KUVA: Luin Viljosen kirjan uudelleen Soukan uimarannalla, upposin niin tekstiin, että koko naama on nyt punainen. Osasyynä on varmaan sekin, että en käytä aurinkorasvoja. On se vain niin, että ennen osattiin kirjoittaa hienoja opetusoppeja. Ja että jokaisella uudella lukukerralla noista kirjoista löytää uutta ja innostavaa.
-Koulutyön kesäkeskeytyspäivä 8/73-
SUNNUNTAIAAMUN blogilastun otsikko viittaa eiliseen Luin toisen kerran lähes 60 vuotta sitten julkaistun Toivo Viljosen teoksen "Käytännöllinen opetustaito". Edellisen kerran kehuin sitä lyhyesti lastussa 25.2.2007.
KUVA JA TEKSTI lainattu Wikipediasta: " "Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmionmuotoinen alue, jossa on väittämän mukaan tapahtunut huomattavan paljon laivojen ja lentokoneiden katoamisia. Vaikka katoamisen sanotaan olevan 1000 kertaa normaalia yleisempää Bermudan kolmiossa, Lloyd's of London, laivoja vakuuttava yhtiö, ei peri Bermudan kolmion kautta kulkevilta laivoilta suurempaa vakuutusmaksua. Yhdysvaltain laivasto ei usko Bermudan kolmion olemassaoloon." PAKKO kertoa - ihan lyhyesti- mistä nyt innostuin. Kahdesta seikasta. Toinen liittyy itse kirjaan, siitä kirjoita tänään. Toisesta kirjoitan myöhemmin. Mutta sitä ennen vähän taustaa. Suomalainen yleisopetus näyttää olevan PISA-tuloksiakin uhmaten ajautumassa Bermudan kolmioon. Tarkkakuuloinen kuulee hälytykellojen soivan. Opetuksen Bermudan Kolmion kärjet ovat: (1) opetussuunnitelma, joka on liian vaativa, jossa vallitsee "opetettavien asioiden tungos", (2) opettajat, jotka uupuvat ns. toisen asteen työvyöryn alle ja (3) oppilaat, jotka torjuvat koulunkäynnin eivätkä suostu opetettaviksi. Tuossa kolmiossa ajelehtii sitten ilottomuus, kuollutta tietoa, "sioille heitettyjä helmiä", alisuoriutumista, tuntien häirintää, yhteenottoja.... alasammuttuja unelmia.
Bermudan kolmiolle vaihtoehtoisen kolmion tulisi olla innostava, didaktinen kolmio. Sen kolmion kärkiä olisivat (1) relevantti joustava ja myös oppilalle merkityksellinen aines (ops), (2) opettajat, joissa olisi virtaa ja jotka koko energiaarauksellaan antautuvat työhön ja (3) elämänriemua täynnä olevat ja opiskeluun sitoutuneet oppilaat. Tuossa kolmiossa kelluisi koulutyön ilo, hilpeä opsiskelun vire, elävä tieto, hyvät asiat, opiskelun opiskelu, jokaiselle merkityksellinen kouluaika, ylisuoriutuminen, tavoitteellinen opiskelu ja oppiminen... toteutuneet unelmat.
KUVA: Kolmion muunnos vaatii pedagogista tiikerinloikkaa 2000-luvun menetelmiin, jossa yleisopetus ja erityisopetus fuusioituvat. Tälle fuusiolle tarvitaan käytännön malleja. Olisiko 60-vuotiaan Viljosen teoksen omatoimisuudella annettava siihen? Viljosen ajattelussa koulu on olemassa juuri oppilasta varten Oppilaalle voi opettaa vain sellaista, mitä hänellä on tarve oppia ja mitä hän kykenee oppimaan sekä vain sillä tavalla, kuin hän kykenee oppimaan. Opetus on järjestettävä niin, että juuri nämä oppilaat voivat siitä oppia. Opettaja ei siis sano "tämä oppilas ei kuulu minun luokkaani!" Tämä vaatii paljon asenteiden ravistelua.
Opetuksen tavoite on herättää harrastus opittaviin asioihin (tuttua jo Herbartilta), tiedonjano ja kyky sen tyydyttämiseen- ei siis maksimaalinen käsiteltyjen asioiden määrä.
Opettaja ei voi olla oppilaiden oppimisen voimanlähde. Nykykielellä: opettajan keskeinen tehtävä on sytyttää lapsiin oppimisen motivaatio, eikä vaatia, että heillä se valmiiksi on. (Vaikka olisikin:-). Lapsi oppii nopeasti ja helposti sen mitä, hän todella tahtoo oppia. "Keksi, miten saat oppilaasi haluamaan oppia!" Ja anna lasten opetella asioia, joista he ovat valmiiksi innoissan, lisään minä.
Viljonen kuvaa terävästi kansakouluikäistä lasta. Lapsen pää toimii erilailla kuin aikuisen. Lapsen hahmottamistapaan kuuluu, että sivuasiat muodostavat tärkeimmän osan.Tuon ikäinen ei tiedä itsestään juuri mitään, hän on suuntautunut ulkomaailmaan. Lapsi on lyhytjänteinen, muuttuvainen, eloisa ja liikkuvainen. Lapsella on vahva toiminnantarve. Lapsi ei jaksa olla kauaa hiljaa, jollei hänellä ole mitään tekemistä. Lapset ovat äänekkäitä ja juoksevat. Lapsen rytmi on nopea. Hilpeys on lasten luonnollinen mieliala; he ovat täynnä elämänriemua. Lapsi haluaa oppia ja haluaa tekemistä. Hän kykenee oppimaan vain pala palalta hitaasti, omalla työllään ja ponnistuksellaan. Hän ei opi luennoista, säännöistä ja teorioista. Lapsen kuuntelukyky on pieni. Hänellä on hyvä kyky muistaa asioita ulkoa.
Viljosen opettaja vastaa näihin haasteisiin menetelmällään, jonka lähtökohtana "tulee olla oppilas hänen luontumuksensa, hänen sielulliset ja ruumiilliset tarpeensa". "Meidän pitää ottaa oppilas juuri semmoisena kuin hän on. Opetus on järjestettävä sellaiseksi, että oppilas hyvin sopii meille oppilaaksi ja että opiskelu on oppilaalle hauskaa ja miellyttävää. Muutamme opetusmenetelmän sellaiseksi, että hän hyvin sopii meille oppilaaksi. Hienoa!
Viljonen kunnioittaa opettajan menetelmällistä vapautta. "Opettajan omaksi asiaksi jää päästä omakohtaiseen oivalluksen, miten hän minkin oppitunnin pitää ja minkin asian opettamisen järjestää." Hän vertaa jokaista oppituntia taideteokseen. "Samoin kuin taideteoksessa myös kussakin tunnissa on ja tulee olla opettajan oma leima ja persoonallinen panos. "
Viljosen oma menetelmä on omatoimisuus ja siihen liittyen periaate, että oppilat haluavat ja voivat oppia erilaisia asioita ja samankin asian eri puolia!
Minua viehättää Viljosen tapa puhua menetelmästä (yksikössä), jota opettaja jatkuvasti kehittää. Opetusmenetelmää olisi hänen mukaansa "uusittava sangen usein ja ehtimiseen otettava tutkittavaksi, onko se jäänyt jälkeen elämän muilla aloilla tapahtuneesta kehityksestä." Menetelmässä on tärkeää, että "tulokset saavutettaisiin sillä tavalla, että oppilas niihin pyrkiessään mielistyisi asioihin, joita hän työllä ja vaivalla oppii niin että hänessä heräisi tiedonjano." Opettajan tehtävä on siis ennen muuta sytyttää. Menetelmän ytimessä on jokin periaate. Viljosella se on omatoimisuus.
OMATOIMISUUDEN periaate tarkoittaa sitä, että lapset ovat toimijoita kaikissa opetuksen vaiheissa." Opetusmenetelmän tulee olla kauttaaltaan omatoimista:tehtävien antaminen, niiden ratkaiseminen, syventävä käsittely, tulosten tarkistaminen, harjoitus, kuulustelu, kertaus. Oppilas siis tekee pääosan koulutyöstä itse. Ei opettaja. Opettaja järjestää oppilaille oppimistilanteita. Hän koettaa saada oppilaiden energian suuntautumaan niiden asioiden oppimiseen, jotka on hyväksytty koulussa opittaviksi. "Tärkeää ei ole tiedon määrä, vaan että oppilas oppii näkemään omilla silmillään, kuulemaan omilla korvillaan, käyttämään omaa alyään." Käännettynä 1970-luvun kielelle: Tärkeää on formaalioppiminen. Käännettynä 1990-luvun kielelle: Tärkeää on oppimaan oppiminen. Käännettynä 2000-luvun kielelle: Tärkeää on oman oppimistyylin löytäminen ja opiskelemaan opiskeleminen.
Muokkasin Viljosen menetelmästä eräälaisen urakkatyön vaihemallin. Otsikot ovat osin omiani. Itse ajatukset pääosin Viljosen. Näin omatoiminen menetelmä etenee:
1. OPETUKSEN SUUNNITTELU
Kaikkien asioiden oppiminen järjestetään tehtäviksi, joiden ratkaisemiseen oppilaat pyrkivät omin voimin. Tehtävät jaetaan runko- ja lisätehtäviksi (eriyttäminen). Runkotehtävät annetaan kaikille. Ne jaetaan pienempiin asiatehtäviin. Lisä- eli täytetehtäviä on paljon, erilaisia ja niistä saisi valita.
Tehtävien tulisi olla konkreettisia, käytännöllisiä, lyhyitä. Oppilaat voivat tutkia esineitä, karttoja, kuvia, kuvatauluja ja kirjoja (konkretiaa). Ensin selvitetään pääkohdat, kokonaisuus ja yksityiskohdat sitten. Ei kuitenkaan teoriaa eikä sääntöjä. Tehtävien teko saisi olla "lyhyt kiihkeä riemullinen rynnäkkö, ja sitten tuo asia jätetään rauhaan ja tehdään muuta. Asiat kypsyvät".
Kaikille on suunniteltava tekemistä koko tunniksi. Tässä joukkosuoritukset (esim. taululla) ovat hyviä. Kertaaminen kannattaa tehdä pienissä erissä ja usein. Se tulisi toteuttaa toisessa järjestyksessä kuin opittaessa.
2. TEHTÄVIEN ANTAMINEN
Viljonenkin näyttää ottavan oppilaat mukaan opetuksen suunnitteluun. Oppilaat osallistuvat tehtävän määrittämiseen: mitä tehdään ja millä tavalla. Opettaja kysyy, Mitä haluatte tutkia? Kun oppilas saa valita jopa ehdottaa tehtäviä, hän ottaa sen todella itselleen. Tehtävät voi antaa ryhmille kirjoitettuna. Tehtävän antoon ei kannata käyttää liikaa aikaa.
3. TEHTÄVIEN TEKEMINEN
Sitten oppilaat suorittavat tehtäviä itse. Opettaja antaa oppilaiden yrittää ensin itse, ja jättää näin keksimisen ilon oppilaille. Jos oppilas tarvitsee apua, vasta sitten annetaan ohjeita. Myös oppilaat pystyvät selittämään asioita toisilleen.
Jokainen voi edetä omaa tahtiaan. Osa tehtävistä voidaan tehdä yhdessä joukkotehtävinä esim. muistamiskilpailut.Oppilaiden voi antaa täydentää ja korjata toistensa esityksiä
4. OPETTAJAN TEHTÄVÄ OMATOIMISEN TYÖSKENTELYN AIKANA
Opettajan tulee antaa oppilaille työrauha. Älä häiritse!. Opettaja tarkkailee oppilaiden työntekoa.
Opettajan tulee taata työrauha ja estää häiriköinti. Tässä opettaja voi jakaa oppilaille valvojan tehtäviä.
Opettajan tehtävä on pitää oppilaat työssä. "Opetus ei saa joutua minkään oppilaan kohdalla kuolleeseen pisteeseen, jossa hänellä ei ole tehtäviä ja pitää istua hiljaa."
Opettaja ohjaa. Hän kiertää luokassa ja kannustaa oppilaita. Ohjaus on oppilaiden avustamista sellaisissa kohdissa, missä hän ei pääse omin avuin eteenpäin.
Opettaa voi myös tehdä hiljaisia töitä. Hänkin voi kirjoittaa pienen kirjoitelman.
Opettajan tehtävä on pitää yllä hilpeä vire. Harrastuksen herättäminen on mieltymyksen herättämistä. Opetuksen tulee olla mukavaa.
5. TEHTÄVIEN TARKISTAMINEN
Opettaja valvoo tehtäviä. Valvonta on huolenpitoa tehtävien muodollisesta puolesta (siisteys)ja asiallisesta puolesta. Kotitehtävät on tarkistettava. Oppilaat voi panna tarkastamaan toistensa vastauksia.
6. OPETUKSEN JUHLAHETKI
Viljonen puhuu opetuksen syventämisestä. Syventäminen tarkoittaa hänelle syvää elämystä, joka on usein laadultaan esteettinen. Se voi olla tunnin päätteeksi luettu taiteellinen teksti, jota ei selitetä. Se voi olla jokin oppilaan oivallus, johon tunti päätetään. Kukaan ei puhu enää mitään. Onnistunut syventäminen on juhlahetki. Siihen ei päästä eikä pidä pyrkiä joka tunti.
POHDINTAA
Jos olen oikein ymmärtänyt, Viljosen taito on kyvyssä kuvata uutta koulua sellaisena, kuin se koettiin toisen maailman sodan aikoihin. Ideat eivät ehkä ole hänen omiaan, eikä kaikki kirjassa ole ehkä enää ajankohtaista. Mutta silti. Hieno teos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti