Finnish Lessons- Mitä Suomesta voi oppia? Vai voiko?

Sahlberg, P. (2011). Finnish Lessons. What can the
world learn from educational change in Finland?
New York: Teachers College Columbia University.

CIMON johtaja Pasi Sahlberg on vasta julkaissut kirjan, joka näyttää aiheuttaneen melkoisen mediamylläkän Suomessa ja tiettävästi myös muualla. Teoksessa asemoidaan  pienen Suomen koulutusjärjestelmän menestystarina vaihtoehdoksi lähes kaikkialla muualla valitulle testeille, kontrollille ja kilpailulle perustuvalle markkinaideologialle.

Suomalaista ihmetarinaa, joka perustuu ennen muuta luottamukselle, eri tasoilla toteutuvalle autonomialle, yhteiselle  vastuulle  oppimisesta ja laajemminkin heikompiosaisista sekä mm. maailmalla  poikkeukselliselle opettajaprofession arvostukselle,  ei ole helppo myydä. Suomi on kuulema liian pieni ja homogeeninen maa, jotta meiltä voisi mitään oppia. Eikä Pisalla ole silloin uskottavuutta.

Sahlberg ei tuputa Suomen mallia; uudistuksia ei voi  siirtää kuin paketteja  kulttuurista toiseen. Suomen vaihtoehtoa esittämällä hän  haastaa maansa koulujärjestelmää kehittämistä haluavat tahot ajattelemaan omilla aivoillaan ja omilla arvoillaan. On muitakin vaihtoehtoja kuin Yhdysvalloista levinnyt testi- ja kontrollivetoinen malli, joka perustuu opettajien ja koulujen väliseen kilpailuun ja  tulos-tai ulos-ajatteluun. Ja joka on mm sellaisten kriitikoiden kuin Diane Ravitch  mukaan kamala virhe.

Finnish Lessons on  napakka, 167-sivuinen pokkari. Kansainväliseen tyyliin teokseen kuuluu kirjaa suosittelevat alkuluvut. Suosittelijoista nimekkäin on  Andy Hargeaves. Tekstiä keventävät puolenkymmentä sivun mittaista "boxia", joita ovat kirjoittaneet Kouluhallituksen entinen pääjohtaja Erkki Aho, opettajaksi opiskeleva Veera Salonen, Helsingin yliopiston vararehtori Hannele Niemi, sivistystoimenjohtaja Peter Johnson  ja rehtori Martti Hellström. Kirjan lopussa on huolellisesti laadittu asia- ja henkilöhakemisto. Itse teksti  on jäsenetty fiksusti viiteen päälukuun, "lessoniin" ja niihin johdattavaan johdantoon. Kunkin osan päämessage  tiivistyy jo  otsikkoon. Se on taitoa se.

"Me pystymme (oppimaan toinen toisiltamme)" 


Johdantoluvussa Sahlberg vakuuttaa lukijat siitä, että koulutusjärjestelmiä kehitettäessä voidaan oppia toisilta, myös  siitä tavasta, jolla Suomi on omaa järjestelmäänsä kehittänyt: ottamalla arvokkaita ideoita muualta mutta sulauttamalla ne omaan kulttuuriinsa. Hän myös osoittaa, ettei Suomi ole niin erilainen, etteikö malliamme voisi tutkailla.

Suomesta kannattaa ottaa oppia, sillä suomalaisen koulujärjestelmän laatu alkoi kehittyä huimasti juuri samoihin aikoihin, kun maamme ajautui ennätyssyvään lamaan 1990-luvun alussa. Sitä ennen pärjäsimme kansainvälisissä mittauksissa hyvin keskinkertaisesti. Moni maa on nyt vastaavassa taloudellisessa ahdingossa. Suomen vastaus oli lisätä vapautta ja luovuutta  ei kontollia ja keskitettyä ohjeistusta. Oppilaita tuettiin oppilashuollolla. Tänäänkin lähes puolet oppilaista saa ainakin osa-aikaisesti erityisopetusta.

Koulut ovat kaikkialla maailmassa isojen haasteiden edessä. Kuinka opettaa 21. vuosisadalla tarvittavia taitoja? Kuinka järjestää koulutus kaikille sosiaaliryhmille? Koulun on kehityttävä. Teoksen viesti on: kehittäkää opettajakuntaa, vähentäkää oppilaiden testaaminen minimiin, korvatkaa tulosvastuun idea vastuullisuudella ja luottamuksella, palkkatlaa  johtotehtäviin kasvatuksen ammattilaisia. Uskokaa kasvatuksen ja koulutuksen mahdollisuuksiin.

"(1) Suomalainen unelma: tasa-arvoisista koulutusmahdollisuuksista"

Ensimmäisessä varsinaisessa luvussa lukijalle selviää, kuinka johdonmukaisesti ja pitkäjänteisesti suomalaista koulutusjärjestelmää, ideaa kaikille yhteisestä koulusta  osan tasa-arvoista yhteiskuntaa on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Peruskoulun synnyllä on tässä iso merkitys. Koulua on meillä kehitetty hyvin omintakeisella tavalla, 90-luvulta alkaen yhä enemmän verkostoissa ei ylhäältä alas käskien.


"(2) "Suomalainen paradoksi: vähemmän on enemmän"


Toisessa luvussa Sahlberg osoittaa, ettei Suomi aina ole ollut mallimaa.  Nyt on. Suomalaiset oppivat hyvin ja silti koulutus toteutetaan kohtuullisin kustannuksin. Tilastoja tutkittuaan hän  esittää kolme suomalaisen mallin paradoksia: (1) Opeta vähemmän, opi enemmän (suomalaisilla on huomattavasti vähemmän oppitunteja kuin muilla), (2)  Testaa vähemmän, opi enemmän ja (3) Tasa-arvo kasvaa, kun erilaisuus kasvaa.

"(3) Suomalaisten etu: opettajat"


Suomessa opettajan  ammatti on huippusuosittu. Vain onnekkaimmat pääsevät koulutukseen. Suomessa satsataan opettajien osaamiseen, kapasiteettiin. Opettajat saavat huippukoulutuksen. He oppivat suhtautumaan työhönsä  tutkijan ja ammattilaisen mielellä. Heille maksetaan ok palkkaa. Heitä kohdellaan työssä professionalisteina, jotka voivat vaikuttaa omaan työhönsä mm. opetussuunnitelmaan. He kouluttautuvat työnsä ohella. He tekevät tiimityötä. Heitä johtavat opettajataustaiset rehtorit.  Suomessa on hyvät opettajat ja hyvät koulut.

"(4) Suomen tie : Kilpailukykyinen hyvinvointivaltio"


Suomi on koulutus- ja hyvinvointivaltio.  Olemme  menestystarina myös muilla mittareilla kuin Pisan.
Meillä on peruskoulun lisäksi myös toinen ikoni: Nokia. Olemme myös taloudellinen menestystarina. Aina talouselämämme ei ole seisonut peruskoulun takana, Sahlberg muistuttaa.


"(5) Onko tulevaisuus suomalainen?"

Kirjan viimeisessä luvussa Sahlberg vetää asioita yhteen. Suomalainen koulutujärjestelmä on tullut erinomaiseksi erilaisuudellaan. Yhtä syytä menestykseen ei ole. Laatu syntyy systeemisesti koko suomalaisesta kulttuurista, johon kuuluvat mm. koulutuksen arvostaminen ja  kirjastot. Koulutuksen arvostus näkyy panostuksena  jopa kouluarkkitehtuuriin. Sahlberg tiivistää mahdollisia selityksiä:

• Peruskoulu tarjoaa kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet
• Opettajan ammatti on kiehtova, ja se kiinnostaa nuoria
• Suomessa suhtaudutaan viisaasti tulosvastuuseen koulutuksessa
• Ihmiset luottavat kouluun
• Suomalaista koulujärjestelmää johdetaan  kestävästi ja poliittisesti pitkäjänteisesti.

SUOMESTA voidaan Sahlbergin mukaan ottaa koppia monessa rakenteellisessa  asiassa. Näitä ovat: kaikille yhteinen koulu, tutkimuspohjainen opettajankoulutus, ammatillinen tuki, viisas tulosvastuupolitiikka, suhteellisen pieni koulujen koko, koulun tason hyvä pedagoginen johtaminen. Suomesta kannattaa ihailla myös lukutaidon ja koulutuksen arvostamista, korkea työmoraalia, luottamusta julkisiin kouluihin, ja valtiojohtoista hyvinvointijärjestelmää ja eri toimialojen laajaa yhteistyötä.

LOPUKSI Sahlberg varoittaa suomalaisia itsetyytyväisyydestä. Erinomaisenkin on aihetta katsoa eteenpäin.  Erityisesti tiukentuvan globalisaation ja taloustilanteen vuoksi. Suomea uhkaa lisäksi taloudellinen eriarvoistuminen. Tarvitsemme uutta Isoa Unelmaa. Sahlbergin mukaan se voisi kuulua: Luodaan oppivien yhteisö, jossa kaikki nuoret voivat löytää oman talenttinsa. Talenttius voi olla akateeminen, taiteellinen...  ja keinoina olisivat: (1) Jokaisen tulisi laatia oma oppimisen tiekarttansa. Perusasiat on opittava, mutta keinovalikkoa  tulee laajentaa myös informaaliin suuntaan. Opetussuunnitelmassa tulisi olla joustoa yksilöllisyydelle, jokaisella voisi olla oma oppimissuunnitelma. (2) Vähemmän luokkaopetusta, väljyyttä ajan sitomiseen pakollisiin aineisiin, (3) Kehitetään yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaitoja. (4) Sitoutuminen ja luovuus ovat  menestyksen edellytyksiä.

PASI SAHLBERG on kirjoittanut upean ja tärkeän teoksen. Teos ei ole mielipidekirje; sen väitteet perustuvat laajaan tutkimustyöhön. Juuri kenelläkään muulla ei ehkä olisi ollut tähän teokseen riittävää uskottavuutta.  Sekä kansallisen että kansainvälisen työhistoriansa johdosta Sahlberg  on poikkeusilmiö; hän pystyy katsomaan suomalaista koulua sekä sisältä- että ulkoapäin.

PS. Minusta Finnish Lessons kannattaisi ehdottomasti kääntää kaikille maailman kielille - jopa suomeksi.