Kirjoja

Kirjoja

perjantaina, elokuuta 11, 2023

Kouluvaaripäivät. 3. tuotantokausi alkamassa

 












Hieno uutinen ! Saan jatkaa kouluvaarina Aurorassa ja tutulla, nyt jo kolmannella luokalla. 

On siis aika alkaa suunnitella 3. tuotantonkauden ohjelmaa.  Mitähän vänkää voitaisiin tehdä tärkeän peruskoulutyön lisäksi. Ensimmäisenä lukuvuotena teimme normaalin peruskoulutyön lisäksi  nukketeatterinäytelmiä, ja niistä editoitiin pikkuleffoja ja leikittiin luokkaorkesteria. Viime lukuvuonna vaari hankki pitkästä  aikaa oikean kitaran ja säesti sillä lauluja.  Lisäksi sitä sai olla mukana välitunneilla, monilla retkillä, kirkossa, uimahallista ja  huippuna apulaisena : PeterPan- koko koulun näytelmän harjoituksissa.

Rohkaisenpa ihan kaikkia,  joilla on omaa aikaa, tulemaan mukaan toimintaan.  Kouluissa - myös rikkaassa Espoossa - tarvitaan aikuiskäsiä. Tehtävään ei vaadita erillistä koulutusta. Kouluvaari on kuin  yhteisöllinen isoisä, vapaaehtoinen vanhempi - yli 55-vuotias, joka haluaa olla alakoulun oppilaiden, erityisesti pienten oppilaiden ja opettajien apulainen  ja  tukena tavallisesti kerran viikossa. Kouluvaari ei  ole opettaja eikä kouluavustaja, vaan kaksi lisäsilmää ja kättä auttamassa tarvittaessa opettajaa.  Kouluvaarit toimivat luokan opettajan ehdolla omilla vahvuuksillaan. Vapaa-ehtoistyötä tehdään "ruokapalkalla". Vaareilla ei ole virkahenkilön vastuuta, mutta heitäkin koskee salassapitovelvollisuus. Koulussa ollaan koulun ja luokan säännöillä ja ehdoilla. Kaikkiin oppilaisiin, sukupuoleen ja kulttuuritaustaan katsomatta, suhtaudutaan samalla positiivisella asenteella. 

Ja lopuksi:  Koulumummit ovat ihan yhtä tärkeitä, varmaan tärkeämpikin kuin kouluvaarit :-)

Ei kommentteja: