YKSI pareista valitsi lähiopetusmallin, jossa luokan ohjaava opettaja, harjoittelijat ja oppilaat olivat fyysisestä samassa tilassa. Didaktikon ohjaus oli heilläkin ulkotunteja lukuunottamatta etäohjausta zoomilla.
KOLME muuta paria opetti etänä luokkaa, joka oli kuitenkin oman ohjaavan opettajansa kanssa samassa fyysisessä luokassa. Heillä kaikilla oli myös ulkotunteja. Didaktikon ohjaus oli heilläkin ulkotunteja lukuunottamatta etäohjausta zoomilla.
MOLEMMILLA tavoilla oli opittu tärkeitä asioita. Oli koettu onnistumisia. Oli kehitytty opettajina ja ihmisin.
KOKOSIMME omia ajatuksiamme siitä, mitä uutta erityisesti etäharjoittelussa olimme oppineet opetuksen ilmiöstä. Vanhassa normaalissa opetukseen liittyy kaksi aivan keskeistä tekijää: tavoitteisuus ja vuorovaikutus. Etäopetuksessa tavoitteisuus jopa korostuu harjoittelijan työssä. Tuokio on pakko suunnitella ja sanoittaa selkeästi. Mutta harjoittelijalla on suuria vaikeuksia varmistaa, kuinka tavoitteisesti opiskelijat etenevät.
VUOROVAIKUTUS, joka on aivan keskeinen "lääkeaine" edistettäessä oppimista ohenee molempiin suuntiin. Oppilaiden puhetta ei aina kuule. Eleitä, ilmeitä ei näe. Ilmapiiriä ei tunne. Kehollisuus katoaa. Oppilaita ei tunne. Ulkotunneista oli tässä mielessä valtava hyöty.
JÄIMME pohtimaan, että jos etäopetuksesta tulee uusi normaali ainakin aika ajoin, tarvitsemme uudenlaista pedagogiikkaa, jossa ohenevaan vuorovaikutukseen täytyy löytää uusia korvaavia tapoja.
JÄIMME myös pohtimaan, miten maisteriharjoittelu jatkossa voitaisiin toteuttaa optimaalisesti tilanteissa, joissa opettaja ja oppilaat ovat paikalla, mutta harjoittelijat ruudun takana. Olimme aika samaa mieltä siitä, että harjoittelun kannattaisi keskittyä etätunneilla niihin tavoitteisiin, jotka istuvat luontevimmin "uuteen normaaliin" esim. panostamalla sisällön tuottamiseen: videoihin, oppimispaketteihin... arviointisysteemeihin. Ulkotunteja olisi hyvä olla paljon.
Harjoittelijoiden tehtävässä siis korostuisi suunnittelu ja myös tulosten arviointi ja ohenisi itse prosessin käytännön ohjaaminen - joka on tosis hankalaa ruudun takaa. Harjoittelijoista tulisi etätunneilla sisällön tuottajia - jotenkin siihen tapaan kuin 1960-luvulla oletettiin opettajan ammatin muuttuvan. Aidosti läsnä olevan ohjaavan luokanopettajan rooli muuttuisi myös. Hän vastaisi vahvemmin luokan työssä pitämisestä, työrauhasa ja oppilaiden oppimisprosessin tukemisesta - samaan tapaan kuin näyttäisi koulutv- ohjelmaa.
IDEOIMME ilman lupaa "10 käskyä" meille opetusta ohjaaville luokanopettajille ja didaktikoille hyvien kokemuksien perustella siltä varalta, että harjoittelua toteutetaan taas joskuställä konseptilla.
10 käskyä
1. Sovitaan selkeä roolitus. Harjoittelijat suunnittelevat. He ovat aivot. Luokanopettaja vastaa luokan työskentelystä. Hän on kädet.
2. Harjoittelijat ovat etätunneilla ennen muuta sisällön tuottajia. Vrt. koulu-tv. Tai kirjeopisto. He voivat olla myös etätukiopettajia apua tarvitseville yksittäisille oppilaille tai pienille ryhmille.
3. Luokanopettajan rooli kannattaa sopia ja sanallistaa. Upeaa, jos harjoittelijat saavat tilata häneltä "mittatilauspalveluita".
4. Tiiminä toimiminen tuottaa voimaannuttavia kokemuksia. Kaikkia arvostetaan ja harjoittelijat kokevat olevansa oikeasti työtovereita.
5. Koululle: Vekottimet tarvitaan. "Hätäpuhelimsa" esim. Whatsupista paljon iloa; Harjoittelijat ja opettaja voivat kommunikoida sillä tuokion aikana-
6. Yliopistolle: Voisiko ohjeita selkokielistää niin, että sekä harjoittelijat että ohjaavat opettajat ymmärtävät samalla tavalla, mitä tulee tehdä. Joustavuudesta plussia.
7. Rauhaa ja aikaa reflektiokeskusteluille, vaikka kouluissa on kamala kiire.
8. Tukea, ohjeistusta - aikaa toivotaan harjoittelijaparin ryhmäytymiseen
9. Positiivinen ohjaus voimaannuuttaa- mutta ylipositiivinen ei yhtä paljon.
10. On hienoa, että opiskelijoilla on mahdollisuus valita etäopetus. Arvotetaan sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti