Kirjoja

Kirjoja

torstaina, joulukuuta 16, 2010

Saiturin Joulu, viimeiset läpimenot

III-miehitys harjoittelee. Kulissit ovat vielä vaiheessa,
mutta  asemat ovat  hallussa. 
TIISTAIN teatterileirillä salissa vedetiin  III- ja IV-miehitysten läpimenot. Roolit ovat aika hyvin hallussa. Äänenkäyttöä täytyy vielä hioa. Musiikki on vaikuttavaa. Valot toimivat. Kesto näyttää vakiintuvan siihen puoleen tuntiin.

Koekäytin ensimmäisen kerran "librettotekstiä" matkivat diat, jotka heitetään videotykillä seinälle.  Rekvisiittaa puuttui vielä- mm. Marleyn kahleet,  mutta sitä hankittiin pitkin päivää.

Saiturin Joulun harjoittelusysteemi perustuu paljolti itsekeksimiseen. Repliikkejä ei ole kirjoitettu etukäteen- eikä niitä ole pantu edes paperille. Sen sijaan kirjaamme ylös jatkuvasti elävää rakennetta. Siitä syntyy ns. toiminnallinen käsikirjoitus, johon on kirjattu kohtaukset, ydintapahtumat, musiikkivinjentit jne. Naputin siitä viimeisimmän version. Yksi kopio on käytävän kaapin seinällä. Siitä vuoroaan odottavat voivat seurata esityksen edistymistä.

Lavastustalkoot

Koulupäivän jälkeen suuri osa opettajista jäi  talkoisiin. Sirpa Wassin johdolla  maalailtiin kulisseja, katukylttejä jne. Herralan  Raija otti valokuvia  dioihin ja juoksi kaupoissa. Joulukuusi koristeltiin.  Julisteet ovat valmiit, ja huomenna niitä laitetaan oviin.

Infossa jaetaan työtehtäviä.
NÄIN isossa projektissa on tärkeää yrittää pitää kaikki ajantasalla. Siksi tarvitaan päivittäin tsekpointin tai parikin, joissa jaetaan avoinna olevia töitä.

FANIPAIDAT tulivat, ja Juvosen Sirpa jakaa niitä luokille tänään torstaina kaikkien luokkien oppilaille.

Illalla viimeistelin kahden ensimmäisen miehityksen diaesitykset.

Jännittävät kenraalit


Tänään on jännä päivä. Vedämme kaksi kenraalia, klo 9.30 I-miehityksen kanssa ja klo 11 II-miehityksen kanssa. Kenraaleihin tulee naapurikouluista ja tarhoista yleisöä sparraamaan meitä. Näin kaikilla miehityksillä on yleisökokemus jo ennen lauantain juhlaa. Kenraaliharjoituksissa ei ole vielä koulun portaikolla näyteltävää köyhäläislapsiosuutta.

Joitain muutoksia on vielä aamulla sovittava. Esityksen valmistaminen on nimenomaan prosessia. Joistain osista luovutaan, ja uutta tulee ihan viimehetkiin saakka. Onneksi meillä on ollut rahaa, jolla olemme voineet palkata ylimääräisiä "ruuhka-apulaisopettajia" auttamaan meitä niin, että näyttelevien ja soittavien opettajien luokissa on aina aikuisia.

Joululounas

Tänään koululounas on tavallista juhlavampia. Lapsille tarjoillaan joululounas. Sen sovittaminen kenraaleihin on hiukka haasteellista, mutta onnistuu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nämä teatteriesitykset ovat varmasti vuoden kohokohta rehtorille, opettajille ja niille oppilaille, jotka niihin aktiivisesti osallistuvat. Kuitenkin oppilaille, jotka eivät niistä ole kiinnostunut viimeiset kouluviikot ovat olleet erittin turhauttavia vuodesta toiseen. Sivusta seuranneena näyttää siltä että varsinanen opetustyö jää parina viimesenä viikkona täysin sivuosaan. Aikaa käytetään elokuvien katseluun tms, joka ensisijaisesti ei kai ole koulun tehtävä ja opetusta antavat sijaiset. Omat lapsemme on ensijaisesti koulussa oppimassa ja koulunkäyti on viimeisinä päivinä on erittäin kyseenalaista. Tämä käy ilmi myös lasten kommenteista. Tiedän myös että kaikissa oppiainessa asioita ei ole ehditty läpi.

Martti Hellström kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Martti Hellström kirjoitti...

Olette ihan oikeassa. Teatteriesitykset ovat kohokohta.

Koko koulun yhteisen juhlan järjestäminen on hieno, iso yhteisöllinen tapahtuma, joka tarjoaa monille oppilaille upeita mahdollisuuksia oppia asioita, joita ei opi tavallisilla tunneilla. Yhdessä opettajien kanssa.

Niille jota eivät esiinny, hyvin valmisteltu tarina katsottuna juhlassa opettaa tärkeitä, eettisiä asioita.

Tällaisissa esityksissä lahjakkailla lapsilla on mahdollisuus tuottaa omalla osaamisellaan iloa vanhemmille ja pikkulapsille. Lavalla on viulun, sellon ja muiden soittimien soittajia, jotta saavat kerrankin näyttää vuosien harjoittelun tuloksia.

Esityksissä koulun kerholaiset voivat näyttää, mitä kaikkea ovat syksyn aikana opetelleet. Lavalla on reippaita 1.-2.-luokkalaisia laulajia, vähän isompia tanssijoita ja näyttelijöitä. Lapset ovat laatineet julisteita, suunnitelleet itse tansseja jne. Näyttelijät ovat keksineet itse vuorosanojaan jne. Osa on saanut opetella käyttämään tekniikkaa: valoja, ääniä jne.

Jokainen heistä on oppinut projektin aikana monia arvokkaita asioita. Yhdessä tekemisen taitoa. Toisten huomioonottamista. Luovuutta. Ne ovat aivan keskeinen osa 2000-luvun opetussuunnitelmassa opittaviksi tarkoitettuja asioita.

Aurorassa miehityksiä on neljä, jotta mahdollisimman moni saa tilaisuuksia rohkaistua ja onnistua. Pitäisikö se Teistä aikuisten oikeasti kieltää heiltä?

Opetuksen lähtökohtana niin meillä kuin muissakin kouluissa on opetussuunnitelma. Espoon ops löytyy mm. osoitteesta http://www.google.com/search?client=safari&rls=en&q=Espoon+perusopetuksen+opetussuunnitelma&ie=UTF-8&oe=UTF-8

Se ehkä kannattaisi lukea läpi? Koulu on paljon muuttunut esim. omasta lapsuudestani. Opetussuunnitelmassa koulujen tehtäväksi on määrätty paljon muitakin asioita kuin vain oppiaineiden sisällöt. Oppiminen ymmärretään paljon isommaksi asiaksi.

Siksi oppituntiopetusta täydennetään monenlaisella toiminnalla: urheilukisoilla, päivänavauksillä, juhlaruokailuilla, retkillä, opintokäynneillä, oppilaskutatoiminnalla jne.

"Saiturin Joulussa" on mukana jälleen noin 200 oppilasta. Se on hieno määrä. Meillä juhlissa esiintyvien lasten määrä on ennätysluokkaa, niin väitän.

Olette ihan oikeassa: Kaikki oppilaat eivät halua tulla mukaan. Näin on. Se on harmi. Meille ja heille. Nämä lapset eivät halua käyttää heille tarjottua mahdollisuutta.

Viitaatte kommentissanne "turhauttaviin viime viikkohin vuodesta toiseen". En ymmärrä, mistä kirjoitatte. Olemme keskittäneet jo 20 vuotta koko koulun näytelmien harjoitukset aivan viimeisiä päiviä lukuunottamatta siestoihin. Juuri siksi meillä on siesta. Harjoitteluun ei ole käytetty tätä viikkoa aikaisemmin yhtään ainutta oppituntia. Kaikki oppitunnit on pidetty aivan normaalisti.

Jos lapsenne luokalla on toimittu toisin, toivon, että otatte tavalla tai toisella minuun yhteyttä. Missään tapauksessa en hyväksy kuvaamaanne viikokausien "suolaamista".

Koulu jatkuu tammikuussa arkisella työllä. Silloin jatketaan taas oikeaa opiskelua ihan "oikeitten" koulujen tapaan. Kaikki tärkeä ehditään kyllä oppia. Ja halukkaat muutakin.

Oikein hyvää joulua ja tervetuloa Saiturin esitykseen.