 |
| Kuvassa on Suomen vanhin koulu: Turun katedraalikoulu. |
Päivitetty 29.6. -14 klo 16.
OPPIKOULUN taru on päättynyt, ja se on kansiin kirjoitettu (viittaan
Kyösti Kiuasmaan teokseen). Mutta mistä kaikki alkoi, miten se ajan myötä muuttui ja mihin sen tie päättyi?
TERMI oppikoulu on nuori.
Liisa Ketosen mukaan se esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilasto-julkaisuissa. Toisin kuin kansa-koulun tai peruskoulun osalta oppikoulun koulumuotojen nimet ovat jatkuvasti muuttuneet. Eikä tilannetta helpota se, että koulumuotojen nimiä ei suinkaan ole alun alkaen keksitty suomeksi vaan latinan ja ruotsin kielellä.
ITSE päädyn tässä näkemykseen, että "oppikoulun" historia on perusteltua aloittaa 1600-luvulta, jolloin Suomi sai ensimmäisen lukionsa. Lähden siitä, että "oppikoulu" on se osa koulujärjestelmää, joka johtaa yliopistoon. Siihen kuuluu Suomessa 1630 alkaen lukio ja kunakin aikana ne koulumuodot, jotka valmistivat oppilaita lukioon.
Opillinen koulu haki muotoaan useiden vuosisatojen ajan. Mielenkiintoisesti "oppikoulun" muutokset kasautuivat ennen muuta kouluihin, jotka valmistavat lukioon. Itse lukio, kymnasi pysyi aina 1900-luvun loppuun saakka paljolti muuttumattomana. Sitä käytiin kolme-neljä vuotta. Opetusta antoivat ns. aineenopettajat. Toki oppilasaines, oppiaineet ja myöhemmin opetuskieli vaihtelivat.
Mistä kaikki alkoi?
Uskonpuhdistus siis lakkautti keskiajalla opillista oppia antaneet katoliset luostarikoulut. Tilalle syntyi aluksi porvariston perustamia
lasku- eli
kaupunkikouluja, joissa valmistauduttiin myös yliopistoon. Ne toimivat varsinaisen koulujärjestelämän ulkopuolella.
1571
Ensimmäinen koulujärjestys, joka koski myös suomalaisia, annettiin vuonna 1571. Kouluopetus oli Suomessa tuolloin vaatimatonta: maassa oli 7 oppilaitosta: Turun tuomiokirkkokoulu ja Viipurin triviaalikoulu, jotka olivat 3- tai 4-luokkaisia latinankouluja (varsinaisia pappien valmistuslaitoksia) sekä Rauman, Porvoon, Helsingin, Porin ja Naantalin koulut, joita mainitaan pedagogioiksi tai lastenkouluiksi. Niissä oli yksi tai kaksi luokkaa.
1611
Ruotsi-Suomessa vuoden 1611 koulujärjestyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin
maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin tuomiokirkkokouluihin eli
katedraalikouluihin. Tuon koulujärjestyksen mukaan alettiin Ruotsiin perustaa lukioita.
Suomessa siis Turun katedraalikoulu sai aluksi jatkaa
. Koulu oli perustetu 1200-luvulla. Sen toiminnasta jaorganisaatiosta ei tiedetä ensi ajoilta mitään, mutta viimeistään 1300-luvun puolivälissä Turun tuomiokapituliin kuului koulumestari (scholasticus), jonka tehtävänä oli valvoa opetusta ja ehkä antaakin sitä. Koulun johtajana ja vastuullisena opettajana toimi koululaisten ohjaaja (rector scholarum) ja hänen apunaan oli tuomiokirkon kuoripappeja (chorales) sekä mahdollisesti myös opinnoissaan pitemmälle edistyneitä teinejä (scholares).
Vuoden 1611 Koulujärjestyksen mukaan oppikoulujen tuli palvella ennen muuta kirkon virkamiesten koulutusta.
 |
Kunigatar Kristiina oli Kustaa II
Adolfin tytär.Kuva Wikipediasta.
|
1620
Vuoden 1620 kuningatar
Kristiinan antama koulujärjestys oli ensimmäinen koululaki, joka ulottui koko valtakuntaan. Siinä syntyi uusi opillinen koulu, joka sai nimekseen
triviaalikoulu. Nimeä käytettiin aina 1800-luvulle saakka, yli 200 vuotta. Triviaalikoulujen luokkien määrä vaihteli 4-8; ne olivat alempia ja ylempiä triviaalikouluja.
Koulun opettajakuntaan kuului rehtori, konrehtori eli vararehtori, ylempi ja alempi kollega sekä apologista. Koulussa oli yleensä vain yksi luokkahuone, jossa kukin luokka oli omana ryhmänään.
1630
Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen
lukio: Turun triviaalikoulu muutettiin vuonna 1630 lukioksi, Turun kymnaasiksi, latinaksi Collegium aboenseksi. Toisen lähteen mukaan se muodostettiin Turun katedraalikoulun kolmesta ylimmästä luokasta. Turun lukio oli kaksivuotinen, vaikka muut valtakunnan lukiot olivatkin nelivuotisia.
Eräässä lähteessä mainitaan, että tuolloin katedraalikoulu lakkautettiin, mutta monen muun lähteen mukaan katedraalikoulu jatkoi toimintaansa, ja siitä alettiin vuonna 1641 käyttää triviaalikoulun nimeä.
1640
Kun kuningatar Kristiina antoi vuonna 1640 käskyn perustaa Turkuun yliopisto, Turun Akatemia, lukio siirtyi Turusta ensin Viipuriin vuonna 1641 (Sieltä lukio siirtyi Uudenkaupungin rauhan jälkeen vuonna 1723 Porvooseen, kun Viipuri jäi Venäjän vallan alle).
Turun yliopisto perustettiin käytännössä muuttamalla Turun kymnaasi yliopistoksi ja nimittämällä useimmat sen opettajat professoreiksi. Yliopiston tilat saatiin kymnaasin kaksikerroksisesta kivitalosta Tuomiokirkon kehämuurista.
1649
Koulujärjestelmäksi vakiintui vuoden 1649 koulujärjestyksessä malli: 1. pedagogio (yleensä yksivuotinen, opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto), alempi ja ylempi triviaalikoulu (latinaluokkia ja rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka), lukio ja akatemia (yliopisto). Triviaalikouluun yhdistyi kaksi eri koulumuotoa, alempi kirjurin- eli apologistanluokka, jolla opetettiin lähinnä laskentoa, kirjoitusta, latinaa ja ruotsia, sekä ylempi latinakoulu. Varsinaisiin yliopisto-opintoihin valmistuakseen oppilaan piti suorittaa neliluokkainen lukio, johon pääsyä edelsi hyväksytty triviallikoulun kurssi.
Koulujärjestykessä annettiin velvoite luotettavaan testimoniumiin käytöksestä ja tiedoista.
Koululakia oli Ruotsissa muuten valmistelemassa kuuluisa tsekkiläinen kasvatusoppinut Johann Comenius (1592-1670).
Tällä mallilla mentiin aina vuoteen 1843 saakka. Triviaalikouluissa opetti luokanopettaja, lukiossa opettajat olivat aineenopettajia. Triviaalikouluissa opetuskielenä oli ruotsi, lukioissa latina.
Koulut olivat Suomessa yleensä huonommin varustetuttuja kuin emämaa-Ruotsissa. Koulujärjestyksen mukaan triviaalikouluissa ja lukioissa tuli olla yhtä monta luokkahuonetta kuin luokkaakin. Jokaisessa luokkahuoneessa piti olla myös takka tai kaakeliuuni. Lisäksi tuli olla "yhteinen koulusali, johon kaikki voivat tarvittaessa kerääntyä", siis eräänlainen juhlasali. Yleensä kouluissa oli vain yksi ainoa koulusali, johon kaikki luokat ahdettiin. Eri luokkien opetustilat voitiin erottaa toisistaan lauta-aidoin.
1806
1800-luvun alussa Suomessa yksi lukio, seitsemän triviaalikoulua ja 14 pedagogiota.
Vuonna 1806 perustettiin Turun katedraalikouluun (triviaalikoulu) erillinen reaaliluokka. Siellä annettiin opetusta tuleville alemmille virkamiehille, kauppialle ja muille elinkeinonharjoittajille. Yliopistoon opintie ei vienyt.
1807
Vuonna 1807 käynnistettiin Turun Akatemian pedagoginen seminaari tehostamaan opillisen koulun opettajien koulutusta. Laitos antoi Suomessa ensimmäinen järjestelmällistä opettajankoulutusta. Seminaari toimi 1820-luvulle saakka. Vuonna 1807 syntyi myös nykyaikaisen todistuksen kantamuoto.
Oppikoulu autonomian aikan
1843
1840-luvulla Suomessa oli viisi lukiota, 10-11 yläalkeiskoulua ja 28-32 ala-alkeiskoulua.
Vuodesta 1843 alkaa opillisen koulun kiihkeä oman muodon etsiminen, joka päättyy vasta vuonna 1914. Oppikoulua yritettiin "korjata", mutta tulokset olivat aluksi vaatimattomia.
Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat
alkeiskoulut. Niitäkin oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Ala-alkeiskoulu oli vaatimaton perustietoja antava koulu. Yläalkeiskoulussa jatkoi triviaalikoulujen työtä. Siellä ja lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville (ns. siviililinja). Suomen kieli nousi oppiaineeksi.
1852
Oppikouluopetuksen taso alkoi 1850-luvulta lähtien kohota, Tuolloin aloitettiin varsinainen oppikoulunopettajien valmistus ja opettajien pätevyysvaatimuksia täsmennettiin. Opettajan-valmistusta varten perustettiin vuonna 1852 yliopistoon Suomen ja Pohjoismaiden ensimmäinen kasvatus-ja opetusopin professuuri. Professorin tehtäviin kuului oppikoulunopettajien koulutuksen johtaminen.
1856
Vuoden 1856 koulujärjestyksessa oppikoulu "päivitettiin". Tärkeimpänä muutoksena voidaan pitää sitä, että luonnontieteiden ja uusien kielten asema vahvistui vanhojen kielten kustannuksella. Järjestyksessä näkyy yhtenäiskouluperiaatte: ala-alkeiskoulu, yläalkeiskoulu ja lukio muodostivat yhtenäisen peräkkäisten koulujen järjestelmän. Ala-alkeiskoulun tehtävänä oli valmistaa yläalkeiskouluun ja luoda pohja yliopistoon ja virkauralle tähtäävään koulutukseen.
1862
1860-luvulla oppikoulun monet epäkohdat olivat siksi suuria, että oltiin valmiita varsin isoihin muutoksia. Uudistustyö tehtiin vuosien 1860 ja 1873 välillä Aleksanteri II:n hallituskauden alkuajan vapaamielisessä ilmapiirissä.
Vuonna 1862 annetussa keisarillisen julistuksen mukaan ennen oppikirjojen hyväksymistä oli kuultava opettajienkokouksen mielipidettä ja opettajat saivat kokoontua joka neljäs vuosi yhteisiin yleisiin kokouksiin. Säädös oli tärkeä, koska opettajat saivat näin itse vaikuttaa oppikoulua koskevien säännösten kehittämiseen. Oppikoulu pääsi kehittymään nyt sisästä päin.
1864
Uudenaikaisten periaatteiden mukainen harjoittelukoulu aloitti vuonna 1864 toimintansa Helsingissä. Nimikekirjo kasvoi. Nyt maahan syntyy
normaalikoulu, jossa
tulevat opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan. Vuonna 1864 perustettiin ensimmäinen (ruotsinkielinen) normaali- eli mallikoulu oppikoulun opettajien harjoittelukouluksi. Normaalikoulun opettajat valmistautuivat tehtäviinsä opiskelemalla mm. ulkomailla. Opettajankoulutuksen suunnittelussa olivat näiden opettajien ohella aktiivisesti mukana mm. J. V. Snellman ja Z. J. Cleve. Opettajien oli auskultoitava, suoritettava kasvatusopin tutkinto ja annettava näytteet.
1869
Vuonna1869 määrättiin, että kasvatus- ja opetusopin professorin tehtäviin kuului kaikkien maassa valmistuvien oppikoulunopettajien opetustaidon kontrollointi opetusnäytteiden perusteella.
Vuonna 1869 koululaitos erotettiin kirkon valvonnasta, eli koulujen valvonta siirrettiin pois tuomiokapituleilta ja piispoilta. Seuraavana vuonna aloittikin toimintansa nykyisen Opetushallituksen edeltäjä kouluylihallitus, jonka tehtävänä oli valvoa ja säädellä Suomen koulutusjärjestelmää.
1871-72
Vuonna 1871 annetiin keisarillinen julistus ja 1872 uusi koulujärjestys, joka pyyhkäisi pois kaikki vanhat oppikoulun muodot. Niiden tilalle tuli lyseo, johon tavallaan yhdistettiin yläalkeiskoulu ja lukio.
Oppikoulut jaettiin lyseoihin, joiden pääasiallisimpana tarkoituksena oli tieteellisen sivistyksen perustaminen ja reaalikouluihin, jotka osittain jatkoivat ja laajentavat kansakoulun kursseja, osittain edeltä vahvistivat varsinaisiin keinokouluihin (ammattikouluihin) i. Tuolloin syntyi 1900-luvulle kestänyt oppikoulun perusrakenne.
R
eaali- eli porvarikoulut olivat uusi koulumuoto. Ne oli tarkoitettu kaksi- tai nelivuotisiksi päättäviksi oppilaitoksiksi, joista siirryttiin suoraan ammattiin. Niiden historia oli lyhyt. Reaalikouluista oli vaikea päästä jatko-opintoihin, ja siksi niiden suosio jäi vähäiseksi. Jo vuonna 1883 oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia.
Vuoden 1872 koulujärjestyksessä hylättiin vanha pelkoon perustuva kurinpito ja kiellettiin ruumiilliset rangaistukset ja muutenkin korostettiin oppilaiden sivistynyttä kohtelua.
1874
Vuonna 1874 uusittiin ylioppilastutkinto. Aikaisemmin ylioppilastutkinto oli pidetty vain Helsingin yliopistossa. Se oli käsittänyt etupäässä suullisia kuulusteluja koulujen miltei kaikissa oppiaineissa. Nyt tämän kolmanteen kouluvaiheeseen oikeuttavan tutkinnon ydinosa siirrettiin kypsyyskokeen luontoisena oppikouluihin. Niissä järjestettiin kirjalliset kokeet, joiden kysymykset laati kuitenkin valtakunnallinen elin, ylioppilastutkintolautakunta. Koe oli suoritettava äidinkielessä, toisessa kotimaisessa kielessä, yhdessä vieraassa kielessä ja matematiikassa.
1883
Vuoden 1883 koulujärjestyksen myötä alkeisoppilaitokset saivat jälleen uudet muodot. Koulut jaettiin lyseoihin ja
alkeisoppikouluihin. Tällöin luotiin perustaa myös keskikoululle määräämällä tuolloin toimineiden alkeiskoulujen opetus vastaamaan lyseoiden alaluokkien opetusta.
Lyseot jaettiin edelleen klassisiin lyseoihin ja reaalilyseoihin. Reaalilyseot olivat latinattomia. Kummatkin olivat 8-luokkaisia.
Alkeiskoulujen puolella tilanne muuttuikin, kun kaikki reaalikoulut Helsingin reaalikoulua lukuun ottamatta lakkautettiin. Reaalikoulujen toimintaa jatkoivat kaksi- ja nelivuotiset alkeiskoulut.
1891
Vuodesta 1891 lähtien reaalilyseoiden viiden alimman luokan oppimäärä käsitti muiden pohjoismaiden tapaan
keskikoulun, jollaisten tarvetta teollistuminen nopeasti lisäsi.
1890-luvulla latina menetti asemansa pakollisena oppiaineena. Sortokausien aikana Venäjää tyrkytettiin tilalle.
1905
Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun(yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla.
Mamsellin koulujen tilalle tuli
valmistavia kouluja oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä ykistyisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja.
Oppikouluissa ei tunnettu opetussuunnitelma-asiakirjaa Niissä oli käytössä koulujärjestyksen mukaisesti eri aineiden tuntijako ja oppimäärät. Opetussuunnitelman sijasta puhuttiin oppiennätyksistä. Tätä terminologiaa käytettiin peruskouluun saakka. Koulujärjestyksessä kiellettiin ruumiillinen kuristus ensimmäistä kertaa.
1914
Vuoden 1914 koulujärjestyksessä oppikoulu sai lopullisen rakenteensa: Alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi
keskikouluiksi. Lukio oli kolmiluokkainen.
Lyseot uudistettiin siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi; lukioon tuli kaksi rinnakkaista osastoa: klassinen osasto ja reaaliosasto. Klassinen lyseo jäi harvinaiseksi poikkeuskouluksi. Reaalilyseoissa latina oli yksi valinnainen aine yhdellä lukion linjalla.
Ruumiillinen kuritus kiellettiin valtion kouluissa. Koulujärjestys päätti klassisen oppikoulutradition valtakauden; realisivistyksestä tuli oppikoulun perusta.
Suomenkieliset oppikoulut
OPPIKOULUJEN opetuskieli oli ollut 1800-luvun puoliväliin saakka latina ja ruotsi. Vuonna 1857 suomenkieliset saivat ensimmäisen oman oppikoulun Jyväskylään.
Suomenkielinen opettajankoulutus alkoi vuonna 1867, jolloin Helsingin ruotsinkieliseen normaalilyseoon perustettiin suomenkielisiä luokkia. Tämän suomenkielisen osaston perustamisen aikoina Suomessa käyty voimakas kielipoliittinen keskustelu vaikutti osaltaan siihen, että vuonna 1871 tämä suomenkielinen osasto määrättiin lakkautettavaksi niin, että alemmille luokille ei otettu uusia oppilaita. Vuonna 1873 perustettiin (ja ajettiin kauas) ensimmäinen suomenkielinen normaalikoulu Hämeenlinnaan. Suomenkielisen opetuksen turvaamiseksi perustettiin samana vuonna yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto.
Helsingin Suomalainen Alkeisopisto muuttui normaalilyseoksi vuonna 1887, kun valtio lunasti Alkeisopiston haltuunsa, ja samalla vuonna 1873 perustettu Hämeenlinnan suomenkielinen normaalilyseo muutettiin tavalliseksi lyseoksi.
1880-luvun alussa valtiovallan suhtautuminen suomenkieliseen oppikouluun tuli suopeaksi. Yksityisten koulujen valtionapu turvattiin vuonna 1884. Uusien oppikoulujen perustaminen tapahtui siitä lähtien niin, että koulu käynnistettiin yksityisenä yhteiskouluna, jonka valtio myöhemmin sai ottaa haltuunsa.
Autonomian ajan lopussa yli puolet oppikouluista oli yhä yksityiskouluja. Etenkin suomenkieliset perustivat yksityisiä kouluja, koska oppikoulutietä pidettiin valtatienä pyrittäessä saamaan suomalaiskansalliselle liikkeelle voimia maan hallinnossa ja kulttuurielämässä.
Suomenkielisten oppikoulujen määrä ohitti 1890-luvulla ruotsinkielisten määrän. Jo edellisellä vuosikymmenellä suomenkielisten koulujen oppilasmäärä oli noussut ruotsinkielisten ohi ja kaksinkertaistui 1900-luvun alussa.
Tyttöjen opillinen koulutus
OPILLINEN koulu oli 1800-luvulle saakka varattu vain pojille. Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi jo 1800-luvun alussa tyttökouluja.
Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Nyt 1800-luvun alkupuolella Suomeen perustettujen yksityisten tyttökoulujen rinnalle tulivat valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut Turkuun ja Helsinkiin.
Vuoden 1856 koulujärjestys määräsi, että
"(tyttö)kouluun ei oteta kuin sellaisia oppilaita, joiden kasvatus ja tavat ovat nuhteettomat ja joiden seurassa seurustelua ei voi millään tapaa pitää vahingollisena muille koulussa oleville kunnia-arvoisten ja sivistyneitten vanhempien tyttärille".
Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").
Vuodesta 1882 alkaen naiset saivat laillisen oikeuden opettaa tyttöjen oppikouluissa, kuitenkin ilman virkaoikeutta. Vuonna 1895 perustettiin Turun suomalainen jatko-opisto. Se oli yksi ensimmäisistä suomenkielisistä tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon ja yliopisto-opintoihin
Vuonna 1885 annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.
Tyttöjen opintietä tukkivat monet esteet. Mutta jo vuonna 1870 ensimmäisenä Pohjoismaista nainen, Maria Tschetschulin, suoritti ylioppilastutkinnon Helsingissä. Vuonna 1890 annettiin asetus, joka käytännössä vahvisti naisten pääsyn yliopistoon. Asetuksessa säädettiin, että yliopiston varakansleri sai valtuudet päättää tyttöjen opinto-oikeudesta. Vuonna 1894 valmistuivat ensimmäiset tyttöylioppilaat Turun ruotsinkielisestä tyttökoulusta, Heurlinska skolan i Åbo. Viiden vuoden kuluttua vuonna 1899 saivat ensimmäisistä suomenkielisistä kouluista, Tampereen suomalaisesta tyttökoulusta ja Turun suomalaisesta jatko-opistosta tyttöoppilaat valkolakin.
(1950-luvulla naiset ohittavat miesten määrän ylioppilastutkinnon suorittaneissa).
Yhteisopetus
TYTÖILLE oli saatu oikeus opilliseen opetukseen - toki ohuempana ja lyhympänä ja vain säätyläisille jo 1840 luvulla.
Huomattava parannus oli yhteiskoulujen synty. Vuonna 1882 perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket ja vuonna 1886 ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu. Taustalla oli Pohjois-Amerikasta levinnyt yhteiskasvatuksen aate. Tyttöjen ja poikien yhteisellä kouluttamisella oli käytännöllisempikin peruste: se turvasi riittävän oppilasmäärän pienten paikkakuntien kouluihin.
Oppikoulu itsenäisyyden aikana
Oppikouluille oli syntynyt vuoden 1914 koulujärjestyksessä lopullinen rakenne: viisiluokkainen keskikoulu ja kolmivuotinen lukio.
1918
Vuonna 1918 oppikoulut saivat tuntijaon. Venäjän kielen siihen saakka suhtettoman suuren tuntimäärän jakoivat nyt keskenään äidinkieli, uskonto ja historia.
1919
Ylioppilastutkinto uudistettiin vuonna 1919 siten, että Helsingin yliopistossa toimitetut suulliset kuulustelut siirrettiin koulujen itsensä huolehdittaviksi. Tuohon asti yliopistoon johtavissa oppikouluissa pidettiin kirjalliset ylioppilaskokeet maaliskuussa. Oppilaat matkustivat touko-kesäkuun vaihteessa Helsinkiin yliopistoon suullisia pääsykokeita varten. Samanlaiset kokeet oli mahdollista toimeenpanna myös syyslukukaudella. Ylioppilaiden lähtö Helsinkiin kuulusteluihin oli juhlallinen tapahtuma etenkin kaupungin säätyläisten ja sivistyneistön keskuudessa.
Kirjallisiin kokeisiin lisättiin tuolloin reaalikoe.
1928
Tätä rakennetta yritettiin hetri 1920-luvulla horjuttaa innovaatiolla: Vuonna1928 säädettiin1aki
uusimuotoisista kansakoulun koko oppimäärään perustuvista
oppikouluista. Tätä yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle. Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi. Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne jäivät lopulta peruskoulun kaukaisiksi edeltäjiksi.
Vuonna 1930 oppikouluja oli Suomessa yli 200. Sodan jälkeen oppikoulujen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Vuonna 1950 oppikouluja oli yli 300 ja vuonna 1970 jo yli 600.
1939
Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Oppikoulu koostui edelleen keskikoulusta ja lukiosta. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita. Lisäksi oli normaalilyseoita, yksityisiä kouluja ja yhteiskouluja.
1941
Vuonna 1941 julkaistiin valtion oppikoulujen oppiennätykset ja metodiset ohjeet.
1943
Ylioppilastutkinto uudistettiin vuonna 1943 siten, että matematiikka ja reaalikoe tehtiin vaihtoehtoisiksi. Ylioppilastutkinnon kirjallisiin kokeisiin kuuluivat nyt äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieras kieli sekä matematiikka tai reaalikoe.
Toisen maailmansodan jälkeen ei oppikoulussa tapahtunut suuria rakenteellisia tai muitakaan muutoksia. Linjajako pysyi muuten entisellään paitsi, että juuri ennen peruskoulu-uudistusta muodostui eräänlainen välilinja, reaalilinja. Kesälukiotoiminta sai alkunsa. Ylioppilastutkinnon kielikoe uudistettiin 1970-luvulle kolmijaksoiseksi, puheen ja tekstin ymmärtämistä osoittaviin jaksoihin ja annetusta aiheesta annettuun kirjoitelmaan.
1946
Oppikoulun rakenteelle nousi vielä uusi haastaja:
kunnallinen keskikoulu. Vuonna 1946 käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä
Vuonna 1958 maaseudulle syntyneet kunnalliset keskikoulut vakinaistettiin. Yhteensä kunnallisia keskikouluja syntyi noin 70.
Oppikoulun loppu
Oppikoulun tarinan loppuosa on kaikilla muistissa. Yli satavuotias rinnakkaisjärjestelmä tuli tiensä päähän. 1960-luvulla jo yli puolet ikäluokasta kävi oppikoulua.
1972-77
Suomi siirtyi vuosina 1972-1977 yhtenäiskoulujärjestelmään: peruskouluun. Siirtymän aikana lukioissa kokelitiin viekä kouludemokratiaa: Vuonna 1973 pidettiin ensimmäiset kouluneuvostovaalit oppikouluissa.
Lukiot siis irroitettiin keskikouluistaan. Oppikoulujen keskikoulua vastanneet osat muuntuivat peruskoulun yläasteiksi.
Siirtyminen peruskouluun oli monille yksityisille oppikouluille kova pala. Taistelu peruskoulusta oli ehkä Suomen historian kovin koulusota. Siinä taistelussa osa saikin ns.
korvaavan koulun aseman.
Peruskouluun siirtymisen jälkeen oppikoulusta on edelleen jäljellä lukio. Lukiota onkin kehitetty jatkuvasti. Vuonna 1967 aloitti ensimmäinen erikoislukio: Savonlinnan taidelukio toimintansa. 1980-luvun alussa lukioissa siirryttiin kurssimuotoisuuteen. Vuonna 1987 kokeilukiot alkoivat muuttua luokattomiksi. Tänään kaikki lukiot ovat kurssimuotoisia ja luokattomia.
Yhteenvetoa: muutamia trendejä
SELKEIN trendi oppikoulujen historiassa on ollut laajeneminen, niin oppilasmäärän kuin oppilaiden säätypohjan osalta. Aluksi oppikoulua kävivät vain yläluokkaan pyrkivät pojat. Ja 1960-luvulla jo yli puolet koko ikäluokasta, niin pojista kuin tytöistä. Aluksi oppikouluja oli vain suurimmissa kaupungeissä, ja lopulta myös maaseudulla.
MYÖS oppikoulun perustehtävä laajeni; alunperin pappien ja korkeimpien virkamiesten koulutuslaitos alkoi antaa pätevyyksiä myös pikkuvirkamiehille ja lopulta ammattimiehille työnjohtatasoa myöten.
ALUKSI oppikoulut olivat valtion kouluja. Pienemmissä kaupungeissa perustettiin yksityisiä oppikouluja, jotka kouluttivat sekä poikia että tyttöjä. Myös kunnilla ol rooli oppikoulujärjestelmässä Se voimistui 1940-luvulla, jolloin syntyi uusi koulumuoto;
kunnallinen keskikoulu. Rahoituksestaan suurimman osan kaikki oppikoulut saivat valtionavustuksina.
ALUKSI oppikoulua käytiin ruotsiksi ja latinaksi (lukio). Suomen vanhin suomenkielinen oppikoulu oli keisarillisella päätöksellä perustettu, 1. lokakuuta 1858 toimintansa aloittanut Jyväskylän yläalkeiskoulu. Pitkään suomenkielisten oppikoulujen määrä oli vain murto-osa ruotsinkielisistä.
OPPIKOULUIHIN oli sisäänpääsykoe. Vielä vuonna 1954 pidettiin oppikoulun pääsytutkinto neljässä aineessa: uskonnossa, äidinkielessä, laskennossa ja maantiedossa. Tuon jälkeen annettiin uudet ohjeet. joiden mukaan pääsytutkinto pidettiin kahdessa aineessa: äidinkielessä ja matematiikassa. Lisäksi huomioon otettiin kansakoulun todistus ja kansakoulun opettajan lausunto. ppikouluun sisäänpääsyn ehtona oli myös se, ettei oppilas ollut pahanilkinen. Oppikoulusta voitiin myös erottaa.
YLIOPPILASTUTKINTO kehitettiin Saksassa kypsyystutkinnoksi koulun ja yliopiston väliin.
Suomalainen ylioppilastutkinto on saanut alkunsa Turun akatemian ja sittemmin Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston pääsykuulusteluista, joiden tarkoituksena oli selvittää, hallitseeko oppilas yliopisto-opintoihin vaadittavat perustiedot. Turun Akatemiassa pääsykuulustelu oli vapaamuotoinen. Vuosina 1640–1852 sanalla ylioppilas (student) tarkoitettiin yksinomaan yliopiston opiskelijaa. Ylioppilaat olivat siis läpäisseet yliopiston pääsykuulustelun, mutta eivät olleet suorittaneet nykyisen kaltaista ylioppilastutkintoa.
Suomessa ylioppilastutkinto syntyi vuoden 1852 yliopistostatuuttien myötä. Tuolloin tutkinto sidottiin lukion oppimäärään. Ylioppilastutkinto pidettiin yksinomaan Helsingin yliopistossa ja se käsitti etupäässä suullisia kuulusteluja koulujen miltei kaikissa oppiaineissa.
Vuonna 1874 ylioppilastutkinto uusittiin.Nyt kolmanteen kouluvaiheeseen oikeuttavan tutkinnon ydinosa siirrettiin kypsyyskokeen luontoisena oppikouluihin. Vuonna 1919 tutkinto siirtyi kokonaan kouluihin 1919.
Naiset saivat alun perin osallistua ylioppilaskirjoituksiin vain erityisluvalla. Vuoden 1874 uudistuksissa naisten osallistuminen ylioppilaskirjoituksiin vapautettiin, mutta yliopistossa opiskelua varten naiset tarvitsivat erityisluvan vuoteen 1901 asti.
Pitkään ylioppilastutkinnolla pääsi suoraan yliopistoon. Ylioppilaiden määrän kasvaessa yli- opistot siirtyivät 1930-luvulta alkaen valitsemaan opiskelijansa ylioppilastodistuksen sijaan erillisillä valintakokeilla.
OPPIKOULUJEN opettajat olivat pitkään säätyläismiehiä. Opettajan tehtävään vaadittiin akateeminen loppututkinto. Erillinen opettajan tehtävään valmistava koulutus vakiintui 1860-luvulta alkaen. Tuolloin siirryttiin myös luokanopettajajärjestelmästä aineenopettajajärjestelmään.
Naisille oppikoulunopettajien tehtävä avautui asteittain. Vuodesta 1882 alkaen naiset saivat laillisen oikeuden opettaa tyttöjen oppikouluissa. Oppikoulun opettajiksi naisia alettiin kouluttaa Helsingissä tyttökoulujen yhteyteen perustetuissa yksityisissä jatko-opistoissa ruotsin kielellä v. 1868, suomen kielellä 1881. Naiset alkoivat tulla opiskelemaan yliopistoon erivapaudella erityisesti 1890-luvulla. Naisylioppilailta vaadittu vapautus sukupuolestaan poistettiin 1901. Yliopistovirat avautuivat naisille 1916. Valtiollisiin virkoihin naiset saivat Suomessa laajat oikeudet vuodesta 1926. 1930-luvulla naisopettajat olivat jo enemmistönä oppikouluissa .
Oppikoulun opettajat olivat 1870- luvulla hyvin etäällä oppilaistaan. Opettajalla oli ehdoton auktoriteetti. Asiaan luului tavallista arvokkaampi pukeutuminen mm. Silkipytyt.
OPPIKOULUJEN pedagogiikkaa on kuvattu hyvin traditionaaliseksi. Väitetään, että se perustui 1800-luvulle saakka 1200-luvun käytänteisiin. Ulkoaopettelu ja tiukka, nöyryyttäväkin läksynkuulustelu kuukuivat niihin. Koulujärjestyksessä vuonna 1872 tärkeimpänä keinona oli suusanallinen opetus, joka tapahtui kysymysten tekemisellä. Lisäksi edellytettiin aistin havaintoa.
Tunnit olivat opettajan ja oppilaiden monologeja.
1920-luvulla opettajilta toivottiin vilkkaampaa kyselytapaa. Opettajien toivottiin painottavan uuden terhtävän valmistamista tunnin päätehtävänä. Hvainnollisuutta ja kuvaopetusta vaadittiin:, taululle piirroksia. Ponteva ja eloisa esitystapa yleistyikin. Kuolettavan sanasaivartelun ja ääneenlukemisen tilalle halulle omatoimisuusmenettelyä ja oppilaiden oman työskentelyn aktivoimista. Ensimmäistä kertaa eräissä oppikouluissa annettiin oppilaiden kysyä, väitellä, keskustella mm. esitelmien ja alustusten pohjalta (ks. oppikoulukomitea 1927). Tuolloin syntyi ns. opettajan pedagoginen kerronta. Uusista pedagogisista virtauksista oppikouluväki omaksui parhaiten herbart-zilleriläisyyden.
Oppikoulu oli loppuun saakka luku- ja kirjakoulu. Toiminnallisuutta oppikouluun toimivat lähinnä toiminnalliset oppiaineet: voimistelu, laulu, kuvaamataito ja käsityöt.
OPPIKOULULAISET. Oppikoululaisten sosiaalisessa taustassa ei tapahtunut suuria muutoksia ennen 1900-luvun alkua. Virkamieskotien pojista lähes kaikki tulivat oppikouluun ja muista sosiaaliryhmistä täytettiin jäljelle jääneet paikat. Esimerkiksi talonpoikaisnuorista vain joka sadas tuli oppikouluun. 1900-luvun alussa muuttuu, ja yhä useampi oppikoululainen oli talonpoikais- tai työläissäädystä.
Vuoteen 1920 asti oppikoulun käynti oli harvinaista. Oppikoulun aloittaneita oli alle 10 prosenttia ikäluokasta. Oppikoulu oli 1930-luvun loppupuolelle asti hyvin toimeentulevien ja pääasiassa kaupungeissa asuvien perheiden lapsien opinahjo. Vuonna 1950 neljännes ja vuonna 1960 vajaat 40 prosenttia ikäluokasta aloitti oppikoulun.
Ylioppilastutkinnon suorittaneita oli 1930-luvulla vuosittain runsaat 2 000 eli noin 3 prosenttia ikäluokasta. Vuonna 1950 ylioppilastutkintoja suoritettiin reilut 4 000. Tämän jälkeen ylioppilastutkintojen määrä alkoi nopeasti kasvaa. Vuonna 1963 ylitettiin 10 000:n, ja vuonna 1973 20 000:n tutkinnon raja.
SANASTO
Ala-alkeiskoulu. Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Vuoden 1856 koulujärjestys toi Suomeen yhtenäiskouluperiaatteen: ala-alkeiskoulun tehtävänä oli antaa kaikille perusopetus. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja. Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.
Alkeiskoulu. Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat
alkeiskoulut. Alkeiskoulut olivat 2- tai 4-luokkaisia, ja ne vastasivat lyseon alaluokkia. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Ne johtivat tieteellisiin opintoihin, ammattikouluihin tai suoraan ammatteihin. Vuoden 1914 koulujärjestyksessä alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi.
Alkeisopisto. Alkeisopiston nimeä on käyttänyt vain yksi koulu:yksityinen Helsingin Suomalainen Alkeisopisto. Vuonna 1887 opisto lunastettiin valtion haltuun ja sen nimeksi tuli Helsingin Suomalainen Normaalilysee. Nimi muuttui vuonna 1915 Helsingin Suomalaiseksi Normaalilyseoksi, vuonna 1950 Helsingin Normaalilyseoksi ja vuonna 1974 Helsingin I normaalikouluksi. Helsingin yliopiston rehtorin päätöksellä koulun nimi palautettiin 1.1.1995. jälleen Helsingin normaalilyseoksi.
Ammattilukio. Vuoden 1856 koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.
Herrasväen koulut. Ks. valmistavat koulut
Jatko-opisto. Vuonna 1868 perustetiin ensimmäinen jatko-opisto fruntimmerskolan i Helsingfors yhteyteen. Ensimmäinen suomenkielinen jatko-opisto peristettiin 1881 suomalaiseen tyttökouluun. Se oli ensimmäinen suomenkielisisille tytöille suunnatuista kouluista, joiden tarkoituksena oli valmistaa oppilaita ylioppilastutkintoon, yliopisto-opintoihin ja mm. tyttökoulujen opettajiksi.
Katedraalikoulu eli tuomiokirkkokoulu. Vanhimmat kristityt koulut syntyivät jo 400 jKr. Kun piispa kokosi kotiinsa oppilaita, joita oli tarkoitus kouluttaa pappeja, syntyi katedraalikoulu.
Koulussa opiskelttiin seitsemään ainetta: ensin triviumia (grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka) ja sitten qvadriumia (aritmetikka, geometria, tähtitiede ja musiikki). Aineiden juuret ovat antiikin ajoissa.
Katedraalikoulut toimivat kaupugeissa, piispan istuimen yhteydessä. Koulua johti scolaticus eli koulumestari tai rehtori (rector). Häntä auttoivat kuoripapit ja mahdollisesti lahjakkaimmat teinit. Katolinen kirkko tarvitsi työntekijöitä. Siksi myös Turkuun perustettiin katedraalikoulu. Koulun tehtävänä oli kouluttaa pappien ohella myös muita virkamiehiä.
Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostarikoulut. Turun katedraalikoulu sai jatkaa. Vuoden 1611 koulujärjestyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin.
Kaupunkikoulu eli pedagogio. Keskiajalla syntyi erityisiä kaupunkikouluja palvelemaan sen ajan kaupunkilaisten tarpeita.
Myös Suomeen syntyi keskiajan lopulla pieniä kaupunkikouluja. Yhtä johti koulumestari. Toisessa opettivat fransikaanimunkit.
Kun uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut, tilalle syntyi porvariston perustamia lasku- eli kaupunkikouluja, joissa valmistauduttiin yliopistoon.
Keskikoulu. Vuoden 1914 koulujärjestyksessä alkeiskoulut muutettiin viisiluokkaisiksi keskikouluiksi.
Klassinen lyseo. Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota: klassisia ja reaalilyseoita.
Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka. Reaalilyseot olivat käytännön läheisempiä.
Kunnallinen keskikoulu. Vuonna 1946 käynnistyvät ensimmäiset kunnallisen keskikoulun kokeilut Jyväskylässä, Luumäellä ja Utajärvellä. Vuonna 1958 maaseudulle syntyneet kunnalliset keskikoulut vakinaistettiin.
Kymnaasi. Ks. lukio
Laskukoulu. Ks. kaupunkikoulu
Lastenkoulu. Ks. pedagogio.
Lukio eli kymnasi oli koulu joka johti yliopistoon. Lukiot syntyivät Saksassa 1500-luvulla, jolloin yliopistot vapautettiin velvollisuudesta opettaa filosofian alkeita.
Vuonna 1630 Turkuun perustettiin Suomen ensimmäinen lukio. Sen käyminen kesti kolme vuotta. Tavoitteena oli kouluttaa pappeja. Opetusta lukiossa antoivat lehtorit ns. aineenopettajat, joilla saattoi olla velvollisuus opettaa useita aineita - toisin kuin yliopistossa. Oppiaineet ja myöhemmin opetuskieli vaihtelivat. Vuoden 1843 koulujärjestyksen mukaan lukiossa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville. 1800-luvulla syntyneissä lyseoissa ja yhteiskouluissa lukioon kuului ns. keskikoululuokat. Peruskouluun siirryttäessä lukio itsenäistyi uudelleen.
Luostarikoulu. Luostarikoulut toimivat keskiajalla maaseudulla luostarien yhteydessä
. Koulut syntyivät, kun luostariin tuotiin lapsia.
Luostarikouluissa opetettiin artes trivialista, siis triviumiksi kutsuttuja aineita eli grammatiikkaa, retoriikkaa ja dialektiikkaa.
Luostarin esimies antoi koulun johdon jonkun sopivan munkin toimeksi. Häntä kutsuttiin Euroopaasa nimellä magister scholae. Apulaisten nimike oli seniores. Moneen nunnaluostariin perustettin tyttöjen kouluja. Erityisen tärkeitä olivat ulkokoulut nunnaluostareissa; eurooppalaisilla, tulevilla aatelisnaisilla oli parempi koulutus kuin ritareilla:-)
Myös Suomessa oli luostarikouluja. Opetusta johti erityinen lehtori (lector). Oppilaina olivat munkit. Opetus luostarikouluissa oli jopa parempaa kuin katedraalikouluissa. Luostarikouluissa oli usein sisä- ja ulkokoulu. Suomessa sellaisia ei ollut.
Uskonpuhdistus lakkautti keskiajalla oppillista oppia antaneet kirkolliset luostari- ja katedraalikoulut.
Lyseo. Nimi otettiin käyttöön vuoden 1872 koulujärjestyksen pohjalta. Lyseo- nimi korvasi pian tuolloin syntyneen alkeisopiston. Lyseoon kuului yläalkeiskoulu ja kymnaasi. Lyseoita oli kahdenlaisia: klassisia ja reaalilyseoita. Klassinen ja reaalilyseo erosivat toisistaan opetettavien aineiden myötä. Klassinen lukion opetussisällöissä painottuivat nimensä mukaisesti klassiset ja humanistiset aineet, etenkin kielet kuten latina ja kreikka. Reaalilyseot taas olivat käytännön läheisempiä ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta ja kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.
Lyseot uudistettiin vuonna 1914 siten, että reaalilyseot ja useimmat klassisista lyseoista tehtiin linjajakoisiksi.
Maakuntakoulu. Vuoden
1611 koulujärjetyksessä opilliset koulut jaettiin kahteen ryhmään; neliluokkalaisiin maakuntakouluihin ja kuusiluokkalaisiin katedraalikouluihin. Maakuntakoulu oli "keskikoulu" alkeiskoulun ja lukion välissä. Trivaalikoulut korvasivat pian maakuntakoulut.
Naistenväen koulut. Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut").
Normaalikoulu. 1860-luvulla nimikekirjo kasvoi; maahan syntyy
normaalikoulu, jossa
tulevat opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan.
Normaalilyseo. Normaalikoulun nimi muuttui pian
normaalilyseoksi.
Oppikoulu-sana esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilastojulkaisuissa. Oppikoulut olivat maksullisia. Lukukausimaksujen ohella kustannuksia aiheuttivat kirjat, kouluvälineet ja vaatteet. Ulkopaikkakuntalaisille tuli lisäkustannuksia majoituspaikasta. Valtion koulut olivat halvempia kuin yksityiset. Työväestö ja porvaristo suosivat valtionkouluja, kun säätyläiset ja muut varakkaammat laittoivat lapsensa yleensä yksityiseen oppikouluun.
Pedagogio eli kaupunkikoulu eli lastenkoulu. Vuoden 1649 koulujärjestyksessä koulujärjestelmän ensimmäinen askeli oli pedagogio. Se oli opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto. Siellä opetetiin luku- ja kirjoitus- sekä laskutaidon alkeet. Monet kaupunkikoulut (pedagogiot) vastasivat alempaa triviaalikoulua. Kaupunkikouluissa kävi lähinnä porvareiden lapsia. Ylemmät säädyt ottivat alkeiden opettamista varten kotiopettajan.
Porvarikoulu. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja. Niiden historia oli lyhyt. Jo vuonna 1883 oppilaspulaa poteneet koulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi.
opettajat suorittivat opetusharjoitteluaan.
Oppikoulu-sana esiintyy virallisessa yhteydessä vasta vuosien 1908-1911 tilastojulkaisuissa.
Pedagogio. Vuoden 1649 koulujärjestyksessä koulujärjestelmän ensimmäinen askeli oli pedagogio. Se oli opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto. Pedagogioita ei ollut paikkakunnilla, joilla oli triviaalikoulu. Opettajan toimi pedagogi eli koulumestari.
Pitäjäkoulu. Ks. porvarikoulu
Porvarikoulu. Keskiajalla Euroopassa syntyneet porvarikoulut olivat ensimmäinen askel kohti maallista koulua.
Keskiajan loppupuolella isän tai kasvatusisän antama koulutus ei riittänyt. Kauppiaiden ja myös käsityöläismestareiden oli opittava lukemaan ja kirjoittamaan. Syntyi vähitellen kouluja porvareitten poikia varten. Ne olivat ns. pitäjäkouluja tai kaupunkikouluja. Useimmissa niissä annettiin alkeisopetusta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Opetus tapahtui äidinkielellä.
1800-luvun Suomessa
kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja. Niiden historia oli lyhyt. Jo vuonna 1883 oppilaspulaa poteneet koulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi.
Reaalikoulu eli porvarikoulu. Kansakoulujen perustamisen jälkeen ala-alkeiskoulut tulivat tarpeettomiksi, joten niistä alettiin muodostaa reaalikouluja eli porvarikouluja.
Vuoden 1872 koulujärjestys tunsi reaalilyseoita lyhyemmät latinattomat ja käytännön aloille ohjaavat reaalikoulut. Reaalikoulut olivat kunnallisia. Tuolloin luotiin periatteelinen kytkentä kansakoulun ja alkeisopiston välille. Niiden historia oli lyhyt. Jo vuonna 1883 oppilaspulaa poteneet reaalikoulut lakkautettiin tai muutettiin uudelleen alkeiskouluiksi. Vain Helsingin reaalikoulu jatkoi toimintaansa.
Reaalilyseo. Vuoden 1872 koulujärjestyksessä oli kahdenlaisia lukiota:klassisia ja reaalilyseoita. Reaalilyseot olivat käytännön läheisiä, ja niissä opetettiin enemmän luonnontieteitä ja piirustusta kuin klassisessa lukiossa. Niiden kielivalikoimassa olivat tuohon aikaan niin sanonut uudet kielet englanti, saksa ja ranska.
Siviililukio. Vuoden 1856 koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioihin eli ammattilukioihin. Niissä opetus painottui virkamieskoulutukseen.
Triviaalikoulu. Luther vaati oppikoulujen uudistamista tilanteessa, jossa luostarikoulut oli lakkautettu. Uusia opillisia kouluja alettiin nimittää triviaalikouluiksi. Niitä kutsuttiin myös puolilukioiksi.
Vuoden 1620 kuningatar Kristiinan koulujärjestyksessä syntyy uusi opillinen koulu, joka sai nimekseen triviaalikoulu. Nimi viittaa vanhaan oppikurssiin: trivium (kolmen tien risteys; kolme ensimmäistä ainetta kaikkiaan seitsemästä katedraalikoulun aineesta: grammatiikka, retoriikka ja dialektiikka). Nimeä käytettiin aina 1800-luvulle saakka, yli 200 vuotta.
Vuoden 1649 koulujärjestyksessä triviaalikoulu oli koulujärjestelmän toinen askel. Triviaalikouluissa opetti luokanopettaja. Opetuskielenä oli ruotsi. Triviaalikoulujen luokkien määrä vaihteli; oli alempia ja ylempiä triviaalikouluja. Trivaalikoulujen määrä kasvoi joihinkin kymmeniin. Koulun opettajakuntaan kuului ylintä astetta opettanut rehtori, kolmatta luokkaa opettanut konrehtori eli vararehtori, ylempi ja alempi kollega sekä apologista. Koulussa oli yleensä vain yksi luokkahuone, jossa kukin luokka oli omana ryhmänään.
Tuomiokirkkokoulu. Ks. katedraalikoulu
Tyttökoulut. Venäjään kuuluneessa ns. vanhassa Suomessa toimi jo 1800-luvun alussa tyttökouluja.
Vuoden 1843 koulujärjestykseen sisältyi oikeus perustaa tyttökouluja. Nyt 1800-luvun alkupuolella Suomeen perustettujen yksityisten tyttökoulujen rinnalle tulivat valtiolliset ruotsinkieliset tyttökoulut Turkuun ja Helsinkiin. Vuoden 1872 koulujärjestykseen sisältyi neli- ja seitsenluokkaiset tyttökoulut ("naisväenkoulut"). Vuonna 1885 annettiin asetus tyttökoulujen uudelleen järjestämisestä. Sen mukaan tyttökoulut eivät suoraan valmistaneet oppilaita ylioppilastutkintoon ja tätä kautta yliopisto-opintoihin. Tyttökoulujen opetussuunnitelmat eivät muutosten jälkeenkään vastanneet reaalilyseoiden suunnitelmia.
Uusi lyseo. Ks. uusimuotoinen oppikoulu.
Uusimuotoinen oppikoulu. Nämä koulut perustuivat kansakoulun koko oppimäärälle. Yhtenäiskoulujärjestelmää testattiin näiden koulujen avulla 1920-luvulta 1950-luvulle. Uusi lyseo perustui kansakoulun koko kuusivuotiselle oppimäärälle, ja se käsitti kolmivuotisen keskikoulun ja kolmivuotisen lukion. Tämä yhtenäiskoulun esimuoto yritettiin 1930-luvulla saattaa oppikoulun yleiseksi muodoksi. Uusimuotoisista oppikouluista ei kuitenkaan ollut yhtenäiskoulukysymyksen ratkaisijaksi. Ne eivät osoittautuneet kovin tarkoituksenmukaisiksi ja jäivät harvinaisiksi.
Valmistavat koulut eli Herrasväen koulut. Ensimmäiset valmistavat koulut perustettiin 1879- luvulla. Vuonna 1905 annettiin asetus, jonka mukaan kansakoulun (yläkansakoulun) kaksi alinta vuosiosastoa muodostivat oppikoulun pohjakoulun. Oppimäärän sai suorittaa muissakin kouluissa tai itseopiskelun avulla. Mamsellin koulujen tilalle tuli
valmistavia kouluj
a oppikoulujen yhteyteen tai erillisinä ykistyisinä laitoksina. Ne keskittyivät valmentamaan oppikoulun pääsykokeeseen. Ne olivat yksityisiä kansakouluja. Valmistavat koulut sammuivat 1950- luvulla.
Yhteiskoulut.Vuonna 1882 perustettiin ensimmäinen ruotsinkielinen yhteiskoulu: Nya svenska läroverket ja vuonna 1886 ensimmäinen suomenkielinen yhteiskoulu, Helsingin suomalainen yhteiskoulu. Yhteiskouluja pidettiin alkuaikoina siveellisesti arveluttavina, ja niiden kannattajat saivat vielä kauan taistella aatteensa puolesta. Yhteiskoulusta tuli kuitenkin melko pian yksityisten ja nimenomaan maaseudun oppikoulujen valtamuoto.
Yhteislyseo. Vuonna 1939 annettiin laki oppikouluista. Valtion koulut olivat lyseoita ja yhteislyseoita.
Yleissivistävä lukio. Vuoden 1856 koulujärjestyksessä lukiot jaettiin yleissivistäviin ja ns. siviililukioiihin eli ammattilukioihin.
Yläalkeiskoulu. Vuonna 1843 triviaalikoulujen tilalle tulivat alkeiskoulut. Niitä oli kahta sorttia: ala- ja yläalkeiskouluja. Yläalkeiskoulussa oli kaksi linjaa: toinen papeiksi, toinen virkamiehiksi valmistuville. Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksen määrittämät ala- ja yläalkeiskoulut muodostuivat monin paikoin kunnallisiksi oppilaitoksiksi.
Ylempi triviaalikoulu. Koulujärjestelmäksi vakiintui vuoden 1649 koulujärjestyksessä malli: 1. pedagogio (opillisen koulun ja kansanopetuslaitoksen välimuoto), alempi ja ylempi triviaalikoulu Ylemmässä triviaalikoulussa oli latinaluokkia ja rinnakkaisluokkana kirjuriluokka eli apologistan luokka).
KIRJALLISUUTTA ja LINKKEJÄ
Bruhn, Karl. (1985). Kasvatusopin historian kehityslinjoja. Helsinki: Otava.
Iisalo, Taimo. (1991). Kouluopetuksen vaiheita keskiajankatedraalikoulusta nykyisiin kouluihin. Helsinki: Otava.
Kiuasmaa, K.(1982). Oppikoulu 1880-1980. Oulu: Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen.
Kuikka, Martti. T. (1991). Suomalaisen koulutuksen vaiheet. H:ki : Otava.
Ottelin, A.K. (1931). Kasvatusopin historian oppikirja. Neljäs painos Helsinki: Otava.
Seppälä, Sauli. (toim.) 2002. Koulu museossa. Narinkka. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino oy.
Valtasaari, Antero- Antti Henttonen- Lauri Järvi- Veli Nurmi. (toim.). (1966). Kansakoulu 1866/1966. Helsinki: Otava.
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulu_ja_lukio
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/oppikoulun_uudistuminen_autonomian
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/opillinen_koulutus_ruotsin
https://www.stat.fi/tup/suomi90/marraskuu.html
http://www15.uta.fi/koskivoimaa/arki/1900-18/oppikoulu.htm
http://www.acadsci.fi/kannanottoja/tiivistelma_ylioppilastutkinto.pdf
http://thy.fi/wp-content/uploads/2011/09/THArk7s185-235.pdf
http://www.feto.fi/Filosofia/filhist.html
