Terveiset Orimattilasta ja muutama ajatus työrauhasta

Päivitetty 14.10.2012

JOS lastun kuvan mies on vähän väsähtäneen näköinen, niin niin se on.  Minut oli pyydetty puhumaan työrauha-teemasta ja erityisesti ns. Vaikuttavan opettajan mallista Orimattilaan. About tiesin, missä tämä kunta ja koulu, jossa luennnot piti pitää, on. Mutta navigaattori tiesi paremmin, ja vei ihan muualle. Noloa. Noloa. Puoli tuntia myöhässä.

NO pidin siis yhden 1 t ja 15 minuutin ja yhden 1t ja 45 minuutin keskustelevan luennon tuosta teemasta. Orimattilan opettajat olivat mukavaa porukkaa, ja palaute oli kuulema ok, vaikka navigaattoripelleille varmaan naurellaankin.

TYÖRAUHA on yksi kasvatuksen kiehtovia käsitteitä. Se näyttää niin simppeliltä asialta, ja on kuitenkin erittäin vaativa teema.

Työrauha- mitä se on miten se luodaan?

Tiivistän seuraavassa omat (toki paljolti muilta opitut) ajatukset työrauhasta 44 teesiin:

KURI
(1) Työrauha käsitteen on suomalaiseen pedagogiikaan tuonut Matti Koskenniemi. Aikaisemmin puhuttiin kurista.
(2) Kurikäsitteen juuret voidaan palauttaa uskonnolliseen ihmiskäsitykseen, erityisesti Paavalin korostamaan perisyntiin. Työrauha taas liittyy enemmän oppimisympäristöön.
(3) Vanhaan aikaan työrauha oli siis kuria. Kurilla pyriittiin aluksi oppilaan syntisen lihan (ruumiin)  murskaamiseen.
(4) Hieman myöhemmin  ajateltiin, että oppilaan oma tahto oli paha. Se oli murskattava, koske  sekin  oli perua perisynnistä.
(5) Kuri ja järjestys olivat tuolloin päämäärä, keskeinen kasvatustavoite.
(6)  Liha ja oma tahto murskattiin  hakkaamalla ja nöyrryyttämällä.
(7) 1800-luvulla J.V. Snellman nosti voimakkaasti esiin itsekasvatuksen ja  itsekurin käsitteet. Nyt oma tahto oli myönteunen. Ihmisen oli omalla tahdolla hallittava eläimellisyyttään, synnynnäistä itsekkyyttään.  Kuri olikin vapautta (eläimellsiyydestä). Kunnes siihen pystyi, tarvittiin ulkoista kuria. Snellman itse käytti mm. ruumiillista rangaistusta.
(8) Kurittomuus ymmärrettiin siis pitkään syntinä, ja maallisemmin eläimellisyytenä. Kuri oli keino sivistää ihminen.

KURI PÄÄMÄÄRÄSTÄ KEINOKSI
(9) Jo Comenius kirjoitti: "Kuriton koulu on kuin vedetön mylly"
(10) F.J: Herbartin ajoista alkaen kuri alkoi muuttua päämäärästä myös  välineeksi. Päämäärä se oli siksi, että lapsesta haluttiin kasvattaa ehdottomasti (esivallalle, aikuisille, jumalalle ) kuuliainen.
(11) Kuuliaiseksi tultiin totuttamalla järjestykseen. Luokka toimi kuin sotilasosasto. Vasta kun  lapsi oli kurissa, hän oli valmis vastaanottamaan tietoaa.
(12) Kuri tarvittiin, koska oppiminen  ymmärrettiin  vastaanottamiseksi. Oppimisen uskottiin olevan apperseptiota. Opettajan taitavasti esittämät kysymykset ja  oppilaiden vastaukset sulautuivat automaattisesti aivoissa vanhoihin tietoihin.  Tarkkaavaisuus oli tärkeää. Vielä minun kansakoulutodistuksessani annetiin arvosana "huolellisuus ja tarkkaavaisuus".
(13) Kurilla eli hallinnalla oli  myös hyvä tarkoitus: suojella lasta ja estää vahingollisia vaikutuksia.
(14) Tänään kurin käsitteen lasta suojeleva merkitys on korostunut.  Alun perin sana kuri on Mika Ojankankaan mukaan tarkoittanut polkua, jota pitkin lehmät on ajettu laitumelle. Tämä merkitys korostaa kurin lasta suojelevaa merkitystä. Kuri suojelee lasta liian aikaiselta kosketukselta kovan maailman kanssa, jolloin myös kurin käsitteeseen liittyy myönteinen lapsesta välittämisen sävy.

TYÖRAUHA
(15) Työrauhäkäsite korvasi kuria Koskenniemen kirjoittamassa Kansakoulun opetusopissa.
(16) Se on  ainakin kaksikerroksinen käsite: Toisaalta se on ulkoisesti ainakin jossain määrin yleisesti havaittava tila luokassa: luokka tekee sitä, mitä pitääkin. Työ sujuu häiriöttä.  Luokka ei tee muuta.
(17) Toisaalta kyse on mielentilasta, jota ei näe: Onko oppilaalla rauha tehdä työtä? Voiko opettaja keskittyä.
(18) Työrauhan käsitteessä on jotain samaa kuin terveyden käsitteessä. Terveys määrittyy arkikielessä sairauksien puuttumiseksi. Työrauhakin kuvaa tilannetta, jossa työtä saa tehdä rauhassa häiriöiltä.
(19 ) Työrauhaan ja työrauhaongelmiin liittyy monia tunteita: häpeää,  iloa, pelkoa, uhkaa...Erityisesti pelko estää oppimista.
(20) Työrauha liittyy oppimisen mielentilan käsitteeseen. Kun oppilas putoaa oppimisen tilasta ja opiskelun tilasta ei opiskelun tilaan, hän vajoaa joko omiin ajatuksiinsa tai alkaa alkaa tehdä muuta, joka usein häiritsee toisia.
(21) Työrauhan rakentaminen on siten aina myös opiskelutilaan palauttamista-
(22) Työrauha on  väline. Se ei ole (enää) päämäärä. Työrauha on välttämätön edellytys sille, että oppilas voi päästä/pysyä opiskeluntilaan. Mutta se(kään) ei takaa sitä.

TYÖRAUHATEEMA NOUSEE AIKA AJOIN ESIIN
(23) Julkisen koulun historiassa merkittävä käännekohta oli oppivelvollisuuden säätäminen. Vuoteen 1921 saakka koulunkäynti oli ollut vapaaehtoista. Kun oppivelvollisuuslaki astui voimaan. ei  niskuroivia oppilaita voitu enää erottaa.  Heitä ei saanut myöskään  hakata vuoden 1915 jälkeen.
(24)  Kansakoulun ohjesäännössä määrättiin kuitenkin  tuolloin, että kansakoulussa tulee vallita ankara ja tarkka järjestys. Oppitunnilla lasten piti yleensä olla hiirenhiljaa, päätään kääntämättä ja kädet ristissä pöydällä, paitsi silloin kun opettaja kehotti puhumaan tai tekemään jotakin. Taustalla oli myös käsitys siitä, että kansalaissota oli seurausta rahvaan kurittomuudesta.
(25) Rangaistukset olivat tärkeä keino pitää yllä kuria: jälki-istunto, seisottaminen, kotimuistutus.
(26) Seuraava aika, jolloin kuri ja järjestys olivat tärkeitä arvoja, oli  sotavuodet ja sotien jälkeiset ajat. (27) Kurista puhuttiin paljon myös 1970-luvulla peruskouluun siirtymisvaiheessa, jolloin varsinkin pääkaupunkiseudulla oltiin huolestuneita työrauhaongelmista.
(28) Kurinpitoon suhtauduttiin varauksellisesti, jopa avoimen kielteisesti 1960- ja 1980-luvuilla. Nyt 2010-luvulla kuri on jälleen noussut tärkeäksi keskusteluteemaksi. Nykyään kurin sijaista tosin puhutaan työ- ja opiskelurauhasta ja laadukkaasta oppimisympäristöstä.
(29 Kysymys työrauhasta on alati ajankohtainen myös siksi, että oppilaat, vanhemmat ja opettajakollegat arvostavat opettajaa, joka "osaa pitää kuria". Opettaja, joka ei osaa, leimataan huonoksi.

TYÖRAUHAHÄIRIÖT
(30) Työrauhahäiröiksi koetut ilmiöt ovat muuttuneet. Vielä 1970-luvulla opettajia kuormittivat mm. seuraava seikat: toisten oppilaiden kanssa jutteleminen, kuiskailu, kääntyileminen tuolilla, puhuminen luvatta, keikkuminen tuolilla, tavaroiden kerääminen ennen tunnin loppua, purukumin tai karamellin syöminen tunnilla, piirtely kirjoihin tai muihin koulutavaroihin, huolimattomuus ja tirskunta.  Tänään puhumme mm. väkivallasta, huorittelusta, tavaroiden tuhoamisesta, tappouhkauksista  jne.
(31) Häiriöt ovat viime vuosina raaistuneet niin, että alkaa olla aihe puhua niiden osalta työrauhan sijasta turvallisuusuhkista.

KEINOJA RAKENTAA, YLLÄPITÄÄ JA PALAUTTAA TYÖRAUHAA
(32)Työrauhaongelmia voidaan ehkäsitä ennalta ja työrauhaa voidaan tietoisesti rakentaa.
(33) Työrauhan (ja kurin) ylläpitämisen keinovalikko on muuttunut paljon vuosien varrella. Wanhoja keinoja olivat mm. järjestykseen sopeutumattomien ja hankalien oppilaiden erottaminen *  kurittaminen (ruumiillinen kuritus oli kielletty kouluissa vuonna 1915)*  Liikkumisen rajoittaminen *Luokan pitäminen työtouhussa* Pakottaminen* Rangaistukset
(34) Modenimpia keinoja ovat olleet  mm. demokratia (yhteissuunnittelu, luokkahallitus, yhteisarviointi), joustaminen (lisäajan antaminen, vaihtoehtojen tarjoaminen),  monipuoliset menetelmät, luottamuksen rakentaminen, selittäminen, sovittelu, valmennus, vertaistuli, tukiryhmät...
(35)  Työrauha pitää  rakentaa  joka päivä. Keinot voidaan jakaa kahteen pääryhmään:  vuorovaikutuksellisiin ja rakenteellisiin.
(36) Vuorovaikutukselliset keinot tarkoittavat tapaa, jolla opettaja kohtaa oppilaat, kuinka hän puhuu heille, kuinka vaikeat asiat käsitellään. Keskeinen tekijä on vuorovaikutuksen myönteisyys: syntyykö oppilaalle kokemus, että opettaja on hänen puolellaan, välittää hänestä.
(37) Opettajan ja oppilaan vuorovaikutuksen haastava käsite on tahdikkuus: kyky oivaltaa, mikä ratkaisu sopii juuri tälle lapselle.
(38) Rakenteelliset keinot liittyvät selkeisiin sääntöihin, ja niiden noudattamiseen liittyviin seuraamuksiin. Rakenteellisia keinoja ovat myös turvallisuutta tuovat rutiinit.
(39) Työrauhaa voidaan ylläpitää ratkaisemalla eteen nousevia ongelmia yhdessä oppilaitten kanssa. Mikä nyt mättää? Työrauhan kestoa voidaan mitata (Time on Task) ja seurata.
(40) Työrauha voi myös kriisiytyä. Silloin tarvitaan erityisiä työrauhan palauttamisohjelmia (esim. Aurorassa meillä on ollut erityisiä luokan  koulukuntoon palauttamisohjelmia.
(41) Avaintaito on saada oppilaat kokemaan, että opettaja aidosti välittää heistä ja huolehtii heistä. Tähän keskeinen keino on  myönteiset, kahdenkeskiset kohtaamiset.
(42 ) Opettaja on tärkein tekijä, joka luo luokkaan henkeä ja ilmapiiriä. Ilmapiiri saisi olla kevyt mutta samalla turvallinen ilman liiallista ankaruutta.
(42) Väitän, että oppimisen tulee olla hauskaa.
(44)  Hiljaisuuden ja liikkumattomuuden vaatiminen on luonnotonta.
(45)  Työrauhaongelmia(kin) ratkoessasi oli oppilaan puolella.
(46) Muista:  Jotta voit  opettaa, on kasvatettava. Jotta voi kasvataa on oltava pedagoginen suhde.
(47) Opettajan on oltava aikuinen, assertiivinen.
(48) Älä vain toimi, vaan puhuta luokkaa siitä, miten toimitaan.

MIKSI TYÖRAUHA HÄIRIINTYY?
(49) Työrauhaongelmiin voi olla monta "syyllistä", erikseen tai yhtä aikaa.
(50)   Opettaja voi  itse aiheuttaa ongelmia, jos hän on huono (ei osaa opettaa) tai paha (ei välitä). Tehtävät voivat olla liian helppoja tai vaikeita. Opetus voi olla kuivaa yksinpuhelua. Sen tulisi olla hauskaa, innostavaa. Opettaja on voinut suunnitella tunnit huonosti. Opettajan voi olla komenteleva tai epäreilu. Opettaja voi olla kylmä, epäoikeudenmukainen, arvaamaton. Hänellä ei ole taitoa rakentaa sosiaalista järjestystä. Hän ei ole oikea johtaja. Hänellä ei ole taitoa johtaa luokkaa.
(51) Clarke puhui aikanaan erityisestä taidosta luoda sosiaalista järjestystä. Kaikilla ei ole sitä. Korkeimmalla tasolla taitoa luoda sosiaalinen järjestys kuvattiin seuraavasti: ”Järjestää oppimistilanteet omaperäisesti niin, että häiriötilanteita ei pääse syntymään (ennaltaehkäisy) sekä hallitsee kriittiset tilanteet joustavasti myönteisin toimenpitein. Saa syntymään yhteisvastuuta oppimisyhteisön työrauhasta.”
(52) Opettajan on  2010-luvulla rakennettava oma auktoriteettinsa. Se ei enää tule automaattisesti. Avainsana on tahdikkuus. Lapsi tottelee aikuista, joka on hänen puolelaan. Joka on hänelle hyvä.
(53) Oppilas voi aiheuttaa työrauhaongelmia. Hän voi olla hankala, kapinallinen. Ehkä hänellä ei ole luokassa hänelle sopivaa roolia? Ehkä koti ei ollut tyydyttänyt hänen perustarpeitaan? Ehkä häntä on kohdeltu kaltoin? Eikä unohdeta murrosiästä johtuvaa aivotoiminnan tason laskua.
(54) Syyllinen voi olla myös luokka, joka ei ole hitsaantunut yhteen.
(55) Syyllinen voi olla myös aines, jota opetetaan. Onko se lapselle relevanttia? Onko se sopivan vaikeaa? Onko sitä sopivasti?
(56) Ja lopulta syyllinen voi olla myös koko julkisen koulun idea. Koulu on monessa suhteessa pakkolaitos. "Koulun ja vapaan itseilmaisun välillä vallitsee peruuttamaton, luonnollinen vastakohta". Willard Waller: 
(57) Työrauhaa ei synny, jos opettaja tai oppilaat tai heidän muodostamansa luokkayhteisö ei ole terveessä työtilassa. Tuolloin energiaa ei käytetä koulutyöhön, vaan sitä kuluu joihinkin muihin toimitoihin.

ERITYISIÄ TYÖRAUHAA TUKEVIA MALLEJA
(58) Opettajien avuksi on syntynyt iso joukko ohjeita, kuinka työrauha syntyy.
(59) Yksi nokkelimmista  on Timo Saloviidan kolmen ohjeen sääntö, jota noudattamalla opettaja pystyy rajaamaan työrauhaongelmat kohtuullisiksi: a)  toimivat säännöt ja rutiinit, b) hyvä suhde oppilaisiin ja c) hyvä opetus. Saloviidan mukaan riittää, että opettaja hoitaa oman osuutensa sopimuksesta. Sopimuksen mukaan oppilaat noudattavat opettajan ohjeita, kunhan opettaja antaa heille hyvää opetusta.
(60) Työrauhaa tukemaan on ideoitu myös toimintamalleja. Yksi tällainen on 1970-luvulla syntynyt "Vaikuttavan opettajan malli", josta tässä blogissa on erillinen lastu.  Siinä työrauhaa tuetaan yhteisillä palkkioilla ja häiritsevään oppilaaseen kohdistuvalla rangaistuksella (sijoitusluokka).
(61) Kokeilemisen arvoinen on myös Ben Furmanin kehittelemä Muksuoppi (ja ns. tuplatähti-malli).  Niissä ideana on, että ei kaivella epäonnistumisia vaan ajatellaan, että lapsella ei ole jotain taitoa. ja sitten aletaan opetella sitä.
(62) Oleellisinta on, että opettaja harkitsee  mitä menetelmää käyttää. Menetelmä tulisi valita niin, että se ä aina kunnioittaa oppilasta. Ja että se on tehokas.