Kirjoja

Kirjoja

tiistaina, lokakuuta 06, 2020

Team Espoo OAJ:n paneelissa


 










- Kuvakaappaus  Christer Holmlundin Facebook-päivityksestä.

MAANANTAINA vietettiin maailman opettajien päivää. OAJ oli majoittunut Helsinkiin Rexin lämpiöön, jossa julkistettiin ammattijärjestön kuntavaaliteemat. 

Paikalle oli myös kutsuttu kolmen pääkupunkiseudun kunnan: Helsingin, Espoon ja Vantaan poliitikkoja kahteen paneeliin. Helsinki oli pääruoka. Espoon ja Vantaan edustajat olivat jälkiruoka:-)

TEAM-Espoossa olivat Marika Niemi - Kok, Inka  Hopsu - Vihr- ja Martti Hellström- SDP. Vantaalta oli vain yksi edustaja - muut olivat jänistäneet. Hän oli Hämiksen äidinkielen opettaja Santeri Heinonen. Demari.

PANEELIN rakenne oli ihan nasta. 30 sekunnin esittelyt. Sitten kukin sai kertoa kuntansa opetuksen kipupisteistä. Sitten omia ideoita, miten opettajan työn arvostusta tulisi nostaa. Sitten koekäytetiin tulevan vaalikoneen kysymyksiä ja perusteltiin oma vastaukset.

ME espoolaiset otimme esille melkein kuin kolme muskettisotureita samat jaetut huolet: mm. Sote-uudistukseen liittyvä taloudellinen epävarmuus. Opettajien  jaksaminen. Järjettömästi nousevat tilavuokrat syövät opetukseen tehdyt satsaukset. Oppilashuollon pitää säilyä kouluilla. Olemme myös yksimielisiä siitä, että Espoo arvostaa koulutusta, ja se on näkynyt rahoituksessa. Väkivalta ja kiusaaminen eivät ratkea vartijoita palkkaamalla...

Erimieltä olimme vain oppivelvollisuusiän pidentämisen hyödyistä. Inka puolusti sitä hallituspuolueen kansanedustajana. Marika vastusti oppositiopuolueen jäsenenä  Minä petin sekä oman ammattijärjestöni. OAJ:n että demarit muistuttamalla tutkijakoulutuksen saaneena, että valtio pettää aina. Rahat eivät riitä. Valtio  tuki opetukselle on heikentynyt 90-luvun alusta alkaen, jolloin luovuttiin korvamerkityistä valtionsosuuksista. Drop-out. ilmiöön pitää puuttua paljon aikaiseemmin.  Lisäksi pitäisi uskaltaa tutkia: miksi niin suuri osa keskeyttää opinnot II-asteella. Hypoteesini on, että ei ole päästy opiskelmaan alaa, joka oikeasti kiinnostaa. Miten ihmeessä se tehtäisiin mahdolliseksi.

HEITIN  ääneen mm. seuraavia ajatuksia:

  • Emme taida vieläkään ymmärtää kiusaamisen ja jopa väkivallan evolutiivista kytkentää?  Kiusaajan aivot viestittävät vakavasta uhata jäädä ruokajonon viimeiseksi. Sinne on tiputettava joku muu.
  • Nyt tarvitaan luovuutta! Siksi pitäisi palauttaa koulutuspolitiikkaan luottamus, koulujen ja opettajien autonomia, joka tuotti 1980- ja 1990-luvuilla laatua.
  • Opettajankoulutusta tulisi uudistaa. Lainasin Ilpo Salosta: Oppilaiden heterogeenisuus ei ole vika, eikä vamma vaan inhimillinen ominaisuus. Ehkä kouluamme opettajia väärin. Niinkuin jos lääkäreitä koulutettaisiin parantamaan terveitä.
  • Opettajien arvostus näkyisi siinä, että opettajat saavat tehdä omaa työtään.  Kerroin olleeni koululla, jossa kukaan muu ei siivoa oppilaiden oksennuksia kokolattiamatoila kuin luokanopettaja
  • Opettajien työmäärä kevensi huomattavasti, jos lopetettaisin dokumentointi-idiotismi.
  • Yksi parhaista lääkkeistä opettajien jaksamiseen on pariopettajuus.
LOPUKSI lataan tähän vielä pikkuclipsin jonka tein tästä seitsemän tähden tapahtumasta. Kiitos OAJ!







Ei kommentteja: