Vastaiskuja hyvän elämän puolesta

Pedagogisessa kahvilassa Sirpa. Tuomo, Kia, Noora ja Kari. 

TAVALLINEN iltapäivä opettajien taukotuvassa. Tunnit ovat päättyneet, pääosa oppilaista on jo lähtenyt kotiin. Joukko opettajia puhuu kasvatuksesta. Tai ei ihan tavallinen iltapäivä. Yksi koulun monenkirjavista kahvikupeista on vieraan: Kari Uusikylän käsissä. Juttelukin on tavallista systemaattisempaa. Olemme saanet luettavaksemme etukäteen Uusikylän 13.12.2010  ilmestyvän teoksen tekstejä, ja saamme nyt haastaa kirjoittajaa.

Vastaiskuja inhimillisen  elämän puolesta koostuu 86:sta esseestä, jotka on ryhmitelty seitsemään osaan. Osa esseista on  julkaistu aikaisemmin, osa on ihan uusia. Osa on rajuja, osa  herkkiä, hyvin henkilökohtaisia. Joka juttu on kirjoitettu kovia arvoja ja pehmoisia puheita vastaan. Tyylilaji vaihtelee. Kokonaisuus on kuin  Elviksen uusi levy VivaElvis: uuteen järjestykseen sijoitetut, tutuilta aluksi tuntuvat elementit muodostavatkin yllättävän, kiehtovan uuden kokonaisuuden. Viisaan ja kauniin.

Kari Uusikylä puolustaa kirjassa  lapsia, vanhuksia, köyhiä, rauhaa, kiireettömyyttä, yhteisöllisyyttä, raittiutta, viisautta. Hyvää, tavallista  elämää. Ja hän  vastustaa kovia markkina-arvoja, tehokkuusvaatimuksia, ylikorostunutta kilpailua, 100-kertaisia eroja palkkauksessa, oman edun tavoittelijoita, minä-minä-tautiin sairastuneita kiipijöitä,  koulua, josta tehdään suoritushelvetti ja kilpailutanner, joka ratkaisee tulevaisuden.  Huijauspuhetta, jossa sanat ovat sanoja, arki on toista. 

Hyvä elämä

Valitettavasti Suomesta on tullut kova. Minä-Minä-ihmisten maa. Maa, joka jakautuu rikkaisiin ja köyhiin. Emeritus-professori Kari Uusikylä kirjoittaa kauniisti hyvästä elämästä. Suurimmalle osalle ihmisistä elämän tavoitteet ovat aika yksinkertaiset. Toivomme, että meillä olisi mielekästä työtä, että

tulisimme riittävän hyvin toimeen palkallamme,  että meillä olisi ystäviä ja että tuntisimme kuuluvamme perheeseen, sukuun ja muihin yhteisöihin hyväksyttyinä jopa pidettyinä ihmisinä. 

"Elämätön elämä katkeroittaa. 

Sairaus on osa elämää. Paha kääntyy usein hyväksi."

Maailma on nyt vain  tehokkaiden. Lapset ja nuoret ja heikot on jätetty heitteille.Uusikylä haluaa edistää maailmaa, jossa heikkolahjainen lapsi, älykäs monilahjakkuus, hauras vanhus ja kansainvälisesti menestynyt tutkija ja liikemies ovat yhtä arvokkaita ihmisiä. 

Pienen lapsen puolesta

Ennen muuta Uusikylä on  lasten puolelta. 

- Julistusten tasolla kaikilla maailman lapsilla tulee olla oikeus kaikin puolin suojattuun ja turvattuun lapsuuteen, jossa ei ole väkivaltaa eikä riistämistä. YK:n lastenoikeuksien julistus ei kuitenkaan toteudu maailmalla, Uusikylä murehtii.

Vikaa on maailmassa ja Suomessa, mutta Uusikylä uskaltaa sanoa myös meille vanhemmille suorat sanat.
- Kun lukee lasten ja nuorten pahoinvoinnista, tekee mieli kysyä, olivatko vanhemmat kenties uraa luomassa, kun piti lukea iltasatua.

Kasvatuksesta

- Tänään puhutaan ihan liian vähän kasvatuksesta, pohdimme.  Lapsen oikeudesta olla lapsi, kasvaa oman kehitysrytminsä mukaan. Lapsen oikeudesta tulla kasvatetuksi. Onko meiltä lapsikäsitys kokonaan hukassa, kysymme. Ymmärrämmekö taas lapsen pienikokoiseksi aikuiseksi?

- Lapsi eroaa kaikilla tavalla aikuisista, Uusikylä muistuttaa. Lapsella on lapsen tarpeet, lapsen ajattelutapa, lapsen tunnemaailma, lapsen keho. Oma kehitystahtinsa, jota ei voi nopeuttaa.

- Eikä leikkiä tulisi unohtaa, innostumme.

Lapsuus on äärimmäisen tärkeä elämänvaihe.
- On paljon ihmisiä, joilla  ei ole ollut  onnellista lapsuutta. Ei sitä saada hokkuspokkuskeinoilla muuksi muutettua. Mutta heidän tulisi tästä huolimatta saada siedettävä loppuelämä, Kari lohduttaa. Ja se on mahdollista.

Uusikylä varoittaa kasvatuksesta, jossa ei ole rajoja.
- Sillä lailla kasvaa aikuisia, luonnevikaisia vauvoja, jotka manipuloivat vanhempiaan vielä kotoa poismuutettuaankin.

Hän varoittaa myös nöyryyttämällä ja hakkaamalla kasvattamisesta.
- Hakatuista lapsista kasvaa alistuvia, masentuneita aikuisia. Jos jaksavat elää aikuisiksi.

Hän varoittaa vanhempia trimmaamasta lapsistaan tähtiä tai neroja.

- Miten lapsia sitten pitäisi kasvattaa, kysymme.

- Rajoilla ja rakkaudella, Uusikylä vastaa. 

Valitettavasti meiltä on jotenkin aikuisuus hukassa. Emme kasva aikuisiksi?

- Ennen aikuiseksi tuleminen oli iso juttu. Siitä alkoi vapaus, mutta siihen  kuului myös vastuun ottaminen omasta elämästä, Uusikylä lataa. Ei joka asiasta maristu ja huudettu Kelaa apuun.  

Armeija  on muuttunut paljon edukseen.

-  Armeijassa oli minun nuoruudessani pakko oppia,  että aina ei voi olla kivaa ja helppoa. Tänään uskomattoman moni keskeyttää armeijan jo ensimmäisen yön jälkeen. Pikkuvetelykset, jotka eivät viitsi käydä armeijaa, kun baarissa on niin paljon mukavampaa, Uusikylä iskee mutta lämmöllä, koska tietää hyvin, että totta kai on niitä joilla on todellisia mielenterveysongelmia. He eivät kuulu armeijaan, vaan terapiaan.

- Onko meistä aikuisista tullut  itsekkäitä? pohdimme.

- Vanhempien itsekkyys lisää huostaanottoa, Uusikylä tietää. Monella on liian kiire luoda uraa.

10 % pareista eroaa lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Moni ei ole henkisesti valmistautunut siihen, että elämä muuttuu, kun perheeseen tulee lapsia?  Yhteiskunnan onnen edellytys on minusta onnellinen perhe, Kari palauttaa mieliin. Mies, nainen ja lapset, jotka rakastavat toisiaan. Se on upea juttu.

- Toisaalta, meidän vanhempien pitäisi myös oppia päästämään irti, katkaisemaan napanuora. Ylihuolehtiminen ei ole välittämistä vaan itsekästä omistamisenhalua. Ehkä  tarvittaisiin pakollinen vanhempainkasvatusohjelma? Kari ideoi.

- Niin, innostumme. Tarvitaanhan auton ajamiseenkin kortti.  

Opettajan iso merkitys

"Opettajalle: Vuosien tai vuosikymmenien kuluttua ehkä tapaat nuoren naisen tai miehen, joka tervehtii sinua ja sanoo silmillään. Sinä olit minulle hyvä, autoit jaksamaan. En unohda sitä koskaan.”

Koulu ei voi korvata kotia.
- Opettaja voi kuitenkin joskus olla lapsen ainoa aikuinen, joka ottaa kiukut vastaan vastaan eikä lyö, joku meistä toteaa.
- Kaikille ei ole syliä, Kari toteaa.
- Mutta voiko opettaja rakastaa oikeasti kaikkia oppilaita?kysymme.
- Ei samalla lailla, kuin isä ja äiti. Opettajalle riittää  pedagoginen rakkaus, se, että ajattelee lapsen etua, Uusikylä helpottaa.

Hyvä opetus

Uusikylä on Matti Koskenniemen oppilaita. Hän kannattaa monipuolisia opetusmenetelmiä.
- Joka viikko pitäisi käyttää ainakin kerran oppilaskeskeisiä, opettajakeskeisiä ja yhteistoiminnallisia menetelmiä, hän palauttaa mieliin. Konstruktivistinen oppimiskäsitys, joka korostaa aktiivisuutta, on avannut monien silmät- mutta siinäkin voidaan mennä äärimmäisyyksiin. Ei ulkoaopettelu ja tankkaaminen ole aina paha asia. Päinvastoin.

Opettaja on Uusikylän mielestä ammattilainen, joka päättää itse menetelmänsä. Vanhemmat eivät sitä voi tehdä.

Oikeudenmukainen koulujärjestelmä

Kari Uusikylä tunnetaan peruskoulun puolustajana.
- Haluan koulua, jossa kaikista välitetään. Ja jota kaikki voivat käydä. Jota arvostetaan ja jonka opettajia arvostetaan. Jokainen suomalainen ansaitsee tulevaisuudessakin hyvää opetusta. Oppia ei tulisi jakaa maksukyvyn mukaan. Luokkakokojen tulisi olla sellaiset, että jokainen voi oppia.

Koulut ovat jakautumassa suosittuihin ja niihin, joista halutaan pois.
- Niin ei saisi käydä. Moraali romahtaa heikoiksi leimatuissa kouluissa, Uusikylä  on nähnyt.
- Tänään kouluille esitetään epärealistisia putkinäköön perustuvia vaatimuksia. Muutospakkoa hoetaan. Kaikkea halutaan mitata, vaikka ei voida. Huonot oppimistulokset eivät sitä paitsi  johdu vain opetuksesta. Oppilailla ja kodeilla on ratkaiseva merkitys koulusaavutuksiin, Uusikylä toteaa.

- Mitä vastaat väitteille, että peruskoulu ei ole ajantasalla, se  tasapäistää? kysymme.
- Peruskoulu ei tuota tasapäitä, vaikka niin 90-luvulla erityisesti väitettiin, kun koko koulujärjestelmä haluttiin muuttaa. Uusikylä tietää.  Pisa muuten  pelasti peruskoulun.
- Pisa? hämmästelemme.
- Juuri ennen Pisaa  iso porukka oli koolla Finlandiatalolla valmiina uuteen rytminvaihdokseen. Sitten tuli Pisa, joka osoittikin että maailman huonoin koulujärjestelmä olikin maailman paras.
- Eipä ole kukaan peruskoulun ivaajista pyydellyt puheitaan anteeksi, Uusikylä lohkaisee.

Pizzat on syöty

Kello on 17. Siistimme paikat. Tiskit koneeseen. On aika lähteä kotiin. Ajatukset pyörivät päässä.

 - Mistä muuten tämä nimi kirjalle ? Miksi vastaiskuja, kysymme. 

-  Ei tässä ketään lyödä lyömisen halusta. Minä vain en halua alistua, Uusikylä vastaa. Suomalaisten opettajien olisi muuten aika virittää omat vastatulensa.

Ulkotakki päälle. Alistunko minä? Toiminko minä ihmisyyden ja sivistyksen  puolesta? Puhunko vain etiikasta? Teenkö jotain oikeasti?