Viikko päättyi Päämäärään

KUVA: Päämäärä-näytelmän juliste. Lainassa teatteri Kultsan sivuilta.

EDELLINEN viikko jatkui edunvalvontaharrastuksen parissa aina sunnuntaille. Sitä huomaa, kuinka tämänikäisen turnauskestävys ei ole samanlainen kuin nuorempana. Edellinen viikko painoi jaloissa, eikä nyt päätynytkään ollut kevyimpiä. Oli perustyötä ja sen päälle kannelkonserttia, hölmöläisesitystä, kiusaustapausten selvittelyä ja seurantaa, neuvotteluja uusien sope-oppilaitten sijoitteluista, ja vielä sivuhommiakin. Tämä lokakuun vaihe, juuri ennen syyslomaa, on tutkimustenkin mukaan opettajia väsyttävintä aikaa. Ja se taas vaatii esimieheltä kaiken edellisen päälle ripeitä askelia pienten tulipalojen sammuttamiseksi.

ELI TULEEPA syysloma oikeaan aikaan. Meillä Aurorassa loma on melkein koko viikon mittainen. Hyvää tekee. Vaikkei tällä kertaa voikaan itse oikeasti lomailla, niin uusien ongelmien kasaantumiseen tulee ainakin breikki :-)

VIRKISTÄVÄÄ oli ehtiä perjantai-iltana katsomaan broidin (Jorma Hellström) ohjaaman ja dramatisoiman "Päämäärän" ensi-iltaa Kultsalle Kulosaareen. Kyseessä oli Väinö Linnan esikoisteoksen kantaesitys. Varsin vähäiselle huomiolle jääneen romaanin julkaisemisesta on kulunut 60 vuotta. Tottakai tällainen esitys on kulttuuriteko, ja sen on ymmärtänyt Linnan perikuntakin antamalla esitykselle esitysluvan.

PÄÄMÄÄRÄ kertoo Valte Mäkisestä, köyhästä muonamiesperheen pojasta, jolla on uskomaton hinku löytää elämälleen kohottava päämäärä, julkaista se kirjana ja saada mainetta ja kunniaa. Valte on erilainen nuori, hän lukee maailmankirjallisuuden klassikot ja vaikeimmat filosofiat, etsii ja tuskailee. Hänellä on ahdistava kuilu kutsumuksensa ja elämän todellisuuden välillä. Elämä on kärsimystä ja elämän päämääräksi löytyy lopulta kärsimyksen kestäminen. Kuinka erilainen onkaan elämänkäsityksemme tänään?

Linnan myöhemmin nerokkaiksi kypsyneet ideat ja henkllöhahmot ovat Päämäärässä aihioina. Sodanjälkeisen maailman luokkajako, angsti ja synkkyys hämmentävät. Vieläkö joku haluaa noin maanisesti kirjailijaksi- kuuluisaksi kylläkin? Tekstiä seuraa hieman samalla lailla kuin kuuntelee Beatlesien studionauhoituksissaan hylkäämiä biisejä. Ihaillen, mutta museaalisesti. Se auttaa ymmärtämään mennyttä- mutta entä tätä päivää?

TEATTERIESITYKSENÄ sovitus on jälleen kerran oivaltava. Lavastus on minimalistinen, ja niin on kahtia jaetun pääroolin esitystyylikin. Se sopii pieneen tilaan. Muu ensemble säestää sooloja tukevasti, paikoin vallan riemastuttavasti. Onhan lavalla vuosikymmeniä teatteria tehneitä taitajia- ja raikkaita uusia kasvoja. Musiikki rytmittää esitystä, mutta ei päästä katsojaa helpolla. Melodiat on kuin riisuttu kaikesta viihdyttävästä.

PÄÄMÄÄRÄ on haastava teos. Se on sydämellä tehty kunnianosoitus Väinö Linnan elämäntyölle. Onneksi olkoon, Kultsa.