Kotikasvatuksesta. Osa 2

Arkista kotikasvatusta. Iltapesun valvonta.

Pävitetty 31.12.12.

JATKOIN tänään  aivovoimistelua: ideana on  yhä hahmottaa yksinkertainen oma, tutkimukseen kuitenkin  pohjautuva kotikasvatusoppi  kodin  ja koulun kasvatuskumppanuutta tukemaan.

Tiedän, ettei tehtävä ei ole ihan simppeli. Omissa muistiinpanoissani törmäsi kolmeen kijoitettuun kotikasvatusoppiin. Pestalozzi kirjoitti sellaisen ("Äidin kirja"),  sekä Ferriére ja Makarenko.

Tein tätä toista osaa varten omalla macillani haun kovalevyllä oleviin 30 vuoden aikana tekemiini muistiinpanoihn.  Huomasin kirjoittaneeni  pienen esseenkin aiheesta "100 sanaa kasvatukseen"- kirjaan. Tässä tänään  tärkeiltä tuntuneita osumia.

Kotikasvatuksen määrittelyä ja  kuvausta


KODIN oikeus kasvatukseen on yleensä hyväksytty itsestään selvänä. On toki poikkeuksia, jossa kasvatusoppineet eivät ole luottaneet kotien kasvatusvoimaan. Tällaisia oli mm. Fichte.

Kotikasvatusta on historian aikana ideoitu osaksi alle kouluikäisten kasvatusjärjestelmää aina Platonista alkaen (ja hänen jälkeensä mm. Aristoteles, A.Comenius ja J.J. Rousseau, J.Mill). Tavallisesti kotikasvatus esitettiin äidin tehtäväksi.

Kotikasvatus eroaa monessa suhteessa esim. koulukasvatuksesta. Se ei ole yhtä systemaattista  ja  suunnitelmallista (tehokkaaksi puristettua), ei  yhtä tavoitteista (moneen kertaan komiteoissa harkittua ja ylöskirjoitettua ) eikä  edes aina auki puhuttuakaan.  Eikä siinä aina käytetä sanoja. Suurin ero liittyy kasvattajan ja kasvatettavan suhteeseen. Vanhemman-  erityisesti äidin-  ja lapsen välille syntyy tavallisesti  luonnollinen kiintymyssuhde.

Pääosin  kotikasvatusta pidetään yksityisasiana; erityisesti J.V. Snellman  ajatteli niin.  Aikailaisistaan Uno Cygneusella oli toisenlainen käsitys: hän uskoi enemmän kasvatusoppiin kuin perheiden kasvatustapaan. Snellmanin aateveli Z.J.Cleve otti välittävän asenteen: yleissivistävä koulu voi  jalostaa myös kotikasvatusta.

Yhteiskunta on kuitenkin säädöksillään  rajoittanut vahingolliseksi  katsomaansa kasvatusta (kuten ruumiillista kuristusta). Lapset eivät ole vanhempiensa omaisuutta, jota saisi kohdella kuinka vaan.

  Viime vuosina ovat  erityisesti lisääntynyt lastensuojelutehtävät. Kotikasvatuksen valvontaan ei kuitenkaan mitkään resurssit riitä.

Sirkka Hirsjärven mukaan kotikasvatus  toteutuu vanhempien ja lasten vuorovaikutuksena. Siihen kuuluu (1) perushoito (siis lapsen perustarpeiden tyydyttäminen MH)  (2) lapsen suojeleminen vahingollisilta vaikutteilta (3)  lapsen kehityksen tukeminen ikäkauteen sopivalla tavalla ja (4) lapsen harjannuttaminen yhteiskunnassa hyödyllisiin taitoihin.

Kotikasvatuksen  klassikkoteos 

Lea Pulkkisen (1984) teosta "Nuoret ja kotikasvatus" pidän yhtenä kotikasvatuksen klassikkona. Pulkkinen korostaa kodin kasvatusilmapiirin tärkeyttä. Sen tulisi olla demokraattinen, lämmin ja turvallinen. Demokraattisuutta on se, että nuoret saavat itse puhua ja selittää.  Heillä on myös omat elämäntavoitteet (hieno termi MH). Turvallisuutta on mm.  perhe-elämän vakaus.

Vanhempien tulisi tuntea lapsen ns. kehitystehtävät. Murrosikään liittyvä itsenäistyminen on usein kipeä molemmille osapuolille. Pulkkinen kuvaa vaihetta mainosti: Irrottautuminen vanhemmista tunnetasolla jättää tyhjiön, ja tilaa ulkoisille vaikutuksille.

Pulkkisen mukaan käsitykset suotavista kasvatusmenettelyistä ovat aikojen kuluessa vaihdelleet. 1900-luvun alussa behaviorismin edustaja John  Watson oli sitä mieltä, että hellä ja tunnepitoinen kasvatus luo heikkoja persoonallisuuksia. Toisen maailmansodan jälkeen taas painottui varsinkin Benjamin Spockin vaikutuksesta salliva, ”vapaa” kasvatus .

Kotikasvatuksessa johdonmukaisuus on tärkeää.  Samoin selkeä päivärytmi.  Lapsen päivän suunnittelu kuuluu aikuisen  tehtäviin.  Vanhempien tehtävänä  on opettaa lapselle hänen ikä- ja kehityskauteensa sopivaa käyttäytymistä.  Pulkkisen mukaan  olellinen  ulottuvuus kasvatuksessa  on  sallivuus  ja rajoittavuus. Valvonnan  eli kontrolli tulisi toteutua  demokraattisella tavalla. Vanhempien on löydettävä aikaa lapsille . On valvottava lasten tekemisiä. Harrastuksia voidaan  suunnata. Lapsi tarvitsee  riittävästi  unta, ulkoilua, säännöllistä  ruokailua ja monipuolista toimintaa.

Pulkkinen  esittelee kolme  kasvatusotetta: (1) ohjaava, jossa lapsen tarpeet otetaan  huomioon, jossa on  myötätuntoisuutta ja  luottamusta, 2)  aikuiskeskeisen ankaran kohtelun ja 3) välinpitämätön sallivuus.

Millainen  kasvatus epäonnistuu?

Pulkkisen mukan epäonnistuneen kasvatuksen kriteerinä voidaan pitää rikoksiin syyllistymistä.  Poikien osalta  aikuiskeskeisellä kohtelulla ja välinpitämättömällä sallivuudella on yhteys rikoksiin syyllistymiseen. Tytöillä  riskinä on  isän vähäinen osuus tytön elämässä, ja äidin ajan riittämättömyys. Äidin yksinhuoltajuus liittyy hänen mukaansa  kaikkiin rikoslajeihin!

Koskeniemi ja Lehtovaara (1974) pitivät seuraavia asioita  riskeinä kasvatuksessa:

• liiallinen/liian vähäinen turvallisuus
• liiallinen/liian vähäinen rakkaus
• vanhempien torjuva vihamielinen suhtautuminen lapseen.
• hemmottelu
• liiallinen holhoaminen
• liiallinen hallinta
• liika kunnianhimo
• epävakaa kasvatus ja 
• vanhempien erimielisyys.

Kotikasvatuksen päämäärästä

Tähtinen jakaa pienten lasten kasvatuksen kolmeen aikakauteen:  Uskonnollisen kasvatuksen kaudella lasta kasvatettiin ikuisuutta varten. Tavoitteena oli tukahduttaa synnillisyys ja istuttaa hyvät tavat ja tottumukset.

Uskonnollisella kaudella vanhemmat nähtiin Jumalan edustajina. Heidän  oli itse oltava esikuvallisia ja siitä he joutuisivat vastaamaan Jumalalle.

Uskonnollista kautta seurasi medikaaliseksi kuvattu vaihe. 1900-luvun alussa  lääkärit antoivat vanhemmille hoito-ohjeita ruokailusta, ulkoilusta jne,

1950-luvulta alkaen ohjeita ovat antaneet psykologit. Huomio siirtyi fyysisestä hyvinvoinnista psyykkiseen. Lapsi nähtiin yksilönä, ja tavoitteena oli terveen persoonan kehitys.

Elämmekö jo uutta ajanjaksoa, jossa lasta trimmataan nimenomaan selviytyksi, voittajaksi?

Vielä 1900-luvun alussa ajateltiin, että valtiolla on oikeus asettaa arvot kotikasvatukselle. Tänään näin ei enää ajatella. Vanhemmilla on oikeus asettaa arvot. Näin kasvatuksen arvopohja on laajentunut ja mutkistunut.

Marja Martikainen tutki kasvatuksen muutosta kyselytutkimuksella aineistonaan 1930-1980 -luvuilla syntyneet  suomalaiset. Tutkimus paljasti  millaiset arvot ovat vaikuttaneet suomalaisen kotikasvatuksen taustalla.

Väistyvät arvot
Tutkimuksen mukaan 
väistyviä arvoja ovat olleet kristillisyys, siveellisyys, työntekoon kasvattaminen, vanhempien ihmisten kunnioitus sekä tottelevaisuus.

Säilyneet arvot
Hyvien tapojen, ahkeruuden ja rehellisyyden arvostaminen sen sijaan ovat säilyneet vuosikymmenestä toiseen.

Nousevat arvot
Koulunkäynnin arvostaminen, oman ajattelun ja kriittisyyden tukeminen - yksilöllisyyteen pohjaavat arvot - ovat olleet nousussa.

Kotikasvatuksen tavoista 

Annika Takala on esitellyt Diana Baumrindin jäsennyksen vanhempien erilaisista kasvatustavoista. Kasvatustapa voi olla

1. autoritäärinen, jolloin lapselta odotetaan sosiaalisesti kehittyvää käyttäytymistä. Kommunikointi ei ole selkeää. Kontrolli on voimakasta. 
2. Toinen kasvatustapa on auktoritatiivinen, jolloin lapsen käyttäytymiseen kohdistetaan lujia ja johdonmukaisia vaatimuksia. Voimakas kontrolli yhtyy selkeään kommunikaatioon; vanhemmat valvovat asettamiensa rajoitusten noudattamista. He puhuvat lapselle suoraan ja rehellisesti.
3. Kolmas kasvatustapa on salliva, jolloin lapseen kohdistetaan vain vähäisiä käyttäytymisen kehittymisen vaatimuksia ja vain heikkoa kontrollia.



Toinen tapa jäsentää kasvatusta on laatia nelikenttä kahden ulottuvuuden rajojen asettamisen ja rakkauden pohjalta. Tällöin saadaan neljä kasvatustyyliä

1.  hemmotteleva kasvatus (rakkautta ilman rajoja),
2.  laiminlyövä kasvatus (ei rajoja, ei rakkautta), 
3. autoritäärinen, komenteleva kasvatus (rajat, ei rakkautta) ja 
4. auktoritatiivinen kasvatus (rajat ja rakkautta).



Tyypillisiä  kotikasvatuksen keinoja ovat  (1)  rutiinit (esim. yhteinen ruokahetki ja päivän rytmi), (2) kasvatuskeskustelut, (3) rangaistukset (mm. kotiaresti, viikkorahan peruuttaminen, ruumiillinen kuritus), (4) palkkiot (esim. hyvästä koulumenestyksestä) ja  (5) kotitöiden jako.

Lisäisin Hirsjärven listaan vielä erityisesti 2000-luvulla yleistyneen harrastuttamisen.

Näyttää siltä,  että suomalaisvanhemmat ovat valinneet  kasvatustyylin, jossa luovutaan auktoriteetista ja lapset halutaan itsenäistää varhain.  Lapset pannaan itse päättämään asioista, jotka aikuisten pitäisi päättää. Ihanne, että rajat asetetaan neuvottelemalla on epälooginen. Kasvattaja ja kasvatettava eivät ole tasavertaisia neuvottelukumppaneita.

Tutkimuksia kotikasvatuksen muutoksesta 

Käsitykset lasten  kasvatuksesta ovat Lehtivaaran ja Koskenniemen mukaan suuresti muuttuneet. Vielä 1900-luvun alussa  pidettiin lujaotteista, ehdottomaan tottelevaisuuteen tähtäävää käsittelyä ainoana oikeana.  Maailmansotien välisenä aikana tämä käsitys alkoi muuttua. Kun lapsen mielihyvää ja viihtymistä aikaisemmin pidettiin epäolennaisena jopa epäillyttävänä seikkana, nyt siis alettin huolehtia. Ystävällistä ja joustavaa suhtautumista lapseen oli pidetty hemmotteluna, nyt se katsottiin kasvatuksen perusedellytykseksi.

Merja Korhosen tutkimuksen mukaan isyys on muuttunut 1950-luvulta 1990-luvulle. Suomalainen kotikasvatus on muuttunut  tottelevaisuus- ja kuuliaisuuskulttuurista keskustelu- ja neuvottelukulttuuriin.



Jaana Kemppaisen tutkimus "Kotikasvatus kolmessa sukupolvessa" vuodelta 2001  on esitelty jo osassa1.

Lasten kotikasvatuksen muutosta on tutkinut myös Marja Martikainen. Hänen mukaansa lastenkasvatuksen murros ajoittuu 1970-luvulle. Aina 1960-luvulle kodeissa oli vallalla autoritäärinen kasvatus. Sitä leimasi ajattelu, jonka mukaan lapsen tahto on aikuisen taskussa. Seuraavalla vuosikymmenellä muotiin tulivat hemmotteleva ja vapaa kasvatus. Vanhemmat ryhtyivät lastensa kavereiksi. Osa vanhemmista ei asettanut lapsilleen lainkaan vaatimuksia.
 Sitten 1980-luvun vapaa kasvatus on  jätetty. Nyt uskotaan lapsikeskeiseen kasvatukseen, jossa vanhemmat eivät unohda rajoja. Vanhempien pitäisi olla kiinnostuneita lapsensa asioista, heidän pitäisi tukea, kannustaa ja keskustella,

Johanna Mykkänen, Sirkka Hirsjärvi ja  Leena Laurinen ovat tutkineet erityisesti miesten kasvatukseen liittyviä uskomuksia haastattelemalla 49 eri ikäistä miestä, jotka muodostavat kahden tai kolmen perättäisen sukupolven ketjuja. Kaikissa sukupolvissa korostettiin kuria, rajoja ja sääntöjä lasten kasvatuksessa sekä kasvatuksen lapsilähtöisyyttä, lasten omien ajatusten ja valintojen tukemista. Eniten näitä toivat kuitenkin esille nuorimman sukupolven miehet. Kaikissa sukupolvissa korostettiin hyvänä kasvatusmenetelmänä myös ohjaamista ja neuvomista. Valtaosa miehistä kasvattaisi tyttöjä ja poikia eri tavoin.



Leena Valkonen väitteli vuonna 2006 aiheesta "Millainen on hyvä äiti tai isä? Viides- ja kuudesluokkalaisten lasten vanhemmuuskäsitykset". Valkosen tutkimus perustui yli 200 11-13-vuotiaan lapsen kirjoitelmaan aiheesta. "

Lasten  mielestä hyvään vanhemmuuteen kuuluu viisi osa-aluetta:
Hyvä vanhempi (1) pitää lasta tärkeänä, (2) pitää lapsesta huolen, (3) on kiva, (4) rajoittaa ja kasvattaa sekä  (5) "elää ihmisiksi".

Lapsen tärkeänä pitäminen (välittäminen, rakastaminen ja ajan antaminen) sekä aikuisen vastuullinen käytös olivat lasten käsityksissä hyvän vanhemmuuden ehdottomuuksia, niissä joko ollaan tai ei olla  hyviä vanhempia.

Ihmisiksi eläminen eli vastuullinen aikuisuus oli lasten käsityksissä tärkeä osa hyvää vanhemmuutta. Erityisesti lapset korostivat vanhemman päihteettömyyttä ja sitä, että vanhempi tulee toimeen parisuhteessaan. Vanhempi ei riitele, ei eroa, tai jos eroaa, on  yhteistyökykyinen entisen puolisonsa kanssa.

Lapsesta huolenpidon ääripäät ovat välinpitämättömyys tai sietämätön hössötys.  Keskeiset huolenpidon ainekset olivat rakkaus, välittäminen, huolehtiminen, kotitöiden tekeminen, rajojen asettaminen, auttaminen ja elättäminen.

Kiva-ulottuvuudella tasapaino haetaan liiallisen lellimisen ja tiukkapipoisuuden välillä. Kivuuden yhteydessä puhuttiin myös rajoista. Kiva vanhempi pystyy joskus tinkimään asettamistaan rajoista. Kivuus tulee siis rajoista joustamisesta - ei rajattomuudesta.

Kasvatus ulottuvuudella ääripäät ovat liika ankaruus ja liika sallivuus. Hyvä vanhempi ei ole tasavertainen lapsen kanssa. Lasten hyvän vanhemmuuden määrittelyissä korostui aikuisen auktoriteettiasema. Hyvä vanhempi asettaa rajat, pitää kurin ja kasvattaa. Hän laittaa lapselle rajoja esimerkiksi kotiintulo-, nukkuma- ja ruoka-ajoissa, rahankäytössä, makeisten syönnissä sekä siinä, missä ja kenen kanssa lapsi saa liikkua. Koska hyvä vanhempi on myös kiva eli kiltti, reilu, antelias ja salliva, paluuta vanhaan, pelkoon ja rangaistuksiin perustuvaan auktoriteettiin ei ole. Kivuus ja rajoittavuus mahtuvat lasten käsityksissä samaan aikuiseen.

Lapsikeskeisen ajattelun hyvä isä ja äiti

Monen mielessä väärin ymmärretty vapaa kasvatus on sotkenut  käsityksiä  lapsikeskeisen ajattelun vanhempikuvasta. Uuden kasvatuksen liikkeen voimahahmo Ad. Ferriére kuvaa Kotikasvatus-teoksessaan 1900-luvun alun käsitystä hyvistä vanhemmista. Kasvattajan kolme päähyvettä olivat kärsivällisyys,  selvämäköisyys ja  rakkaus. "Olkaa hyviä ja lujia.  Tyyniä  ja jaloja . Tuokaa kotiinne iloa. Vanhempien tulisi olla rikastunteisia, lujatahtoisia ja arvostelukykyisiä. Nämä hyveet säteilevät  valaisten ja lämmittäen lapsia. Lasten tunteet jalostuvat silloin kuin itsestään." Tottelemista hänkin vaati ja suosi hyviä tottumuksia. Kasvattajien tulee vahvistaa hyvää. "Olkaa lyhytsanaisia,a ntakaa selviä käskyjä, pitäkää huolta, että lapsi kuuntelee , silloin kun te puhutte hänelle, että hän varmasti ymmärtää teitä."  

Kotikasvatuksen tila 

Omista muistiinpanoistanikin löytyi viittauksia huoleen. Lasten tarkkaavaisuushäiriöt, levottomuus ja häirintä ovat lisääntyneet. On tutkittu, että melkein kolmannes helsinkiläisistä ala-asteen oppilaista on vakavan syrjäytymisuhan alaisia ja vain neljännes voi hyvin.

Oireita jostain?

Kaija Ikäheimon tutkimuksessa  todettiin että kansainvälisten lastenpsykiatristen kriteerien mukaan 21,6 % 8-9-vuotiaista lapsistamme olisi luokiteltava häiriintyneiksi. Tämä arvio on länsimaiden korkeimpia. Erityisoppilaiden määrä ylittää pian 10 % ikäluokasta.  Suomalaislapset viihtyvät ennätyshuonosti koulussa.

Fyysisen hoidon laiminlyöntiä?

Lasten fyysinen kunto on alkanut rappeutua ja lihavuus sekä diabetes yleistyvät.  Vain 40 % koululaisista menee nukkumaan ennen klo 23.  Stakesin seurannan mukaan lasten yöuni vähenee kaiken aikaa koko Suomessa. Suomalaislapset mukkuvat toiseksi vähiten koko maailmassa. Ohjeellinen unenmäärä on 8,5 tuntia yläasteikäiselläkin ja 1-6-luokkalaisilla 10 tuntia. Suomalaislapset ovat väsyneitä. Heidän alkoholinkäyttönsä on eurooppalaista huippuluokkaa.

Henkisten tarpeiden laiminlyöntiä?

Suomalaislapset ovat  masentuneita.  Mm. Keijo Tahkokallio varoittaa vanhempia liiasta lasten miellyttämishalusta. Se johtaa masennukseen. Lapsen ei kuulu olla itsenäinen. Lapsen tulee oppia kohtaamaan myös pettymyksiä.

Miten eteenpäin? 

Monien tutkimusten mukaan suomalaislasten hyvinvoinnin pitkään jatkunut kehitys on taittunut 1990-luvun laman jälkeen. 

 Myös kotien kasvatusmahdollisuudet ovat vaikeutuneet. Aikaa kasvatukseen on  vähemmän, kun molemmat vanhemmat käyvät työssä. Lapset viettävät yhä enemmän aikaa yksin ja keskenään. Lisäksi - valitettavasti - osalla vanhempia  ei ole kapasiteettia  turvata lapsille taitoja, joita  lasten tulisi tulevaa elämäänsä  varten omaksua. Perherakenteen muutos ei sekään helpota kasvatustyötä.

Olisiko nyt oikea aika vahvistaa kasvatustukea kodeille?  Olisiko meillä tarjota yhtenäinen käsitys hyvästä kotikasvatuksesta: sen päämäärästä ja parhaista keinosta.

Ylle kopioitua lukiessa syntyy mielikuva, että kotikasvatus on kokenut todella  rajun muutoksen, ehkä rajumman, kuin mitä lapsikeskeisyyttä korostaneet kasvatusoppineet halusivat. 1900-luvun alun jälkeen on tapahtunut paljon myönteistä:

- 1900-luvun alussa julistettu Lapsen vuosisata vapautti lapset autoritäärisesta vanhempisuhteesta.
- Ankarista kasvatusmenetelmistä on pitkälti luovuttu: Ruumiillisen kurituksen käyttö  pelottelu ja  häpäiseminen ovat  menettäneet asemiaan kasvatuskeinona
- Sukupuolisuuteen liitetty synnillistäminen on poistunut.
- Uskonnon aseman oheneminen on johtanut siihen, että oikeutusta lapsen tahton murskaamiseen ei enää ole. Nyt tahtoa  taivutetaan suostuttelemalla ja  neuvottelemalla.
- Lapsikeskeisyys on lisääntynyt.  Myönteisiä tunteita näytetään vapaammin.
- Lapsille annettuja ohjeita ja määräyksiä on alettu perustella. Näin lapsi ymmärtää niitä paremmin.
- Lapsia otetaan mukaan heitä koskevaan päätöksentekoon.
- On luovuttu  vaatimuksesta pitää kiinni ankarista säännöstä ja kireistä  aikatauluista lapsen hoidossa. Tilalle tuli terveen järjen käyttöä. Lapsi sai nyt imeä peukaloa. Vanhemmat alkoivat  joustaa.

Mutta samalla on jouduttu tilanteeseen, jossa kasvatuksesta kuorittiin myös tärkeitä elementtejä pois:

- kasvatus näyttää keskittyvän lapsen kasvuun yksilöksi - kasvatus yhteisön jäseneksi näyttää ohenevan. Yhdessä onnistumista ei arvosteta.
- kun vanhemman ja lapsen kaveruus korvaa aikuisuuden,  myös turvallisuus ohenee. Kodin turvallisuuden merkitystä kasvulle ei voi liikaa korostaa.
- lapsesta ei kasva toisia huomioonottavaa nuorta, jos aikuinen ottaa lapsen palvelijan roolin
- perheen yhteisen ajan väheneminen laskee kasvatuksen laatua. Arjen uudet rytmit eivät ole kaikilta osin kasvua tukevia.
- joustavuuden ihanne johtaa helposti epäjohdonmukaisuuteen.
- lapsi  toki tietää, mitä hän tahtoo,  muttei  mitä hän tarvitsee. Kaikesta ei voi neuvotella. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää.
- avoin yhteiskunta ei enää suojele lapsia. Mm. Mika Ojakangas on  kiinnittänyt tähän huomiota.
- lapsikeskeisyys on ylikypsynyt siihen, että  rajoittamisesta on kokonaan luovuttu. Kenelläkään ei ole oikeutta toteuttaa itseään rajoituksetta. Toisten vapauden rajat muodostavat minun vapauteni rajat.
- voidakseen hyvin lapsen tulisi  tietää rajansa ja kunnioittaa vanhempiaan.

MEIDÄN pitäisi varmaankin löytää tapa, jolla vanhemmat tunnistavat oman tapansa kasvattaa  ja jossa tuota tapaa voidaan myös turvallisesti reflektoida. Joka kodin oman kasvatuksen käyttöteorian elementteja voisivat olla esim.

(1) kasvatuksen päämäärä
Millaiset ovat perheemme arvot? Millaiseksi aikuiseksi haluamme lapsemme kasvavan?  Millaisia tavoitteita meillä on lapsellemme? Mitä häneltä toivomme, odotamme, edellytämme?  Millaisia omia toiveita lapsella on?

Esim. ahkera, avulias, eettisesti toimiva, elämästä nautiskeleva, epäitsekäs, hyväkuntoinen, hyväkäytöksinen, itsensä uhraava, isänmaallinen, itsenäinen, joustava, kansainvälinen, kilpailullinen, kiltti, kriittinen, kuuliainen, kuuluisa, luova, menestyvä, monilahjakas, omaperäinen, onnellinen, rehellinen, rikas, rohkea, sisukas, suvaitsevainen, taistelija, tavallinen ihminen, terveellisesti elävä, toiset huomioonottava,  tottelevainen, uskollinen, uskovainen, vahva persoona, vahvatahtoinen, vanhempia kunnioittava, yhteistyökykyinen

(2) Kasvatuksen perustehtävät
Miten meidän perheessämme hoidetaan seuraavat kasvatuksen  perustehtävät? Kuka hoitaa?
a) perushoito
- uni, ruoka, sopivat vaatteet, ulkoilu,
b) lapsen suojeleminen vahingollisilta vaikutteilta
- millaisilta kokemuksilta lasta suojellaan? Miten?
c) lapsen kehityksen tukeminen ikäkauteen sopivalla tavalla
- mitä asioita lapselle opetetaan missäkin iässä?
- millaisia kokemuksia hänelle järjestetään?
d) lapsen harjannuttaminen yhteiskunnassa hyödyllisiin taitoihin.
- millaisia työtehtäviä hänelle annetaan?
- millaisia käytöstapoja hänelle opetetaan?
- mite hänen koulutyötään seurataan?

(3) Kasvatuksen keinovalikomme
a) Miten meidän perheessä kannustetaan toimimaan ja käyttäytymään oikein?
b) Miten meidän perheessäämme toimitaan, kun lapsi käyttäytyy vaarallisesti tai huonosti.

(4) KasvatusperiaatteemmeMihin  meidän perheemme kasvatustapa  sijoittuu seuraavilla ulottuvuuksilla:

• Perheen arki on rytmiltään säännöllistä - äärimmäisen vaihtelevaa
• Perheemme elämä on turvallista - seikkailullista
• Vanhempien suhde lapsiin on rationaali ja vaativa- lämmin ja hellä
• Vanhempien suhde lapsiin on ankara- salliva
• Vanhemmat antavat lasten olla vapaasti - huolehtivat kaikesta
• Kodin ilmapiiri on pääasiassa välittävä ja myönteinen - ankara ja kielteinen
• Aikuisten suhtautuminen lapsiin on lellivä - tiukkapipoinen
• Perheessä aikuiset tekevät päätökset - lapset tekevät päätökset
• Asiat selitetään ja perustellaan lapsille - lasten odotetaan tottelevan
• Aikuisten kasvatusperiaatteet ovat yhtenäiset- aikuisilla on omat , eri periaatteensa
• Lapsille esitetään vaatimuksia - lapset ovat vapaita
• Kasvatuskäytänteissä korostuvat rangaistukset - palkinnot
• Perhemme kasvatusta kuvaa suuri sallivuus- suuri rajoittavuus
• Aikuisilla on paljon aikaa lapsille - lapset saavat olla keskenään
• Lasten tekemisiä kontrolloidaan - lapsiin luotetaan.
• Lapsia ohjataan harrastuksiin - lapset saavat itse päättää, miten vapaa-ajan käyttävät.
• Perheemme aikuiset pyrkivät itse käyttäytymään esikuvallisesti - jokainen saa olla oma itsensä.
• Perheen aikuiset elävät itsekin ihmisiksi  - elävät kuten itse haluavat

Kirjallisuutta

Ferriére, Ad. (1929). Kotikasvatus.  Porvoo: WSOY
Hellström, M. (2010). Sata sanaa kasvatuksesta.  Jyväskylä: PS-kustannus.
Hirsjärvi, S. (1982). Kasvatustieteen käsitteistö. Helsinki: Otava.
Korhonen, M. (1999). Isyyden muutos. Keski-ikäisten miesten lapsuuskokemus ja oma vanhemmuus. Väitöskirja. Joensuun yliopisto. Psykologian laitos.


Lehtovaara, A. ja  Koskenniemi, M. (1974).  Kasvatuspsykologia. 7. uudistettu painos.  Helsinki: Otava.
Mykkänen, J., Hirsjärvi, S. ja Laurinen . (2001). Poikien, isien ja isoisien uskomuksia kasvatuksesta. Kasvatus 32(4), 382-391. 

Kemppainen, J. (2001). Kotikasvatus kolmessa sukupolvessa . Kasvatusmuistot rakentavat vanhemmuutta. Väitöskirja. Jyväskylän yliopisto.Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research numero 190.

Ojakangas, M. (2001). Pietas. Kasvatuksen mahdollisuus. Helsinki: Summa.


Pulkkinen, L. (1984). Nuoret ja kotikasvatus.  Helsinki. Otava.
Spock, B. (1957). Järkevää lastenhoitoa. Helsinki: Otava.


Tahkokallio, K. (1999). Kotipesän lämpöä etsimässä. Kirja vanhemmuudesta, rakkaudesta ja rajoista. Helsinki: WSOY:


Takala, A.(1997). Ihmiseksi kasvaminen. Toinen painos. Jyväskylä-Helsinki: Gummerus.
Tähtinen, J. (1992). Pikkulastenkasvatukseen liittyvien näkemysten muutokset Suomessa 1850-1989. Kasvatus, 23(3), 209-221.