Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

"Päivystävä dosentti", osa 3

KUVA: Tulevaisuuskasvatuksen kouluttajakoulutuksen viimeisen lähipäivän quest starina oli TeT Tapio Toivonen.



UPEA keväinen aamu! Nousin tosi aikaisin kirjoittamaan ohjeita johtoryhmän kokoukseen. Apulaisrexi sai vetää sen, koska minä jouduin juoksemaan Opetushallitukseen. Joryn tehtäväksi tuli tsekata viimeisten kouluviikkojen aikataulut. Ullan harteille jäi myös slovenialaisen erityisopettajan tutustuttaminen meidän tapaamme antaa tukea oppilaille.

REXI nimittäin riensi (toki esimiestensä luvalla) Helsinkiin avaamaan Tulevaisuuskasvatuksen kouluttajaohjelman viimeistä koulutuspäivää. Iinun vastuullani oli vetää iltapäivällä kurssin reflektio. Vierailevina luennoitsijoina olivat Toivasen Tapio ja iltapäivällä Irmeli Halinen Opetushallituksesta. Tapsan kolmituntinen sessio kului kuin siivillä. Halinen avasi väelle pian alkavaa ops-kierrosta. Vuoden sisällä saataneen ehdotus uudeksi tuntijaoksi. Kurssilaiset antoivat rohkeasti vinkkejä siitä, mihin suuntaan koulua tulisi kehittää.

Klo 15 oli sitten lupa jakaa todistukset ja nauttia ansaitut kakkukahvit. Sitten koululle käymään. Essestä tuli viesti, että viimeinen kolumnini oli saanut raivokkaan kommenttikirjeen. Kirjoittaja oli luken juttuni kiusaamisesta niin, että vankiloissa saa mielestäni kiusata. Hyvä pointti. Olisi ollut fiksumpaa kirjoittaa, että ymmärrän kiusaamisen vankiloissa- vaikken sitä hyväksykään.

KUVA: Espoon ja Kauniaisten opettajien paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Hannu Suntion puheelle taputettiin raivoisasti.


DIPOLIN Luolamies-ravintolassa oli illalla edunvalvontaväen juhlat. Paikalla oli entisten ja nykyisetn AY-jyrien lisäksi useita tärkeitä espoolaisia päättäjiä. Minut istutettiin puheenjohtaja Suntion pöytään, jossa muina vieraina oli mm. valtiosihteeri Heljä Misukka, Kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Markus Torkki, kaupunginhallituksen jäsen Jarmo Jääskeläinen, opetuslautakunnan puheenjohtaja Marika Niemi ja musiikkinopettaja Aimo "kuorosota" Puukki, opinto-ohjaaja Ensio Itke sekä monivaikuttaja Anna-Ester Liimatainen-Lamberg.

KUVA: 10-vuotisjuhlaväkeä helliteltiin Dipolin Luolamiehen herkuilla.


Naapuripöytien väestä ehdin kohdata mm. ruotsinkielisen opetustoimenjohtaja Barbro Högströmin, Pekka ja Ulla Leinosen, entisen pääluottamusnaisen Irene Antoniuksen, koulutusasioiden päällikkö Olli Luukkaisen sekä edellisen valtuustokauden opetuslautakunnan puheenjohtajakaksikon kansanedustaja Sanna Lauslahden ja KH;n jäsenen Marjo Matikan sekä EKOAY:n puheenjohtaja Heli Sibergin.

KUVA: Porukka oli iloisella tuulella, ruoka maistui ja seura virkisti.

OHJELMAA oli sopivasti. Jari Nummela oli täydellinen, vimpan päälle pukeutunut illan juontaja, ja musiikkioppilaitosten opettajien puhallinorkesteri viehättävine solisteineen soi kauniisti ja raikkaasti. Kolme puhetta kuultiin: Hannu Suntio, Markus Torkki ja Pekka Leinonen olivat kukin taitavia.

KLO 20 hyppäsin punaisen vespan selkään ja kiidin pimenneessä kevätillassa läpi ihanien tuoksujen omaan kotiin.

Ei kommentteja: