitetut tutkinnot. Samana vuonna J. Tengström esitti Akatemian konsistorissa erityisen opettajaseminaarin perustamista. Tarkoitus oli kasvattaa ja harjoittaa taitavia koulunopettajia lähinnä triviaalikouluihin ja pedagogioihin sekä kotiopettajia. Tutkinto toi pätevyyden kouluvirkoihin. Opettajat olivat tuolloin luokanopettajia. Aineenopettajajärjestelmää ei oltu meillä vielä keksitty.
SEMINAARIOPISKELU kesti kaksi-kolme vuotta siitä riippuen, oliko nuorukainen ylioppilas vai ei. (Naisethan eivät tuolloin saaneet opiskella akatemiassa). Ensimmäinen vuosi syvennettiin oppiaineiden hallintaa. Pääaine oli latina (se oli koulun opetuskieli). Toisena vuonna huomio kiinnitettiin opiskelijoiden kirjalliseen ilnaisuun ja käsialaan. Kolmantena vuonna keskityttiin opetusharjoitteluun. Seminaarin lehtori piti käytännöllisiä pedagogisia luentoja. Lisäksi opiskelijan oli suoritettava omia opetusharjoituksia, joihin kului sekä opetuksen kuuntelua että harjoittelua. Käytännöllisiä harjoituksia oli kaksi tuntia viikossa. Opetusharjoittelua varten seminaariin koottiin oppilaita, ja harjoittelua tapahtui myös Turun katedraalikoulussa. Kuuntelevista opiskelijoista käytettiin ohjessännössä ninitystä auskultantit.
TUON ajan pedagogiikka näyttää olleen hyvin traditionaalista. Ihanneopetus perustui huolelliseen ulkolukuun ja koulussa tapahtuvaan kuulusteluun.
SEMINAARISTA tuli kuitenkin melkoinen pettymys. Aluksi sinne ilmoittautui 16 opiskelijaa, mutta vuosien varrela väki väheni. Kolmen vuoden koulutus oli liian pitkä köyhille. Opettajan ura oli tuolloin heikosti palkattu ja arvostettu, eikä sitä kaavaltu pysyväksi elämänuraksi. Opettajuus oli välivaihe ennen siirtymistä papiksi. Myös suhtautuminen pedagogiikkaan muuttui humanistisen koulunäkemyksen myötä. Perinteistä koulupitoa alettiin uudelleen korostaa. Ajateltiin, että opettaja kasvaa työhönsä käytännön kokemuksen, ei pedagogisen koulutuksen pohjalta. Katsottiin, että käytännöllinen opettajanvalmistua kuuluu yliopiston tehtävien ulkopuolelle.
Opetusta ei enää annettu lukuvuoden 1824-25 jälkeen. Turun palon jälkeen vuonna 1827 Akatemia siirrettiin Helsinkiin. Toiminta jatkui vuonna 1828 nimellä "Keisarillisen Aleksanterin yliopisto Suomessa". Sen uusissa statuuteissa ei enää ollut mainintaa pedagogisesta seminaarista.
Opettajankoulutuksen idea ei kuitenkaan kuollut. Muutaman viosikymmen jälkeen sille jouduttiin etsimään uusia ratkaisuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti