Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

perjantaina, syyskuuta 27, 2024

Kouluvaarin terveisiä viikolta 39


 













 K ouluvaaripäivä oli viime keskiviikkona tavallista lyhyempi klo 8.15- 11.00 - kun päivään osui myös muita menoja. Mutta hienoa oli saada olla koululla juuri tuolloin. 4b:llä oli nimittäin nokkiskonsertti.






Oppilaiden koulupäivä jatkui klo 13.30:een. Muuten mentiin työjärjestyksen mukaan, mutta kaksi extraa mahtui ohjelmaan.


Syksyyn on siirrytty. Niinpä  kuunneltiin Vivaldin vuodenajoista osa: syksy. Musiikin kieltä harjoitellaan kuulemaan: yritimme tunnistaa syksyn merkkejä  klassikon melodioista ja rytmistä. Musiikkia opetellaan myös kirjoittamaan:  nuoteilla. Nyt pidettiin jo toinen nuottikoe. Meni monelta jo tosi hyvin.  Ja sitten kaivettiin nokkahuilut esiin, ja  4b:n orkesteri treenasi nokkis-konserttiaan varten.




Suomen tunnilla drillattiin lukutaitoa. Kirjan tekstiä luettiin ääneen pareittain. Kouluvaari piipahti kaupassa hakemassa  limua lapsille konsertin "Karonkkaan".

Taukotuvassa tapasi taas hyväntuulisia aikuisia. Mutta oli vakavaakin puhetta. 

Kouluille on juuri tullut ohjeita leikata menoja, koska toimialan budjetti on menossa yli. Ei ole helppoa tässä vaiheessa vuotta. Ja 4-10 %:n leikkaukset jatkuisivat kevään ja vielä lukuvuoden 2025-26. Pahimmillaan ensi syksynä opettajakunnasta vähennettäisiin joka kymmenes opettaja. Ja samaan aikaan astunee voimaan iso oppilaiden tukea koskeva muutos, joka väistämättä  lisää kuluja.

Juuri nyt perjantaina klo 10  tuli tieto, että ensi vuoden budjetin leikkaustarve onkin oleellisesti pienempi. Lautakunnalla on ylimääräinen kokous ensi viikolla.


Kuviksen tunti kaapattiin nyt valmistautumiseen huomiseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatus-tilaisuuteen. 

Ja sitten siihen konserttiin. Pulpetit ja tuolit reunoille, jotta kutsuvieraat; kaksi kakkosluokkaa (joilla oli aika monen oppilaan pikkusisaruksia) aikuisineen ja koulun rehtori mahtuvat istumaan.  Nopea kenraaliharjoitus ja valojen ja taustamusiikin viritys. Kouluvaari asettui kuvaamaan tapahtuman. Ja sitten itse soittoesitys. Kaksi biisiä. Hienosti meni. Vieraat aikuiset kehuivat esitystä niin kauniisti. Ja kaikki me hämmästelimme, kuinka nopeasti nokkiksia oli opittu soittamaan ja tuottamaan iloa uudesta osaamisesta  myös muille. Se kai opiskelun idea onkin?  
Pian tämä ensimmäinen nokkisjakso saadaankin maaliin, pestään huilut astiainpesu-koneessa ja palautetaan koulun varastoon odottamaan kevään toista jaksoa.

... kouluvaarin oli  lähdettävä kohti Helsinkiä. Luokka pääsi koululounaalle ja skoolaamaan sen jälkeen keikan kunniaksi.   


Kaunis kiitos taas auroralaisille ja 4B-luokalle jännästgä koulupäivästä. Nähdään  ensi viikolla. Myös konsertista kuvattu pikkuleffa.


 

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva lukea näitä ja seurata miten koulut Suomessa! Itse olin director of after care, ja sijaisopettajana 1-7 luokkalaisille yksityiskoulussa jossa lukumaksu on $57,000 oppilaita noin 400 ja sisäoppilaita 150.