Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

lauantaina, lokakuuta 03, 2015

Ops-valoa Hattulaan!

HIENO päivä tänään Hattulassa. Tai tarkemmin Parolan yhteiskoulussa.  Minulla on aikaa klo 12-15 johdattaa Hattulan väkeä, opettajia ja rehtoreita vuoden 2014 ops-perusteiden salaisuuksiin. Tarkasti ottaen sammutin  diat klo 14.20. Sitten siivottiin paikat ja 14.30 oli kahvit.

OLIN hieman kehitellyt ops-konseptia, mutta pääosin mentiin samalla kaavalla kuin mm. Oulussa. Spectogrammi-tehtävässä (ks. kuva) väkeä löytyi kaikkiin neljään ryhmään. Tässä porukassa oli muuten kolme, jotka olivat lukeneet koko opsin. Aaltoja.

Mielenkiintoista oli tällä kertaa sali. Porukka ei pönöttänytkään penkeillä vaan istui patjoilla ns. leirinuotioilla.  

HÄMÄLÄISET ovat heimona maltillisesti reagoivia ja vähäpuheisiä. Oletan kuitenkin, että perusviesti kutsusta antaa sekä opettajien että oppilaiden löytää oman intohimonsa erityisesti monialaisissa oppimiskokonaisuuksssa, otettiin aika hyvin vastaan.

SEURAAVAN kerran pääsen sparraamaan  Hämeenlinnan seudun väkeä tammikuussa 2016. Ja Tampereen kehittäjäopettajia ensi keskiviikkona.


Ei kommentteja: