Neljä täyttä salia Peppi-esityksissä

Nelosmiehityksen Annika, Tommi, Tossavainen, Peppi ja Pikku-Ukko.

SIINÄ se sitten oli, Peppi. Taas kerran. Tarkasti ottaen kai kolmannen kerran. Ensimmäisen version teimme Aurorassa vuonna 1991. Ja se olikin kova juttu. Musiikista vastasi silloin Maarit Tyrjy. Kiersimme esityksellä keväällä -92 espoolaiskouluissa, erityisesti kouluissa, jossa oli kehitysvammaisia lapsia. Halusimme valaa heihin uskoa: Peppikin  selviää, niin tekin.

 Opettaja Anna-Liisa Korhosen johdolla teimme kiertueesta, jossa hyväosaiset lapset auttavat heikompiosaisia,  jutun Iltalehden koululaisjournalistikisaan. Juttu voitti koko kisan. Pääsimme kaupan päälle Kouluhallituksen mandaatilla  esittelemään hanketta New Yorkiin YK:n päämajaan.  Oi niitä aikoja!

TOINEN versio tehtiin vuonna 2004. Ja tämä oli siis kolmas.  Tämän vuoden kaikki neljä esitystä olivat"loppuun myytyjä". Yleisö oli tosi upeasti mukana! Kaunis kiitos.

SUOMI on maailmassa ainoita maita, joissa on (toistaiseksi) turjuttu testihysteria. Meillä pyritään edelleen antamaan jokaiselle lapselle mahdollisuus kasvaa omista lähtökohdistaan täyteen mittaansa. Emme kasvata vain aivoja, vaan myös käsiä ja sydäntä: lasta kokonaisvaltaisesti. Tässä työssä oman harrastuksen löytäminen on iso juttu, ja siinä taas kerhotyöllä on iso rooli. Jos Aurora jossain on oikein hyvä, niin kerhotoiminnan laajuudessa. Meillä on upeat opettajat, jotka jaksavat päätyönsä ohella vetää mitä erilaisimpia harrastusryhmiä.

III-MIEHITYKSEN esityksen aluksi Pääkaupunkisseudun Opettajien Alueyhdistys palkitsi opettajamme Jukka Jokirannan OAJ:n pronssisella Kulttuurin hyväksi-  ansiomitallilla. Mitallin luovutti  Jukalle EKOY:n puheenjohtaja Heli Haaro. Paljon onnea!

HAIKEAA. Pitkä, upea harjoitusprosessi on nyt takana. Maanantaina vedän vielä alkuopetusluokille teatterileikit Pepin oikeissa kulissessa. Sitten on aika jättää hyvästit tälle kauniille tarinalle erilaisuudesta, ystävyydestä ja selviämisestä. Tämä oli viimeinen minun Peppini.