Kuin silloin ennen..

OUTO olo. Olen junassa matkalla kohti Kokkolaa. Keikkavaatteet päällä. Minulla nimittäin on oikea lähiopetuskeikka huomenna.                                                                    Siitä on totisesti aikaa. Edellinen matkakeikka taisi olla marraskuussa.  Ja maaliskuusta alkaen sitä on saanut olla kotona about aamusta iltaan.

HUOMENNA tiistaina Kokkola viettää 400-vuotisjuhliaan. Kokkolan vastaremontoidussa kaupungintalossa alkaa aamulla juhlaseminaari teemalla:  

" Lapsiystävällinen kasvu ja kasvatus". 

Minulle on annettu hieno tehtävä luennoida lapsikeskeisestä opetuksesta ennen ja nyt. Diat ovat nyt ns. valmiit. Aikaa minull on 30 minuuttia ja dioja tässä vaiheessa sopivasti 105. Heh. ja Huh.

Ks. lisää 

http://pedagogiikkaa.blogspot.com/2020/08/lapsiystavallinen-kasvu-ja-kasvatus-19.html

Tilaisuuden juonija Peter Johnson on kutsunut alustajat tänä iltana iltapalalle. Kuin silloin ennen

MUTTA eivät ouotoudet tähän pääty. Viikonloppuna tuli meili, jonka mukaan Helsinki on muuttanut ohjeistustaan opetusharjoitteluun:

• Opetusharjoittelu voidaan suorittaa Helsingin kaupungin kenttäkouluissa lähiopetuksena.
• eli maisteriharjoittelu voidaan näin haluttaessa suorittaa Helsingin kaupungin kenttäkoulujen luokissa lähiopetuksena. Kuitenkin tälle harjoittelulle suunniteltu etäharjoittelumalli on myös mahdollinen.
• Viikin normaalikoulussa ja Helsingin normaalilyseossa harjoittelu suoritetaan etäharjoitteluna.
• Ja niin myös Kauniaisissa.

Minulla on  kaksi harjoitteleva paria Snellmanin koulussa, ja sain aamulla viestin, että toinen pareista käyttää rohkeasti mahdollisuutta siirtyä suorittamaan harjoittelu lähiopetuksena. He uskovat hyötyvänsä siitä enemmän. Toinen pari jatkaa etänä. 

Kun harjoittelu suoritetaan etänä, harjoittelijat pitävät opetusta yhteensä 80 tuntia. Kun etänä, tuokioita on 25- 30. 

Didaktikkona jakaudun siis kahtia lähi- ja etädidaktikoksi. Mutta pakko sanoa, että lähiopetuksen toteutettu opetusharjoittelu tuntuu nyt ihanaa nostalgiaa. Ihan kuin palaisi vanhaan normaaliin.

Kuin silloin ennen...

Päivän aforismi

 

Opetusharjoittelu menikin uusiksi....

AIKA VÄNKÄÄ.

HELSINGIN yliopistossa lähdettiin  liikkeelle mallista, jossa luokanopettajien  viimeinen opetusharjoittelu, maisteriharjoittelu,  toteutettaisiin korona-viruksen vuoksi niin, että oma opettaja ja luokka ovat lähiopetuksessa ja opetusharjoittelijapari sekä harjoittelua ohjaava didaktikko etäopetuksessa.  

PERJANTAINA Helsingin kaupunki muutti ohjeitaan. Helsingissä opetusharjoittelu voidaankin suorittaa sen kenttäkouluissa lähiopetuksena.

Helsingin yliopiston  harjoittelutyöryhmä päätti sen jälkeen, että maisteriharjoittelu voidaan suorittaa Helsingin kenttäkoulujen luokissa lähiopetuksena.  Mutta ä myös  harjoittelulle aiemmin suunniteltu etäharjoittelumalli on edelleen mahdollinen.

YLIOPISTON omissa kouluissa: Viikin normaalikoulussa ja Helsingin normaalilyseossa harjoittelu suoritetaan edelleen etäharjoitteluna. Ja samoin ohjaus.

HELSINIKILÄISTEN kenttäkoulujen osalta  ratkaisun tekevät  nyt  kenttäkouluissa harjoitteleva pari ja heidän ohjaajansa.  Pari siirtyy parin joko lähiopetukseen tai suorittaa harjoittelun etäopetuksena. Asia pitää sopii myös ohjaajan kanssa. 

Mikäli harjoittelu päätetään suorittaa lähiopetuksessa, astuvat voimaan normaalit maisteriharjoitteluohjeet, jotka on tehty lähiopetusta ajatellen. Opiskelijoiden tulee ilmoittaa valitsemastaan vaihtoehdosta didaktikoille ensi viikon alussa. Didaktikolta ei siis kysytä mielipidettä :-)

OMALTA osaltani tilanne on juuri nyt seuraava:

• Kauniaisten Mäntymäen koulussa opettaja ja luokka ovat lähiopetuksessa, harjoittelijapari ja didaktikko etäopetuksessa.
• Viikissä  2 opettajaa ja luokka ovat lähiopetuksessa, harjoittelijatrio ja didaktikko etäopetuksessa.
• Snellmanin koulussa 2 opettajaa ja luokka ovat lähiopetukseessa, ja kaksi harjoittelijaparia ovat joko lähi- tai etäopetuksessa.  

Didaktikko on  etäopetuksessa muissa luokissa ja  lähiopetuksessa kahdessa Snellmanin koulun luokassa  siitä riippuen salliiko Helsinki myös piipahtavan didaktikon tulevan koulun sisätiloihin, jos opiskelijapari ja ohjaava opettaja päättävät, että harjoittelu toteutetaan lähiopetuksena.

Päivän aforismi

 

Maisteriharjoittelun ohjauksen suunnittelua

 

Päivitetty 27.elokuuta - muutokset väritetty

Tiistaina  alkoi Helsingin yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden tämän syksyn ensimmäinen maisteriharjoittelu seminaaripäivällä. Seuraavan viikon he etäseuraavat  koulun,  luokan ja opettajan  toimintaa  tai  tapaavat luokan turvavälit huomioonottaen  ulkona. Koulun  tiloihin ei saa mennä.

ITSE neljän viikon opetusharjoittelusta tulee mielenkiintoinen. Harjoitteluluokan opettaja ja oppilaat ovat koulussa  ja harjoittelijat etäopettavat. Viime kevään viimeinen maisterharjoitelu toteutettiin etäopetuksena, mutta silloin myös opettaja etäopetti ja oppilaat kävivät koulua kotoa käsin. Vastuu neljän viikon opetuksesta oli opiskelijoilla ja kaikilla oppilailla oli pöydällä oma kone. Nyt sitä konetta ei aina ole.

Harjoittelu on etäharjoittelua sillä poikkeuksella, että ulko-opetus esim. kävellen toteutettava retki on mahdollinen turvaohjeita noudattaen. 

Helsingin yliopiston ohjeiden mukaan etäopetus tapahtuu koko ajan yhteisopetuksena. Nyt vahvuudet käyttöön. Pari pitää neljän opetusviikon aikana 25 - 30 oppituntia, joissa on yksi tai ueampi ns. live-opetustuokio. Oppilaat seuraavat tuokioita valkokankaalta. Tuokion jälkeen luokanopettaja huolehtii, että  oppilaiden ääni kuuluu ja harjoittelijat voivat seurata oppilaiden työskentelyä esim. läppärin avulla.

Harjoittelijat suunnittelevat ja pitävät siis  keskimäärin 6- 8 tuntia viikossa. Ne voivat olla  esim. koko ryhmän  opetusta, pienryhmän opetusta kuten jakotunteja, oppilaan yksilöllistä ohjausta  esim. tukiopetusta. Asia sovitaan tarkemmin ohjaavan luokanopettajan kanssa. Lopputunnit päivästä pitää oma opettaja. Opiskelijat etäseuraavat mahdollisuuksien mukaan luokkaa ja  tekevät opettajan antamia muita tehtäviä, korjaava pitämiään kokeita  jne. Tehtävänä on  mm. haastatella kahta henkilökuntaan tai sidosryhmiin kuuluvaa. Aikaa käyteään myös tavallista enemmän suunnitelmista keskusteluun ja  pidettyjen tuokioiden reflektioon.

Jos tekninen ratkaisu löytyy- esim. striimaus- niin opiskelijat saavat pätevän opettajan opetuksesta erinomaista mallia lähiopetukseen. Nykyään koulutukseen mahtuu kovin vähän - minusta jopa liian vähän -"mestariopettajien" opetuksen seurantaa ja reflektiota. 

ITSE saan  ohjata yhteensä yhdeksää opiskelijaa kolmessa tutussa koulussa: Kauniaisten Mäntymäellä, sekä Helsingin Snellmanissa ja Viikissä.  Snellmanissa on kaksi luokkaa, muissa yksi.  Viikin luokassa on kolmen harjoittelijan trio ja kaksi opettajaa.  Luokkien opettajat ovat kokeneita koulutettuja  ohjaajia, ja myös minulle tuttuja.

KOKOSIN itselleni To Do- maisteriharjoittelu-listan ensimmäisen aihion helpottamaan didaktisen  ohjauksen suunnittelua - ks. yllä.

Vielä on kuitenkin paljon mietittävää. Itse didaktikon ohjausresurssi on sanotaanko tiukahko: kolme tuntia/harjoittelija, siis yhteensä 27 tuntia.  Millainen etäohjaus palvelisi harjoittelijoita parhaiten? Positiivista se, että omaa aikaa säästyy kivasti, kun ei tarvitse matkustaa.

ENSIMMÄINEN tunnin sessio on tänään zoomilla. Siihen on kutsuttu kaikki  yhdeksän harjoittelija ja heidän luokanopettajansa/luokanlehtorinsa.

Opiskelijoiden on vielä tavattava erikseen ohjaaja opettaja saadakseen mm. oppimateriaalit käyttönsä. Sitten valmistautumaan harjoitteluun.

• Suunnitteluviikon aikana otetaan mm. laitteet ja ohjelmat haluun. Kirjoitetaan oma kehittymissuunnitelma. Laaditaan ensimmäisen harjoitteluviikon viikkosuunnitelma ja tuokiosuunntelmat sekä vähintään yhdestä aineesta jaksosuunnitelma - itse pidettyjen tuokioiden osalta. Perehdytään oppilaisiin,  jotka tarvitsevat opetuksessa tukea.
• Viikoilla 2- 4 pidetään tuokiot ja suunnitellaan seuraavan viikon ohjelma ja kerätään aineistoa lopetuspäivänä pidettävän 10 minuuttia kestävään esitykseen,
• Lopuksi laaditaan raportti harjoittelusta oman kehittymissuunnitelman pohjalta sekä päivitetään oma  opetuksen käyttöteoria.
• Harjoittelu päättyy 27. lokakuuta klo 10- 17.30 Teamsilla pidettävään lopetuspäivään

Sata vuotta (1809-1911) Suomen sivistyselämää

Blogilastu on päivitetty 22. elokuuta.

ONNEKSI on Helmet. Sieltä löytyi teos: 

Grotenfelt, A., Gylling, E., Hytönen, V., Kilpi, V.,  Koskelainen,Y., Liakka, N., Malinen, V. ja Voionmaa, V. (1911). Sata vuotta Suomen sivistyselämää. Kansanvalistusseuran julkaisuja 158. Helsinki."""

168- sivuinen kirjanen julkaistiin vuonna 1911. Oli juuri kulunut   100 vuotta vuoden 1809  "suurista isänmaatamme koskevista tapauksista" ts. Suomen irtautumisesta Ruotsista ja liittymisestä  osaksi Venäjän keisarikuntaa. Vielä elettiin autonomian aikaa. Matkaa maailmansodan syttymiseen oli kolme vuotta.

Kirjassa oman aikansa sivistysväki "esittää pienessä koossa ja yleistajuisesti eri puolia kuluneen satavuoden suomalaisesta viljelyshistoriasta". Siten kuin he sen näkivät ja ymmärsivät.

Autonomian aika oli valtavan muutoksen ja kehityksen aikaa. Yksi kirjoittajista toteaa: 

"Inhimillinen edistys viimeisen 100 vuoden kuluessa on mennyt etenpäin enemmän kuin sitä ennen 1000 vuodessa. Ainakin Suomeen nhden pitävät nämä sanat täydellisesti paikkansa varsinkin taloudellisessa suhteessa." - Viljo Hytönen 

POIMIN itselleni teoksesta ylös näitä kehityslinjoja hakusanoitain. Tein myös aikajanan jotta ajanjakson kokonaisuus säilyy mielessä. KUVAN saa klikkaamalla suuremmaksi. Lopuksi kuvaan kutakin vuosikymmentä muutamalla sana. Pahoittelen jutun pituutta. Mutta minulle nämä muistiinpanot ovat mukava aarreaitta.  

Sivistyksen ajovoimia 

1. AATEVIRTAUKSET

Filantropismi

Muualla Euroopassa oli jo 1700-luvulla  vakautunut käsitys, että kouluopetus voisi parantaa kansan tilaa. Kuten tiedetään kyse oli filantropismista. Suomessakin löytyi useita hyväntekijöitä.

Hyväntekijät

Suomessa koulun merkityksestä kansalle  ruvettiin keskustelemaan vasta, kun kruununvouti, asessori Gabr. Ahlmann oli jälkisäädöksellään lahjoittanut melkoisen omaisuutensa  hiljattain perustetulle  Suomen Talouseuralle ja määräsi, että  

"...korkorahoista puolet käytettäisiin pitäjäinopettajien asettamiseen ja palkkaamiseen rahvaan ja varsinkin köyhäin lapsia varten Messukylässä ja Tampereen ympärillä olevissa pitäjissä opettaakseen ei ainoastaan sisälukutaitoa ja kristinoppia, sekä milloin pyydettäisiin kirjoittamista ja laskentoa, vaan myös järkevän maatalouden tärkempiä kohtia”.

Talousseura joutui näin kirkon kanssa seuraamaan kansanopetusasiaa, ja "se siirtyi maan valistuneimman sivistyneistön harrastuksiin".

Kansallinen herätys

Kansallinen herätys lähti liikkeelle ruotsinkielisestä sivistyneistöstä. Kansa nukkui, koska se ei ollut vielä herännyt.

A.I. Arvidssonin 1791- 1858  mukaan  suomalaiset olivat jo kansa, joka ei vain aikaisemmin ollut tie-dostanut asemaansa. Sivistyneistö muodosti puun latvan ja rahvas sen juuren. Hänen kansallista ja valtiollista herätystä ennustivat rohkeat sanat...

 ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”  

... eivät täällä kaikuneet kuuroille korville, mutta  hänelle itselleen ne  tuottivat maanpaon. Hänet karkoitettiin Turun Akatemiasta 1823 ja hän muutti Ruotsiin.

J.LRuneberg "herätti runoillaan maamme ruotsinkielisen valtaluokan vaistomaisesta kotimaantunteesta  itsetietoiisen isänmaan rakkauteen". Vuona 1830 hän julkasi ensimmäisen runovihkonsa. Vänrikki Stoolin tarinoiden osa 1 ilmestyi vuonna 1848.

Elias Lönnroot loi vanhoilla kansan runoaarteilla itseluottamusta ja tulvaisuudentoivoa; ”eihän kansan, joka jo hämäränä muinaisaikanaan oli Kalevalan runot runoillut, tarvinnut epäillä vastaisenkaan sivistystyönsä mahdollisuuta. Kalevala ilmestyi 1835-suomalainen kirjallisuus oli syntynyt.

J.V. Snellman - suurin suurmiehemme- osoitti  perustuksen, jolle sivistystyö oli rakennettava: kansallinen herätyshuuto.  Snellman laati sivistys-, valtio- ja kansalliselle elämälle ohjelmat  kulmakivinä uuden vapauden ja tasa-arvon vaatimukset. Snellman kohdisti  sanansa  pääasiassa ruotsalaisen yläluokan käännyttämiseen. Hegelin oppisuuntaan kuuluva filosofi näki valtiossa  kansansielun korkeimman ilmenemismuodon. Valtion perustana on kansa, joka Suomessa ei voi olla muu kuin suomalainen rahvas. Siksi ruotsinkielisen yläluokan velvollisuus on sulautua kansaan, asettua sen pyrkimysen kärkeeä, sillä vain siten se oikein käyttöisi Ruotsin ajoilta perimänsä sivistyksen.

Sakari Topelius vaali  kauas vuosisadan loppuun isänmaallisen innostuttajan perintöä ja voitti runoillaan, saduillaan ja romanttisilla kertomuksillaan etenkin nuorison, naisten ja lasten sydämet.

Tärkeä vuosi oli 1863. Tuolloin toteutettiin rahalaitoksen uudistus, ja Suomi sai  oma markkansa.

Kansanopistoaate

Kansanopistyö sai alkuna  syventyneestä kansalaissivistyksen käsitteestä. Tanskassa ennen muutta Grundtvikin ansioista ruvettiin ajattelemaan, että nuoruus on  opetusikää,  eikä ainoastaan ammatillista kehitystä vaan se olisi myös ja etenkin aikaa "henkilökohtaiselle  valistukselle".  Tässä iässä olisi annettava opetusta kaikille, jotka sitä haluavat vastaanottaa. Tanskassa joka kolmas maalaisväestön 18-25-vuotisista miehistä ja naisista tuli siitä pian osallisiksi.

Suomalaisuusliike-fennomaanit

Kansakoulu oli suomalaisuuden liikkeen ensimmäisiä tunnussanoja. Syntyi ensimmäinen puolue ajamaan suomalaisuuden asiaa.  Sen sieluna oli J.V. Snellman.

Työväenaate

Elinkeinon vapaus vuonna 1874 synnytti myös tylyä itsekkyyttä. Omaisuuden epätasainen jakaantuminen ja yhteiskunnallinen kurjuus tuli vapaan kilpailun vallitessa suuremmaksi kuin sitä ennen. Työntekijät jäivät enimmäkseen unohduksiin, halveksituun yhteiskunnalliseen asemaan ja entisestäänkin epävakaisempaan taloudelliseen tilaan. Syntyi vaatimuksia suuremmasta yhteenkuuluvaisuudesta. Ylemmät luokat ehdottivat, että  alat, jotka helposti muuttuvat monopoleiksi annettaisiin  valtiolle. Työväki innostui sosialismista, jonka mukaan  tuotantovälineet olivat muuttuneet sorroksi ja ne tulisi ottaa yhteiskunnan haltuun.

Syntyi työväenliike. Ensimmäiset varsinaiset työväenyhdistykset perustettiin Vaasaan  ja  Helsinkiin vuonna 1883 V. von Wrightin johdolla ja "sivistyneiden luokkain myötävaikutuksella".

• 1880-luvulla syntyi työväenyhdistysten yhteyteen ammattiosastoja 
• 1890-luvulla osastot liittyvät ammattiliitoiksi 
• 1895 alkoi ilmestyä itsenäinen työväen lehti: ”Työmies”
• 1899 perustettiin ensimmäinen  työväenpuolue Turussa. Useimmat työväenyhdistykset liittyivät siihen.  

 2. ELINKEINOT

1800-luvun alussa Suomi oli maanviljelys- ja maalaismaa. Tehtaita oli tuskin nimeksikään. Tuotanto oli jähmettynyt vanhoje käsityöammattikuntien tukahduttaviin kaavoihin. Elinkeinovapaus säädettiin vuonna1874.  

Maalaisväestö lisääntyi 1825-1855  lähes puolella miljoonalla. Maaseudun liikaväestö pyrki suurin joukoin torppareiksi, mutta kun parhaat paikat tulivat viljelykseen, torppariasutuksen leviäminen pysähtyi vuosidadan puolivälin jälkeen. 

Kaikille ei riittänyt maalla työtä. Pelastajaksi tuli teollisuus, joka imi liikaväestön töihin. Teollistuminen toi ison mullistuksen.

3. KANSANVALTAISTAMINEN

Vuosina 1865 ja 1873 vahvistettiin asetukset: laajoille kansanjoukoille maalla ja kaupungeissa alkoi  uusi kunnalliselämä. Ei kuitenkaan kaikille 

” Näistä uudistuksista on merkillisimpiä se uusi kansanvaltainen henki,  joka on levinnyt kaikkeen yhteiselämään. Yhteiskunnan vanhat johtavat, ylimysvaltaiset luokat ovat väistyneet syrjään ja  niiden sijalle on yhteiskunnalliselle toiminta-alalle astunut uusia laajoja kansanluokkia ”– Väinö Voionmaa

4. KANSAN KÖYHTYMINEN

1840-ja 1850-luvuilla alkoi näkyä köyhälistökysymys. Useita halla- ja katovuosia oli 1800-luvulla. Vuosina 1867 ja 1868  koetiin täydelliset kadot.

Talollisten määrä lisääntyi. Vuonna 1865 heitä on 74 000. Vielä enemmän lisääntyi torppareiden määrä 63 000. Myös mäkitupalaisten ja itsellisten määrä kasvoi. Kaikille ei riitänyt maalla töitä.

Torppari oli vuokraviljelijä, joka oli vuokrannut viljeltäväkseen osan suuremmasta maatilasta. Vuokraamalla vain osan tilasta torpparit erosivat sekä lampuodeista, joilla oli koko maatila vuokralla, että mäkitupalaisista, joilla oli vuokralla vain lähinnä asuntotonttinsa.

Mäkitupa tarkoittaa jonkin maatilan alueella olevaa vuokra-asumusta, pikku tupaa, johon yleensä ei kuulunut mainittavammin viljelypinta-alaa, toisin kuin torppaan. Asukkaita kutsuttiin mäkitupalaisiksi. He kuuluivat Suomen tilattomaan väestöön. Järjestelmä oli käytössä 1700-luvun loppupuolelta lähtien 1900-luvun alkupuolelle torpparilakiin asti. Mäkitupalaiset työskentelivät yleensä palkollisina ulkopuolisissa töissä, ja muodostivat huomattavan osan maaseudun työvoimareservistä.

Itsellinen tarkoitti  maaseudulla asunutta henkilöä, joka ei saanut elatustaan omasta maanviljelystään eikä ollut vakinaisesti kenenkään palveluksessa. Pääansionsa itselliset saivat tekemällä muuta kuin maatöitä, esimerkiksi toimimalla käsityöläisinä. He asuivat vuokralla toisen omistamassa asunnossa ja maksoivat asumisestaan joko rahalla tai työnteolla. Itsellisillä saattoi olla myös omaa pientä viljelystä ja muutamia kotieläimiäkin.  Itselliset kuuluivat 1700-luvulla suomalaisessa maaseutuyhteisössä tilattomaan väestöön ja samalla yhteiskunnan alimpaan kerrokseen mäkitupalaisten ja palkollisten ohella. Tämänaikaisen länsisuomalaisen kylän rakenteessa itsellisten mökit sijaitsivat kylän laitamilla, kun taas vauraamman väen asutus muodosti kylän ytimen.  -Wikipediasta

5. KAUPUNGISTUMINEN

1700-luvun puolivälissä, Ison vihan päätyessä Suomessa oli sotien ja nälkävuosien harventama väestö. Suomalaisia oli noin  300 000 asukasta. Kaupungit olivat pieniä. Esimerkiksi Hämeenlinnassa oli 354 asukasta.Yhteensä kaupungeissa asui noin 25 000 asukasta, joka on noin  4.4% väestöstä  esim 

Sadassa vuodessa pahaiset  kylärähjät kehittyivät kaupungeiksi. Vuonna 1815  kaupungeissa asui edelleen hyvin pieni osa väestöstä: 4.9 %.  Vuonna 1855 kaupungeissa asui 6 % väestöstä. Vuonna 1900 kaupungeissa asui jo 12,6 %.

6. KEISARIT

Autonomian ajan viidestä keisarista vain Aleksanteri II,  vapauttajakeisari, oli muutosvoima.  Uusi aika alkoi, kun vapaamielinen Aleksanteri II  nousi valtaistuimelle vuonna 1855. Jo seuraavana vuonna hän kävi Suomessa ja  käski senaattia ryhtymään useisiin  toimenpiteisiin. Sanomalehdissä alettiin pohtia yleisiä asioita. 

”Ankaran hallintovallan pitkäaikaisesta unesta herättiin silloin uusien aikain ihanaan aamun” –  Viljo Hytönen

7. MUUTTOLIIKE

1700-luvulla maalla asui 1/2 miljoonaa asukasta: muutamilla seuduilla  asutus oli tiheää, ja siellä viljeltiin maata. Harvemmin asutuilla alueilla  elanto hankittiin kaskenpolttolla, metsästyksellä ja kalastuksella.

1750-luvulta alkoi kehitys: Isojako hävitti sarkajakoa. Kukin talollinen sai manttaalinsa mukaisen osuuden.

Vielä vuonna 1815 maaseutuväestöä oli  95,1 % . Vuonna 1880 vielä  85,2 % väestöstä oli kirkonkirjoissa  syntymäseudullaan. Sitten alkoi raju muuttoliike maan rajojen ulkopuolella ja siirtolaiseksi. 1880-ja 1890-luvuille osuu iso käänne: muutto suuntautuu  kaupunkeihin; teollisuuseutujen väkiluku kasvaa. Vuosien 1881 ja 1908 välillä 1 700 000 ihmistä muuttaa, heistä kaupunkeihin noin 176 000!

8. NAISLIIKE

"1800-luvun alussa nainen oli useimmissa elämänoloissaan sangen sorretussa tai riippuvassa asemassa. Aviovaimona hän oli alentavassa holhoustilassa ja vain leskenä hän saattoi harjoittaa  vapaampaa taloudellista toimintaa.   Jos naimattomalla naisella ei ollut varakasta kotia tai perittyä omaisuutta, ei ollut tarjolla muita elämän mahdollisuuksia kuin palvelijan. Naisen sivisyttämisestä ei ollut puhettakaan, naisten oikeuksista kansalaiselämässä vielä vähemmän."– Vainö Voionmaa

Vuosisadan puolivälissä  käynnistettiin muutoksia. Naisen taloudellisia oikeuksia  vaimona ja lapsena parannettiin. Naiset pääsivät tehtaisiin töihin.  Useita virkoja avattiin  naisille.

Vuonna 1884 perustetiin ”Suomen naisyhdistys”ja hieman myöhemmin Martta-yhdistys edistämääm kansannaisten kotitaloustaitoja

Kirjallisuudessa naisten vapautuksen uranuurtaja oli  Minna Canth. Naisasialiikkeen etevä johtaja oli Alexandra Gripenberg.-

Kehitys huipentui vuonna 1906, kun  kaikki naiset saivat eduskuntauudistuksessa  samat valtiolliset oikeudet kuin miehetkin.

9. PUOLUEET

Maahamme syntyi erikoinen valtiollinen puolue:  vapaamielinen -liberaali- puolue ajamaan valtiollista ja taloudellista vapautta.

Suomalainen puolue  1863- 1913. Ensimmäinen valtiollinen puolue: Se oli enemmistönä valtiopäivillä pappis- ja talonpoikaissäädyssä. Yhdyssiteenä ja aseena  voimakas ja pirteä sanomalehdistö: ”Uusi Suometar” ja ”Kirjallinen kuukuslehti”  mm. J.V. Snellman, Yrjö Koskinen- myöntyväisyysmiehiä suhteessa Venäjään; Suometar-lehti, fennomania > Sisällisodan jälkeen Kokoomus

Ruotsalainen puolue1870-1906,  jyrkkää ruotsalaisuutta ja yhteiskunnallista vanhoillisuutta.  syrjäytti liberaalit. Syntyi vastustamaan suomalaisusliikettö Nya Pressen > RKP

Liberaalinen puolue 1880- 1885  mm. Leo Mechelin - sovittelua kieliasioissa, herraseurapolitiikkaa> sulautui ruotsalaiseen puolueeseen  

Nuorsuomalainen puolue 1894–1918  SP:n sisällä 1905:een; Jonas Castrénin ja Lauri Kivekkään johdolla. Tiukasti perustuslaista kiinni. Mukana toimi poliittisesti aktiivi taiteilijapiiri (Akseli Gallen-Kallela, Jean Sibelius, Juhani Aho, Minna Canth ym.).  Itsenäistyy P.E. Svinhufvudin johdolla. Sisällissodan jälkeen > Kokoomus

SDP 1899- N.R. af Ursin 1 pj.   -lähteenä Wikipedia-

10.SANOMALEHTIKESKUSTELU

Sanomalehdistössä kansakoulasia oli läpi 1840-luvun enimmin pohdittuja asioita. Yleiseksi mielipiteeksi vakiintui:  "Jokin määrä koulutietoja on jokaiselta vaadittava ennen ripille laskemista... Oli jo tullut aika perustaa Suomeen oikeita kansakouluja, yksi kuhunkin pitäjään. niinkuin muissakin maissa."

Kiisteltiin siitä, kumpi on tärkeämpää: kasvatus ja  tietojen ja taitojen jakaminen vai  käytännöllinen koulu - maanviljelysoppia ja käsitöitä ohjelmaan. Esitettiin myös korkeampia vaatimuksia: kansakoulun olisi herätettävä rakkautta tietämiseen ja hyvään tapaan ja opetuksessa pidettävä päämääränä, että oppilaat oppivat oikein, todellisellä käsityksellä lukemaan. - siis kohti ymmärtävää lukemista.

11. TALOUDELLINEN VAURAUS

1800-luvun alussa Suomen kansallisvarallisuus laskettiin 400 miljoonaksi markaksi. 100 vuotta myöhemmin se oli kasvanut 10-kertaiseksi. Vauraus ei kuitenkaan jakautunut tasaisesti.

12. TALOUSOPIN MUUTOS

Suomessa talousoppi vaihtui  1800-luvulla; Merkantilismin tilalle omaksutaan vapaa kilpailu.

MERKANTILISMI  oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa, jota noudetattetiin  1500-luvulta 1800-luvulle. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase;  viennin oli oltava suutempia kuin tuonti suurempi. Tähän pyrittiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla. Merkantilismin mielestä kilpailu oli haitallista. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämään teollisuutta, erityisesti tuonnin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. - Wikipediasta

Ranskan suuressa vallankumouksessa 1789  puhkesi ilmoille kansojen viha valtiollista holhousvaltaa kohtaan ja myös taloudellista holhousvaltaa kohtaa. Omaksuttiin  uusi talousoppi Adam Smith vaati mahdollisimman suurta  vapautta.

SMITHIÄ pidetään (kansan)taloustieteen isänä. Vuonna 1776 julkaistu "Kansojen varallisuus" kuvaili ihmisten vapaaehtoisten vaihtokauppojen verkostoa eli markkinataloutta vastapainona silloin vallinneelle, kansalliseen sääntelyyn ja etuoikeuksiin perustuvalle merkantilismille. Monet valistusfilosofit olivat esittäneet samantapaisia ajatuksia aiemmin, myös suomalainen Anders Chydenius melkein täsmälleen samat ajatukset. – Wikipediasta

Ajan uusi taloudellinen tunnuslause kuului  vapaa kilpailu ja elinkeinonvapaus. Jokaisen oli annettava valmistaa ja myydä  tavaransa, missä hän parhaaksi näkee. Jokaisell oli  rajaton  oikeus  etsiä omaa etuansa miten paraiten taitaa.

Elinkeinon vapaus synnytti myös tylyä itsekkyyttä ja heikompain joutumista vahvempain saaliiksi. Omaisuuden epätasainen jakaantuminen ja yhteiskunnallinen kurjuus tuli vapaan kilpailun vllitessa suuremmaksi kuin sitä ennen.  

Yhtiölaki  säädettiin vuonna 1864.

13. TAPAKASVATUSLIIKKEET

Syntyi  kansanliikkeitä, joiden pääharrastuksena on ollut "tapain puhdistaminen, kansan ruumillisen ja henkien terveyden lisääminen ja yleisen valistuksen kohottaminen". 

Nuorisoseuraliike

Vuonna 1881 perustettiin Kauhavalla Suomen ensimmäinen nuorisoseura. Nuorisoseuraliikkeen keskeinen vaikuttaja oli Santeri Alkio. Vuonna 1897 useimmat nuorisoseura yhtyivät ”Suomen Nuorison Liitoksi”.

”Taistelusta pahoja tapoja vastaan on nuorisoseuratyö muodostunut rakentavaksi itsekasvatustyöksi ihmisyys- ja kansalaiselämää varten." – Väinö Voionmaa

Raittiusliike

"1800-luvun alussa Suomi oli Euroopan jouppoimpia maita". Vuonna 1865 kiellettiin  kotitarpeen  viinanpoltto - mutta samalla "valtaan pääsi väkijuomateollisuus, väkijuomien kauppa… edistyväin kulkuneuvojen mukana juoppous levisi uudelleen maan joka kolkkaan" 

Vastavoimaksi perustettiin vuonna 1877 Vaasaan ensimmäinen ehdottoman raittiusseura.  Seuraava syntyi Turkuun. Kaarlo Verkko pani alulle muualla Suomessa. Vuonna 1883 syntyi  Raittiuden ystäväin järjestö.

Raittiusliike sai aikaan rajoituksia. Kansakouluissa  pantiin alulle yleinen raittiusopetus. Vuoden 1907 valtiopäivillä hyväksyttiin yleinen kieltolaki. "Sen toteuttamisesta  on hyvin vähän toiveita!

14. TEOLLISTUMINEN

1840-ja 1850-luvuilla köyhälistökysymys alkoi näkyä vakavasti. Pelastajaksi saapui  tehdasteollisuus. Syntyi teollisuustyöväestö.

Teollisuuden valmistusarvo vuonna 1855 oli 4,7 miljoonaa mk ja 20 vuotta myöhemmin 49,2 miljoonaa mk. Yleinen varallisuus kasvoi. Rahalaitokset paisuivat.

Teollisuustyössä ilmeni myös suuri vaaroja työväen hengelle ja terveydelle. Valtio ryhtyi laatimaan lakeja työväen suojaksi ja hyväksi: 

• 1889  työväensuojelulaki sisälsi määräyksiä supistaa lasten ja naisten tehdastyötä, varvovaisuus- ja terveystoimenpiteistä teollisuuslaitoksissa , ammattientarkastuksesta ym
• 1895: laki teollisen työväem pakollisesta apaturmavkuutuksesta
• 1897: laki kaikenlaisten työväen apukassojen hoidosta
• 1907:  Laki leipomotyön järjesämisesä- teollisuuden vaarat.  

Teollisuuden alalla toimi  pain 10,6 % väestöstä. Vuonna  1865 luku oli ollut  vain 4, 9 %Vuonna 1909 luku oli jo 14,7 % = 451 000.

15. TYÖNVÄENLIIKE

Teollisuus oli liikaväestön pelastaja. Mutta... työntekijät jäivät enimmäkseen unohduksiin, halveksittuun yhteiskunnalliseen asemaan ja entisestäänkin epävakaisempaan taloudelliseen tilaan. Syntyi työväenliike.

Ensimmäiset varsinaiset työväenyhdistykset perustettiin Vaasaan  ja  Helsinkiin 1883 V. von Wrightin johdolla ja sivistyneiden luokkien myötävaikutuksella. 1880-luvulla syntyi työväenyhdistysten yhteyteen ammattiosastoja. 

Vuonna 1895 alkoi ilmestyä itsenäinen työväen lehti ”Työmies”. Vuonna 1899 perustettiin ensimmäinen  työväenpuolue Turussa. Useimmat työväenyhdistykset liittyvät siihen. 1890-luvulla osastot liittyvät myös ammattiliitoiksi. Vuonna 190 eeimmat ammattiliitot yhtyivät ”Suomen ammattijärjestöksi”

Työväenliike otti käyttöön lakkoja, mutta myös työolot vakiintuivat.

16. VÄESTÖN KASVU

1700-luvun puolivälissä, Ison vihan päätyessä Suomessa oli sotien ja nälkävuosien harventama väestö. Suomalaisia oli noin  300 000 asukasta. 

1800-luvun alussa Suomi on pirstottu. Vuonna 1809 Tornion jokilaakson kunnat liitettiin Suomen suurruhtinaskunnan kanssa ja kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1811 Vanhan Suomen väestö liitettiin muun Suomen yhteyteen. Ennen sotavuosia asukkaita oli jo noin 900 000.  Tornion liitos toi noin 12 000 asukasta lisää ja  Vanhan Suomen liitos noin 200 000. .

Vuonna 1815 Suomessa oli noin 1 151 000 asukasta. 

Maalaisväestö lisääntyi 1825-1855 lähes puolella miljoonalla. Liikaväestö pyrki suurin joukoin torppareiksi, mutta kun parhaat paikat tulivat viljelykseen, torppariasutuksen leviäminen pysähtyi vuosiadan puolivälin jälkeen.

Talollisten määrä lisääntyi. Vuonna 1865 heitä on 74 000. Vielä enemmän lisäänyi torppareiden määrä 63 000. Myös mäkitupalaisten ja itsellisten määrä kasvoi.

Sivistys-elämän kehitys

1. KANSALLINEN TIEDE

" Tieteellinen työ tuottaa kauneimmat hedelmänsä, kun se samalla innokkaasti palvelee kansallisia sivistysharrastuksia. Silloin se kohottaa työntekijöitään, vaikuttaa jalostuttaavasti eläviin ihmisiin."– Arvi Grotenfelt.

H.G. Porthan oppilaineen oli pannut kauniille alulle Suomen historian, kielen ja kansanrunouden tukimuksen jo Ruotsin vallan aikana.

Kansallinen, suomalainen tiede varttui 100 vuodessa vähäpätöisestä alusta rikkaaksi ja monipuoliseksi tutkimukseksi. Kansallinen tiede kattoi  tieteenhaarat, jotka tutkivat Suomen kansaa, sen historiaa, kieltä ja kansanrunoutta sekä Suomenmaan luontoa ja oloja

2. KANSANOPETUS

1800-luvun  alussa ei vielä voinut puhua  kansanopetuksesta nykyaikaisessa merkityksessä. Kirkko vaati jäseniltään sisälukutaitoa ja katkismuksen eli kristinopin ”pääkappaleiden” tuntemista ja  velvotti papistoa ne heihin juurruttamaan. Vuoden 1686 kirkkolaki  velvoitti näet pappeja ”ahkeroimaan, että lapset, rengit ja piiat oppivat lukemaan kirjaa ja omin silmin näkemään, mitä Jumala pyhässä sanassaan kieltää ja käskee”. 

Säädöksissä ei ollut viittaustakaan, että tarkoitus olisi laajentaa  lukutaidon avulla  kansan näköpiiriä muihin kuin uskontoon. Toivottiin, että jos oli pitäjänkoulu, "jokainen oppilas oppisi piirtämään ainakin nimensä ja tytöt  nimensä alkukirjaimet". 

Kaupungeissa ja muutamassa harvassa maaseutupitäjässä oli  toki jo kauan ollut  pedagogioita, joiden tehtäväksi Turun tuomiokapituli määritteli vuonna 1802 ”opettaa lapsille kristinoppia sekä harjoittaa heitä jonkun verran kirjoittamisessa ja laskennossa ja maantiedossa”. 

Ahlamannin kouluja syntyi seitsemään Tampereen ympäristön pitäjään. Todellisuudessa ne olivat sangen vaatimattomia, useimmat tuskin kohoten ”lukkarinkouluja” korkeammalle, eikä niillä ole juuri ollut sanottavaa merkitystä kansanopetuksen yleiselle  kehitykselle.

Mutta nyt: 1800- luku  tuli olemaan Suomessa kansanopetuksen vuosisata. 1840- luvulla kehityksen keväoireet puhkesivat  opetustoimen alalla melkein ensimmäiseksi.  

Vuonna 1851 asetettiin korkemmista virkamiehistä komitea, joka  laati hyvin ahdasmielisen ohjelma kansan opettamista varten. Hullu vuosi 1848  keskeytti komitean työn.

Kohti kansakoulua

Sitten tilanne muuttuu: 1856 Senaatti sai tehtävän valmistaa ehdotus ”kuinka helpotettaisiin maalaiskunnille koulujen perustaminen  kansanopetusta varten. Senaatti vaati ensiksi tuomiokapitulien lausunnon asiassa. Ne toistivat taantumusmielisen komitean sepittämän suunnitelman. Kansakoulu tarvittiin vain rippikouluun valmistamista varten.

Lausunnot painatettiin ja niihin pydettiin lausuntoja kansnvalistusta harrastavila ja asiaa tuntevilta.

Uno Cygnaeus läheti arvostelunaan ”Hajanaisia mieteitä Suomeen aiotusta  kansakoulusta”. Cygnaeus oli perehtynyt Pestalozzin, Fröbelin ja Diesterwegin ajatuksiin:

• Kansakoulun tulisi kehittää sopusointuisesti kaikkia lasten henkisiä ja ruumiillisia voimia sekä tulla siten ”kansan siveellisen ja aineellisen vaurastumisen tehokkaimmaksi edistyskeinoksi”. 
• Uskonnon lisäksi maallisia  aineita.  
• Opetus ei saanut tyytyä ”ulkoläksyjen pänttäykseen”, vaan ymmärryksen ja kätevyyden kehittämiseen. 
• Kansakoulun johto erotettava kirkon vallasta ja annettava erityiselle ylihallitukselle. 
• Kelvollisten opettajain valmistamista varten oli perustettava seminaari. 
• Sekä opettajankoulutuksessa että lastenkasvatuksessa oli annettava ruumiilliselle kasvatukselle tärkeä sija; oli myös opetettava käytännölliiä aineita: käsisöitä, puutarhanhoitoa ja terveysoppia.
• Naisten valmistaminen opettajiksi oli  vähintään yhtä tärkeää kuin miesten. 

Senaatissa miehet, joista  riippui kansanopetusasian kehityksen kulku kannattivat täydellisesti Cygnaeuksen ajatuksia. Hänet  lähetettiin valtion myöntämällä matkarahalla 1,5 vuotta kestäneelle matkalle,  jotta hän voi tehdä ehdotuksen kasnakoululaitoksen perustamista varten. Palattuaan matkalta vuonna 1859 Cygnaeus valmisteli esityksensä, ja se julkaistiin vuonna 1861 ja jätettiin komitean käsiteltäväksi.

Komitea  valmisteli sen pohjalta kansakouluasetuksen. Se julkaistiin pitkien keskustelujen jälkeen. Siinä noudatettiin pääasiassa Cygnaeuksen ajatuksia. Merkittävä rooli oli  osa myös Z.J. Clevellä.

Kansakouluasetukseen jäi puute: Cygnauksen mielestä kansakoulu edellytti ”kotiopetuksen ainoaksi luonnolliseksi valmitukseksensa”.  Hänen kasvatusoppillisissa  ihanteissaaa äiti olisi kunkin lapsen ensimmäinen opettaja. Pikkulastenkoulujen, kiertävien ja kiinteiden perustaminen vain härävara. Opettajattaria ei opettajia. Niinpä suunnitelmasta  puuttui  maaseudulla alkuopetus. 

Puute 1: Ensimmäinen opetus

Kansakouluaseus  jättikin  kodin velvollisuudeksi opettaa  lukemaan, ymmärtämään äidinkieltä sekä kristinopin pääasioita. Seurakunnallisen hallinnon oli huolehdittava lapsista, joita ei voida kotona ohjata tyydyttävsti näihin taitoihin. He saivat alkuopetusta kiinteissä tai kiertävissä  kouluissa. Pääsyvaatimuksena ylempään kansakouluun oli joko  kodin tai lastenkoulun tarjoama alkuopetus.

Kaupungeissa, joissa  jo asunto-ja työsasioiden vuoksi on aivan sääntönä, että  alkuopetuksessa turvaudutiin kouluihin. Näin kävi myös maaseudulla. Pääosin maaseudun lapset saivat valmistavan opetuksen kiertokouluissa. Ne toimivat monin paikoin  asuintuvissa, joissa perhe teki samaan aikaan  talousskareita.

Vuonna 1898  annettiin ns. piirijakoasetus; Tuolloin oli enää 13 maalaiskuntaa  kokonaan ilman kansakoulua. Vuonna 1908 ei enää yhtään.'

Puute 2: Jatko-opetus

Kansakoulu on riittänyt luomaan todellista kansansivistystä, ja sivistysvvaatimukset lisääntyivät yhä.

Kansankouluasetuksen 125§ puhui  opettajan velvollisuudesta ”kumminkin yhtenä, mutta mieluummin kahtena jälkeenpuolisena viikossa  olla sellaisille hengille apuna, jotka  koulun läpi ovat käyneet tahi muuten tietoa ja sivistystä harrastavat”.  Työtä ei kuitenkaan korvattu ennenkuin vuonna 1891/1893.

3. KANSANSIVISTYS-/VALISTUSTYÖ

Valtiolla ja kunnilla oli toki  tuohon aikaa pysyviä  opetus- ja valistuslaitoksia, mutta ne huolehtivat vain vähäisessä määrin vanhempien ikäluokkien sivistystarpeista ja  yleisen kansalaissivistyksen leviämisestä. Puuteen poistamiseksi  syntyi erilaisia  kansanvalistusta harrastavia  yhdistyksiä ja laitoksia. 

Kansanvalistustyön pääkeinoja oli luonnollisesti opetus.  Edistysseurat järjestivät myös esitelmiä, oppikursseja, iltamia ja mm. näytelmiä. Perustavaa kansalaisvalistusa annettiin kansakoulujen jatkokursseissa, kansanopistoissa sekä useisiin kaupunkeihin perusetuissa  työväenopistoissa. Yliopistossa pidettiin 1894 alkaen suurelle yleisölle aiottuja lomakursseja. Aivan viime aikoina oli käynnistetty myös  ”kansalaisopintoja”, pieniä tutkintoja opintopiireissä.

Kansanopisto

Vuonna  1889  neiti Sofia Hagman perusti ensimmäinen kansanopiston perustamassaan ja omistamassaan koulussa Kangasalla tutustuttuaan Tanskassa kansanopisto-opetukseen.

Kansanvalistusseura

Kansanvalistuseura perustettin vuonna 1874 julkaisemaan yleistajuista tietokirjallisuutta, panemaan toimeen lauluiltoja ja  edistämään  kirjastoliikettä.

Kirjastoliike

Kansanvalistustyön perustuksena ja huippuna pidettiin yleisiä kirjastoja. Siis kirjastoja, joihin kaikilla oli pääsy. Tuohon aikaan tällaisia olivat: 

• Helsingissä on yliopiston kirjasto. 
• Oppikoulujen kirjastot. 
• Opettajakirjasto- Eivät voi palvella yleisesi kansanvalistusta.  
• Tärkeämpiä olivat siinä suhteessa  kaupungeissa ja maasedulla  olevat ns. kansankirjastot. Ensimmäisen sellaiaen  perusti viipurilainen kauppapalvelija  Juho Pynninen. Vuonna 1875 maassa laskettiin olevan 390 kansankirjastoa.

4. OPETTAJANKOULUTUS

Kansakoulut

Cygnaeus nimitettiin vuonna 1861 Suomen kansakoulujen ylitarkastajaksi. Virkavelvollisuuksiin kuului ryhtyä Jyväskylän  seminaarin johtajaksi. Hän oli siellä johtajana vuodesta 1863  vuoteen 1869 saakka. Seminaarin esikuvana oli  Aargaun kanttoonissa Sveitsissä oleva Wettingenin seminaari.

Kiertokoulut

Vuonna 1890 perustettiin Hämeenlinnaan yksityisestä aloitteesta kiertokoulunopettajaseminaari, ja myöhemmin useampia.  Vuonna 1906 oli enää 65 pikkukoulunopettajaa, joilla ei ollut mitään varsinaista opetusta toimeensa. 

5. PEDAGOGIIKKA

”Lauantaiseuran miehet” perustivat vuonna 1831  Helsinkiin yksityislyseon, "missä toteutettiin uudenaikaisen kasvatusopin periaatteita".

Niinikään Odert Gripenberg teki useita vuosikymmeniä opetustyötä ihailemansa oppi-isän Pestalozzin hengessä - tosin oppikoulussa. 

6. SUOMEN KIELEN ASEMA

Vuonna 1749 suomalaisista oli ruotsinkielisiä 15 %. Autonomian  ajan alussa  pääosa säätyläistä puhui nimenomaan ruotsia. Ruotsi oli virkakieli. 

Vuosi 1863 oli  merkkivuosi: Aleksanteri II antoi asetuksen J.V. Snellmanin esityksestä: Suomen kieli julistettiin tasa-arvoiseksi  ruotsin kielen kanssa kaikessa, mikä  välittömästi koski maan suomenkielistä väestöä. Suomalaiset alkoivat toimia ja vaatia ruotsalaisuuden väistymistä mm. opetuksessa.

 

7. SUOMENKIELINEN KIRJALLISUUS

"Kansallisuusaatteen rinnalla, sen ilmauksen ja  sen kantamana  on kirjallisuutemme edennyt Kalevalan utuisilta uhrivaaroilta ja lauluisilta rannoilta läpi hämäläisten kylämaisemien, ohi uutisviljelysten siirtyen askel askeleelta kohti nykyaikaa , yhä  kehittäen ilmaisukeinojaan...

... Kalevalaisesta romantiikasta 80-luvun realismiin,  realismista vuosisadan lopun uuteen romantiikkaan joka kehitysasteella  yhä enemmän haarautuen, rikastuen, moninaistuen on se  kielestään takonut ja hionut ”Väinämöisen miekan” , jolla ehkä joskus voimme maailmojakin valloittaa- Yrjö Koskelainen

Elias Lönnrootin Kalevala ilmestyi vuonna 1835. Suomalainen kirjallisuus oli syntynyt, Aleksis Kiven Nummisuutarit 1864. Seitsemän veljestä  1870 -realismia

8. SUOMENKIELINEN OPPIKOULU

Vuonna 1858  perustettiin ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu; Jyväskylän alkeisopisto.

Hallitus ei avannut sen jälkeen uusia suomenkielisiä opinahjoja. Suomalaisuuden harrastajat ryhtyivät itse perustamaan oppikouluja. Vasta taistelujen jälkeen saatiin muutetuiksi valtion kouluiksi.

9. SÄÄDYT JA NIIDEN ERILLISSIVISTYS

J.V. Snellman halusi tasoittaa sivistyksen erilaisuusjuopaa - muttei poistaa sitä.

Autonomian ajan vuosikymmenet pähkinänkuoressa

1800-luku

Vuonna 1807 solmiittiin  Tilsitissä Ranskan ja Venäjän kesken rauhan- ja liittosopimus. Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf vastusti Napoleonia väsymättä. Aleksanteri julisti Napoleonin painostuksesta Ruotsille Suomen sodan vuonna 1808. Sen seurauksena Suomi liitettiin osaksi Venäjää.  - Wikipedia

Porvoon valtiopäivillä 1809 Aleksanteri I vahvisti maamme uskonnon ja perustuslait sekä säätyjen ja kansalaisten oikeudet. Ajatus sisäisesti itsenäisen Suomen valtion perustamisesta Venäjän yhteyteen toteutui. Suomi kohotettiin kansakuntien joukkoon, eikä sitä liitetty rajamaana laajaan keisarikuntaan. 

Maamme sai oman hallituksensa, keskusvirastonsa, oman virallisen edustuksensa - Valtiosihteerin viraston ja Suomen asiain komitean  Pietariin. 

Vaikutusvaltainen virkamiesluokka piti  tällä yllä laillisuuden ja sivistyksen vaatimuksia. Ruotsinkieli jäi  maan virkakieleksi - talonpoikaissäädyn anomuksesta. Rahaksi tuli Venäjän rupla- käytännössä kaupassa käytettiin Ruotsin kruunua vieä vuosikymmeniä.

1810-luku 

Keisari  luotti  Suomen kansan uskollisuuteen. Vuonna 1812 hän kokosi  venäläisjoukot Suomesta Napoleonia vastaan. Vartiopalvelus Suomen pääkaupungissa uskottiin suomalaisille joukoille.

Pyhä Allianssi solmittiin vuosina 1815 ja 1818. Lopulta siihen  liittyivät kaikki Euroopan valtiot Britanniaa, Kirkkovaltiota ja Osmanien valtakuntaa lukuun ottamatta.  Tavoitteena  oli säilyttää Euroopassa  kristilliset arvot ja rauha. Liitosta muodostui linnoitus, joka vastust vallankumouksia. Erityisesti se halusi estää Ranskan suuren vallankumouksesta vaikutteita saaneita astumasta sisään allianssin valtioihin. Vallankumousten lisäksi allianssi vastusti demokratiaa, sekularismia ja ateismia.  – Wikipedia

Aleksanteri I aikana säätyjä ei enää kutsuttu koolle. Kehitys oli hidasta. Maan asiain hoito kokonaan vanhan ruotsalaisen virkaluokan käsissä. ”Ajan yleisleima oli sittenkin melken kuoleman hiljaisuus”.  

1820-luku

Kehitys pysähtyy lähes  puoleksi vuosisadaksi.  Hallitus johti valtion kohtaloja mahtikäskyillä. Aleksanteri I:n  ajan yleisleima oli  "melkein kuoleman hiljaisuus”.  

1830-luku

Vuonna 1830 Rankassa koettiin kansannousu; Kuningas pantiin vaihtoon. Eurooppaa järkyttäneet vallankumousliikkeet eivät näytä häirinneen hiljaisuutta Suomessa. Runeberg julkaisi ensimmäisen sunovihkonsa.

Elias Lönnroot loi vanhoilla kansan runoaarteilla itseluottamusta ja tulvaisuudentoivoa; ”eihän kansan, joka jo hämäränä muinaisaikanaan oli Kalevalan runot runoillut, tarvinnut epäillä vastaisenkaan sivistystyönsä mahdollisuuta." Kalevala ilmestyi vuonna 1835-suomalainen kirjallisuus syntyi.

1840-luku

Valtiollisesta hiljaisuudesta huolimatta elettiin suurmiesten aikaa: nerokkaita runoilijoita, tutkijoita, kirjailijoita, yliopisto, ihastunut sivistynyt luokka. J.LRuneberg herätti runoillaan maamme ruotsinkielisessä  valtaluokassa vaistomaisesta kotimaantunteesta  itsetietoisen isänmaan rakkauteen. Vänrikki Stoolin tarina osa I ilmestyi vuonna 1848.

Topelius viritti  vanhoissa ja nuorissa palamaan  lämpöisen historiallisen tulen.Henkisessä ja kansallisessa elämässä "virkosi kehityskauden enteitä".  Keskustelua käytiin sanomalehdissä. 

Valtiollista elämää vielä painosti jäykkä vanhoillisuus, jopa taantumus. Vuoden 1848  Helmikuun vallankumous ravisutti Eurooppaa.  Ranskassa tapahtui  kansannousujen sarja, jonka seurauksena kuningas syrjäytettiin ja Ranskasta tuli tasavalta. Presidentiksi valittiin Napoleonin veljenpoika Louis Napoleon. Hän  kruunasi itsensä keisariksi. Tämä Euroopan  Hullu vuosi 1848  ei  sekään  vielä näytä häirinneen hiljaisuutta  Suomessa.

1850-luku

1850 luvulla tapahtui sitten  iso käänne. Vielä vuonna 1850 annettiin sensuuriasetus, jok  kielsi suomenkielisen kirjallisuuden - paitsi uskonnollisten ja taloudellisten kirjoitusten - painattamisen. Sensuuriasetus peruutettiin virallisesti vasta vuonna 1860.

Aleksanteri II  kultaa-aika alkaa vuonna 1855. Köyhässä historiassamme nuo Aleksanteri II:n nuoret hallitusvuodet, nuo Itämaista sotaa  seuranneet ”liberalismin” vuosikymmenet, olivat kaikkein koreimmat lehdet.

”Ankaran hallintovallan pitkäaikaisesta unesta herättiin silloin uusien aikain ihanaan aamun”–  Viljo Hytönen

1860-luku

Nopeaa uudistuksen aikaa:

• 1863:  Valtiopäivät kokoontuivat
• 1863: Suomi sai  oman markkansa.
• 1865:  laki maalaiskuntien itsehallinnosta
• 1866: kansakouluaseus 
• 1869: valtiopäivät  määräaikaisiksi, ainakin joka 5.vuosi
• 1869: uusi kirkkolaki - kirkolliskokous

Vuodesta 1865  alkaa kehitys, jolloin laajoille kansanjoukoille maalla ja kaupungeissa alkoi  uusi kunnalliselämä.  

Suomalainen koulutusta koskeva sivistystaistelu alkoi 1860-luvulla.  Suomenkielisiä sorrettiin. Suomenkieliset alkoivat  toimia ja vaatia ruotsalaisuuden väistymään.

Hallitus- ja virkavalta alkoi nostaa huolestuttavasti  taas päätään. Hallitus ei avannut uusia suomenkielisiä opinahjoja. Niinpä suomalaisuuden harrastajat ryhtyivät itse perustamaan oppikouluja, jotka saatiin vasta taistelujen jälkeen saatiin muutetuiksi valtion kouluiksi.

Koulut ja kohoava varallisuus alkoivat nyt luoda sivistynyttä lukijakuntaa. Jyväksylän seminaari käynnistyy.

Useita halla- ja katovuosia; vuosina 1867 ja 1868 täydelliset kadot. Kulkutauteja.

1870-luku

Kehitys jatkuu:

• 1873 laki kaupunkien itsehallinnosta
• 1878 asevelvollisuuslaki …
• 1879 elinkeinolaki - yleinen elinkeinonvapaus

1880-luku

Aleksanteri III oli keisarina vuodet  1881- 1894. Suomen erityisoikeuksien kaventaminen alkoi häen  johtaessa Venäjää.

Uudempi tutkimus on kuitenkin nähnyt Aleksanterin hyvänä maan isänä, joka kunnioitti Suomen perustuslakeja sekä arvosti Suomea ja suomalaisten lojaaliutta. – Wikipedia

Sakari Topelius vaali  kauas vuosisadan loppuun isänmaallisen innostuttajan perintöä ja voitti runoillaan, saduillaan ja romanttisilla kertomuksillaan etenkin nuorison, naisten ja lasten sydämet.

Alkoi  valtava muuttoliike maan rajojen sisällä ja siirtolaiseksi. Vuosien 1881 ja 1908 välillä 1 700 000 ihmistä muuttaa, kaupunkeihin noin 176 000! Suunta on nyt kaupunkeihin.

Yhteiskunnan johtavalle paikalle  astui nyt uusi suuri luokka: varakas kolmas sääty eli porvaristo

Ensimmäiset varsinaiset työväenyhdistykset perustettiin Vaasaan ja  Helsinkiin 1883 wrightiläisessä hengessä.

1890-luku

Kehitys kehittyy:

• Ensimmäinen kiertokoulun opettajaseminaari.
• Nuorisoseuraliike syntyy.
• Ensimmäinen työvöenopisto syntyy

Mutta myös takaiskuja tulee:

• Postilaitosmanifesti vuonna   1890  

Täyteen ja hillitsemättömään  valtaan vihamielinen suuntaus maaamme kohtaan pääsi Nikolai II noustessa valtaistuimelle 1894. Kokoontumisvapautta supistetittiin laittomasti. Sanomalehtiä lakkautettiin määräajaksi tai kokonaan, toimittajia erotettiin. Kotitarkastuksia pidettiin, kansalaisten elinkeinonvapautta häirittiin, lainkuuliaisia virkamiehiä erotetiin, Suomen asevelvolliset pataljoonat hävitettiin. Tilalle tuli  uusi laiton sotapalvelus

• 1899  helmikuun manifesti, Bobrikoff  kenraalikuvernööriksi 

Suomen taiteen kultakaudeksi tai kulta-ajaksi kutsutaan vuosia 1880–1910, jolloin suomalaiselle taiteelle luotiin kansallinen ilme ja se nousi kansainväliselle tasolle. Kultakausi sijoittui samaan aikaan sortokausien ja kansallisen heräämisen kanssa. Aikakausi ilmeni kuvataiteessa, kirjallisuudessa, musiikissa ja arkkitehtuurissa.  Aikakauden keskeisin hahmo oli Akseli Gallen-Kallela. – Wikipedia

1900-luku

Onneton Japanin sota 1904-05 nostatti Venäjällä vallankumosliikkeen. Japanista tuli suurvalta

Vuonna 1906 kaikki naiset saivat eduskuntauudistuksessa samat valtiolliset oikeudet kuin miehetkin. Mutta pian vapaus loppui:

• 1903:  ruvettiin karkottamaan maanpakoon tai kuljettamaan Venäjälle uusien vallanpitäjien  vihoihin joutuneita 
• 1904: Bobrikoffin murha
• 1904-05:  Valtiopäivät koolle, mutta  vanha laittomuusjärjestelmä jatkui 
• 1905:... kunnes koko kansan yhteinen voimainponnistus suurlakko sen kukisti SDP:n johdolla 
• 1905-06: uusi valtiopäiväjärjestys ja vaalilaki; eduskuntalaitoksen täydellinen uudistus- 

1910-luku

Vuonna 1910  Venäjän duuma siirsi itselleen joukon tärkeimpiä lainsäädäntöaloja Suomen perustuslait syrjäyttäen.

Tulevaisuuden kuva kirjan kirjoitushetkellä

Kirjan ilmestyessä elettiin vielä rauhan ja ainakin jonkinlaisen sovun  aikaa. Kansallisuusaate eli vahvasti. Myös halua ratkoa yhteiskunnallisia ongelmia selvästi oli.

”Tulevaisuuden tehtävä on luoda uusi taloudellinen järjestelmä, jossa yksilön itsekkäisyys ja yleinen etu mahdollisimman suuressa määrässä  sopiva yhteen, jossa jokainen katsoo ei ainostaan omaa vaan toisenkin parasta. " –Viljo Hytönen

" Tuleva yhteiskunta on kauttaaltaan perustuva kansan suuriin työtätekeviin kerroksiin ja on järjestyvä niiden vaatimusten mukaan.  Ihmiset ovat eläviä yksilöitä, joilla kullakin on oma tarkoituksensa, ihmisarvonsa, elämisoikeutensa." – Väinö Voionmaa

Toisin sitten kuitenkin kävi. 

JÄLKISANA

TEOS löytyy myös netistä:

http://docplayer.fi/65113783-Sata-vuotta-suomen-sivis-tys-elamaa.html

KIRJOITTAJAT

TEOKSEN kirjoittajista Wikipedia tietää: 

Arvi Grotenfelt. (1863 Helsinki – 1941 Helsinki) oli Helsingin yliopiston filosofian professori vuodesta 1905 ja teoreettisen filosofian professori vuodesta 1906. Grotenfelt toimi mm.  Kansan valistusseuran, Suomen Rauhanliiton sekä Suomen Nuorison Liiton johdossa.

E. Gylling (1881 Kuopio – 1938 Neuvostoliitto) oli  filosofian tohtori, tiedemies ja sosialidemokraattinen poliitikko. Hän toimi tilastotieteen dosenttina Helsingin yliopistossa, kansanedustajana sekä SDP:n puoluejohdossa. Hän liittyi myöhemmin  Suomen Kommunistiseen Puolueeseen, ja oli oli kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja Karjalan neuvostotasavallassa.

Viljo Hytönen (1879 Juva – 1937) oli suomalainen raittiusaatteen edistäjä ja filosofian tohtori. Väitöskirjan aiheena oli Suomen valtion paloviinapolitiikka vuosina 1826-1866. Hytönen toimi Kylväjä-lehden toimittajana, Raittiuden ystävien sihteerinä. Hän oli sosiaalihallituksen 1. aktuaari vuodesta 1919 ja toimi 1920–1937 köyhäinhoidon ylitarkastajana.

Volter Kilpi (1874 Kustavi – 1939 Turku)  oli  kirjailija. Hänen pääteostaan Alastalon salissa (1933) on usein pidetty kaikkien aikojen parhaana suomalaisena romaanina.  Kilpi työskenteli vuosina 1921–1939 vastaperustetun Turun yliopiston ensimmäisenä ylikirjastonhoitajana. 

Yrjö Koskelainen (1885 Helsinki – 1951 Helsinki) oli  Suomen Teollisuusliiton apulaisjohtaja ja kirjailija. Uransa alkuvaiheissa Koskelainen lukeutui uudistusmielisiin nuorsuomalaisiin toimien kirjailijana, kriitikkona ja kääntäjänä. Myöhemmin ollessaan toimittajana ja teollisuusjohtajana hän kuului kokoomuksen oikeistosiipeen.

Niilo  Liakka  (1864 Alatornio – 1945 Helsinki) oli kanslianeuvoksen arvonimen saanut kansanvalistuksen edistäjä, maalaisliittolainen kansanedustaja ja ministeri.

V. Malinen. Oletan, että =  Alexander Verner Theodor Malinen (1863 Hämeenlinna –   1937 Tampere) oli suomalainen lyseon lehtori  ja suomentaja  Hän oli myös säätyvaltiopäivillä pappissäädyn edustajana 1904–1905 ja 1905–1906. Malinen oli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsenenä 

 
Väino Voionmaa  (1869 Jyväskylä – 1947 Helsinki) oli professori, kansanedustaja, ulkoministeri, diplomaatti, senaattori ja kansleri. Hän oli myös Suomen itsenäisyyden alkuajan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia, ja edelleenkin häntä arvostetaan historiantutkijana, erityisesti Suomen keskiajan asiantuntijana.

Päivän aforismi

 

Lukuvuoden 2020-21 ensimmäinen maisteriharjoittelu

LUOKANOPETTAJIEN koulutuksessa maisteriharjoittelu on todella tärkeä. Viime lukuvuoden  neljännen periodin harjoittelun koronavirus onnistui mullistamaan, ja niinpä vain pieni joukko osallistui siihen joko etäopetuksena tai "fiktiivisessä"  muodossa. Etänä sen suoritti kahdeksan  valmistuvaa opiskelijaa, ja minä sain ohjata heistä neljää.

Tämän lukuvuoden I periodin opetusharjoittelu joudutaan toteuttamaan vieläkin hankalammalla konseptilla. 

Opetus pk-seudun kouluissa on aloitettu lähiopetuksena, mutta Helsingin yliopistolla on  tehty turvallisuussyistä päätös, että  ainakin tässä periodissa harjoittelu tulee toteuttaa etänä. 

Päätöksen taustalla ovat viranomaisten ohjeistukset, joiden mukaan kouluissa tapahtuvien aikuis-kontaktien määrä tulee pitää mahdollisimman pienenä. Lisäksi mm. Helsingin kaupungin ja  yliopiston omien harjoittelukoulujen  linjausten mukaisesi koulun ulkopuolisia tahoja ei päästetä  koulupäivän aikana koulun tiloihin. Ongelmaa ei helpota sekään, että Opettajien ammattijärjestön - OAJ- ihan ok- kanta on, että opettaja ei anna yhtä aikaa lähi-ja etäopetusta, näin olen ymmärtänyt. 

ALKUPERÄISTEN suunnitelmien mukaan tämä 10 opintopisteen harjoittelu olisi alkanut huomenna ns. etänä pidettävällä avauspäivällä. Noin neljän tunnin kestoisen session ohjelmaan kuuluu teematyöpajoja sekä harjoitteluun johdattavat Viikin normaalikoulun harjoittelukoordinaattorin  sekä luokanopettajan opintosuunnan harjoitteluvastaavien luennot. 

Itse harjoittelun on määrä alkaa 31. elokuuta viikon mittaisella opetuksen seurantajaksolla.

NYT avauspäivä on siirretty ensi viikon tiistaille 25.8. Näin saadaan lisäaikaa järjestelyille ja harjoiteluohjeiden päivittämiselle. Tosi moni asia on varmasti vielä auki. Luulen, että ainakin nämä:

• Löydetäänkö riittävästi kouluja ja koulutettuja ohjaajia, jotka ottavat tässä tilanteessa harjoittelijoita?
• Kuinka opiskelijat voivat seurata/ ottaa vastuun luokan lähiopetuksesta etänä? Voisiko luokkaa striimata? Edellyttää kameraa.
• Vaikka itse  harjoittelun rakenne pidettäisiin entisellään: Ensimmäinen viikko seuraillaan, ja seuraavat neljä opetetaan, niin miten harjoittelijat opettavat 20 tuntia viikossa etänä? 
• Mitkä työtavat toimivat parhaiten tai ylipäätään tilanteessa, jossa luokanopettaja ja oppilaat ovat fyysisesti paikalla ja harjoittelijat harjoittelevat kotoa käsin? Ehkä harjoittelijoiden tekemät opetusvideot? Jääkö luokan johtaminen kuitenkin luokanopettajan vastuulle? 
• Jos luokalla on oppilaita, jotka eri syistä eivät tule kouluun, voisiko etäharjoittelun toteuttaa tällaisten oppilaitten "yksityisopetuksena"?
• Onko koulujen laitekanta sellainen,  että  harjoitteluluokat voivat "omia" koulun laitteet neljäksi viikoksi?
• Tämä osa suunnitelmaa varmaankin onnistuu:  Opiskelijat laativat  jakso-, viikko- ja oppituntisuunnitelmien lisäksi oman  opettajuuden kehittämissuunnitelman  ja harjoittelun päätteeksi harjoitteluraportin.
• Tarkoitus on, että viikon 35 aikana  opiskelijat tapaavat ohjaavat luokanopettajat/luokanlehtorit ja didaktiikan lehtorit erikseen sovittavina aikoina soveltuvin tavoin. Aikaa jää varsin vähän löytää yhteinen aika ja yhteinen etätekniikka.
• Mikä on didaktiikan lehtorille fiksuin tapa seurata ja ohjata näin toteutettavaa harjoittelua? Kouluille  tuskin pääsee seuraamaan luokan työskentelyä.

NO, onneksi kevään kokemuksia on kirjattu ylös. Ja yliopistoihmisillä on luovuutta.

Päivän aforismi

 

Mietelmä koulujen alkuun

 

Umbero Econ klassikko: Miten tutkielma tehdään

Päivitetty 16.elokuuta

LAINASIN tämän kirjan Helmetistä jo ennen Koronaa, mutta jostain syystä pino muita kirjoja tuntui aina mielen-kiintoisemmalta. Ehkä siksi, että enhän minä nyt enää mitään gradua tms. tee.

MUTTA olin väärässä. Kirjassa oli maukasta evästä paitsi opinnäytetöiden tekemiseen ja ohjaamiseen, myös tutkivalla otteella vedettäviin erilaisiin  hankkeisiin. Siksi esittelen kirjaa kahteen kertaan: jälkimmäisestä näkökulmasta myöhemmin.

Eco, Umberto. (1995). Oppineisuuden osoittaminen eli miten tutkielma tehdään. 3. painos. Tampere: Vastapaino.

KYSEESSÄ  on  yksi tutkielmaoppaiden klassikko. Se julkaistiin  vuonna 1977  italialaisten yliopisto-opiskelijoiden avuksi. Moni asia on toki 50 vuodessa muuttunut – eikä vähiten tietotekniikan ansioista– mutta  yhä teoksessa on minusa fiksuja ohjeita.

KOKOSIN itselleni muistiin 

ECO-AAKKOSET:

AIHEEN VALINTA 

Oma kiinnostus ja oma kokemuspiiri ovat tärkeitä.  Eco uskoi intohimoon. Tutkimukseen liittyvien haasteiden kanssa jaksaa painia paremmin, jos aiheeseen suhtautuu intohimoisesti. Tärkeintä on, että tekee asiat mielellään.

Aiheen pitäisi liittyä myös nykyaikaan tai sitten olla sellainen, josta on kirjoitettu vähän. Aihe on rajattava vaikkapa vaatimattomaksikin kokonaisuudeksi.

Eco esittää ”4 itsestään selvää sääntöä”   tutkielman aiheen valintaan:

1. Aiheen on vastattava opiskelijan (tutkijan) intressejä  eli sen on liityttävä omaan maailmaan  ja siihen, mitä hän on opiskellut. 
2. Käytettävän aineiston on oltava suhteellisen helposti saatavilla. Eli siihen on voitava päästä käsiksi. 
3. Käytettävän aineiston on oltava opiskelijalle (tutkijalle) ymmärrettävää.
4. Tutkimuksen metodisen viitekehyksen on mahduttava opiskelijan (tutkijan) kokemuspiiriin.

Vaikka aihe olisi kuinka kutsuva, kannattaa harkita, lähteekö tekemään tutkimusta, jonka toteuttaminen on käytännössä liian vaikeaa. Innostaako aihe aidosti?  Minkä aiheen parissa juuri sinä jaksat viettää useampia vuosia? 

Lopulta ohjeita on kuitenkin vain yksi.  Eco kiteyttää: ”Tutkielman tekijän on tehtävä sellainen tutkielma, jonka hän kykenee tekemään.” 

AIKATAULU

Opinnäytetyön tekoon ei saa kulua yli kolmea vuotta eikä vähempää kuin 6 kuukautta. Tutkielma on väärin valittu, jos se käy yli voimien.

ALOITUS

Kun aloittaa tutkielmaa, on aivan ensimmäiseksi  kirjoitettava otsikko, johdanto  ja sisällysluetelo. Siis juuri ne osat, jotka kirjoitetaan usein viimeiseksi. Muuntelu käy helpommin, kun on jotakin mitä työstää. "Laatikaa itsellenne tutkimussuunnitelma = muodoltaan alustava sisällysluettelo, missä yritätte lyhyesti esittää jokaisen luvun sisällön." Tällä tavalla saa itselleen selväksi, mitä halutaa tutkia ja voi esittää ohjaajalle ymmärrettävän suunnitelman.  

• Hyvä otsikko on jo sellaisenaan suunnitelma. Tutkielman ”salainen” nimi. Muuta se kysymykseksi/kysymyksiksi? 
• Johdannon luonnos  - joka kirjoitetaan monta kertaa uusiksi. Esim. tässä tutkimuksessa on tarkoitus osoittaa  se ja se teesi.... Aiemmat tutkimukset ovat jättäneet monet ongelmat vaille ratkaisua .. Ensimmäisessä luvussa  yritämme selvittää yhden kohdan… Toisessa  käsittelemme ongelmaa. Loppupäätelmässä yritämme osoittaa ne  ja ne...  On muistettava, että tutkielmalla on tietyt rajoitukset nimittäin... Näisä rajoissa seuraamme seuraavaa metodia… Tällainen rakenne auttaa Econ mukaan pitämään ajatukset keskeisessä teemassa ja syrjähypyt aisoissa. Kun kirjoittaa sitä,  paljasuu, onko itse selvillä aiheesta.Ja ratkaisemaan onko aine itselle sopiva? Viimeisessä versiossa huomaa, että lupaa vähemmän ja on varovaisempi. Hyvän lopullisen johdannon tarkoitus on, että lukija ymmärtää sen avulla kaiken, eikä ehkä luekaan muuta.  Pitäisi selvitä mikä on keskeistä ja mikä toissijaista.
• Sisällysluettelo toimii työhypoteesina. Poimin Ecolta seuraavan rakenne-idean: Ongelmanasettelu. Pääongelma. Alaongelmat. Aikaisemmat tutkimukset. Oma hypoteesi. Tunnetut tosiasiat. Niiden analyysi. Hypoteesin oikeaksi osoittaminen. Päätelmät ja ehdotukset jatkotutkimusta varten 

KIRJOITTAMINEN

Tutkielma on kirjoitettava sellaiseen muotoon, että lukija ymmärtää, mitä on yritetty sanoa.

Tutkielman kirjoittaminen on vähän kuin kirjan kirjoittamista, se on kommunikaatioharjoitus, joka vaatii yleisöä. Ja ohjaaja on ainoa kunnollinen yleisön edustaja, joka opiskelijalla on käytössään työskennellessään.

Eco antaa hyvältä kuulostavia ohjeita. Pohdi  kenelle kirjoitetaan? Ohjaajalle ja tarkastajalle? Muille tutkijoille,  jotka eivät tunne aihetta kovin hyvin? Kyllä ja oikeasti myös  ihmiskunnalle.

• On määritelävä käytetyt termit, elleivät ne ole vakiintuneita. Kun sitä käytetään ensimmäisen kerran.
• Ei pitkiä lauseita.
• Kirjoita useita kappaleita - yksi ajatus/kappale.
• Ei ole pakko aloittaa kirjoittamista ensimmäisestä kappaleesta.
• Lainaa sanatarkasti.
• Tutkielman lopussa on oltava loppubibliografia,  vaikka olisi viitteet.

LÄHDEKIRJALLISUUS

Eco korostaa ensikäden lähteiden merkitystä. Ensikäden lähde on ensimmäinen painos tai kriittinen laitos.  Käännös ei ole lähde, se on proteesi. Antologia ei ole lähde. Se on lähteiden tilkkutäkki. Muiden laatimat yhteenvedot eivät ole lähteitä. Ne ovat korkeintaan toisen käden lähteitä.  Jotain on voitu jättää niissä pois tai ymmärtää väärin.

Mitä lukea? "Ensiksi kannattaa lukea  muutama yleiskriittinen teos, jotta syntysi  jonkinlainen käsitys yleistaustasta. Sitten käydään alkuperäisteksien kimppuun ja on yritettävä ymmärtää, mitä ne oikein sanovat. Sen jälkeen on katsottava loput kriitisestä kirjallisuudesta. Lopuksi on luettava  uudelleen alkuperäisteokset omaksuttujen ajatusten valossa."

MUISTIINPANOT

Tuli niin nostalginen olo, kun luki Econ ehdotuksia ja ohjeita  muistiinpanojen tekemisestä erilaisille korteille. Niihin kirjattiin tietysti bibliograafiset tiedot ja  fiksut ajatukset.  Kortteja saisi olla erilaisia: teemakortteja, ideakortteja, sitaattikortteja ja työkortteja, joihin laitettiin omia, keskeneräisiäkin ajatuksia. Alleviivauksia, väriekoodeja ja lyhenteitä kannattaa käyttää. Tarkkaan piti pitää erillään aidot sitaatit – käytetään lainausmerkkejä tai yli 3 virkkeen pituisissa sisennystä – ja ns. parafraasit, joissa kirjoittajan ajatukset esitetään omin sanon.

OPINNÄYTETYÖ

Tuohon aikaan Italiassa opinnäytetyö sai olla Italiassa varsinainen tutkielma tai ns. kompilaatiotutkielma.

• Varsinainen tutkielma on ” omaperäinen tutkimus, jossa opiskelijan on osoitettava, että hän kykenee tutkijana viemään valitsemaansa tutkimusalaa eteenpäin...  Se on itsenäinen tutkimus, jossa on tietysti hallittava aihetta koskeva koko keskustelu, mutta ennen kaikkea on ”keksittävä” jotakin, mitä muut eivät ole vielä sanoneet."
• Kompilaatiotutkielmassa opiskelija osoittaa  käyneensä kriittisesti läpi  suurimman osan olemassa olevasta ”kirjallisuudesta” (aiheesta julkaistuista teoksista); On osattava esittää niiden tulokset systemaattisesti useita näkökohtia yhdistelleen ja tarjota näin onnistunut katsaus, joka voi antaa hyödyllistä tietoa alan asiantuntijallekin, joka ei ole  itse paneutunut  tuohon aiheeseen.

Mitä hyötyä on opinnäytetyöstä?  Opinnäytetyö ei tarvitse olla painajainen. Se voi olla myös mahdollisuus löytää uudelleen opiskelun mielekkyys. Se voi olla alku laajemmalle tutkimukselle.  Tutkielmaa kirjoittaessaan oppii jäsentämään oma ajatuksensa  ja organisoimaan ennestään tunnetut tosiseikat.

 TEKSTIN JÄSENTÄMINEN 

• " Tehtäväsi tekstin kirjoittajana on ohjata lukija läpi tekstin – kertoa mistä ollaan tulossa, minne ollaan menossa ja miten asiat matkalla liittyvät toisiinsa. Metateksti sekä strukturoi tekstiä ja ohjaa tulkintoja, mutta myös pitää yllä vuorovaikutusta kirjoittajan ja lukijan välillä. Esim. ´Seuraavassa luvussa tarkastelen´…"
• Yksi kappale sisältäköön yhden ajatuskokonaisuuden. Koska jokaisen kappaleen tulisi sisältää yksi näkökulma, aihe tai teema, voi kappaleen alkuun muotoilla virkkeen, jossa selvennetään, mitä kappaleessa tullaan käsittelemään.

TIETEELLINEN TUTKIMUS

Tutkimus on tieteellinen, kun

• tutkimus on täsmällinen ja se on määritelty niin, että muutkin voivat sen tunnistaa,
• tutkimuksen on esitettävä kohteestaan jotakin mitä ei ole ennen sanottu tai esitettävä tunnetut seikat  uudesta näkökulmasta,
• tutkimuksesta on oltava hyötyä muille = so what?
• tutkimuksessa on annettava peruseet siinä esitetyjen hypoteesien oikeaksi tai vääräksi osoittamiselle,  eli ainekset keskustelun jatkamiselle. Tämä on perustava vaatimus.

Tutkijalla on oltava tieteellistä nöyryyttä mutta myös  ylpeyttä.

LOPUKSI

Umberto Eco toteaa kirjansa lopuksi:

• ” Haluaisin esittää lopuksi kaksi huomiota: tutkielman tekeminen on hauskaa, ja tutkielma on kuin sika: siitä ei mene mitään hukkaan.”
• ”Tutkielma on koettava haasteena. Asetatte itsellenne haasteen: työn alussa  olette esittäneet kysymyksen, johon ette vielä osanneet vastata. Tehtävänä oli ratkaista ongelma äärellisellä tietomäärällä.” 
• "Jos pelaatte ottelunne intomielellä tulee tutkielmastanne hyvä. Jos alusta lähtien ajattelette, että koko juttu on merkityksetön muodollisuus ja ettei se teitä kiinnosta, olette lyötyjä jo lähdössä." 

KIRJOITTAJASTA

Umberto Eco (1932 - 2016) oli kansainvälisesti tunnettu italialainen kirjailija ja Bolognan yliopiston semiotiikan professori. Semiootikkona hän  tutkii keskiajan estetiikka.

Suomessa Eco tunnetaan lähinnä kaunokirjailijana.  Tutkijana ja kirjailijana arvostettu Eco pysyi kuitenkin koko elämänsä ajan pedagogina ja opettajana. 

Pasi Sahlbergin artikkeli: ”Muuttaako pandemia kouluja?”

AUSTRALIALAISEN  New South Walesin yliopiston professori Pasi Sahlbergin artikkeli  ”Muuttaako pandemia kouluja?”  julkaistiin Journal of Professional Capital and Community - lehdessä toukokuun lopulla. Samaan aikaan, jolloin suurin osa Pohjois-Amerikan kouluista oli suljettu  COVID-19 pandemian vuoksi ja  kun monessa muussa osassa maailmaa lapset alkoivat palata kouluun usean viikon etäkoulujakson jälkeen. Tuolloin kukaan ei tiennyt varmasi,  miten jakso oli vaikuttanut lasten terveyteen, mielen hyvinvointiin ja heidän oppimiseensa. Siksi on tärkeää jakaa  globaalisti näkemyksiä, kuinka opettajat, rehtorit ja hallinto ovat kriisiin vastanneet.

7-sivuisen artikkelin tarkoitus  oli  tukea  päätäjiä pohtimalla, millaisia pitkän ajan vaikutuksia tällä pandemialla, koulujen sulkemisella ja koteihin siirretyllä  verkko-piskelulla voi  olla  kouluille, opetukselle ja oppimiselle  ennen muuta tasa-arvon näkökulmasta. Artikkelin aineistona olivat aiheesta julkaistut lehtiartikkelit ja kansallisten ja kansainvälisten instituutioiden raportit. Sahlberg korosti jutussa, että vaikka artikkeli perustuu näyttöihin evidence) se ei ole tutkimusperustainen artikkeli.

Käänsin artikkelin suomeksi. Var så god.

 ”Muuttaako pandemia kouluja?” 

Professori Pasi Sahlberg on kansainvälisesti
tunnetuimpia koulutusalan asiantuntijoitamme.

Artikkelissa Sahlberg esittää kolme väitettä:

1. Suurista toiveista huolimatta  kouluilla on vain pienet mahdollisuudet selvitä pandemiasta, jollei uskalleta tarkastella  rohkeasti ja uudella tavalla muutos.

2. COVID-19 pandemia on pahentanut entisestään sosiaalista ja kasvatuksellista eriarvoisuutta.

3. Koulujen sulkeminen ja opiskelu kotona ovat perustuneet pääasiassa vanhaan tiedon omaksumisen logiikkaan ei uutta luovaan oppimiseen ja oikean elämän ongelmien ratkaisemiseen.

Tarvitaan rohkea ja uusi tapa tarkastella muutosilmiötä

KOULUTUSPOLITIIKKA ja instituutiot eivät muutu helpolla. On ihmisiä, joiden mielestä COVID-19 -kriisi on mahdollisuus hahmottaa kasvatusta uudelleen, mutta mitään merkkejä sellaisesta tarkastelusta ei kuitenkaan ole näkynyt. 

Kouluopetus ei muutu,  jollei uskalleta katsoa uusin silmin, millaisen muutoksen tulisi tapahtua. Onko  kouluopetus järjestettävä vain yhdellä tavalla kaikille? Vai voisiko oppiminen olla joustavaa, erilaista, uutta luovaa? Tällainen kriisi muistuttaa meitä, että koulun uudistustyön  tulisi perustua vähemmän koulutuspolitiikkaan ja enemmän ideoihin, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi erilaisissa  ympäristöissä ja joita jaetaan verkossa ilman virallista valta-asemaa.

COVID-19- pandemia ja tasa-arvo

COVID-19 pandemian tuhovaikutus on ollut valtava. UNESCO on arvioinut, että huhtikuussa 2020 yli 1,5 miljardia lasta on jäänyt pois koulusta  suojautuakseen virukselta. YK:n apulaispääsihteeri  Amina Mohammed lausui toukokuisessa lehdistötilaisuudessa, että pandemia paljastaa yhteiskuntien epätasa-arvoistumisen.  OECD:n kasvatusjohtaja Schleicher sanoi, että pandemia näyttää, miten monella tavalla kasvatusjärjestelmämme ovat epätasa-arvoisia laajakaistoista ja tarvittavista tietokoneista oppimista tukeviin ympäristöihin ja epäonnistumiseen taitavien opettajien houkuttelemisessa haastavimpiin luokkiin. On tärkeää huomata, että itse pandemia ei ole luonut uutta eriarvoisuutta,  vaan se on tuonut jo olevan näkyviin.  

Hyvä kasvatusjärjestemä tuottaa sekä hyviä tuloksia että tasa-arvoa.  Sahlbergin nykyisessä kotimaassa Australiassa oppilailla ei ole OECD:n  (2018) ja  UNICEF :in (2018) selvitysten mukaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia saada hyvää koulutusta. Alueelliset erot ovat suuria. Osasta maata puuttuu peruspalveluita ja pätevää henkilöstöä. Poliittinen retoriikka on vähätellyt näitä epätasa-arvotekijöitä  tutkimustuloksista piittaamatta. 

Vaikka Australia on yksi maailman rikkaimmista maista, suinkaan kaikki  australialaiset eivät elä digitaalisessa vekotinten ja internetin maailmassa. Tuoreiden  selvitysten mukaan vain noin 87 % :lla on yhteys kotoa Internettiin. Siis noin kaksi miljoonaa australialaista on suljettu joko osin tai kokonaan Internetin hyötyjen ulkopuolelle. Lisäksi noin 10 %:lla  5-14- vuotiaista lapsista, jotka asuvat vaurailla aluella, ei ole nettiyhteyttä, kun taas köyhemmissä kodeissa asuvien vertaisten osalta luku on kaksi kolmasosaa.  On arvioitu, että jopa kolmasosalta alimman tuloluokan perheiden lapsista puuttuu  kotoa internet-yhteys,  mikä on merkittävä riski näiden kotien lasten oppimiselle.

On vielä yksi tekijä, joka vaikuttaa negatiivisesti miljoonien lasten elämään.  Pandemia ja sen äkillinen vaikutus kansantalouteen on jättänyt yli  600 000 ihmistä työttömiksi ja yhtä monen työaikaa on leikattu. Tämä on lisännyt  stressiä ja levottomuutta tuhansiin perheisiin,  ja se on usein vaarantanut vanhempien ponnistelut  tukea lastensa opiskelua kotona. Australian Tiedeakatemia on todennut, että monen haavoittuvassa asemassa olevan lapsen oppimistulokset tulevat melko varmasti taantumaan. Erityisessä vaarassa ovat Aboriginalin  and Torres Strait -saaren oppilaat, koska sieltä puuttuvat Internet-palvelut ja etäopetusosaaminen, eikä oikein ole näihin kulttuureihin sopivaa verkkopedagogiikkaakaan.

Perheiden köyhyys oli avaintekijä jopa pandemiaa edeltäneissä olosuhteissa, kun oltiin  ottamassa käyttöön oppilaiden oppimisessa tarvitsemaa teknologiaa. Erään tutkimuksen mukaan yli 80 % opettajista uskoo, että oppilaiden sosioekonomisella taustalla on merkitystä  heidän mahdollisuuksilleen  käyttää  uutta oppimisteknologia.  Joka kolmas opettaja sanoi suoraan, että köyhyydessä elävien lasten oli vaikeampaa käyttää internet-pohjaista teknologiaa kuin heidän varakkaampien tovereittensa. Sahlbergin mielestä tähän nykyiseen australialaisopetajien huomaamaan digitaaliseen kahtiajakoon pitäisi kiinnittää paljon huomiota ennen kuin oletetaan, että kaikki oppilaat pystyvät oppimaan kotona digitaalisin välinein.   

Kaikissa maissa koulujen valmius  tukea oppilaiden digitaalista, kotoa käsin tapahtuvaa opiskelua vaihtelee. OECDn tuorein PISA-  tutkimus osoitti, että vain  65 %  15-vuotiaista OECD maissa kävi koulua, jossa opettajilla oli rehtorien arvion mukaan riittävät tekniset ja pedagogiset taidot ottaa käyttöön digitaaliset opetusmenetelmät.  Sosioekonomiselta taustallaan vahvojen ja  heikkojen koulujen välillä oli merkittävä ero.

Myös Australiassa noin kaksi kolmasosaa 15- vuotiaista käy sellaista koulua,  jossa opettajilla on riittävät digitaidot. Hyvin toimeentulevilla alueilla 80 % oppilaista kävi tällaista koulua. Varattomammilla alueilla  tällainen  koulu oli vain 50 %:lla oppilaista. Kuilu oli syvin OECD -maista.

Lopullista kuvaa  pandemian negatiivisista ja positiivisista vaikutuksista australialaislapsiin  täytyy odottaa, kunnes julkaistaan systemaattisempia  tutkimuksia ja analyysejä. Ensimmäiset tulokset selvityksestä, joka tehtiin huhtikuussa 10 000:lle opettajalle, paljastivat, että 80 % opettajista koki, etteivät he olleet valmistautuneet siirtymään koulussa tapahtuvasta lähiopetuksesta kotona tapahtuvaan etäopetukseen. Vain neljäsosa opettajista uskoi, että heidän oppilaansa oppivat hyvin etäopetuksesta ja vain  43%  oli varmoja, että suurin osa heidän oppilaistaan olisi positiivisesti sitoutuneita opiskelemaan kotona.  

Hyvä puoli COVID-19 pandemiassa on, että monessa maissa on käynyt selväksi,  kuinka vakavat negatiiviset seuraukset  opetukseen liittyvillä epätasa-arvotekijöillä voi olla opetuksen laatuun ja miksi on tärkeää korjata nämä tekijät niin pian kuin mahdollista.

Kotoa käsin tapahtuva opiskelu

Tiedämme, että  lasten opiskelu kotona vaikuttaa monella tavalla.  Kiistatta pandemia katkaisi lasten normaalin koulunkäynnin, mutta se ei tarkoita, että heidän oppimisensa  olisi loppunut siihen.  

Osa vanhemmista on  ollut huolissaan lastensa oppimisesta. Rauhoittaakseen heitä jotkut tutkijat ovat laskeneet tarkasti etäopetusjakson aiheuttaman vahingon suuruuden. Eräs tutkimus väitti,  että sen seitsemän viikon aikana, jolloin  New South Walesissa ei voitu käydä koulua, 5-vuotiaat menettivät 1,1 viikon verran lukemisen ja1,9 viikon verran matematiikan  opetusta. 9-vuotiaat menettivät  1,6 viikon verran  lukemisen  ja  2, 3 viikon verran matematiikan opetusta.  

Aikaisemmin tänä vuonna kansainvälinen Economist-lehtijulkaisi artikkelin  keskeytyneen koulutuksen vaikutuksista ja arvioi, että jos 8-vuotiaat lopettavat opiskelun syyskuussa, he voivat menettää lähes vuoden verran matemaattista osaamista. Nämä spekulaatiot perustuvat olettamukselle, että oppiminen tarkoittaa oppimistuloksia äidinkielen ja matematiikan koulustandardeissa. Mutta oppiminen on laajempi ja syvempi ilmiö. Kotona opiskelu mahdollistaa sen, että lapset oppivat enemmän itsestään, esim., kuinka kasvan itsenäisemmäksi ja sitkeämmäksi oppijana - lyhyesti, lapsi oppii, kuinka oppia. Liian usein arvioimme kouluoppimista sen perusteella, kuinka paljon tietoa ja taitoja se jakaa ja kiinnitämme liian vähän huomiota siihen, mitä oppilaat ovat luoneet oppimansa avulla. Totuus on, ettei oppiminen lopu koskaan.

Näissä spekulaatioissa  oletetaan,  että oppilaiden testipistemäärät matematiikassa ja äidinkielessä ovat ainoat oppimisen kuvaajat. Testipisteet eivät kuitenkaan kerro kaikkea lasten oppimisesta. Nämä pelottavat taloudelliset estimaatit  ja spekulaatiot siitä, kuinka paljon oppilaat ovat jääneet muista jälkeen, kun he palaavat kouluun muutaman viikon kestäneen koulujen sulkemisen vuoksi,  toimivat kuin  heittäisi bensiiniä liekkeihin lasten tulevaisuudesta huolissaan olevien mieliin. Ongelmallisempi on näiden valhelaskelmien taustalla oleva olettamus, että lapset oppivat vain koulussa.  Tutkijoiden ja ekonomistien, jotka pelkäävät lasten oppiminen loppumista, jolleivat he ole koulussa, tulisi tietää paremmin,  kuinka suurimpaan osaan kasvatusjärjestelmiä liittyvät epätasa-arvoistavat tekijät - jotka he ovat hiljaa hyväksyneet -  aiheuttavat paljon vakavampia ja elämänkestoisia  kielteisiä vaikutuksia miljoonien lasten oppimiselle. 

Sahlberg on varma, että osalle lapsista etäopiskelu kotona on ollut lähinnä epämukavuustekijä. Joidenkin toisten  oppimisvaikeudet ovat syventyneet, eikä kyse ole vain äidinkielestä tai matematiikasta. Jos kysymys kuulu, oppivatko kaikki lapset kaikki ne asiat, jotka heidän olisi tullut oppia, vastaus on varmasti: ” ei, he eivät oppineet”.  Mutta vastaus on sama, vaikka koulun ovet olisivat olleet auki. Kylmä totuus on että lapset eivät muutenkaan opi, mitä heille koulussa opetetaan ja paljon siitä, mitä he näyttävät oppineen, unohtuu pian.

Siksi vanhempien ja opettajien ei pitäisi liiaksi murehtia oppilaiden mahdollisia oppimisaukkoja. Paljon tärkempää on olla kiinnostunut siitä, mitä lapset ovat tehneet ja oppineet, kun koulut ovat olleet kiinni ja kuinka sosiaalinen ja fyysinen eristyneisyys on vaikuttanut heidän henkiseen hyvinvointiinsa. Vanhempien ja koulujen ei tulisi murehtia liikaa sitä, mistä lapset ovat jääneet paitsi,  kun heillä on ollut enemmän aikaa tehdä omia juttujaan omassa rauhassa. Jos me jumitumme kysymään, kuinka paljon lapset ovat jääneet jälkeen  tai kuinka paljon heidän akateemiset taitonsa ovat kärsineet koulujen sulkemisen vuoksi, hukkaamme paljon tärkeämmät kysymykset, joita pitäisi tutkia: Mitä lapset oppivat, kun he eivät olleet koulussa?  Mitä todennäköisimmin tulee osoittautumaan, että monet lapset eivät oppineet kaikkea sitä, mitä he olisivat oppineet, jos olisivat olleet koulussa. On yhtä mahdollista, että monet oppilaat ovat sen sijaan oppineet muuta, joka on heille tärkeää ja voi sytyttää lisää innostusta ja uteliaisuutta sitoutua paremmin kouluun, kun se aukeaa uudelleen. Veikkaan, että monet meistä yllättyisivät jälkimmäisestä.

Opetuksia  uutta  normaalia varten

Suurimmalla osalla koulutusjärjestelmistä ei ollut paljoa aikaa valmistautua kotona opiskeluun. Muutamassa viikossa opettajien oli  muutettava tekemänsä suunnitelmat ja koulujen piti luoda uudet järjestelyt, joilla mahdollistettiin oppiminen kotona. Valmistelujen aikana kenelläkään ei ollut tietoa, kuinka kauan keskeytys tulisi jatkumaan. Valmistautuminen kotona tapahtuvaan, muutaman viikon kestävään opiskelun on aivan eri juttu kuin valmistautua siihen epämääräiseksi ajaksi. Emme tienneet, kuinka virus vaikuttaisi lapsiin. Lisäksi  pandemian luonteesta raportoitiin ristiriitaista tietoa ympäri maailmaa. Monet poliitikot ja hallitukset omaksuivat kriisistrategian, jossa  luotettiin vahvasti  lääketieteen asiantuntijoihin.  Useimmissa maissa koulujen uudelleen avaaminen tehtiin  virus- ja terveysalan asiantuntijoiden  pandemian tilasta antamien lausuntojen perusteella. Kun tuli aika harkita suljettujen palveluiden ja talouden avaamista, ekonomisteilla ja liikkeenjohdolla oli iso vaikutus siihen, mitä tapahtui. Suurimmassa osassa maita, kasvatusalan ammattilaisilla on ollut vähäisempi rooli  hallitusten ja opetushallinnon neuvojina siitä, kuinka oppiminen kotona tulisi järjestää ja mitä lasten tulisi oppia, kun he eivät voi tulla koulun. 

Toivottavasti, kun kriisi on ohi, poliitikot päättävät seurata samaa strategiaa ja käyttää enemmän ammattilaisten viisautta ja kasvatuksen asiantuntijoiden näyttöihin perustuvia ajatuksia  koulutuspolitiikkaa ja koulureformeja kehiteltäessä.

Muutos kouluoppimisesta kotona tapahtuvaan etäopiskeluun ei tapahtunut samalla lailla eri maissa. Hallinnollisesti hierarkisesti johdetuissa maissa on usein samat säännöt ja proseduurit kaikille kouluille. Tällaisissa maissa  COVID-19 pandemian kaltaisiin äkillisin muutoksiin reagoidaan pikemmin hallinnon määräyksin kuin niin,  että etsittäisiin yhdessä parhaat ratkaisut paikallisiin haasteisiin. Keskushallinnon päätösten odottelu ja sen varmistaminen, että ne on oikein ymmärretty,  hidastavat  suunniteltuja toimia. Vaikka opettajalla olisi vapautta muokata  opetustaan uudenlaiseksi,  oppilasarviointi ja raportointi-velvoitteet muokkaavat kotona oppimisen logiikan samalaiseksi kuin kouluissa. Oppilaiden odotettiin oppivan samassa tahdissa ja samalla tavalla riippumatta siitä, missä he olivat. Vanhempien roolina oli varmistaa, että lapset pysyvät aikatauluissa ja tekevät annetut tehtävät ja läksyt ajallaan. Näyttää siltä, että  suurin osan vanhemmista on pitänyt oppimista kotona vaikeana, aikaavievänä ja jopa turhauttavana kokemuksena. Erityisesti, jos  vanhemmat uskoivat, että etäopiskelu kotona tarkoittaa samaa kuin kotikoulu, joka edellyttää, että vanhemmat ovat vastuussa opetuksesta ja myös oppimisesta kotona. 

Kun sitä, että opettajat ja koulut noudattava ohjeita, pidetään  tärkeimpänä  asiana, professionaalisuus kärsii. Monet koulujen johtajat ja opettajat ovat kaivanneet näiden kuukausien aikana,  että heidän ammatilliseen arviointikykyynsä luotettaisiin enemmän. Suomi, jossa on hyvin hajautettu koulutusjärjestelmä, on hyvä esimerkki. Suomalaisilla kouluilla, jotka menestyvät hyvin kansainvälisissä vertailuissa,  on erityinen piirre:  noin puolet 15-vuotiaista käy koulua, jossa opettajat ovat rehtorien arvion mukaan  teknisesti ja pedagogisesti kykeneviä  digitaalisen opetukseen (OECD, 2020). Tässä valossa olisi ollut riski määrätä kaikki koulut järjestämään opetus uudelleen yhdellä ja samalla tavalla.  Hallitus tekikin päinvastoin: se jätti päätöksenteon teknisistä ja käytännöllistä asioista kunnille ja kouluille. Kansallisen väljän kehyksen ja terveysohjeiden raamien sisällä kouluja rohkaistiin etsimään parhaat tavat tukea lapsia oppimaan ja olemaan aktiivisia, kun koulut olivat kiinni. Tämä on yksi esimerkki vahvasta luottamuksesta  opettajiin ja koulunjohtoon,  joka selittää  paljon siitä, mitä suomalaiskouluissa tapahtuu.

On liian aikaista sanoa varmasti,  kuinka globaali etäopetuskokeilu koulujen ollessa suljettuna todellisuudessa toimi. Epäilemättä tulevina kuukausina julkaistaan nippu tutkimuksia, joissa  tätä kysymystä tarkastellaan. Niille, jotka ovat  kaipailleet, että  teollisuusajan koulutusmalli pantaisiin remonttiin ja koulut muovattaisiin uudenlaisiksi COVID-19 -kriisi on  täydellinen myrsky, joka  muistuttaa, ettei vanhaan kouluopetuksen malliin ole paluuta. Bloggarit, podcastaajat ja sosiaalisen median aktivistit ovat ehdottaneet uusia suuntia pandemian jälkeiselle tulevaisuudelle.  Standardisoitujen testien poistaminen, huomion kiinnittäminen oppilaitten ja opettajien terveyteen ja hyvinvointiin yhdistettynä  monipuolisiin oppimismalleihin koulussa ovat saaneet huomiota viimeaikaisessa keskusteluissa ja väittelyissä ympäri maailmaa.  

On totta, että toipuminen COVID-19 pandemiasta tarjoaa mahdollisuuden toisinajatella  joitakin vanhentuneita nykyistä koulukasvatusta joka puolella maailmaa ohjavista periaatteista. Esimerkiksi sitä periaatetta, että kaikki lapset opiskelevat samaan tahtiin  ja samoja asioita yhden aikuisen opettaessa täpötaydessä koulutilassa, jota kutsutaan luokkahuoneeksi. Voitaisiinko opetus ja oppiminen kouluissa organisoida nykyistä useammin  niin, että oppilaat opiskelisivat omalla tahdillaan, tyylillään ja itseään kiinnostavia asioita?  Tai voisimmeko tunnustaa paremmin sen, mitä oppilaat oppivat koulun ulkopuolella esimerkiksi harrastuksissaan? Traditionaalisen koulutusmallin voima on niin suuri, että vaikka nykyinen globaali kriisi on sekoittanut sen  täysin, suurin osa oppilaista kokee oppimisen kotona samanlaisena kuin koulussa. Mitä voisimme toivottavasti oppia tästä? Että traditionaaliselle tavalle organisoida lasten  oppiminen on hyviä vaihtoehtoja.

Tärkeä kysymys kuuluu: Kuinka tämä sosiaalinen kokeilu voisi auttaa meitä tekemään rohkeita  muutoksia tapaamme ajatella, miten koulusysteemiä tulisi kehittää.  Ensinnäkin on tärkeää korjata ne epäoikeudenmukaiset elementit kasvatuksessa, jotka vaikuttivat kielteisesti moniin kouluihin ja oppilaisiin COVID-19 pandemian ensimmäisessä aallossa. Tähän ei riitä,  että tarjotaan  Internet-yhteys kaikkiin koteihin tai että varmistetaan kaikkien koulujen valmius  integroida teknologiaa opetukseensa.  Hallitusten on ymmärrettävä, että tasa-arvo kasvatuksessa on yksi parhaista investoinneista kansakunnan sivistykseen ja taloudelliseen menestykseen. Toiseksi meidän tulisi pyytää enemmän neuvoja kasvattajilta ja luottaa opettajiin ja rehtoreihin,  kun tehdään päätöksiä opetuksen kehittämisestä tai siitä, kuinka opetus tulisi organisoida sinä aikana, kun koulut ovat kiinni. Ja  mitkä olisivat parhaat vaihtoehdot oppilaille, kun opiskellaan kotona? 

Vanhemmat näyttävät luottavan enemmän opettajien ja koulujen näkemyksiin kuin kasvatuksen auktoriteetteihin sen suhteen, mikä on parasta lapsille, kun he eivät voi tulla kouluun. Jos vastaava toistuu, on hyvä pitää mielessä, että stressi ja pelko, jotka nousevat usein kriisin yhteydessä esiin, tappavat luovuuden ja tuotteliaisuuden. Myös se on totta, että autonomia tappaa stressiä ja pelkoa. Mitä johtajien tulisi oppia? Kannattaa keventää  kontrollia ja  lisätä vapautta. Epäilemättä tulemme oppimaan  lisää tutkimuksista muutaman viime kuukauden koulujen sulkemisista  ja kotona tapahtuvasta oppimisesta.

Tulemme todennäköisesti oppimaan esimerkiksi, että opettajat tulee valmentaa paremmin hallitsemaan teknologiaa ja vaihtoehtoisia pedagogisia ratkaisuja  opetuksessa. Kouluille tulee luoda olosuhteet ja antaa tekninen tuki käyttää kaikkia mahdollisia saatavilla olevia työkaluja opetukseen ja oppimiseen koulussa ja koulun ulkopuolella. Hallitusten täytää luoda laajakaistayhteyksistä kansalaisoikeus jokaiselle riippumatta heidän asuinpaikastaan tai sosioekonomisesta asemastaan. Ja kaikilla opiskelijoilla tulee olla valmius  ja kyvyt ottaa oman oppimisensa johtajuus, kun kriisi estää oppimisen koulussa. 

Tämä globaali sosiaalinen kokeilu, joka tuli odottamatta  COVID-19 pandemia muodossa,  on vahvistanut toisenkin tosiasian, jonka jo tiesimme. Koulusysteemit kaikkialla maailmassa toimivat  pääasiassa tiedon jakamisen logiikalla  eivät uuden luomisen. Toisin sanoen, opiskelijat oppivat monen muun asian lisäksi, että heidän täytyy tulla kouluun ottamaan vastaan informaatiota ja tietoa heitä opettavalta opettajalta ja että heidän täytyy oppia taitoja, jotka  pohjautuvat opetussuunnitelmaan, johon heillä on ollut vain vähän sanan valtaa. Oppilaat oppivat nielemään  tiedon, jota heille opetetaan,  etenemään kaikille saman opetussuunnitelman mukaaan  ja hyväksymään lukukauden tai lukuvuoden päättyessä saamansa arvosanan  validiksi arvioksi heidän koulumenestyksestään. He oppivat sopeutumaan kaikkiin näihin asioihin koulussa. Mitä paremmin sopeudut, sitä paremmin lopulta pärjäät. Mutta kun opettaminen äkillisesti keskeytyy, sopeutumisesta on  haittaa,  ja nämä oppilaat ovat pulassa. Sopeutuminen saa ihmiset odottamaan merkkiä toimiakseen. Ihmiset, jotka tuntevat, että luotetaan siihen, että he tekevät oikeita asioita  heidän omaa elämäänsä koskien  ja jotka ovat oppineet olemaan itseohjautuvia, autonomisia ja luovia oppijoita, ovat usein sitkeämpiä ja kyvykkäämpiä käyttämään käytännöllistä vaistoaan ja professionaalista viisauttaan toimia, kun elämän ehdot muuttuvat. 

Sahlberg toivoo, että pandemia, jota elämme, auttaa meitä ajattelemaan uusiksi koulun tehtävän. Koulu olisi  paikka, jossa lapset luovat uusia maailmioita oppimansa  pohjalta. Lapsilla on  tärkeä osa  tämän muutoksen toteuttamisessa, ja rohkeiden poliittisten johtajien tulee rohkaista heitä siihen.  Miten muuten voimme ymmärtää tosiasian, että keskellä nykyistä kriisiä Uuden Seelannin pääministeri löysi aikaa julistaakseen hammaskeijun ja pääsiäispupun tärkeiksi työntekijöiksi.