Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, huhtikuuta 17, 2012

Mainio maanantai, timmi tiistai

Studio rakennettiin jumppasalin perälle. Kuvassa näkyy sininen tausta-
kangas, joka mahdollistaa trikit.  Käytämme kertovaa ääntä,  joka
pudotetaan iMovie- ohjelmassa helposti kuvaan.
MAANANTAI oli yhtä haipakkaa, ja tärkeää sellaista. Päivä alkoi ja päättyi kokokseen. Välissä sitten neljä tuntia Vinskiä,  makkarakastiketta ja kolme tuntia ops-seminaaria.

Seminaarissa kävimme ops-tekstit ja käytänteemme läpi viidessä työkunnassa. Luimme viraston antaman palautteen. Huomasimme, kuinka moni asia on jo vuodessa muuttunut. Huomasimme myös, kuinka monessa asiassa olemme onnistuneet. Nostimme myös esille asiat, joista jatkamme keskustelua.

Uusille epuille lähetettävä materiaali saatiin valmiiksi. Huomenna kuoritus ja keskiviikkona postiin.

ILLAN päättäjätapaamisessa AY-ihmiset välittivät sukon johdolle ja tärkeille poliitikoille vakavat huolenaiheemme kaupungin kouluja koskevasta budjettitilanteesta, koulujen kokonaisbudjetin rakenneongelmista sekä vakavista sisäilmaongelmista. Työsuojeluvaltuutetut olivat koonneet listan kouluista, joissa näitä ongelmia oli, ja koonta oli karua kuultavaa. Keskustelun lomassa maistoimme sushia. Minäkin.

Maanantain tosi upea osuus oli Vinski-kuvaukset. Oli hauskaa. Kaikki halukkaat ja asianmukaisesti pukeutuneet oppilaat pääsivät kuviin - ja heitä oli paljon. Tänään tiistaina jatkamme.

Kuvausohjelma on seuraava:

Klo 10- 11.00.  Paikalle tarvitaan Vinski, apteekkari, Rouva Nakander, tyynykerholaiset ja kertojat.  Kuvaamme  sivut: 36 *  37 * 38 * 39 *  40.  Lisäksi  kummittelevat takit : sivut 41-43 *  44 *  45. 
Klo 11.00- 12.00.  Paikalle Vinski, Pormestari, Kellonsoittaja puolisonsa kanssa Palomestari ja palomies, Justiina, Liisa, kertojat ja tapulikansaa.  Pormestari  ja kellosoittaja 107 + tapulikansaa + vielä palopäällikkö  108 *110 *112 + vielä Vinksi  113 * 117 *119 Vinski, kertoja ja Liisa  114 (avain, jakkara) * 115.  
Klo 12.00-12.45.  Paikalla hanurinsoittaja (minä),  rosvot, poliisimestari ja kansalaisia sekä kertojat.  Hanurinsoittaja s.66  (kertoja erikseen). Pelkkä hanuri soi kuvana s.71 (kertojan ääni erikseen). Rosvot ja kertoja 68 *  69 *  71*  76 alareuna, s 77 alaosaa. Hanurinsoittaja ja kansalaisia (repliikkejä ja kertoja s.72-73). He ja Vinski s. 74 *75*76*78. Poliisi ja rosvot s.77- 78

Ei kommentteja: