JOS JOKIN ASIA on nimettävä viimeksi kuluneen vuoden harrastukseksi niin minulla se on ollut ehdottomasti vanhat opetusopit. Vielä tämän vuoden puolellakin olen kantanut kotiin kassikaupalla vanhoja kirjoja ja etsinyt niistä hyvän opetuksen salaisuutta. Miksi? Jo harrastukseen määritelmään jotenkin sisältyy vastaus: se tuottaa mielihyvää. En etsi niistä hyötyä.
TÖRMÄSIN viimeksi tänään kahdessa kirjassa minua vallan viehättäneisiin asioihin. Aatto Kaljunen kirjoitti, että kasvamis- ja oppimistapahtuman yleiskaava on 1. hämärä aste, 2. asian selveneminen, toiminnan tarkoituksenmukaistuminen ja 3. sovellutukset. Voisiko tiedon konstruointia simppelimmin kuvata? Kaljusen kirjoissa muuten vilahtelee "ilon pedagogiikka", joka on nyt kovasti tulossa uudelleen esiin Juha Juurikkalan villin koulun myötä.
VIEHÄTYIN myös Toivo Viljosen hyvin käytännölliseen opetusoppiin. Viljonen on täysin hurahtanut omatoimisuuden periaatteeseen eli siihen, että oppilaille annetaan tehtäviä, joita tekemällä he oppivat. Ja kuinka oivaltavasti hän kuvaakaan lapsen mieltä.
KUTEN vanha nimimerkki D.I.Vaari on jossain kirjoittanut. "Kun lukee vanhoja kirjoja, ei kaikkea tarvitse ottaa ryppyotsaisesti. Sehän rentouttaa!" Lukekaapa. Kirjastosta löytyy.
Kaljunen, Aatto. 1944. Sotilaspoikajohtajan kasvatus- ja opetusoppi. Helsinki:Otava.
Viljonen, Toivo. 1949. Käytännöllinen opetusoppi. Jyväskylä: Gummerus.
TÖRMÄSIN viimeksi tänään kahdessa kirjassa minua vallan viehättäneisiin asioihin. Aatto Kaljunen kirjoitti, että kasvamis- ja oppimistapahtuman yleiskaava on 1. hämärä aste, 2. asian selveneminen, toiminnan tarkoituksenmukaistuminen ja 3. sovellutukset. Voisiko tiedon konstruointia simppelimmin kuvata? Kaljusen kirjoissa muuten vilahtelee "ilon pedagogiikka", joka on nyt kovasti tulossa uudelleen esiin Juha Juurikkalan villin koulun myötä.
VIEHÄTYIN myös Toivo Viljosen hyvin käytännölliseen opetusoppiin. Viljonen on täysin hurahtanut omatoimisuuden periaatteeseen eli siihen, että oppilaille annetaan tehtäviä, joita tekemällä he oppivat. Ja kuinka oivaltavasti hän kuvaakaan lapsen mieltä.
KUTEN vanha nimimerkki D.I.Vaari on jossain kirjoittanut. "Kun lukee vanhoja kirjoja, ei kaikkea tarvitse ottaa ryppyotsaisesti. Sehän rentouttaa!" Lukekaapa. Kirjastosta löytyy.
Kaljunen, Aatto. 1944. Sotilaspoikajohtajan kasvatus- ja opetusoppi. Helsinki:Otava.
Viljonen, Toivo. 1949. Käytännöllinen opetusoppi. Jyväskylä: Gummerus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti