KUVA: http://www.jurkka.com/ (lehdistökuvat)
JONTE piti jälleen kerran huolta isobroidistaan ja järjesti teatteri-illan. Perjantaina työpäivän päälle nautimme teatterikorkeakoulun ohjaajaopiskelija Juha Jokelan kirjoittamasta ja ohjaamasta "Fundamentalistista", jota on esitetty Teatteri Jurkassa. Nyt esitys oli nähtävänä Louhisalissa.
FUNDAMENTALISTIN faabeli on selkeä: epäonnistuja kertoo oman tarinansa. Markku-pappi on epäonnistuu kaikessa. Omassa avioliitossaan. Nuorisopappina hän on kourinut isosta, ja kun tapaa tämän 20 vuotta myöhemmin, ajautuu vanhempana pappina hänen kanssaan suhteeseen, joka hajoittaa Heidin perheen ja tämän mielen. Markku edustaa kaikkia viime vuosien syntisiä kahmijäpappeja. Hänessä on tunnistavinaan myös radikaalisuudellan kohauttajia aina Terho Pursiasta myöten.
TOISELLA tasolla näytelmässä on kysymys oikean uskon luonteesta. Markku vihaa fundamentalismia. Heidi on sellainen. Suuntausten eroista syntyy kuva. Liberalismin ja fundamentalismin yhteenotto näyttää johtavan molempien tuhoon.
DRAMATURGIA on ihan jännä. Pappi tilittää virasta eroamisensa syitä katsomoon kutsumilleen vieraille muistikirjaansa selaamalla, ja sopivissa kohdissa valo vahtuu, ja siirrymme monologista draamaan. Hesarin Kirsikka Moring on kehunut teosta. Mutta kyllä minun tuli Reko Lundania ikävä. Sen verran simppeliksi ja ohueksi juttu minulle jäi.
JUHA JOKELAN omaan henkilöhistoriaan kuuluu vaihe seurakuntanuorena Tampereella fundamentalistisessa porukassa. Näytelmä on varmaankin ollut vallan mainio tapa purkaa tuota kokemusta. Markusta näyttelevä Antti Virmavirta ja Heidiä esittävä Irina Pulkka ovat uskottavia. Näyttämöllepano on yksinkertainen. Esitys antaa mukavasti ajattelemisen aiheita, ja toi mieleen omia hengellisiä pohdintoja vuosien takaa. Pitisiköhän taas raivata eksegetiikalle aikaa? Ja joka tapauksessa teatterissa kannattaa käydä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti