 |
| Onko perhe 2010-luvulla tällainen? |
Pienen lapsijoukon pahoinvointi syvenee; huostaanotot yleistyvät. Media kertoo lähes päivittäin lasten kaltoinkohtelusta. Tuoreeseen YouGov Finlandin ja Viestintätoimisto Deskin tekemään kyselytutkimukseen vastanneista 44 prosenttia koki koulujen levottomuuksien ja häiriköinnin pohjimmaiseksi syyksi puutteellisen tai huonon kotikasvatuksen.
Vuosi sitten lapsiasiamies Maria Kaisa Aula vaati Kotimaa-lehdessä kotikasvatusta kunniaan. Se kaipaa enemmän tukea ja arvostusta. Lapsia ei saa jättää kasvamaan yksin eikä vanhempia pidä jättää kasvatustehtävässään yksin. Pienet lapset toivovat lyhyempiä hoitopäiviä ja koululaiset enemmän perheen yhteistä aikaa. Lasten kasvatusta ei voi hoitaa etätyönä. Uutisessa viitattiin kirjaan "Kymmenen kysymystä kasvatuksesta". Siinä todetaa mm,. että Suomessa on ihannoitu itse pärjäämistä ja niin tehtäessä tukahdutettu läheisyyden ja tuen saamisen tarpeita. Lapsen viesteihin tulee vastata. Yhdessä onnistumisen ja kosketus ovat tärkeitä. Jokainen aikuinen kasvattaa omalla esimerkillään.
Ehkä kuvaavaa on, että kun googlettaa "kotikasvatus"- hakusanan, osumia on yli 73 500. Alkupäässä linkki johtaa kuitenkin sivuille, joissa pohditaan kannabiksen, rapsyripsien ja koirien kotikasvatusta. Järjestyksessä 11. osuma on tässä blogissa julkaistu Makarenkon neuvostokotikasvatusta käsittelleen kirjan esittely.
AJATTELIN ensisijaisesti selkiyttää omaa ajatteluani tässä lastusarjassa. Ensimmäiseksi kysyn: Onko tämän päivän ammattikasvattajilla ja kasvatuksen tutkijoilla antaa sellaisia kasvatustieteeseen ja tutkimukseen pohjautuvia neuvoja ja ohjeita, joihin koti voisi luottaa? Mielipiteitähän toki on. Siksi en nyt tartu erilaisten lastenkasvatusjärjestöjen sivuilla esitettyihin ohjeisiin, vaan etsin tässä ensimmäisessä osassa vastausta 10 ensimmäiseksi googlettaalla vastaantulleesta tutkimuksesta tai tieteelliseltä vaikuttavaa artikkelia.
(1) Kotikasvatus ja valta
Osuma nro 13 johti vuonna 2009 julkaistuun Eevastiina Gjerstadin väitöskirjaan "Valta kotikasvatuksessa". Tutkija päätyy mm. tulokseen, että kotikasvatuksen tulisi olla eettisesti kestävää. Niinpä siinä ei tulisi käyttää manipulaatiota eikä väkivaltaa. Vallankäytön tulee olla myös tarkoituksenmukaista. Eettisesti kestävä kotikasvatus mm. perustuu dialogiseen kasvatussuhteeseen, tähtää kasvatettavan hyvää elämään ja kasvuun ja toteutuu välittämisen ilmapiirin mukaisena.
(2) Uskonnollinen kotikasvatus
Lea Salmelainen (2012) analysoi tutkimuksessaan "Taakka vai voimavara - kokemuksia voimakkaan uskonnollisesta kotikasvatuksesta." 25 kirjoitelmaa, joissa vastaajat kertoivat käsityksiään uskonnollisesta kotikasvatuksesta. Tutkimuksen perusteella uskonnollinen kotikasvatus voidaan kokea joko taakaksi tai voimavaraksi elämälle tai osittain sekä taakaksi että voimavaraksi. Voimavaraksi kokeneet kokivat kodin turvalliseksi, taakaksi kokeneiden kokemuksissa korostuivat pelon, ahdistuksen ja syyllisyyden kokeminen sekä uskonnollisen osallistumisen pakko. Tutkija nostaa esiin olennaisiksi tekijöiksi kodin arvomaailman aitouteen, vanhempien kasvatustietoisuuteen ja valtaan kasvatuksessa liittyvät seikat.
(3) Ruokahetket osana uskonnollista kasvatusta
Seuraavaksi vastaan tuli Maarit Knuutilan artikkeli "Siunaa Jeesus ruokamme". Kirjoittaja pohtii siinä ruokapöytää kotikasvatuksen paikkana 1900-luvun alussa. Ruuanteko, yhteiset ateriat ja niillä noudatetut tavat, ruokailuhetken säännöt, puhtaus, istumajärjestys, ateria rituaalina, ruokarukous, ruokarauha, kasvattavat keskustelut jne. kiinnostavat häntä.
(4) Haastattelu Yliopisto-lehdessä: "Koko perheen valtapeli"
Yliopisto-lehdessä 4/2010 on artikkeli, jossa Arja Tuusvuori haastattelee mn. Juhani Tähtistä, joka on tutkinut lapsuuden ja kasvatuksen historiaa. Keskeinen trendi 1800-luvun lopulta alkaen on ollut kurin ja siveellisyyden (siis eettisen käyttäytymisen) väistyminen. Tilalle tuli lapsen terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen. Jutussa nousee esiin toinenkin trendi: hellyydenosoitukset ovat vieneet voiton selkäsaunoista, pääosin.
Samassa jutussa haastatellaan myös Eevastiina Gjerstadinia. Hänen mukaansa vallankäyttö kasvatuksessa merkitsee hyvääkin, lapsen suojelua. Lapsen omaa persoonaa voi myös tukea ja vahvistaa myönteisellä vallankäytöllä. Hän jakaa kasvatuksen nokkelasti käytännölliseksi, päämäärätietoiseksi toiminnaksi, jossa lasta suojellaan ja lasta ohjataan.
Haastateltavat antavat lainsäädäntöön pohjautuen ihan konkreetteja ohjeita:
- Lapsen on saatava ymmärtämystä, turvaa ja hellyyttä.
- lapsen ruumiillinen kuritus kiellettiin Suomen laissa vuonna 1984.
- Lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella loukkaavasti
- Lisäksi he toteavat, että lapsen omaa persoonaa ei tule tukahduttaa. Lapsi ei ole vain kasvatuksen kohde, hän on myös oma persoonansa jo aivan pienenä.
- Arvosta lastasi
- Vanhemman on hyvä sietää sitä, että kasvava lapsi muodostaa oman näkemyksensä.
- Aikuisella on oikeus puuttua lapsen asioihin. Lapset ovat taitavia neuvottelijoita. Vanhempien tunteisiin vetoamalla moni nuori saa toiveensa läpi. Murrosikäinen on merkittävä vallankäyttäjä itsekin: maanittelija, toisinaan myös manipuloija.
- Manipulatiivista, väistelevää tai salaa ujuttavaa, epäloogista kasvatustapaa ei suositella. On parempi ilmaista avoimesti mielipiteensä ja arvonsa, jolloin lapsi voi vastustaa "tyhmää äitiä" tai "eppää isää".
- Nuoren seksuaalisuus on alue jolle moni suomalainen vanhempi jättää tunkematta. Nuoen seksuaalisuutta pidetään usein yksityisasiama.
- Lapsi ei sisäistä vanhempiensa toivomia arvoja pakottamalla eikä rankaisemalla, tutkija muistuttaa.
- Hyvien arvojen sisäistäminen ja eettinen ajattelu ei edes perustu kuuliaisuudelle.
- Suurin osa nykyvanhemmista pyrkii keskustelevaan tapaan kasvattaa, jolloin vastaväitteillekin on tilaa.
- Pienen lapsen puolesta on pakko käyttää valtaa, pakko päättää. Kun lapsi kasvaa, pakko pienenee, mutta valta ei jää käyttämättä.
- Täydellistä kasvattajaa ei ole vielä ollutkaan, mutta arvostamalla lastaan pääsee pitkälle.
- Kukaan ei lähtökohtaisesti tähtää lapsensa vahingoittamiseen
(5) Kristillisestä kotikasvatuksesta
Anna Laineen opinnäytettyä Diakonia-ammattikokeakoulussa "Jääkö lapsen kristillinen kasvatus seurakunnan lapsityön varaan? Kristillinen kotikasvatus Kymin seurakunnassa" oli seuraava osuma
Työss Laine kartoitti kyselytutkimumuksena Kymin seurakunnan alueella, mikä on kristillisen kotikasvatuksen asema nykypäivänä. Onko kristillistä kotikasvatusta vielä? Miten se ilmenee käytännössä? Täytettyjä lomakkeita palautui 131. Tulosten mukaan kristillinen kotikasvatus on melko vähäistä ja että käsite on hämärtynyt. Yleisimpiä kristillisen kasvatuksen muotoja olivat apsen kanssa rukoilu sekä virsien ja hengellisten laulujen laulaminen. Raamatun lukeminen ja kotien hartaushetket olivat hyvin harvinaisia. Eettiset keskustelut olivat selkeästi yleisempiä kuin hengelliset ja uskonnolliset. Raamatun opetukset eivät enää vaikuttaneet lasten kasvatukseen. Vanhemmat pitivät kuitenkin kristinuskon perusasioiden tietämistä yleissivistyksenä.
(6) Ekaluokkalaisen kotikasvatus
Laura Hirston (2001) väitöstutkimus käsitteli ensimmäistä luokkaa käyvien kotikasvatusta, ennen mutta välittömiksi kutsuttuja keinoja (palkitsemista ja rankaisemista). Vastaajina oli hieman yli 200 espoolaisvanhempaa. Kurinpitokeinot jaettiin Lea Pulkkisen mukaan 1. vallan korostamiseen 2. kiintymyksen kieltämiseen ja 3. ohjaamiseen. Palkitsemistoimet jaettiin Nummenmaan mukaan 1 aineellisiin ja 2. kiintymykseen perustuviin.
Kurinpitokeinosta ohjaus oli yleisin. Fyysisiä rangaistuksia ei juuri käytetty. Huonoa käytöstä käsiteltiin nuhtelemalla, suuttumalla ja moittimalla. Hyvästä käytöksestä seurasi kehumista, kiittämistä ja hellimistä.
Tytöille suututtiin ennemmän kuin pojille. Pojilta taas otettiin jokin etu pois. Poikia palkittiin enemmän aineellisesti.
Äidit vetosivat useammin kuin isät siihen, että lapsi saa vanhemmay surullisiksi. He myös palkitsivat enemmän hellimällä jne. Isät jättivät useammin rankaisematta ja palkitsematta.
(7) Kasvatusmuistot vanhemmuuden rakentajina
Jaana Kemppainen väitteli vuonna 2001 aiheesta "Kotikasvatus kolmessa sukupolvessa." Hän tutki suomalaista kotikasvatusta ja sen muutosta. Tulosten mukaan suomalaiset kodit rankaisevat vähemmän ja lievemmin kuin aikaisemmin. Suunta on rangaistuksista palkitsevaan ja ohjaavaan kasvatukseen. Tänään lasta palkitaan, neuvotaan ja ohjataan enemmän. Vanhimman sukupolven vanhempien valtaan perustuvasta kasvattamisesta on siirrytty kohti ohjaavampaa kasvattamista, jossa myös lapsen ääntä kuunnellaan. Ankarampien rangaistusten tilalle on omaksuttu rakentavampia vaihtoehtoja. Arkipäivän kasvattamisessa ei kuitenkaan haluta luopua rajojen ja sääntöjen asettamisesta. Rajat, säännöt ja kurin kunnioittaminen ja ylläpitäminen korostuvat kaikissa sukupolvissa. Vapaata kasvatusta ei ainakaan käsitetasolla arvosteta eikä kaivata.
Tutkimuksen mukaan perinteiset kasvatusihanteet elävät vahvoina kolmen sukupolven
haastateltujen kasvatususkomuksissa. Kunnon kansalaiseksi kasvattaminen on ominaista koko aineistolle. Vanhimmassa ja keskimmäisessä sukupolvessa kunnon kansalainen on
rehellinen, ahkera ja toisia ihmisiä kunnioittava. Nuorin polvi liittää kunnon kansalaisuuteen useampia lapsen yksilöllisyyttä kuvaavia ja tukevia piirteitä mm. riittävän harkintakyvyn, vastuuntunnon, itsensä
kunnioittamisen, itsenäisyyden ja omatoimisuuden. Myös ahkeran, työtä tekevän kansalaisen kasvattamiseen liitetyt uskomukset elävät ja vaikuttavat yhteiskunnassamme edelleen, vaikka nuorimman sukupolven jäsenten haastatteluissa ne eivät enää saaneet samanlaista painoarvoa kuin
kahdella aiemmalla.
Fyysisen rankaisemisen hyväksymistä ja käyttämistä osana omaa vanhempana toimimista edelsivät omat kokemukset ja muistot lapsena saadusta ruumiillisesta kurittamisesta. Kukaan vanhempi,
jota ei oltu lapsena ruumiillisesti kuritettu, ei hyväksynyt sitä toimiessaan itse vanhempana.
(8) Saako lasta tukistaa?
Nina Ihanuksen filosofian pro gradu-työssä (2002) tutkittiin lasten käsityksiä ruumiillisesta kurituksesta. Ainesto koottiin haastattelemalla 10 partiossa toimivaa lasta. Kaikilla oli kokemuksia ruumiillisista rangaistuksista; heitä oli tukistettu, piiskattu, osalle oli annettu luunappeja. Yhtä oli lyöty. Vanhemmat olivat myös käyttäneet äänensävyn korottamista, etuisuuksien poistamista ja lapsen eristämistä. Lapset hyväksyivät aikuisen oikeuden käyttää ruumiillisia rangaistuksia - kunhan niitä käytetään kohtuullisesti ja oikeudenmukaisesti,,mutta ne tuottivat uhmaa, häpeää ja pahaa mieltä.
(9) Koti kansan sydämenä
Seuraavaksi osuin Oili Parjon (2003) tutkimukseen "Koti on kansan sydän. Kotikasvatusyhdistyksen perustaminen 1907-1917." Noina aikoina monet kodit eivät selvinneet heille asetetusta kasvatus- ja opeutustehtävästä. Oli tarpeen perustaa kotukasvatusyhdistys, joka järjesti mm. kasvatusesitelmiä vanhemmille. Kuuljoita oli yli miljoona. Yhdistys julkaisi myös omaa Koti-lehteä.
(10) Talonpoikaiskasvatus
Markku Aukian väitöskirja (2010) "Lapset olkoot ihmisiksi. Suomen talonpoikaiskotien hiljainen kasvatus". osui seuraavaksi hakuuni. Tutkijan mukaan talonpoikaisen kotikasvatukseen kuului lapsen kasvattaminen omillaan toimeentuleviksi, yhteiskuntaan sopeutuneiksi yksilöitä. Kasvatuksen ankaruutta on kuitenkin liioiteltu. Kasvatuskeinoihin kuului mm.vakituinen osallistuminen työhön jo leikki-iässä, "Herran nuhteessa" pitäminen käyttäen säännöllisesti erilaisia pakotteita ja ruumiillista rankaisemista. Kasvatuskäytännöt kuitenkin vaihtelivat samassakin kodissa eri lasten välillä ja myös eri tilanteissa samankin lapsen kohdalla. Lasten kovakourainen käsittely ei ollut yleisesti hyväksyttyä, vaikka sitä esiintyikin.
Mitä haluan nostaa esiin?
Nämä 10 osumaa eivät ole koko totuus. Summaan kuitenkin lukemaani näin:
1. Kasvatuksen päämäärä on tänään lapsen onnellisuus ja hyvä elämä. Ei enää kristillis-siveellinen luonne. Pysyvä tavoite on kunnon ihminen, mutta se tulkitaan nykyään yhä enemmän yksilölliseksi pärjäämiseksi.
2. Lapsen suojelusta hänelle vahingolliselta on pitkälti luovuttu. Itseselviävä lapsi on nostettu ihannekuvaksi.
3. Kasvattajien kasvatustietoisuus ja tapa kasvattaa vaihtelevat.
4. Kasvatuskeinoja voidaan jakaa pahoilta vaikutteilta suojelemiviin ja hyveisiin ohjaaviin.
5.Keinovalikossa on siirtymää ankaruudesta ja rangaistusten käytöstä kohti palkitsevaa ja ohjaavaa kasvatusta. Lasta kuunnellaan. Ruumiillinen rangaistus on vanhempien mukaan poikkeus. Lasten mukaan sitä käytetään yhä.
6. Kasvatuksessa on edelleen keskeistä asettaa rajat.
7. Isät ja äidit käyttävät eri keinoja.
8. Tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri tavalla
9. Kotien kasvatustoimintaa on tuettu mm. esitelmin. Onko niille enää tarvetta?
Kohtaamani tutkijat antavat myös konkreetteja ohjeita:
1. Tutkijat edellyttävät kasvatuskeinoilta eettistä kestävyyttä.
2. Jos kasvatuksen keinot jaetaan vuorovaikutukseen ja rakenteisiin, niin vuorovaikutuksen edellytettään olevan lämmintä, dialogista - ja osin yhä myös uskonnollista. Kodin ilmapiirin tulisi olla välittävä. Lasta ei saa jättää yksin. Lapsille on annettava aikaa ja tukea.
3. Rakenteellisina keinoina esiin nousevat mm. kodin aidot arvot, yhteiset arjen hetket esim. päivällinen, kasvatuspuhe, palkinnot (mm. hellintä) ja rangaistukset (kiintymyksen kieltämien, etujen poisottaminen, eristäminen).
Jatkuu huomenna...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti