Meidän tiemme kohtasivat keväällä 1987 - siis 32 vuotta sitten II-normaalikoululla Isonnevantiellä. Meillä molemmilla oli harjoittelu-koulun lehtorin pesti.
Viekottelin tuolloin kuva- ja mediataiteesta innostuneen nuoren lahjakaan luokanopettajan kouluteatterin pariin. Teimme kevään aikana kaksi hienoa näytelmää: Robin Hoodin ja Sven Dufvan. Niillä pääsimme myös lapsiteatteritapahtumaan Kuusankoskelle.
TUON yhteisen taidekevään jälkeen emme jatkaneet samassa koulussa, mutta olemme tehneet yhdessä kaikkea hullua. Vetäneet sijaisopettajakursseja ja kouluttaneet porukkaa vuosiluokkiin sitomattomaan opetukseen sekä mm. retoriikkaan. Olemme kirjoittaneet oppaan sanomalehtien käyttöön ja kerhotoimintaan. Kirjoitimme myös materiaalin ystävyystaidoista. Koulun kerhokeskus maksoi sovitusta työstä, mutta rahaa ei riittänyt tuotoksen painamiseen:-). No nyt koko puljua ei enää ole :-) Tapio kirjoitti myös useita hienoja juttua Luokanopettaja-lehteen, jonka päätoimittajana sain olla vuodet 1994-2013.
1990-luvun alussa Tapio otti pestin Kouluhallitukseen, ja hän järjesti Auroran kouluun- jonka rexiksi minut oli juuri valittu- mukaan Koulu ja kulttuuri-hankkeeseen. Se oli lähtölaukaus tuon koulun huikealle neljäsvuosisadan kestäneelle taidekasvatuspainotukselle. Tapio vieraili usein koulullamme sparraamassa koko koulun teatteriesityksiämme esityskuntoon.
TÄNÄÄN Tapio on teatteritaiteen tohtori, dosentti, yliopistonlehtori, maan johtava draamapedagogiikan osaaja, tietokirjailija, puoliso, kahden viehättävän tytön isä ja pian toisen lapsenlapsen isoisä. Vow. Olen velkaa Tapiolle paljosta ja hän minulle vähästä.
MINULLE tarjoutui pesti hoitaa tämän lukuvuoden aikana didaktiikan lehtorin (50%) pestiä, ja näin olisimme jälleen olleet Tapsan kanssa kollegoita, mutta Tapsalle tulikin terveysongelmia, joista hän on puhunut avoimesti. Elämä on.
LUKUVUOSITTAIN ja joskus jopa - kausittain olemme kilistelleet Tapion kanssa maljoja ja vaihtaneet ajatuksia. Niin tänäänkin. Viidellä juomapysäkillä muistelimme taas vierähtäneen lukuvuoden huippuja ja laaksoja. Molempia oli kummallekin riittänyt. Yhdellä myös söimme- pitsat. Tuttuun tapaan päätepysäkki oli asemalla ja snapsit.
KUN saa elää näinkin kauan, kavereita kaatuu viereltä yhä tiheämmin. Kuka mihinkin. Ja krämppää löytyy itse kustakin. Kyselimme toisiltamme leikkimielisiä kysymyksiä: Mikä oli kuluneen jakson tärkein oppi? Kuka oli mielenkiintoisin tapaamamme henkilö? Mikä liikutti? Mistä olemme onnellisia? Mitä odotamme seuraavalta vuodelta.
Onnellinen kannattaa olla jokaisesta päivästä. Ja kiitollinen siitä, että on ystävä. Kiitos Tapsa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti