KUVA: Haapaniemen kenttä, jossa pelattiin broidin ja kavereiden kanssa pesistä ja luisteltiin.
HALLITUSNEUVOS Eeva-Riitta Pirhosen luennolle kerkesin melkein alusta alkaen. Kertaus on opintojen äiti. Erityisopetusta uusitaan nyt oppilaiden oikeuksen vahvistamiseksi. Oppilaan saama tuki ei saa riippua kunnasta. Työ on ollut pitkäjänteistä, ja hallitus antaa esityksen eduskunnalle huhti-toukokuun aikana.
KYSEESSÄ ei ole kaikenkaatava mullistus. Kaikkea ei panna uusiksi. Nyt halutaan yhtenäistää kuntien käytäntöjä, ja systematisoida tuen antamista. Tuen tehostaminen (tehostettu tuki) tarkoittaa tuen antamista varhemmin kuin aikaisemmin." Jotta jokainen saa tukea siilloin, kun ongelmat ovat yksinkertaisia. Kun lapsi ei vielä ole syrjäytynyt." Se on myös silloin halvempaa.
Tuen muotoja ovat tutut tukiopetus, ela, eriyttäminen ja oppilashuollollinen tuki. Tehostettu tuki alkaa, kun tukiopetus muuttuu säännölliseksi. Se on ennaltaehkäisevää oppimisen ja kasvun tukea, jota "annetaan suunnitelmallisesti, oikea-aikaisesti ja riittävästi." Tuki kirjataan paperille, jota kutsutaan pedagogiseksi suunnitelmaksi. Tuo suunnitelma ei ole valituskelpoinen päätös.
Erityinen tuki tarkoittaa erityisesti erityisopetusta. Kielenkäytössä luovutaan termeistä ottaminen ja siirtäminen. Nyt oppilaalle tehdään erityisen tuen päätös. Ennen päätöstä on tehtävä ns. pedagoginen selvitys ja tarvittaessa lääketieteellinen ja psykologinen selvitys tai vastaava sosiaalinen selvitys. Tuossa päätöksessä määritellään tuen antamisen paikka, pääsääntöinen opetusryhmä, tukipalvelut ja PoL 11§ poikkeaminen. Päätös on määräaikainen ( tarkistus 2/3- ja 6/7-luokkien välillä). Se on valituskelpoinen. Päätöksen lisäksi tehdään HOJKS, joka olisi pedagoginen asiakirja.
PIRHOSEN mukaan hallituksen esitystä hiotaan koko ajan. Mm. tietosuoja-asioihin ei ole löydetty ihan yhtä säveltä. Tarkoitus on kuitenkin lisätä koulujen oikeutta saada tietoa. Tätä "salatietoa" käsitellään oppilashuoltoyhmässä. Kunta määrittelee, ketkä siihen kuuluvat. Tärkeä eettinen seikka on, että oppilashuoltotyötä tehdään yhteistyössä huoltajien kanssa- ei heidän selän takanaan. Tällaisen tiedon käsittely kirjataan tarkasti ylös: asian vireillepanija, aihe, jatkotoimenpiteet (perusteluineen), asian käsittelyyn osallistuneet ja mitä tietoja ja kenelle oppilaasta on annettu.
KUVA: Hämeentie 34 (valkoinen talo). Täällä asuttiin a) kansakoulun 3.lta opparin seiskalle. Ja b) kun Riku syntyi ja olin töissä Siilitien ala-asteella.
KUNNISSA ja kouluissa alkaa pian uuden idean jalkauttaminen. Opetushallitus saa opetussuunnitelma perusteiden muutettavat osat valmiiksi lukuvuoden 09-10 alussa. Ne- ja kunta- ja koulukohtaiset osat tulevat voimaan syksyllä 2010.
Luennon jälkeen salin eteen kannettiin tuoleja, joista osa varattiin yleisölle. Kysyä sai vain tuolilta käsin. Keskustelussa nousi vahvasti esiin oppilashuolototyön eettisyys. Ja ilokseni myös se, että rehtoreille olisi löydettävä aikaa perustehtävään, ts. koulun toimintakulttuurin johtamiseen. Outi Dammert nosti esiin oppimisympäristöteeman, johon palattiin iltapäivällä syvemmin. Ts. sen, kuinka tärkeää on pohtia, että koulu olisi "oppimiselle esteetön oppimisympäristö". Suomeksi: ettei koulu itse aiheuta tuen tarvetta.
KUVA: Elannon Näyttömän juhlasalissa pidettiin tämän seminaari. Edessä (takaapäin) Helsingin opetuspäällikkö Marjo Kyllönen
ILTAPÄIVÄN aluksi Vantaan, Helsingin ja Espoon edustajat esittelivät hyviä käytänteitään. Espoon osuus oli abstraktiudessaan ylivoimainen. Vantaa oli kehitellyt eri kouluille yhteisiä toimintamalleja, joilla oli mukavat nimet: " sujuvasti kouluun"/ "neuvotelleen kouluun-ryhmä" /"tehostetulla tiedonsiirrolla kouluun". Jos oikein kuulin, taustalla oli Eero Väätäisen ajattelua.
MINNA SAULION teemana oli tuen tarpeen tunnistaminen, ja siihen me olemme todella kehitelleet kaikenlaista. Siksi olikin yllätys, että ainakin minusta päivän paras anti, että tuo ajattelutapa ammuttiin kokonaan alas päivän toisessä pääluennossa
LIISA HEINIMÄKI näytti nimittäin samat diat kuin syksyn rexiseminaarissa, mutta nyt tämä veto kolahti minuun ja rajusti. Hänen otsikkonaan oli " Oppilasta tukevan kouluyhteisön osaamisen kehittäminen." Ensinnäkin hänestä katse pitäisi kääntää oppilaan ongelmista ja vaikeuksista toisaalta hänen tapaansa oppia, toisaalta yhteisöön itseensä: miten koulu ympäristönä toimintatapoineen estää ennakolta tuen tarpeen syntymistä.
Hänen toinen teesinsä oli, että tuen tulisi liittyä kiinteästi oppilaan arkeen. Ongelmia ei ratkota sillä, että joku talossa osaa "erityistä", vaan että koko yhteisö opettelee sen, mikä erityisessä on yleistä. Heinimäki muistutti, että tuen tarvitseminen on ihan tavallista. Jokainen tarvitsee joskus tukea. Tuen tarpeen huomaaminen ei saa merkitä joutumista johonkin tuentarveputkeen. Tuen tarve on vain vaihe.
Hän suositteli, että yhteistyön tulisi olla organisaatiotasoista ei vain työkäytäntö- ja henkilötasoista. Koulussa olisi mallinnettava asioita. Osaamista olisi jaettava. Osaamisen jakamiselle tulee olla foorumit. Meidän on muutettava omaa tapaamme ajatella kolmeen suuntaan: (1) yksilöpatologiasta > yhteisöpatalogiaan, (2) interventioista > preventioon ja (3) integraatiosta inkluusioon.
Ensimmäinen tarkoittaa, että opimme kysymään, miten meidän pitäisi muuttua, että oppilas NN voisi opiskella täällä? Toinen tarkoittaa sitä, ettemme vain sammuta tulipaloja. Kolmas sitä, että "Jokainen lapsi menee sinne, minne hän menisi ilman tuen tarvetta ja tuki menee hänen mukaansa". Hienosti sanottu.
HEINIMÄKI varoitti liiasta havainnoista ja arvioinnista. Hän pohti, ymmärrämmekö, millaisia vaikutuksia vanhemmuuteen syntyy jo pelkällä havainnoinnilla. Kun otsa rypyssä kerromme huolemme siitä ja siitä, se vaikuttaa vanhempien tapaan nähdä oma lapsensa.
- Havainnoikaamme opetuksen kehittämiseksi. Ei tuen tarpeen määrittämiseksi. Jos etsimme ja odotamme vain tuen tarpeita, se vinouttaa kasvatuksen ja opetuksen näkökulmia. Meillä on oltava koko ajan mielessä: miten me tuemme! Kuinka joustavoitamme käytäntöjä, muovaamme arkea ja jaamme vastuuta. Koskenniemi Yeah!
KOULUSSA tarvitaan (1) vahvaa perusosaamista (tieto kehityksestä ja oppimisesta), (2) yleistä tietoa tuen tarpeista ja tukemisen tavoista sekä (3) erityinen osaaminen: tieto yksilöllisen tuen tarpeista. Kaksi ekaa kuuluvat kaikille. Tuki kuuluu jo peruspedagogiikkaan!
Heinimäki kysyi, rakennammeko yhteisöä, joissa mahdollisimman moni on erityinen. Vai yhteisöjä, joissa mahdollisimman moni on ”yleinen”. Mitä vastataan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti