Kirjoja

Kirjoja

torstaina, elokuuta 17, 2023

Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokoukset 16.8. ja 23.8.

Kasvun ja oppimisen lautakunnalla oli eilen 16.8. syyskauden ensimmäinen - ylimääräinen- kokous. Seuraava kokous on ensi viikolla 23.8.

Kokous 16.8.

Eilisessä kokouksessa demareista olivat paikalla Martti ja Heini sekä KH:n edustajana Juri Aaltonen.

Listalla oli tasan yksi asia. Ja sen käsittely veikin 2,5 tuntia. Tuo asia oli Olarin 2 päiväkotihankkeen tarveselvityksen. hyväksyminen. Kyseessä on hanke, jossa varsin liikenteellisesti hankalalle tontille rakennetaan Espoo suurin päiväkotirakennus (16 lapsiryhmää, 336 lasta).  Rakennuksessa tulee toimimaan sekä suomen-  että ruotsikielinen  varhais-kasvatuksen yksikkö. Rakentaminen edellyttää, että hyvin toimiva ja suosittu Komeetan koulurakennus joudutaan purkamaan. Osa koululaisten vanhemmista vastustaa sitä kovasti.  Väliaikaiseen käyttöön tarkoitettuja siirtokelpoisia parakkitiloja, joista kaupunki itsekin on linjannut pyrkivänsä eroon, ei ole tarkoitettu pysyvään käyttöön eikä niissä ole riittävästi tarvittavia ja tarkoituksenmukaisia tiloja laadukkaan perusopetuksen eri tarpeiden toteuttamiseksi.

 Selvitys oli listalla varmaankin 3. kerran. Ehdotus on jätetty pöydälle ja palautettu paremmin valmistetavaksi, mutta lähes samana se paketti on aina tullut takaisin. Siksi tunnelma oli aika surullinen, kireäkin.

Suunnitelmassa oli monia seikkoja, jotka eivät todellakaan olleet hyviä. Mutta mitään  parempaa ei ole tässä tilanteessa mahdollista saada aikaan. Lautakunnan päätöksentekoa ohjaa valtuuston tekemät linjaukset. Hankkeen käynnistämisestä on jo päätetty valtuuston toimesta vuoden 2022 budjettikäsittelyn yhteydessä. Hankkeen arvioitu kustannus on noin 16 miljoonaa euroa. Varhaiskasvatuksen nykyinen palveluverkko ei ole kysyntään nähden riittävä. Alueella on  jouduttu tekemään poikkeusjärjestelyjä, jotta varhaiskasvatuspaikkoja on saatu lisättyä vastaamaan tarvetta. Tarve kasvaa yhä.  Olarin alueella on tarve noin 108 korvaavalle suomenkieliselle varhaiskasvatuspaikalle. Joten päätös oli tehtävä. Politiikka on taitoa tehdä kompromisseja. 

Niinpä kasvun ja oppimisen lautakunta hyväksyi Olarin 2 päiväkotia -hankkeen tarveselvityksen. Mutta ei ihan ilman lisätoiveita: Lautakunta edellytti, että alueella varmistetaan riittävät koulutilat ja otetaan huomioon alueen kasvutarve. Alueelle ollaan rakentamassa paljon uusia asuntoja. Lautakunta edellytti myös, että hankkeen alueen liikenneturvallisuuteen ja syöttöliikenteeseen kiinnitetään erityistä huomiota suunnittelun ja toteutuksen aikana, yhteistoiminnassa alueen asukkaiden ja huoltajien kanssa. Lisäksi edellytettiin, että ennen Komeetan toimipistettä koskevaa opetuksen järjestämiseen liittyvää päätöstä lautakunnalle tuodaan vielä erikseen lapsivaikutusten arviointi. 

On tärkeää, että varhaiskasvatuksen palveluverkkoa kehitetään siten, että se muodostuu kooltaan taloudellisista ja toimivista päiväkodeista hyvillä sijaintipaikoilla.

Kokous 23.8.

Ensi viikon kokouslistalla ei ole yhtä paljon tunteita herättäviä asioita. Yksi päiväkodin hankesuunnitelma, osavuosikatsauksia, yksi oikaisuvaatimus sekä  tiedoksi viranhaltijoiden ja johtokuntien päätöksiä. 

 

Ei kommentteja: