Koti & Koulu ry:n joulukuusikampanja

AURORAN Koti ja koulu ry myy jo perinteiseen tapaan kotimaisia hyvälaatuisia joulukuusia.

Kuuset tulee tilata ennakkoon , viimeistään 30.11 sähköpostilla: annaleenakuhanen (at) hotmail.com

Kuusen hinta on 40 € ja jokaisesta kuusesta Koti ja koulu ry saa 10 eur. Kuuset maksetaan ja noudetaan koulun pihalta tiistaina 21.12 klo 18-20.

PS.  1.12. järjestää 5b-luokka kaikille Auroran koulun oppilaille diskon jumppasaliin. Tarkempia tietoja myöhemmin.

Nuori Suomi: Vipinää välkälle- videot u-tubessa

Välkkävipinää tulossa marraskuussa!

Nuoren Suomen Vipinää välkälle! -kampanja vauhdittaa  välitunteja ympäri Suomen koulupihojen 8.-12.11.2010.   Kampanjaviikolla julkaistaan viisi koululaisten tekemää videota. Mukana on myös Auroran koululla tehty Liikuntarock.

Alakouluikäiset lapset viettävät välitunnilla 3-5 tuntia viikossa. Se on mahtava mahdollisuus jokapäiväiseen liikkumiseen.  


Viiden alakoulun tekemät videot löytyvät osoitteesta: http://www.youtube.com/user/NuoriSuomiRy 

Oppilasparlamentti: Pizza on lempiruoka nro: 1

AURORAN oppilasparlamentti kokoontui tänään klo 9.45-10.00. Kukin luokka oli valinnut edustajikseen yhden pojan ja yhden tytön.

Asioita oli listalla kaksi. (1) Parlamentaarikot saivat tehtäväksi koota luokistaan ehdotuksia vielä tänä syksynä tehtäviksi hankinnoiksi. Nyt kun rahaa on.  Ehdotusten pitäisi olla valmiina ensi viikolla.

(2) Ruokapalveluisäntämme Kai lupasi yrittää järjestää kerran kuussa lempiruokapäivän, jolloin syötäisiin parlamentin päättämiä ruokalajeja. Kaikki saivat tehdä ehdotuksia ja sitten äänestettiin.

Tällainen on lasten lempiruokalistan kärki:

1. pizzaa (28 ääntä)
2. tortilla (26 ääntä)
3. lihapullat (23 ääntä)
4. makaronilaatikko (21 ääntä)
5. lehtipihvi  ja jauhelihaspaghetti (18 ääntä)
7. pinaatiletut (17 ääntä)
8. tacot (16 ääntä)
9. makkararuoka (13 ääntä)
10. hernekeitto (10 ääntä).

PÄIVÄ meni nopeasti. Sairaana oli melkoisesti porukkaa.  Ja koulutuksessa.

Turvasuunnitelma 2010

Poliisi kävi konsultoimassa meitä turvallisuusasioissa.  Eilisilta menikin sujuvasti  tehdessä tiimien päivättämän riskianalyysin pohjalta tätä lukuvuotta koskeva turvasuunnitelma- mutta nyt se on tehty ja lähetetty esimiehille.

Suunnitelma esitellään seuraavaksi henkilökunnalle, niin että jokainen tietää, miten juuri hänen tulee kehittää koulumme turvallisuutta tämän lukuvuoden aikana.

Tehostetun tuen mallin jyräys jatkuu

Jatkoimme tänään työtä kahden pilottiluokan kanssa, joissa kokeilemme luokan tason tehostetun tuen mallia. Nyt homma toimi paremmin isommilla oppilailla. Ulla piti luokalle Lion Quest-harjoituksia, joilla rakennetaan luokkaan ryhmähenkeä ja iloa.

Joillain pienemmän luokan oppilaista oli tänään vähän känkkäränkkää. Mutta homma jatkuu.  Itse sain pitää kolme mukavaa tuntia 5a-luokassa.

Maanantaita, rakas päiväkirja

Tämä netistä löytynyt kuva kertoo,
kuinka ennen vanhaan kasvatettiin
tottelemattomia lapsia.  Suomalais-
kouluissa ruumiillinen  kuritus on
kielletty vuonna 1915, ja kodeissa
vuonna  1984.

VIIKKO on taas avattu.  Käynnistimme jo toisessa luokassa ns. luokantason tehostetun tuen ohjelman. Tämä vaatikin jo enemmän vääntöä. Sellaisten ryhmien muodostaminen, joissa on sekä poikia että tyttöjä, olikin tälle luokalle yllättävän haastava  juttu.

Valitsimme luokalle tehdyn sosiometrisen mittauksen pohjalta ryhmänjohtajat ja oppilaat jaettiin kuuteen ryhmään.  Näytti siltä, että jo ensimmäisenä päivänä neljä ryhmistä selvisi  yhdessä tehtäväksi annetusta työstä mainiosti. Osa ryhmistä tarvitsee vielä paljon ryhmäyttämistä. Aika meni riitelyyn. Jouduimme myös käyttämään ensimmäisen kerran sijoitusluokkaratkaisua (ts. toistuvasti sääntöjä rikkova oppilas erotetaan lopputunniksi ja siestaksi omasta luokastaan ja hän menee opiskelemaan toiseen luokkaan). Tässä luokassa pyritään käynnistämään mahdollisimman pian myös eräiden oppilaiden henkilökohtainen ohjaus.

Ensimmäinen tehostettua tukea saanut luokka pärjää puolestaan aika hyvin. Mutta työ jatkuu.

TÄNÄÄN oli sitten SE päivä, jolloin koulut saivat nähdä syksyn todellisen budjettitilanteen. Tähän asti olemme eläneet epävarmuudessa, koska toimivat suunnittelujärjestelmät puuttuvat yhä. Koulumme koko vuoden budjetti on hieman alle 1,4 miljoonaa euroa. Lokakuun loppuun mennessä palkkarahoista oli käytetty 80,3 %. Tasaisen kulutuksen mukaan %-luku olisi saanut olla 84. Olemme siis 3,7% voitolla.

Kun laskimme, paljonko loppuvuoden palkkamenoihin tarvitaan, näytti tilanne sellaiselta, että meille jää käytettäväksi 74 000 euroa ylimääräistä (jos pysymme yhtä terveinä kun tähän asti jne.). Se, että rahoja on, ei ollut yllätys, mutta summa on käsittämätön. Sillä pystyisi palkkaamaan kahdeksi kuukaudeksi  15 lisäopettajaa!!!  Tai lisäämään kerhotoiminnan lähes 10-kertaiseksi. Valitettavasti kunnallislaki estää rahojen siirron vuodenvaihteen yli. Ne on käytettävä (tai annettava kunnalle).

Eräässä toisessa alakoulussa QlickView-ohjelma näyttää 200 000 € "voittoa". Koulusihteerimme on huomenna talouskoulutuksessa, ja varmistamme, että summa on laskettu oikein. Vasta sitten rupeamme käyttämään rahaa.

Näin suuri summa ylimääräistä rahaa on käytettävä hyvin vastuullisesti. Henkilökunta saa nyt laatia ehdotuksia fiksuiksi kohteiksi.

Vaihdetaan syysilme päälle

Kesä oli ihana. Nyt on syksy. Näkyköön blogin ulkoasussakin.

Kuusi viikkoa ja rippeet jouluun

KUUSI viikkoa ja riippeet jouluun. Aika rientää. Millainen viikko on alkamassa?  Tällä viikolla Nuori Suomi julkaisee  liikuntavideot u-tubessa. Joka päivä yhden.

• Maanantaina 8.11: Välkkäri-toiminta: Loimaan kaupungin keskuskoulu 
• Tiistai 9.11: Välituntivälineet: Turun Teräsrautelan koulu, Suikkilan yksikkö
• Keskiviikko 10.11: Pitkä välitunti: Espoon Auroran koulu  
• Torstai 11.11: Liikuntaan innostava piha: Lohjan Muijalan koulu
• Perjantai 12.11: Liikunnalliset sisävälitunnit: Heinolan Jyrängön koulu

Viikko  täynnä tärkeitä toimia

Aloitamme viikon nro 45 tuttuun tapaan  YT-istunnolla.  HOJKS työtä ohjeistetaan jne.  Maanantaina muodostamme jo toisessa luokassa oppilaille ryhmät osana luokan tason tehostettua tukea. Pilottiluokan ensimmäinen viikko sujui siksi hyvin, että levitämme mallia.  Maanantaina koulujen pitäisi saada tiedot budjettitilanteesta. Riittävätkö myönnetyt rahat?

Tiistaina kokoontuu oppilasparlamentti ensimmäisen kerran.  Kello 13-14 tapaamme koulupoliisin, joka tekee kanssamme ns. turvakävelyn. Sen jälkeen kokoontuu  oppilashuoltoryhmä; meillä on mm. yhteinen kysely vastattavanamme.

Keskiviikkona on Wanhan Sataman kelpo-messut, jossa meillä on oma osasto. Siihen mennessä on vielä hiottava materiaaleja.

Torstaina olen itse virkavapaalla OAJ:n Ysin ryhmän kokouksessa, ja perjantaina Keski-ja Pohjois-Espoon rexien seminaarissa. Poissaollessani apulaisrexi ja vararexit pitävät hyvää huolta talosta.

Uinnit jatkuvat vielä muutaman viikon. Tällä viikolla maanantaina ja perjantaina. Koko viikon ajan pyörivät tietysti kerhot ja Saiturin joulun harjoitukset.

Touhua siis riittää, mutta leppoisammin kuin viime viikolla.

Oppimiskeskus Auroran PUNK-konsertista alle 3 minuutin clipsi osoitteessa: 
http://oppimiskeskusaurora.blogspot.com/2010/11/punk-konsertista-pieni-leffa.html

Suomen vanhin kansakoulunopettajisto

Halila. A. (1949. Suomen vanhin kansakoulun-
opettajisto. Yhteiskuntahistoriallinen tutkielma.
Helsinki: Suomen Kansakoulunopettajain Liitto.

HALILAN tutkielman kohderyhmänä  on vanhin kansakoulunopettajistomme, joka opiskeli ja valmistui  vuosina 1863 - 1902 joko Jyväskylän seminaarissa tai Sortavalan seminaarissa. Aineistosta puuttuu se pieni osa kansakoulunopettajia, joka ei ollut suorittanut kk-opettajan tutkintoa, mutta oli valittu kansa-koulunopettajan virkaan.  Johtokunta saattoi nimittäin valita virkaan myös ilman seminaarin antamaa todistusta aina asetuksen muutokseen vuonna 1880 saakka (kaupungeissa vuoteen 1890), jolloin  seminaarinkäynti  tuli kelpoisuusvaatimukseksi vakinaiseen virkaan. Halila on käyttänyt lähteenä myös kahta  oppilasmatrikkelia, jotka  julkastiin vuosina 1937 ja 1940. Yhteensä henkilökortteja laadittiin  2517.

Miksi kansakoulu syntyy 1860-luvulla?

Tuohon ajanjaksoon osuu monta tekijää, jotka saivat yhteiskunnallisen kehityksen liikkeelle pysähtyneisyyden tilasta. Niihin kuuluivat herännäisyys ja kansallinen herätys. Väestö oli voimakkaasti lisääntynyt  yli miespolven mittaisen rauhan aikana. Maalla oli liikaväkeä, jolla ei ollut töitä. Tuo liikaväestö lähti liikkeelle, tehtaisiin ja ulkomaille. Tehtaissa tarvittiin lukutaitoa. Myös maalla tapahtui muutoksia. Maaseutukin liittyi rahatalouteen, kun metsää ruvettiin myymään. Omavaraistalous muutti vähitellen rahataloudeksi.

Kansakoulun syntyy liittyy siihen suurten yhteiskunnallisten uudistusten sarjaan, joka käynnistyi  Aleksanteri II:n vapaamielisenä hallituskautena. Se kytkeytyy myös kansan parhaimmiston kulttuuritahtoon. Oli siis tarve saada lisää koulutusta.  Halilan mukaan opinkäynti oli meillä  tasa-arvoista aikaisemminkin; maamme oppilaitokset olivat vanhastaan (periaatteessa) avoinna kaikensäätysille lapsille, ja oppilasaines oli ollut verraten kansanvaltaista. Mutta edellytyksenä opintiellä oli ruotsinkielen taito. Ja yliopisto-opintojen osalta vaadittiin varallisuutta.  Maaseudulla ei ollut rahaa, siellä elettiin omavaraistaloudessa. Oppikouluja oli vain kaupungeissa. Muotoutuva kansakoulu poikkesi selvästi aikaisemmista järjestelmistä. Sille oli haettu malleja Euroopasta. Pestalozzin herätystyö kantoi hedelmää.

Suomalainen  kansakoulunopettajaseminaari

Jotta kansakoululaitos voisi syntyä, tarvittiin ensin koulutus sen opettajille. J.V.Snellman piti kansakoulunopettajaseminaarin puutetta kanskoululaitoksen pahimpana puutteena. Opettajakasvatus oli hänen mielestään kansakoululle vielä tärkeämpää kuin oppikoululle. Hänestä talonpoika oli  sopivin opettaja Suomen kansalle. Saksassa oli pitkään ollut  erityisiä opettajaseminaareja, Francken toimeenpiteiden ansiosta ensimmäinen jo v. 1735.

Uno Cygnaeus korosti  seminaariopetuksessa sivistystä, joka olisi vanhan koulumestarin haudankaivaja. Hän asettii seminaarille esityisen korkeat vaatimukset: mahdollisimman täydellinen oma yhteiskunta, päättävä oppilaitos, internaatti. Opiskelun pohjana tuli olla  tosikristillinen elämänkatsomus. Opetuksen seminaarissa  tuli olla kasvattavaa ja uutteruuden hengen leimaamaa, ei päähänpänttäämistä, vaan toimintaa, sopusuhtaisesti sielua ja ruumista kehittävää.

Suomalainen seminaarissa opetusta annettiin 15 oppiaineessa 8 tuntia päivässä (Cygnaues ehdotti 12). Opiskelussa  opetusharjoittelulla mallikoulussa oli keskeinen osa. Seminaareilla oli suuri  merkitys: ne avasivat portin päästä osalliseksi opillisesta sivistyksestä. Halilan sanoin: kansan nuorille avautui uusi entistä väljempi portti korkeampaa opin saantiin.  Seminaarin opettajakunta sai melko perusteellisen valmennuksen ulkomailla.

Kun seminaareihin pyrki myös kouluja käyneitä, oli tarkoituksenmukaista ottaa se huomioon opetuksessa. Niinpä v. 1890 päätettiin, että jos  seminaarilainen on käynyt täydellisen lyseon tai kaksi luokka jatko-opistoa, hän sai helpotusta joissain aineissa ja harjoittelua lyhennettiin. Hospitantit
kuuntelivat seminaariopetusta jonkin verran, suorittivat joissain aineissa tutkinoja,  antoivat näytetunteja. ja sitten saivat kansakoulunopettajan pätevyyden. Vuonna 1898 annettiin tarkemmat erityiset hospitanttimääräykset. Ylioppilashospitantteja valmistui tällä ajanjaksolla 72.
Opettajaihanne

Ensimmäisen opettajapolven ihanteena oli sivistynyt maamies, kristillissiveellinen, isänmaallinen kansankasvattajaihanne (Cygnaeus). Tavoitteena seminaarissa oli  luja uhrautuva luonne. Jokaisessa opettajassa tuli hehkua pyhä rakkauden henki, sillä vasta siveellisesti ylevä, johdonmukaisesti toimiva ja kristillisen rakkauden elähdyttämä kasvattaja saisi pysyviä tuloksia. Cygnaueksen mukaan rakkauden kansaan ja isänmaahan tuli yhtyä palavaan kansanvalistajan kutsumukseen. Opettajan tuli olla huutavan ääni korvessa, yksinäisellä työpaikalla luja, kutsumustietoinen hengen soturi.  Hänessä tuli olla kutsumustietoisen lähetyssaarnaajan henki,  soihdunkantaja henki  ja uudisraivaajan henki. Hänen tuli olla  uuttera opettaja, samalla uuttera pitäjän ja kylän mies. (Mielenkiintoisesti Cygnaeus puhuu miehistä, vaikka hänestä nainen oli paljon parempi opettajaksi).

Ensimmäiset opettajat

Ensimmäisenä vuonna seminaariin pyrki 34 miestä ja 10 naista. 1 mies ja 2 naista hylättiin. Myöhemmin pyrkijöitä oli 2-4 kertaa enemmän kuin mitä voitiin ottaa. Pääosa pyrkijöistä oli maaseudulta (73,3%). Pääosa naisista oli säätyläisiä;  miehet olivat  maalaisaineista, kansan syvistä riveistä. Pohjakoulutus vaihtelu paljon. Vuonna 1886 kansakoulukurssi asetettiin pääsyvaatimukseksi seminaariin. Mies- ja naisoppilaiden sivistyksessä oli suuri ero. Sivistyneiden neitosten käheisyys saattoi kohottaa huomattavasti miesoppilaiden henkistä tasoa.

Seminaareissa opiskelevien määrä kasvoi. Vuonna 1864 heitä oli 40, vuonna 1885 207 ja vuonna 1902 297. Tästä ensimmäisestä opettajajoukosta oltiin ylpeitä. Halilakin hehkuttaa: "Kansakunta kirvoitti omasta piiristään sille ensimmäiset intomieliset ja rohkeat työntekijät...Kansanvalistajain ensimmäinen yhtenäisesti koulutettu ja kasvatettu iskujoukko."Heillä itselläänkin oli useasti se luja vakaumus, että he edistivat uutta, parempaa aikaa, jonka tieltä vanhan tuli väistyä.  Heitä kuvaa harras työ, uutteruus, kutsumustietoisuus, uhrautuva kansallinen harrastus, palava halu saattaa suomalainen rahvas sivistyksen yhteyteen. Poliittisesti he olivat maltillisia, lojaaleja, hyvin uskonnollisia ja poikkeuksetta isänmaallisia, Halila kirjoittaa.

Töihin maalle ja kaupunkeihin

Suomi oli tuolloin maalaisvaltio. Kaupungeissa asui esim. v. 1880 8,4 % väestöstä. Maalla opettavien määrä kehittyi seuraavasti.  Vuonna 1865 opettajia oli yhteensä 21 (20 miestä ja  1 nainen).  Lukuvuonna 1889-90  yhteensä 852 (504 miestä ja 379 naista). Lukuvuonna 1901-1902 yhteensä 2346 (1185 miestä ja  1161 naista).  Naisten määrä siis tavoittaa miesten. Kaupungeissa naisten osuus oli heti suurempi kuin miesten.  Lukuvuonna 1871-72  opettajia oli yhteensä 51 (13 miestä ja  38 naista).  Lukuvuonna 1891-92  kaupungeissa opettu 613 opettaja (172 miestä ja   441 naista). Ja lukuvuonna 1901-1902  opettajia oli 892 (241 miestä ja  651 naista). Naisopettajien suureen määrään lienee syynä se, että kaupunkikansakouluissa oli myös alakoululuokat.

Kansakoulunopettajat halusivat töihin lähelle omaa omaa kotiseutua. Cygnaueksen mielestä kansakoulunopettajan tuli pysyä hänelle osoitetulla paikallaan. Tavallisesti opettajat sijoittuivat pysyvästi toiseen virkapaikkaansa. Naisista naimattomia  oli 60 %.

Työnkuva

Kansakoulunopettajisto luotiin kansan henkisen ja osittain aineellisenkin kulttuurin kohottajiksi. Kansakoulunopettajan työnkuva oli varsin laaja. Hänen piti antautua kokonaisesti työhönsä paikka-kuntansa kansansivistäjänä  ja kaiken hyvän kehittäjänä.

Opettajiston palkan niukkuuden vuoksi  monen oli hankittava sivutoimia ja muita ansiota. Yksi armahti kyläkuntansa hammaskipuisia vetämällä hampaita.  Moni joutui mukaan seurakuntatyöhön. Kansakoulunopettaja saattoi toimia apulaispappeina ja pyhäkoulunopettaina. Eräin paikoin suunniteltiin jopa yhdistettyjä saarnaaja-opettaja virkoja. Moni suoritti saarnalupatutkinnon tai lukkari-urkurin tutkinnon.

Opettajat edistivät  kaikkea hyvää. He ohjasivat kyläläisten  itseopiskelua. He olivat mukana osuus-toiminnassa ja vakuutustoiminnassa, he toimivat kirjastonhoitajina, säästöpankkien kamreereina. Heille osui luottamustehtäviä ja he tekivät aattellista työtä. Joukossa oli myös lahjakkita runoilijanalkuja, oppikirjailijoita ja sanomaehtien maaseutukirjeenvaihtajia.

Jatko-opinnot

Kansakoulunopettajien jatko-opintokysymys heräsi (uudelleen) 1880-luvulla. Siihen saakka moni oli harrastanut itseopiskelua.  Vuonna 1894 järjestettiin  ensimmäiset suomenkieliset yliopistolliset loma-kurssit, osallistujista suurin osa oli kansakoulunopettajia. Halilan kortistossa olleista opettajista ainakin 294  sai tilaisuuden tehdä ulkomaanmatkan joko opinto- tai virkistystarkoituksessa, pääasiassa 1900-luvun puolella, etenkin 1920- ja 1930-luvuilla.

Pohdintaa

Halilan tutkimus avaa ainakin minulle ensimmäisen ja toisenkin opettajapolven toimenkuvan lähes rajattomuuden. Heille  oli  määrätty erittäin kohottava missio kansanvalistajina, jossa lasten opettaminen oli vain yksi osa työtä. Mallikansalaisia siis sekä lapsille että aikuisille. Tähän tehtävään saatiin upeita naisia- ehkä myös siksi, että juuri muita itsenäisiä ammatteja ei naisille ollut.

Kuusi kansanopettajapolvea

Kansakoulunopettaja 1930-luvulla. Kuva netistä.

Päivitetty 7.11. 2010

KANSANOPETTAJAT voidaan jakaa sukupolviksi monella eri tavalla. Kaavamaisesti 30 vuoden välein, tai hieman joustavammin niin, että nivelkohdat osuvat johonkin merkittävään taitteeseen. Itse jäsennän polvet seuraavasti:


(1) 1863- 1888: Ensimmäinen opettajisto 

Ajanjakso alkaa Jyväskylän seminaarin käynnistymisestä ja päättyy kansaskoulun isän Uno Cygnaeuksen kuolemaan.  Ajallisesti tämä  sukupolvi on  25  vuotta.

Kansakoululaki säädettiin vuonna 1866. Kansakoulu oli vapaaehtoinen sekä oppilaille että kunnille (kaupungeille tosin tuli velvollisuus järjestää kansakoulu jo 1866).  Kaupungeissa (ylempi) kansakoulu oli tarkoitettu 8-14-vuotiaille, ja maaseudulla 10-16-vuotiaille. Alkeiden opetus kuului maaseudulla  kodeille, kaupungeissa 6-10-vuotialle lapsille oli järjestetty alempi kansakoulu.

Uusia oppilaita otettiin kaksi kertaa vuodessa. Kansakouluun pääsyn ehtona oli sopiva ikä, luku- ja laskutaito.  Lukuvuodessa oli 42 kouluviikkoa. Koulupäivä kesti 5-6 tuntia ( klo 9-12 ja 14-17). Lisäksi pidettiin 15 minuutin välitunteja.  Luokissa oli 40-60, hyvin eri-ikäistä oppilasta.

Kansakoulu oli suunniteltu rahvaan, ennen muuta talollisten maalaisten kouluksi. Kaupunkien työläiset eivät laittaneet lapsiaan kouluun. Virkamiehet taas laittoivat lapsensa kaupungeissa olevaan tavallisesti ruotsinkieliseen oppikouluun. Pääosa kansakouluista oli maalla.

Kansakoululaitoksen synnyn taustalla oli sivistyneistö, joka oli syttynyt kansallisaatteelle, kansainvälinen filantropia ja mm. Aleksanteri II:n liberaali hallintojakso. Iso merkitys oli myös sillä, että kansakoululaitokselle oli Euroopassa malleja. Vuonna 1865 säädettiin Kunnallislaki (kunnat; 1873 kaupungit). Asetuksella erotettiin nyt kunnan hallinto seurakunnasta. Se oli rankka isku kirkolle. Lakien mukaan kunnan toimialaan kuului nyt myös kansakoululaitos.

Suomi oli  tuohon aikaan köyhä maatalousvaltio, jonka maatalous elää pysähtyneisyyden tilassa. Suuria ongelmia olivat  köyhäläisyys, tautisuus ja irtolaisuus. Ajanjaksoon osui hurjat nälkävuodet. Liikaväestö valui kaupunkeihin ja ulkomaille.

Ajanjakson loppuun osuu monta merkittävää asiaa: yhteisopetuksen (tytöt ja pojat) salliminen (1881),  seminaarin suorittamisen asettaminen kelpoisuusvaatimukseksi vakinaiseen virkkaan maalla (1880) ja kapungeissa (1890) sekä ensimmäinen opetussuunnitelma (1881 mallikurssit), joka löytyy netistä.

Seminaarit

Tämä polvi oli  ensimmäinen yhtenäisesti koulutettu opettajisto. Kansakoulun opettajia alettiin kouluttaa Jyväskylän seminaarissa 1863. Seminaari kesti neljä vuotta. Seminaarit olivat sisäoppilaitoksia. Kansakouluseminaareissa opetettiin tuleville kansakoulunopettajille kasvatusoppia mutta enemmän kristillis-isänmaallisessa hengessähengessä kuin tieteellisessä hengessä. Jyväskylän seminaari oli yhteisseminaari- jollaisia ei ollut muualla. Mies- ja naisopiskelijoiden keskinäisiä suhteita valvottiin tarkasti.

Suomalainen seminaarissa opetusta annettiin 15 oppiaineessa 8 tuntia päivässä (Cygnaues ehdotti 12). Opiskelussa  opetusharjoittelulla mallikoulussa oli keskeinen osa.

Seminaareilla oli suuri  merkitys: ne avasivat portin päästä osalliseksi opillisesta sivistyksestä. Aimo Halilan sanoin: kansan nuorille avautui uusi entistä väljempi portti korkeampaa opin saantiin.

Opettajaksi opiskelevat valittiin seminaareihin huolellisesti.  Hakijoiden määrä kasvoi vähitelleen.  Hakijoiden edellytettiin olevan siveellisiä, lujaluonteisia kristittyjä, oikeita kutsumusopettajia.

Ihanneopettaja

Cygnaeus halusi koululle omistautuneita opettajia. Niinpä naisopettajien ei olisi soveliasta mennä naimisiin.  Opettajantyötä Cygnaeus piti kutsumuksena (ei minä tahansa ammattina). Se edellytti rakkautta kansaan ja kansan kouluttamiseen. Opettajilla oli pyhä kutsumus. Heidän uskontonsa oli valistus. Tärkeää oli, että seminaarien kautta opillinen tie avautui myös naisille. Alun alkaen kaikki eivät ajatelleet opettajuutta elinikäiseksi uraksi. Mm. J.V. Snellman toivoi miesopettajien siirtyvän talonpojiksi palvelemaan oman kuntansa hallintoa.

Cygnaueksen mukaan rakkauden kansaan ja isänmaahan tuli yhtyä palavaan kansanvalistajan kutsumukseen. Opettajan tuli olla huutavan ääni korvessa, yksinäisellä työpaikalla luja, kutsumustietoinen hengen soturi.  Hänessä tuli olla kutsumistietoisen lähetyssaarnaajan henki,  soihdunkantaja henki  ja uudisraivaajan henki. Hänen tuli olla  uuttera opettaja, samalla uuttera pitäjän ja kylän mies. (Mielenkiintoisesti Cygnaeus puhuu miehistä, vaikka hänestä nainen oli paljon parempi opettajaksi).

Jokaisessa opettajassa tuli hehkua pyhä rakkauden henki, sillä vasta siveellisesti ylevä, johdonmukaisesti toimiva ja kristillisen rakkauden elähdyttämä kasvattaja  saisi pysyviä tuloksia.

Ensimmäiset kansakouluopettajat - sekä miehiä että naisia- valmistuivat vuonna 1867. Heidän työnsä nähtiin valistuksen hengessä valaistuksen levittämisenä suomalaisen agraariyhteiskunnan pimeydessä vaeltaneen väestön pääosalle.

Kuinka ensimmäiset opettajat opettivat

Vallinnutta opetuskäsitystä on kuvattu hapuiluksi ja (Cygnaeuksen) hengeksi. Ensimmäinen suomenkielinen opetusoppi ilmestyi varsin pian 1871 (O.Wallin). Periaatteessa opetuksen piti olla keskustelevaa ja havainnollistavaa. Opetusmenetelmänä oli usein pänttäys ja kuulustelu. Oppilailta meni paljon aikaa kirjojen kopiointiin vihkoon, koska kirjoja ei aluksi ollut.  Luokat olivat suuria. Oppilaat eivät kaikki osanneet lukea, vaikka se oli sisäänpääsyn ehto.  Opettaja opetti montaa osastoa yhtä aikaa. Oppilaita tuli ja meni. Tarvikkeista oli pula. Ensimmäinen opettajapolvi oli omissa kunnissaan kunnan sivistyneistöä.

Ensimmäisen opettajapolven aikana  syntyi myös  koulun hallinto: Kouluylihallitus (1869) ja kansakouluntarkastajajärjestelmä. Uno Cygnaeus oli itse ensimmäinen ylitarkastaja.

Ensimmäinen kansanopettajapolvi pitää siis koulua hieman samaan tapaan kuin nykyään järjestetään aamu- ja iltapäivätoimintaa. Kaikille vapaaehtoisena, varsin väljin säädöksin. Yhteistä on myös, että aluksi kansakoulu ei ollut ilmainen.

TIIVISTYS: Ensimmäinen opettajapolvi oli  kristillisen uskossa eläviä siveellisiä naisia  ja miehiä, jotka opettivat aluksi vapaaehtoisissa kouluissa vapaaehtoisesti sinne tulevia, pienen koulumaksun maksavia  hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä oppilaita suurissa ryhmissä, pitkään poikia ja tyttöjä erikseen, mutta montaa luokka-astetta yhtäaikaa, epäsäännöllisen ajan varsin vaikeissa olosuhteissa puutteellisilla välineillä huonosti palkattuna uskoen ihanteellisesti valituksen kansaa jalostavaan vaikutukseen. Työtä tehtiin yksin joskus itselle vieraissa kaukaisissa kylissä. Työnkuva oli laaja. Heillä itselläänkin oli useasti se luja vakaumus, että he edistivat uutta, parempaa aikaa, jonka tieltä vanhan tuli väistyä.  Heitä kuvaa harras työ, uutteruus, kutsumustietoisuus, uhrautuva kansallinen harrastus, palava halu saattaa suomalainen rahvas sivistyksen yhteyteen. Poliittisesti he olivat maltillisia, lojaaleja, hyvin uskonnollisia ja poikkeuksetta isänmaallisia, Halila kirjoittaa. Opettaiston palkan niukkuuden vuoksi  monen oli hankittava sivutoimia ja muita ansiota. 

(2)  1888- 1917: Autonomisen Suomen vakiintuvan kansakoulun opettajat.

TOINEN opettajapolvi alkaa Cygnaeuksen kuolemasta ja päättyy itsenäisyysjulistukseen.. Opettajapolven kesto on 29 vuotta.

Tämä polvi  aloittaa aivan erilaisesta tilanteesta kuin ensimmäinen. Vapaaehtoiset kansakoulut levisivät nopeasti. Seminaarikoulutus oli vakiintunut. Vakinaiseen virkaan oli vaadittu 1880 alkaen  seminaarin suorittaminen.

Vuonna 1898 valtio tunnusti velvollisuudekseen järjestää jokaiselle lapselle mahdollisuuden vapaaseen lähes maksuttomaan koulunkäyntiin. Kansakouluille määrättiin koulupiirit 1898, ja voidaan puhua kunnallisesta koulupakosta. Isoihin kuntiin syntyy myös kaksiopettajaisia kouluja.

1880-luvulle osui rajut katovuodet. Myös poliittisesti tämä sukupolvi eli hyvin jännitteisen aikakauden. Siihen kuuluu suomenkielisten ja ruotsinkielisten välinen taistelu,  sääty-yhteiskunnan muuttuminen luokkayhteiskunnaksi- kansa jakautui yhä säätyläisiin ja  rahvaaseen.  Säätyläisistä tuli porvareita ja rahvaasta työläisiä.  Suomi alkoi demokratisoitua: Vuonna 1906 maahan  saatiin eduskunta. Kansallisuusaate elivahvana. Kansakoulu levisi  koko Suomeen vastaiskuna venäläistämispyrkimyksille.  Sen asema pohjakouluna oppikouluun hyväksyttiin (muttei ainoana tienä).Opettajat järjestäytyivät viranomaisia uhmaten 1880-luvulla.


Mikael Soinisella on merkittävä asema sekä pedagogiikassa että kouluhallinnossa.  Cygnaeuksen hengen tilalle tuli nyt metodi: Herbartilainen, kyselevä opetus yleistyy. Läksyn kuulustelun rinnalle tuli selkeä tapa valmistaa uusi läksy vaiheittain. J.F. Herbartin idean mukaan nimenomaan opettaja  muovaa oppilaitten ajatukset hyvillä kysymyksillään.  Oppilas imee tiedot aivoihinsa  tarkkaavaisesti kuunnellen ja mielessään kysymyksiä ratkaisten.  Soininen muokkasi herbart-zilleriläistä metodioppia ja esitti vain kolme muodollista astetta: havainnollisuuden, käsitteellisyyden ja harjoituksen asteen. Oppitunti alkoi tehtävän ilmoittamisella ja valmistavalla keskustelulla ja jatkui sitten uuden esityksellä. Kun uusi aines oli esitetty, seurasi syventelyn vuoro, ehkei heti samalla tunnilla mutta sopivan kokonaisuuuden jälkeen. Sitten seurasi abstraktiotason kohottaminen eli käsitteellisyyden taso, jossa konkreetteja arkipäivän ilmiöitä käsitteellistettiin ja muokattii oppilaan ajatusmaailmaa. Lopuksi sitten harjoiteltiin  jopa yliopittiinkin.

Ihanteeksi nousi luokkaopetus ja yksiläksyisyys.  Soiniselle tärkeää oli myös Herbartin ajatus, että lapsen  luonnetta kasvatettiin herättämällä harrastus (mielenkiinto) arvokkaisiin asioihin. Opetus oli siis siveellisen luonteen kasvatusta. Omissa opetusopeissaan Soininen esitteli herbartilaisen tavan jäsentää didaktiikka psykologian ja etiikan pohjalle.

Vuonna 1915 kiellettiin fyysinen kurittaminen kouluissa. Päätös oli merkitävä askel kohti pehmeämpää koulua.

Ensimmäinen maailmansota kosketti Suomea vain välillisesti. Opettajapolven viimeisinä vuosina tunnelma maassa kiristyi. Venäjällä puhkesi vallankumouksia. Tsaari murhattiin.

TIIVISTYS: Toinen opettajapolvi oli  kristillisen uskossa eläviä siveellisiä naisia  ja miehiä, joita elähdytti kansallinen taistelu. Opettajien määrä oli jo suuri. He opettivat aluksi edelleen vapaaehtoisissa kouluissa, mutta vuoden 1898 piirijakosäädös vahvisti kansakoulun asemaa. Uusi metodi toi järjestystä opetukseen. Oppilaat olivat edelleen  pienen koulumaksun maksavia hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä oppilaita suurissa ryhmissä. Poikia ja tyttöjä opetettiin nyt yhdessä, mutta edelleen montaa luokka-astetta (osastoa) yhtäaikaa. Moni keskeytti edelleen kansakoulun.  Olosuhteet olivat usein vaikeat ja välineet puutteelliset. 1880-luvulla opettajien palkkatasoa oli hieman nostettu. Opettajilla oli edelleen vahva  usko  valitustehtäväänsä. Työtä tehtiin edelleen yksin itselle vieraissa kaukaisissa kylissä. Kansakouluopettajien kokouksilla oli tällöin tärkeä sosiaalinen merkitys.

(3) 1917/1918- 1944 Nuoren, itsenäisen Suomen valkoiset opettajat. 

Tämä jakso alkaa itsenäistymistä seuranneella sisällissodalla ja päättyy toiseen maailmansodan päättyessä.  Sukupolven pituus on 27 vuotta.

Sukupolven työhän eniten vaikuttanut uudistus oli oppivelvollisuuslaki, joka  säädettiin v. 1921. Nyt koulu oli  pakollista kaikille  kunnille että oppilaille. (Ei kuitenkaan ihan kaikille). Tarkasti ottaen- jotta oppivelvollisuus ei leikkaisi vanhempien kasvatusoikeutta- Suomeen säädettiin  vain oppivelvollisuus  ei koulupakkoa. Poliittinen keskusta hakusi eheyttää kansakuntaa. Oikeisto taipui kalliiseen oppivelvollisuratkaisuun, koska uskoi saavansa oppivelvollisuuden avulla kansan järjestykseen. Vasemmistoa ei ollut heti eduskunnassa.

Myös maalaiskansakouluihin tuli nyt  alakansakoululuokat. Yläkansakoulut olivat neliluokkaisia.  Niiden jälkeen tarjolla oli jatkoluokkia. Kansakoulu muuttui lmaiseksi oppilaille. Kansakoululaiset saivat myös ilmaiset oppikirja ja koulutarpeensa. Köyhät koululaiset saivat lisäksi vaate- ja ruokatukea.

Uusi haaste oli pakko. Kaksi ensimmäistä opettajapolvea olivat saaneet oppilaikseen vapaaehtoisia. Nyt kouluihin tuotiin oppilaita, jotka eivät sinne halunneet. Eikä heitä saanut kurittaa. Opettajien oli totuttava siihen että fyysinen kuritus oli kielletty v. 1915 - mitä monet jopa erästä opetusministeriä myöten pitivät täysin turhana säädöksenä.

Kansakoulu oli hengeltään vahvasti isänmaallis-kristillinen.

Kansakoulunopettaja koulutettiin useissa eri seminaareissa. Kansakoulunopettajaseminaarien kasvatusopin kirjana käytettiin 1940-luvulle saakka Soinisen herbartilaisia teoksia. Jyväskylässä aletaan kouluttaa kansakoulunopettajia kasvatusopillisessa korkeakoulussa v. 1934. Herbartilaisuuden rinnalla monet opettajat kokeilevat uuden koulun työtapoja. Sota katkaisee pehmeän pedagogiikan etenemisen.

Erilliset alakansakoulunopettajaseminaarit aloittavat nekin toimintansa. Niihin otettiin vain naisia.
Alakansakouluille luotiin  moderni opetussuunnitelma. Aukusti Salo on tuon pedagogiikan johtavia  nimiä.

Maalaiskansakoulut saavat oman  opetussuunnitelman vuonna 1925.

Opettajilta edellytettiin mallikansalaisuutta. Arkinen työ oli ajoittain hyvin raskasta. 1930-luvulla koettiin  lama, joka kohdistui myös opettajiin. Opettajien palkkoja leikattiin ja opetusvelvollisuuksia leikattiin. Monessa kunnassa kansakoulu järjestettiin säästösyistä  supistettuna (alaluokkalaiset käyvät vain lyhyen aikaa). Sotavuosien aikana koulua käytiin poikkeusoloissa.

TIIVISTYS: Kolmas opettajapolvi oli  kristillisen uskossa eläviä siveellisiä naisia  ja miehiä, joita elähdytti isänmaallisuus.  Opettajat  opettivat nyt oppivelvollisuuskoulussa, jossa opetus oli ilmaista.  Herbartilainen metodi toi järjestystä opetukseen, mutta monet opettajat kokeilivat myös uusia omatoimisuuteen perustuvia menetelmiä. Ryhmät olivat suuria. Nyt lukemisen ja kirjoittamisen taito tulee kaikkien kansakoulujen ohjelmaan. Olosuhteet olivat edelleen monin paikoin  vaikeat ja välineet puutteelliset. 1930-luvulla  opettajien palkkaa leikattiin. Opettajilla oli edelleen vahva  usko  omaan rooliinsa nuoren isänmaan rakennustyössä. Työtä tehtiin edelleen yksin itselle vieraissa kaukaisissa kylissä. 


(4) 1945- 1972 Hyvinvointivaltiota  rakentavat opettajat.

Tämä jakso alkaa rauhanteosta ja  päättyy peruskouluun siirtymisen alkuun. Opettajapolvi kestää 27 vuotta.

Suomi maksoi sotakorvaukset. Raskaat sotakorvaukset myös pakottivat Suomen huimaan teolliseen kasvuun, joka toi hyvinvointia. Suomi muuttui hyvin nopeassa ajassa  köyhästä pientilallisten ja työläisten maasta varakkaaksi ensin teollisuusyhteiskunnaksi ja ennätysvauhtia myös palveluyhteiskunnaksi.  Suomi teollistui ja vaurastui. Suomessa uskottiin valtiojohtoiseen suunnitteluun. 1960-luku oli suuren muuton vuosikymmen. Ihmiset muuttivat kaupunkeihin. Lähiöitä rakennettiin.  Kaupungeissa elettiin eri lailla kuin maalla. Perheet moninaistuvat. Suomi kaupungistui ja maallistui.

Koulu sosiaalistui. Köyhien perheiden koulunkäyntiä tuettiin  mm. ilmaisella  kouluruualla (vuodesta 1943). Koulujen koko kasvoi.

Kansakoulut saivat uuden hyvin lapsikeskeisen ja yhteisöllisen opetussuunnitelman v. 1952.A lakansakoulut yhdistettiin  kansakouluun v. 1957 varsinaiseksi kansakouluksi.  Jatkoluokat muuttuivat kaksivuotiseksi kansalaiskouluksi.  Alakansakoulunopettajaseminaarit oli lakkautettu (1947).  Maaseudun koulutustarvetta tyydyttämään luotiin kunnallisia keskikouluja.

Kansakouluopettajapulan vuoksi opettajia kouluttamaan luotiin  väliaikaisia opettajakorkeakouluja.
Kansakoulun johtajaopettajan rooli alkoi muttua 1960-luvulla, kun johtajat velvoitettiin kuuntelemaan  opettajien tunteja.

Osa lapsista kävi edelleen yksityisiä valmistavia kouluja. Kirkko luopui vasta nyt kilpailevasta omasta koulustaan. Viimeinen kiertokoulu lopetti toimintansa vuonna 1952.

Kaupunkeihin muuttavat ihmiset halusivat lapsensa oppikouluun. Edes vuonna 1957 perustettu kansalaiskoulu ei riittänyt pysäyttämään painetta.

Opetus kansakouluissa monipuolistui mm. Matti Koskenniemen opetusopin ansiosta. Herbartilaisestta kaavasta luovuttiin. Opetusmenetelmiä ideoitiin  opetusopeissa.  Käytännössä sodan jälkeen vaadittiin tiukkaa kuria.

Lopulta kahden vuosikymmenen poliittisen väännön jälkeen löytyi poliittinen konsensus siirtyä peruskouluun. Peruskoulu oli ratkaisu moneen eri ongelmaan. Maalaisliitto uskoi pysäyttävänsä sen avulla muuttoliikettä ja maaseudun taantumista. Siksi pieniinkin kuntiin luvattiin oma yläaste. Kaupunkilaisille peruskoulu lupasi ilmaista opintietä lukioon. Vasemmistolle  oli tärkeää, että peruskoulutus oli kaikille ilmaista ja yhtäläistä. Oppikoulunopettajat rauhoitettiin tasokursseilla. Yksityiskoulujen taustavoimat lupaamalla korvaavan koulun asema. Käden taitojen ystäville taattiin käytännön aineita. RKP:lle luvattiin pakkoruotsi.

Peruskoulusta tuli yhdeksänvuotinen. Nuorten  erottelu siirtyi 16 ikävuoteen. Peruskoulun sivistys oli kaikille yhteinen (vrt kuitenkin erilaiset oppimäärät). Paikalliset , erilaiset opetussuunnitelmat korvattiin valtion opetussuunnitelmalla. Koululle asetettiin  opppimistulosten yhdenvertaisuuden vaatimus. Tiheä kouluverkko taattiin  piirijaolla. Säädöksillä tehtiin  lähes mahdottomaksi perustaa  vaihtoehtoisia yksityisiä kouluja.

Tärkeitä tämän jakson nimiä olivat Matti Koskenniemi, Alfred Salmela ja mm. R.H. Oittinen.

Suuret ikäluokat kävivätt koulua aamu- ja iltapäivävuoroissa. Vuonna 1961 käynnistyi ensimmäinen erikoisluokka: musiikkiluokka Lahdessa.

TIIVISTYS: Neljäs opettajapolvi oli  kasvanut aikuiseksi  sodan aikana. Ilmapiiri maassa muuttui, kaikki opettajat eivät enää olleet oikeistolaisia. Opettajat  opettivat uudenaikaisessa kansakoulussa, josta suuri osa oppilaita pyrki oppikouluun. Ikäluokat ja siksi myös luokat olivat suuria. Maassa oli opettajapula. Yhä useampi sai koulutuksen korkeakoulussa. Opetus monipuolistui. Apuvälineiksi hankittiin rainoja, kaitafilmejä. Kouluradio ja koulu-tv toivat vaihtelua. Kouluilla oli mahdollisuus ottaa monisteita. Olosuhteet kehittyivät

(5) 1972- 1992. Peruskouluun siirtymisen ajan ja kaikille yhteisen koulun opettajat.

Tämä jakso alkaa peruskouluun siirtymisen alusta ja päätyy 1990-luvun syvään lamaan. Opettajasukupolvi kestää 20 vuotta.

Suomi vaurastui kovaa vauhtia. Suomi siirtyi asteittain pohjoisesta alkaen peruskouluun, pääkaupunkiseutu viimeisenä vuonna 1977. Kansakoulunopettajat valtasivat ala-asteen opettajanpaikat ja saivar opetettavakseen luokat 1-6. Oppikoulun opettajat (ja kansalaiskoulun yleisaineiden opettajat ) valtasivat yläasteen, luokat 7-9.

Kansakoulunopettajaseminaarit lakkautettiin, ja luokanopettajien koulutus siirtyy korkeakouluihin  ja  yliopistoihin. Tutkinto muuttuu 1979/1980 alemmasta kk-tutkinnosta maisteritutkinnoksi. Koulutukseen kuuluu erikoistumisaine. Alun alkaen kai ajateltiin, että erikoistuneille  luokanopettajille voisi syntyä erillisiä virkoja. Asteet jäävät hallinnollisesti erilleen toisistaan.

Erityisesti tämän sukupolven luokanopettajilla oli iso missio: kaikille yhteinen koulu, asuinpaikasta ja vanhempien varallisuudesta riippumaton oikeus sivistykseen toteutuu nyt

1970-luvun lopulla alettiin siirtää suurien ala-asteiden luottamustoimisia koulunjohtajia erityisiin rehtorin virkoihin. Vasta peruskoulussa yhdestä opettajasta tuli näin täysivaltainen johtaja. Kansakoulujärjestelmässä opettajien esimies oli ollut kansakouluntarkastaja.

Peruskoulu sai hyvin yhtenäisen opetussuunnitelman (POPS) vuonna 1970.  Opetusmenetelmät monipuolistuivat.  Opetuksen maallistuminen jatkui. Aamuhartauden tilalle tuli päivänavaus. Pedagogiikan suuria nimiä on Koskenniemen lisäksi Erkki Lahdes.

Koulut suunnitetiin uudella tavalla.  Katederit purettiin Luokat varusteltiin hyvin. Oppimateriaalit olivat korkeatasoisia. Kouluihin ja opetukseen satsattiin. Opetusryhmiä pienennettiin, aluksi luokkakoko oli 32, sittemmin 1.-2.-luokilla 24. Äidinkieleen, matematiikkaan ja vieraaseen kieleen luotiin ala-asteille jakotunnit. Oppilaita tukemaan luotiin laaja-alaisen erityisopettajan, koulupsykologin ja koulukuraattorin virkoja. Oppilaille tuli  oikeus tukiopetukseen.

Peruskouluun syntyi  erikoisluokkia: musiikki-, kuvataide-, ja mm. liikuntapainotteista opetusta aletaan järjestää jo alakouluissa.

Vuonna 1984 saatiin  uudet opetussuunnitelman perusteet, jotka lisäsivät kunnan tason liikkumavapautta.  Väliaikaiseksi tarkoitetuista  tasoryhmistä  ylä-asteen keskeisissä ainoissa luovuttiin, ja tilalle tuli ns. tuntikehys. Koulu sai tietyn määrän tunteja, ja voi muodostaa pienempiä opetusryhmiä vapaammin mihin aineisiin haluaa. Koulujen  tarkastukset muuttuivat ohjaustilaisuuksiksi. Alakoulujen opettajat kiinnostuivat vaihtoehtopedagogiikosta ennen muuta opetuksen eheyttämisestä.  Yläkouluissa innostuttiin eheyttämään opetusta jaksottamalla lukuvuosi  ja kurssittamalla sisällöt. Kouluja rohkaistiin omaleimaistumaan.

Vielä 1990-luvun alussa taloudellinen kasvu jatkui, sitten ns. kasinotalous kuumentui, ja lopulta kupla puhkesi. Suomi vajosi syvimpään lamaan koskaan. Olimme lähellä menettää luottokelpoisuutemme. Sosialismi kaatui maa kerrallaan. Neuvostoliitto romahti.

TIIVISTYS: Viides  opettajapolvi oli  jatkuvan talodellisen kasvu aikaa. Ilmapiiri maassa muuttui radikaaliksi. Osa opettajista liittyi avoimesti äärivasemmistoon. Opettajat  opettivat aivan uudessa yhtenäisessä koulussa, jossa lopulta oli koko ikäluokka.  Luokkakokoja pienennettiin. Kouluihin panostettiin. Opettajien kulutustaso nousi. Opettajista koulutettiin työtään tutkimaan pystyviä opettajia. 


(6) 1993- Peruskoulun arvon kiistämisen ja  uusliberalisointiyritysten kauden opettajat.

Tätä elämme juuri nyt. Ajanjakson alussa lama mullisti myös  koulunpitoa. Suomi ainoana maana maailmassa alkoi pakkolomauttaa opettajiaan.  Peruskoulua vastaan käynnistyi raju parjauskampanja, joka loppui vasta 2000-luvun alun Pisa-tuloksiin, jotka yllättivat kaikki. Suomalainen peruskoulu olikin maailman paras koulutusjärjestelmä.

Toinen mullistus oli nopea kansainvälistyminen. Suomi liittyi 1995 Euroopan Unioniin. Alkoi kehitys kohti globalisaatiota, joka johti perinteisen teollisuuden muuttoon pois Suomesta ja kasvavaan maahanmuuttoon. Monikulttuurisuus ravisteli koulujen peruskristillisiä ikiaikaisia tapoja. 90-luvun loppuun osui myös merkittävä taite: juuriltaan hyvin kristillinen kansan koulu irtisanoutui myös uskontotuntien osalta tunnustuksellisuudesta. Uskonnontunneillakaan ei saanut enää rukoilla.

Kolmas muutos koski työelämää: Työelämä muuttui. Yhä suurempi ihmisistä osa katsoi kuuluvansa uusiin keskiluokkiin. Heidän työnsä on itsenäistä ja hyväpalkkaista. Heistä kasvoi vaativien kuluttajien - myös vaativien vanhempien- ryhmä.

Neljäs muutos oli  tietotekniikan läpimurto. 2010-luvulla mm. espoolaiskouluissa alkaa olla kaikissa luokissa tietokoneet ja smartboardit. Ensimmäistä kertaa tämän opettajapolven aikana oppilaat ovat ainakin laitteiden käytössä usein taitavampia kuin opettajansa. Osa opettajista rimpuilee yhä tietotekniikan käyttöönottoa vastaan.

Viides  muutos oli saavutetun yhteistä koulua koskevan poliittisen konsensuksen repeäminen. Jo 1980-luvun lopulla alkoi esiintyä kritiikkiä kaikille yhteistä koulua kohtaan. Kansainväliset oikeistoliberalistiset ajatukset saapuivat meille. Yritysjohtajat epäilivät suureen ääneen yhteisen ja yhtäläisen koulutuksen merkitystä. Oikeiston peruskoululle myönteinen kanta alkoi muuttua. Koulua alettiin voimakkaasti  sovittaa  uusien keskiluokkien tarpeisiin ja kansainvälisiin uusoikeistolaisiin taloudellisiin tehokkuusvaatimuksiin.

Opetuksen järjestämistä koskevia normeja vähennettiin 90-luvun aikana. Korvamerkityistä  koulujen valtionavuista luovuttiin.  Kuntien ja koulujen opetussuunnitemallista vapautta lisättiin rajusti. Koulu haluttiin paikaksi, jossa yksilöt voivat kehittää kilpailukykyään. Uuden keskiluokan vanhemmat odottivat lapsilleen yksilöllisiä itsensäkehittämismahdollisuuksia ei niinkään yhteistä sivistystä.

Opetukseen haluttiin tuoda yksilöllisiä reittejä; ohitus- ja hidastuskaistoja. Aikakauden vahvoja nimiä olivat mm. Vilho Hirvi ja  Jukka Sarjala.  Edellinen uskoi markkinoiden synnyttävän laatua (vanhemmat saisiva valita koulun) ja jälkimmäinen taas yhteiseen kouluun.

Vuonna 1998 syntyi uusi perusopetuslainsäädäntö, johon betonoitiin eräänlainen "kauhun tasapaino" markkinakoulua hinkuvien ja kaikille yhteistä koulua haluavien tahojen välille. Taloudellisesti ja tehokkaasti toimivan markkinakoulun kannattajat voittivat siinä, että koulupiirit poistettiin, hallinnollisesta erosta ala- ja yläasteen välillä luovuttiin, ja maahan  alkoi syntyä yhtenäisiä peruskouluja. Lisäksi  kouluille säädettiin (lievä) itsearvointivelvoite. Yhteisen koulun kannattajien vaikutuksesta oppilailla säilyi oikeus lähikouluun ja vuoden 2004 opsin perusteet olivat selvästi yhtenäisemmät.

1990-luvulta alkaen alkoi syntyä lisää erilaisia erikoisluokkia mm. kielikylpy-, luonnontiede- ja mediakasvatuspainotus jne.

Markkinakoulun kannattajien "sissisota" jatkui mm. järjestö- ja paikallistasoilla koulutoimen tehostamishankkeilla. Opettajien palkkajärjestelmiin on tuotu henkilökohtaisia lisiä. Eräissä kunnissa koulut on siirretty ns. kokonaisbudjettiin, jolla halutaan lisätä mm. kustannustietoisuutta.

Kuntien talous kiristyi ja koko jakson ajan kouluja lakkautetaan. Yhä suurempi osa oppilaista kulkee tänään pitkiä koulumatkoja.  Suurissa kaupungeissa perustetaan erilaisia tilakeskuksia, ja kunnan oikea käsi alkaa maksaa vuokraa vasemmalle. Sisäisten vuokrakulujen pienentämiseksi aletaan tehdä kouluverkkoselvityksiä ja tilojen tehokäyttö nousee aikaisempaa vahvemmin koulujen toimintaa ohjaavaksi yhdeksi arvoksi.

Vaikka mm. Pisa-tutkimusten mukaan oppimistuloksissa on Suomessa maailmanennatyspienet erot eri koulujen kesken, opettajien työn ehdot ovat eriytymässä voimakkaasti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kunnat panostavat opetuksen /oppilas aivan eri lailla. Ero on tuhansia euroja. Espoo on tässä vertailussa upein koulukaupunki. Jo muutaman kymmenen kilometrin päässä pk-seudusta kunnat ovat kriisissä. Porvoo on lomauttanut opettajia, ja nyt se irtisanonee heitä. Vihdissa ja Nummi-Pusulassa lomautetaan opettajia ja monessa koulussa ei palkata sijaisia, kun opettaja on sairas.

Hyvistä tuloksista huolimatta, yhä kasvava osa oppilaista putoaa erityisopetukseen. 2010-luvun suuri missio on pysäyttää tämä trendi.

Tuoreinta yhteenottoa markkinakoulun ja kaikille yhteisen koulun kannattajien välillä käydään vuonna 2014 voimaan astuvasta uudesta tuntijaosta. Kiistankohteena  on ehdotus, joka luo kunnille ja kouluille mahdollisuuden luoda rakenteita, joissa eri oppilailla on eritasoinen oppimäärä. Ehdotus myös lisäisi kuntien kustannuksia, mikä omalta osaltaan kiihdyttäisi opetuksen erilaistumista eri osissa maata.

Opettajuus on siis rajusti muuttumassa. Opettajilta vaaditaan paljon. Pelkkä opettaminen tai hyvien oppituntien pito ei riitä. Opettajan on osattava ohjata oppilaita opiskelemaan. Hänen on tehtävä moniammatillista työtä. On laadittava kirjallisia suunnitelmia. On neuvoteltava huoltajien kanssa. Työtehtävät ovat lisääntyneet. Työ on raskasta. Osa opettajista on edelleen kutsumusopettajia. Esimerkillisyyden tiukat vaatimukset eivät ole kokonaan kadonneet, vaan ne painavat opettajia yhä. Opettajan pitäisi osata kovin monia taitoja, ja kaikissa kunnissa ei kuitenkaan ole mahdollista saada tarvittavaa täydennyskoulutusta.

Yksi ratkaisu saattaa olla jaettu opettajuus. Yksintyöskentelyn kulttuurista kannattaisi siirtyä yhdessä työskentelyyn. Opettajayhteisön monia paineita helpottaisi, kun osaamista ja ongelmia jaettaisiin yhdessä. Hyvät käytännöt - joiden vaikuttavuudesta  on näyttöä - tulisi siirtää  käytäntöön yhdestä luokasta toiseen, koulusta toiseen. Tähän tarvitaan ajalliset puitteet.

Kun viidennestä opettajapolvesta rahvaan opettajat kokivat statuksen nousua, voidaan väittää, että kuudennen opettajapolven aikana kaikkien opettajien status on ehkä laskenut.  Opettaja on pudonnut alas jalustalta, jossa hän aikoinaan seisoi kansankynttilänä. Mallikansalaisuuden ihanne ei enää oikein elä. Pääosa opettajien statuksen laskusta johtuu kuitenkin siitä, että vanhempien koulutustaso on noussut. Opettaja ei erotu koulutuksensa, asemansa, ikänsä ja kokemuksensa puolesta enää samalla tavoin kuin jokunen vuosikymmen sitten.  Yhteiskunta on antanut  opettajille tietyn työrauhan. Tänään yhä useampi opettaja kokee, että tukea ei tule päättäjiltä, koulutoimelta eikä oppilaiden vanhemmilta. Usko päättäjiin on kokenut kolauksen ja usko kouluhallinnon kykyyn taata hyvät työolot näyttää hiipuvan. Opettajien lomautukset ovat olleet monelle todella paha paikka ja viimeinen pisara.

Silti edelleenkin ikäluokkansa parhaat haluavat luokanopettajiksi. Vaikka palkka ei vastaa työ vaatimustasoa. Yhä suomalaisella opettajalla on paljon toimintavapautta. Häneen luotetaan.

Yhteenvetoa: Mikä opettajuudessa on muuttunut? Mikä pysynyt?

Väitän, että opettajuus on muuttunut kuuden sukupolven aikana ainakin seuraavien seikkojen suhteen

• Opettajuudesta on tullut ensin pysyvä, elinikäinen ammatti ja koulutuksen pitenemisen ja akatemisoitumisen myötä ainakin semiprofessio ellei professio. Meillä on tänään hyvä tutkimuspohjainen koulutus, joka tuottaa itsenäisiä asiantuntijoita. Se on suuri luottamus. Meillä ei ole tarkastajia, testejä eikä koeaikoja. 
• Opettajuus ymmärrettiin hyvin laajasti koko kylän kansan valistamiseksi ja kaiken hyvän edistämiseksi. Tänään opettaja opettaa ennen muuta vain oppilaita.
• Opettajat ovat yhä useammin naisia.  
• Ihanneopettajuudessa on kristillinen, kansallisen ja  isänmaallinen kerrostuma. Mutta se on ohentunut. Sen tilalle on tullut mm. avoimuutta  erilaisuudelle ja erilaisille näkemyksille.
• Opettajuuteen kohdistui alkuaikoina erittäin kova mallikansalaisuuden odotus- niin lapsille kuin aikuisille. Käsitys mallikansalaisesta on muuttunut monimuotoisemmaksi, ja samalla tämä paine on keventynyt.
• Hallinnon luottamus opettajiin on kasvanut varsinkin 1980-luvulta alkaen, jolloin luovuttiin tarkastuksista.  Meillä ei ole samanlaista testirumbaa kuin monessa muussa maassa. Meillä opetus ei ole testeihin valmistamista, vaan meillä testataan sitä, mitä on opetettu.
• Opetus on systematisoitunut koko ajan. Opetussuunnitelmien asema on vahvistunut. Tavoitekäsite on saanut kriteerin luonteen. 
• Käsitys hyvästä opetuksesta on muuttunut. Kun se aikaisemmin tarkoitti hyvää opettamista, se tarkoittaa nyt tilannetta, jossa oppilaat käyttävät ajan tavoitteelliseen opiskeluun ja voivat hyvin.
• Opetuksen syvä oheistehtävä on muuttunut. Se on ollut aikanaan sivistyminen, kansakunnan rakentaminen, sitten itsenäisen valtion eheyttäminen, sitten hyvinvointivaltion rakentaminen. 2000-luvun syvätehtävää ei ole vielä löydetty? 
• Viimeistään Matti Koskenniemestä alkaen on ymmärretty että koulussa opitaan paitsi oppitunneista myös koko koulun elämänpiiristä. "Koulun työ ei ole vain oppituntien pitämistä, vaan koko kouluelämä on järjestettävä palvelemaan kasvatuksen päämäärän saavuttamista."
• Tätä elämänpiirin ymmärtämistä on auttanut ns. piilo-opetussuunnitelman käsite. Kasvattavia vaikutuksia on saatu mm. koulupuutarhatoiminnasta, kansanhiihdoista, opintokäynneistä, leirikouluista, työharjoittelusta ja mm. oppilasvaihdoista.
• Käsityksemme oppimisesta on laajentunut. Suomalaisessa kansan koulussa on aina oltu kasvatusoptimisteja.
• Yhä suurempi osa opettajista opettaa suurissa kouluissa. Yksiopettajaiset koulut olivat aikanaan valtamuoto. Nyt niitä on enää muutama.
• Oppilaat ovat muuttuneet. Nykyään opettaja saa opettaa poikia ja tyttöjä (vielä 1960-luvulla kansakouluissa oli erillisiä poika- ja tyttöluokkia).  Oppilaina on koko ikäluokka.  Oppilasaines on siis hyvin ns. heterogeenista. Yhä useampi oppilas on erinäköinen kuin opettajansa. Opettajalla ja oppilailla voi olla hyvin erilainen kulttuuritausta, eikä enää edellytetä, että oppilas omaksuisi opettajan kulttuurin.
• Oppilaan asema opetuksessa on muuttunut. Hän ei ole enää kohde, jolle "annetaan opetusta" vaan aktiivinen toimija omassa opiskelussaan. 1940-luvulle asti vaikuttaneessa herbartilaisuudessa  ei uskottu lapsen omiin voimiin.  Voimanlähteenä olivat opettajan taitavat kysymykset. 
• Yhä useammin oppilaita osallistetaan myös laajemmin. Yksinkertaisimpia tehtäviä ovat olleet järjestäjän tehtävät, mutta monissa luokissa käytetään myös muita vastuutehtäviä, jotka antavat oppilaille onnistumisen mahdollisuuksia.
• Opetettavat asiat ovat muuttuneet. Usko pysyviin perustietoihin ei enää ole yhtä vahva kuin aikaisemmin. Siksi opetuksessa kiinnitetään enemmän huomiota ns. formaaleihin taitoihin, eli taitoo hankkia, muovata ja soveltaa tietoa. 
• Käsityksemme ulkoisen kurin ehdottomuudesta on keventynyt- ehkä liikaakin. Olemme luopuneet kurista, koska sille ei ole maallistuneessa yhteiskunnassa ylevöittävää perustetta. Lapsi ajatellaan sellaisenaan hyväksi. Aikanaan kurin takana oli idea perisynnistä, joka pitää  kukistaa.
• Samalla on muuttunut käsityksemme opettajan ja oppilaan suhteesta: ehdottoman auktoriteetin vaatimisen tilalle on tullut  ehdoitta välittämisen periaate.
• Samaan suuntan on muuttunut kuvamme ihanneilmapiiristä. Kurinalaisuuden ja asiallisuuden tilalle on tullut lämpimän ja kodinomaisen ilmapiirin ihanne.
• Niinikään oppiaineksen valinnassa korostuu yhä enemmän sivityksellisen arvon jopa ohittaen käytännön tarpeet.
• Opettajalle mahdolliset menetelmät ovat monipuolistuneet. Ulkoaopetellun läksyn kuulustelun osuus on vähentynyt, ja yhä suurempi osa ajasta käytetään uusien asioiden opiskelemisen tukemiseen. Kasvattava puhe on muuntunut kyseleväksi opetukseksi, ja sittemmin itsenäisesti ja ryhmissä tehtävän tietotyön fasilitoinniksi.
• Kun koulu muuttui vapaaehtoisesta kaikille pakolliseksi, opettamisen oleelliseksi osaksi tuli suostuttelu. Kurittaminen on korvattu erilaisilla neuvotteluilla.

Mikä on pysynyt?

Väitän, että opettajuudessa kestävää kuuden sukupolven ajan ovat olleet  ainakin seuraavien seikat:

• Koulu on aina ollut eettinen laitos, ja opettajuus eettinen ammatti. Hannele Niemeä siteeraten: "  Luokanopettajillamme on (1) idealistinen halu olla lasten kanssa ja auttaa heitä ottamaan oma elämänsä haltuun ja (2) parantaa maailmaa. Opettajan ammatti on eettinen ammatti."
• Opettajan ammatti on hyvin vetovoimainen. Meillä ei ole opettajapulaa. Eikä meillä ole opettajavuotoa. Suomessa opettajiksi koulutettaviksi saadaan valita parhaat. 
• Suomalainen rahvaan koulu on aina ollut käymäkoulu ei asumakoulu (Cygnaeus olisi toivonut).
• Opettajat (erityisesti naisopettajat) ovat ikäluokkansa parhaita koululaisia.
• Opetus on aina ollut meillä kasvattavaa. Kasvatusihanne on muuntunut kristillissiveellisestä, isänmaallisuuden kautta globaalissa muutoksessa selviäjäksi.
• Harrastuksen merkitys on aina ymmärretty. Motivaation ongelma on ikuinen. Ratkaisuyritykset vaihtelevat.
• Pänttäystä on aina vierastettu ja silti käytetty
• Ulkoaopettelun rinnalla on aina pyritty myös siihen, että asiat ymmärretään. 
• Meillä on aina edellytetty opettajalta pedagogista rakkautta oppilaisiin. Alun alkaen pedagoginen rakkaus oli perustaltaan kristillistä.
• Opetuksessa vallitsee ikuinen jännite yksilön vapauden ja yhteisällisyyden vaatimusten välillä. Suomalaisessa koulussa tavoitteena on yhteisöönsä sopiva yksilö.
• Opetusta koskevassa keskustessa toinen jännite on pakon (velvollisuuden) ja vapaaehtoisuuden (vapaus) välillä.
• Niinikään jännite vallitsee sen suhteen onko koulu iloista leikkiä (mm. Cygnaeus) vai totista työntekoa (mm. Snellman). 
• Ja jännite kirjakoulun  ja toiminnan koulun välillä
• Opettajilla on meillä aina ollut ns. didaktinen vapaus (opsin puitteissa).  Cygnaeuksen mukaan "opetus jäi opettajan itse järjestettäväksi, kunkin kasvatusopillista kokemusta ja ymmärrystä myöten."
• Meillä on kroonisia vaikeuksia ymmärtää, mitä arkoittaa, että oppilaat ovat lapsia eivätkä aikuisia (ehkä havainnollistamisen tarvetta lukuunottamatta).  Yhä hyvin nuoret lapset kohtaavat asioita, joita heidän ei tarvitsisi kohdata.
• Näyttää siltä. että edelleenkin on vaikeaa kääntää voimavaraksi se, että luokassa on monta oppilasta yhtä aikaa.
• Meillä on edelleenkin vaikeuksia löytää ratkaisuja lasten erilaisuuden opetukseen tuomaan kitkaan.
• Työ on ollut aina kuormittavaa. Kuormituksen syyt ovat vaihdelleet
• Työllä on ylevä peruste, jonka ainakin osa tulkitsee kutsumukseksi.
• Opettajiin kohdistuu edelleen kovia odotuksia ja paineita. Mutta esim. vielä 1900-luvun alussa vaadittua raittiutta ja aitoa kristillisyyttä ei enää edellytetä.
• Aina kouluissa on yritetty antaa laaja yleissivistys ja samalla opettaa  liian paljon asioita.
• Suomalaisessa koulussa on aina ollut myös käsille töitä.
• Tytöille ja pojille on opetettu samat asiat.
• Oppilaat ovat ilmeisesti aina sanoneet, etteivät erityisesti viihdy koulussa, Silti he arvostavat koulunkäyntiä.

Ensi viikolla Wanhaan Satamaan

Auroran koulun osasto on nro 8.  Tervetuloa. Tässä osasto ilman
rekvisiittaa. 

VIIKKO pulkassa. Hyvä päivä. Hyvä viikko. Melkein kaikilla. Pari kirkkossa käyttäytymisestä säännöt unohtanutta istui päivän päätteeksi perinteisen jälki-istunnon.

Töitä siis tehty koko rahalla. Äänitetty rock. Editoitu leffa. Otettu vastaan vierailijat. Käynnistetty jo kahdessa luokan luokan tason tehostetun tuen ohjelma. Istuttu koulutuksessa. Oltu mukana ja stagella rock-konsertissa. Perjantaina yhdessä muiden 5.-6.-luokkien opettajien kanssa vedetty komea yhteislaulutilausuus, jossa opet ja oppilaat lauloivat opebändin (rummuissa 5a:n Elias) säestyksellä. Selvitetty oppilaitten kinoja jne... Ja päälle vielä nämä "siviilihommat": Luokanopettaja oikoluettu ja porvoolaisopettajat ohjattu tielle kohti kaikille yhteistä koulua. Hyvä, että alkaa viikonloppu joka on kokonaan vapaa.

Tänään Kelpo-tiimimme (Seija, Sirpa, Riina vahvistettuna Hannalla) valmistautui ensi keskiviikon Opi ja kasva- messuihin Wanhassa Satamassa. Auroralla on yhtenä espoolaisena pilottikouluna siellä oma osasto (E8). Tiimi tuotti seinillä pantavaa materiaalia.  Minun tehtäväkseni tuli polttaa dvd- jossa kuvataan Auroran kummallisuuksia  (mm. ryhmäintegraatio, draama....) ja tulostaa noin 20 A4-valokuvaa. Hyvin delegoitu:-) Ei siis ihan vapaa viikonloppu.

Keskiviikosta 10.11.  tulee pitkä päivä. Osastot pystytetään klo 8.30, ja puretaan klo 18-20. Tiimimme sopi osaston vahtivuorot. Näin jokainen ehtii poimia parhaat palata muilta osastoilta.

Messut ovat auki klo 11-18, ja ohjelma on varsin monipuolista- ja ilmaista. Tässä muutamia poimintoja:

Klo 12.30-13.00

• ART-menetelmä (Espoo E 108)

Klo 13.00- 13.30

• Joustavat järjestelyt erilaisten oppijoiden tukena esi- ja alkuopetuksessa ( Espoo E 108)

Klo 14.00-14.30

• Laajennettu opetuksen käsite, tuki ja ohjaus (Espoo E 18)

Klo 14.15 -14.45 

• Yhteisopettajuus voimavarana (Vantaa E 103)

Klo 15.30-16.00

• Samanaikaisopetus ja joustavat ryhmittelyt Vallilan ala-asteella ( Helsinki E 104)

Klo 16.00- 17.30 

• Neljä näkökulmaa lapsen ja nuoren hyvinvointin (seminaarisali)

MESSUT ovat siis avoimet myös vanhemmille. Suosittelemme. Linkki ilmoittautumisiin löytyy Auroran koulun nettisivuilta.

Miten tässä nyt taas on torstai...

Saksalaisvieraat 6ac-luokassa.

JOS eilen oli sellainen duunaripäivä, jossa sai kääriä hiat ja hiki virtasi, niin tänään oli sellainen herrastelupäivä. Päälläkin valkoinen  paita ja  kravatti kaulassa. Ylen Mirja Holste oli ohjannut meille 12 saksalaisopettajaa.

Vieraat saapuivat ja klo 10, ja he viipyivät klo 13:een. Ohjelmaan mahtui keskusteluja rehtorin ja opettajien kanssa, koululounas, tuntien seurantaa mm. 6ac-, 6b-, 5a- ja 3c-luokissa sekä  skidimixeissä. Lisäksi heille näytettiin ts-opetusta, teatterikerhotoimintaa ja. nallejumppaa.

Saksalaisvieraamme olivat hyvin ystävällisiä. Heitä ihastutti mm. koulun perheenomainen tunnelma sekä  oppilaitten rauhallisuus ja iloisuus. Kaikki tekivät töitä. Saksassa oppilaita testataan, ja testituloksiin tuijotetaan. Ja millaisen joulukorin he toivataan. Maiskis.

Piipahdin myös kansliassa. Sovimme koko henkilökunnan hätäensiapukoulutuksesta.  Vastailin säköposteihin. Johtoryhmäkin piti palaverinsa. Oppilasparlamentti on nyt koossa. Ensimmäinen kokous on ensi viikon tiistaina.

Koulupäivän jälkeen ajelin Porvooseen upouuteen Albert Edelfeltin kouluun innostamaan porukkaa kaikille yhteisen koulun ideaan. Vedin kaksi sessiota. Porvoossa eletään kovia aikoja. Terveisiä kaikille Susanna Kareiselta, vanhalta ela-opettajaltamme.

Ihan täysi päivä

Netistä löytämäni söpö kuva koulunpidosta ennen vanhaan.

OLI se ennen niin helppoa, tekisi joskus mieli marista. (Vaikka oikeasti, kun tarkemmin tutkii opettajapolvien työn ja elämän reunaehtoja, niin niinhän se ei ole).

Eilen esimerkiksi oli sellainen päivä, että sammuin kuin saunalyhty klo 21.

Ensinnäkin: PUNK-tapahtuma oli aivan upea. Hienoja bändejä. Heitin vaihtoihin tykillä u-tubesta  leikkeitä aidoista Punk-bändeistä. Tapahtuma mahtui hienosti sovittuihin aikarajoihin klo 11-13. Oppilaat nauttivat- vaikka melua kyllä oli. Uintivuorojen vuoksi sain opettaa luokkaa, jossa on otettu käyttöön luokan tason tehostetun tuen ohjelma. Teimme kuvista, ja meillä oli ainakin minusta oikein leppoisaa ja mukavaa. Siis sokeria oli.

Mutta oli suolaakin. Samaan päivään osui melkoinen suma  oppilaiden välisten sotkujen selvittelyä. Tiistaina (kun olin koulutuksessa)  pari isompaa poikaa oli hermostunut perässä roikkuvaan pikkupoikaan ja oli ravistellut tätä. Äiti pyysi  selvittämään asiaa, ja tietysti niin tehtiin. Samana päivänä juuri ennen koulun alkua ja uimaan lähtöä  oli poikaoppilas kampannut toisen pihalla. Käsi murtui. Valvoja juoksi apuun. Oma terveydenhoitajamme ei ole tiistaisin niin aikaisin töissä.  Onneksi äiti saatiin kiinni, ja apua saatiin, käsi kipsiin ja oppilas oli jo eilen koulussa. Selvitettävää kuitenkin riitti. Lopulta kamppaajakin tunnusti. On tärkeää, että opettajat jaksavat näissä selvittelyissä vääntää loppuun saakka, koska vain tunnustetun teon voi millään hyvittää tai saada anteeksi.

Ei siinä kaikki. Vähän isompien oppilaitten poikajoukolle oli tullut jo tovin kinaa yhden oppilaan kanssa, ja oikein urakalla aiottiin nyt antaa hänelle opetusta. Ja kun häntä ei saatu kiinni, kovisteltiin kaveria. Oli melkoinen työ selvittää, kuka oli tehnyt mitäkin ja miksi. Tätäkin tapausta oli selvittämässä moni opettaja. Keskustelut oppilaitten kanssa olivat muuten hyvin avoimia, ja se on tärkeä asia. Poikien koteihin otetaan yhteyttä. Sakinhivutus on vakava asia.

Koulumatkat ja vapaa-aika eivät oikeasti kuulu koululle. Meidän toimvaltamme ei ulotu sinne.  Mutta tällaiset jännitteet näkyvät koulussa. Siksi  niitä on pakko  purkaa. Sitten tiedotamme  kotiin ja toivomme, että koti tarttuu asioihin. Usein niin käy.

Mutta ei päivän suola vielä tässä ollut.  Kun olin selvitellyt   asioita kahden vasta uimahallista tulleen pojan kanssa vielä lähelle kello kolmea ja hypännyt autoon,  puhelin soi:  kaksi oppilastamme on siirtänyt Hesarin laatikon pois paikoilaan, ja toinen oli salpaamassa toista sinne sisälle. Onneksi  vastuunsa tunteva ohikulkija osui paikalle. Kyseessä oli samat  pojat, joita olin juuri jututtanut.  Voi hyvänen aika!  Kotoa käsin en tietenkään pystynyt soittamaan poikien vanhemmille. Se jää tähän päivään.

Viisas apulaisrehtorimme kyllä muistutti jo päivällä, että näin marraskuu aina alkaa.

Keskiviikko oli siis ihan - miten sitä kuvaisi -  täysi päivä. Uni maistui.

Mitä tehdä, kun (työ)yhteisö voi pahoin?

Organisaatiopsykologi ja tietokirjailija Pekka Järvinen
luennoimassa  espoolaisrehtoreille Dipolissa.

OLEN ehtinyt olla aika pitkään rehtorina, vuodesta 1989 alkaen. Pakko ja ilo myöntää, että kyllä Espoo on satsannut rehtoriensa koulutukseen ja  hankkinut luennoitsijoiksi maan huippuja. Olemme saaneet vuosien aikana vinkkejä työhömme mm. työpsykologi Antti Arolta, guru Michael Fullanilta, opetusneuvos Irmeli Haliselta, kouluttaja Päivi Jalkaselta, konsultti Asko Leppilammelta, filosofi Martti Lindqvistiltä, filosofi Riitta Ollikaiselta, filosofi Esa Saariselta, toimitusjohtaja Tuomo Lähdeniemeltä, TT Juhana Torkilta, tri Pasi Valteelta jne.  Sen lisäksi monet rehtorit ovat osallistuneet kaupungin kustannuksella pienemmille rexiryhmille suunnattuihin koulutusohjelmiin, joissa on saatu eväitä työhön merkittäviltä johtamisen asiantuntijoilta. Minä mm. Jukka ja Jorma J. Ahoselta. Andy Hargreavesilta, Atso Taipaleelta, Pauli Juutilta,Jouko Lönnqvistilta ja Mikko Saloselta.

EILEN Dipolissa meitä koulutti psykologi Pekka Järvinen. Nautin. On aina upeaa kuunnella ihmistä, joka ei juuri siteeraa muita, vaan on ajatellut (ja tässä tapauksessa kirjoittanut) ajatuksensa itse. Lisäksi Järvisen presentaatiotaito oli huikea. Tilan ja äänen käyttö. Noin kuusituntinen luento oli hyvin rakennettu, se oli älykäs ja samalla hauska. Teoreettinen malli aukaistiin konkreeteilla caseilla. Luennoitsija antoi kuulijoidelle pohdintataukoja ja esitteli keskusteluteeman jo hieman ennen taukoa.

Yritän seuraavassa tiivistää, mikä minuun kolahti. Ensin yleisesti työyhteisön  pahoinvoinnista ja sitten sen soveltamisesta meillä käynnissä olevaan luokantason tehostetun tuen malliin.

1.  Kun työyhteisö voi pahoin

Järvinen kiinnostui jo  nuorena opettajana työyhteisön kummallisuuksista. Miksi älykkäät ihmiset niin usein työpaikalla käyttäytyvät  ihan kummallisesti?  Riitelevät. Mököttävät. Eivät puhu, kun pitäisi jne.  Luentonsa lopussa hän kaivoi esiin W. Bionin (josta tässäkin blogissa on muuten lastu) ja kuvasi ilmiötä ryhmädynamiikan kielellä. Työyhteisö putoaa työn maailmasta sisäiseen (tunteiden ja tulkintojen) maailmaan. Ihmiselle on tyypillistä käyttäytyä irrationaalisti ja tunteiden  vallassa (kun niin saa tehdä). Kun työstä syntyy erimielisyyttä, hypätään työroolista, ja aletaan miettiä toisten salaisia  motiiveja. Porukkaa siirtyy lööppiosastolle.

Järvisen viesti oli (niin sen tulkitsen:-)), että työyhteisön ihmissuhdeongelmiksi  (kemia) nähdyt ongelmat johtuvat useimmiten oikeasti työstä, ja sen johtamisen ongelmista (muistamme myös Antti Aron luennoineen ihan samaa). Kun perustehtävä hukkuu, ihmiset alkavat törmäillä keskenään. Niinpä sen sijaan, että järjestetään erityisiä virkistystilaisuuksia, pitäisi suunnata huomion työhön ja ihmisen suhteeseen työhön. Ihmiset voivat hyvin, kun  homma pelittää. Kun hommassa järki ja tolkku. Kun on kunnon välineet. Kun saa apua. Kun joku joskus kiittää.

KUN siis ihmiset oireilevat, on tsekattava:

1. Onko perustehtävä selkeä? Mikä on se laiva, jota koulu tuottaa?  Onko meillä selkeä Big Picture? Ymmärretäänkö se samalla tavalla? Esimiestyö on ison kuvan näyttämistä ja kertaamista.

2. Tukeeko organisaatio työtekoa? Arjessa perustehtävä lohkoutuu. Onko työt jaettu oikein?  Olemmeko tehneet riittävästi työtä sen eteen, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen?

3. Onko johtaminen kunnossa? Tietävätkö kaikki, kuka on johtaja? Johtaako oikea johtaja vai epäviralliset johtajat? Onko talossa rooliepäselvyyksiä? Osaanko johtaa tilannekohtaisesti ja joustavasti liikkuen assertiivisuuden ja itseohjautuvuuden ääripäiden välillä Joskus tarvitaan lujuutta ja  jämäkkyyttä, kykyä päättää  vaikka kaikki ei tykkää. Valvontaa. Toisessa tilanteessa taas kykyä haastaa, keskusteluttaa, rakentaa luottamusta, kuunella, olla pehmeä. Noudatetaanhan johtamispolkuja, eikä ohituskaistoja? Toimiihan koko talon johto samaan suuntaan? Ymmärtäähän rehtori, että hän edustaa sekä koko organisaatiota (kokonaisuus)  että omaa porukkaa? Että  hänen paikkansa on rajalla. Rehtori ei voi ajaa vain oman yksikön etua. Vaarana on samaistua liikaa omaan porukkaan, ja kääntää selkä omalle organisaatiolle. Johdetaanko johtamista?

4. Onko työt jäjestetty selkeästi? Ovatko työkalut kunnossa?  Onko kaikille tehtävillä tekijä? Onko meillä järkevät systemaattiset käytännöt, vai onko arki pelkkää improvisaatiota?

5. Ovatko pelisäännöt selkeät. Onko porukan kanssa sovittu, mitä tehdään ja tehdäänkö, mitä on sovittu? Onko vielä varmistettava, että asiat on ymmärretty samalla tavalla.

6. Kulkeeko tieto kaikille? Eihän linjat ole poikki? Eihän eri "osastojen" välillä ole "palomuureja"? Eihän rehtorilla ole hovia? Onko meilla foorumit, joissa voidaan puhua ammatillisesti? Toimivatko palaverit ? Puhutaanko työasioista rakentavassa hengessä niiden kanssa, joita ne asia koskee.

7. Arvioidaanko toimintaa? Saavatko ihmiset palautetta työstään? Kiitetäänkö tarpeeksi? Uskaltaako johtaja puuttua laiminlyönteihin?  Osaako johtaja antaa korjaava palautetta (omissa nimissä, konkeettisia havaintoja, kysytään, mistä on kysymys, huomio työhön ei persoonaan, ratkaisukeskeisyys, aktiivinen seuranta...) . Uskallamme sanoa selkeästi : Näin meillä ei voi toimia.

Erityisen tärkeää on tässä mielessä uuden työntekijän perehdyttäminen.

Jos siis porukka voi huonosti, palataan näihin perusasioihin ja ruvetaan tekemään parannuksia (vrt. aikaisempi lastu "kivi kengässä").

Järvisen mukaan työpaikalta ei pidä hankea tunnetyydystä. Sitä varten on parisuhteet. Työpaikalla oleellista on työsuhteet ei ihmissuhteet.  Työpaikalla ihmissuhteet eivät ole ykkösasia vaan  työsuhteet.  Hyvinvoivassa yhteisössä  porukka ymmärtää, että ollaan töissä. Asioista voidaan kiistellä.  Mutta niihin ei sotketa  tunnesuhteita. Ongelmat pitää ratkaista, eikä ottaa herneitä nenää.

Työpaikalla ei saisi  unohtaa, että  ihmiset ovat  erilaisia sukupuoleltaan, taustaltaa, iältään, persoonallisuudeltaan. On niitä, joiden  kanssa heti  synkkaa,  ja niitä, joiden suhteen on jännitteitä.  Meidän pitää nousta kemioiden erilaisuuden yläpuolelle. Työt on hoidettava, Ei tarvitse tykätä  toisen naamasta. Ei johtajasta. Työt on sen sijaan pystyttävä hoitamaan  kaikkien kanssa. Erilaisuutta  tulee sietää, kunhan se  ei vaaranna työrauhaa.

Eikä sitä saa unohtaa, että olemme ihmisiä emme koneita. Me olemme  herkkähipiäisiä. Johtajaa kritisoidaan aina. Aina naureskellaan selän takana.  Pitää niellä myös epäasiallinen kritiikkiä. Tuota kritiikkiäkin tulee tarkastalle  perustehtävän kannalta.  Ota palaute työstä käsin, Järvinen neuvoi.

Vain joka kymmenes työpaikan ongelma johtuu yksilötason ongelmista (esim. päihdeongelma, laiskuus, patologinen tyyppi..). Tästä syystä yleensä ratkaisuja ei kannata etsiä psykologiasta, eikä ihmisten riitoja kannata psykologisoida, vaan johtajan tehtävä on palautta pohdintaa työhön. Jokaiselta tulee vaatia asiallista käyttäytymistä työpaikalla. Johtaminen on ongelmien ratkaisemista perustehtävästä käsin.

Järvisen ajattelussa on järkeä. Surullista oli kuulla (mutta niin kai se on), että  kun työelämä koventunut, kaikki eivät tule selviämään. Ja että iso osa nuorista jo nyt jättäytyy työelämän ulkopuolelle sen kovuuden vuoksi. Emme enää voi ripustautua varmaan työpaikkaan, jokaisella on vastuu omasta markkinakelpoisuudestaan.

2. Mitä muita aineksia Järvisen luennosta voisi poimia tukemaan luokan tason tehostetun tuen malliamme?

Ensin kokoan tähän muutaman ajatuksen, joita ei saa unohtaa luokan tasolla toimittaessa
- Onko perustehtävä kirkas. Tehtävät selkeiksi ja selväksi, että tehtävät on tehtävä. Lapsille on kerrattava ja kerrattava, miksi Suomessa meillä on koulu.  Että kaikki oppivat tärkeät asiat,  pärjäävät elämässä hyvin ja Suomi on edelleen kaikille hyvä maa.
- Organisaatio tukemaan: kaikki saman luokan  opettajat samat toimintatavat.
- Työkalut kuntoon. Reppu pakataan koulussa. Läksyt kirjataan. Koti tekee samat illalla.
- Pelissäännöt selkeiksi ja niistä pidetään kiinni.
- Opettaja vahvistakoon johtajuuttaan. Ei nöyryytyksiä mutta jämäkkyttää.
- Tieto kulkemaan. Läksyt ylsö
- Paljon positiivista palautetta
- Puretaan ongelmat siitä lähtökohdasta, miten ne vaikuttavat kaikkien mahdollisuuksien onnistua koulussa.
- Luokka kuntoutuu, kun homma pelittää. Onnistutaan. Saadaan apua. Ja kiitosta.

Kahden  keskiset ohjauskeskustelut

Järvinen piti aikuisten kehittämiskeskustelua tärkeänä. Hän ehdotti, että sen lisäksi että päivitetään vuosittain alaisen työ- ja osaamistilanne, johtaja pyytää vinkkejä siihen,  miten voisi auttaa tätä paremmin.

Minusta luokan kuntoutusohjelmaan kannattaa sisällyttää kahdenkeskisiä opettajan ja oppilaan neuvonpitoja, joissa voisi pääkysymyksenä olla opettajamme Uma Jutilan ideoima; Mitä sinulle kuuluu? Ja sen päälle? Miten minä opettajana voisi auttaa sinua onnistumaan koulussa yhä paremmin.

Ryhmän johtamisen  tärkeä taito

Järvinen oli huolissaan siitä, että johtajksi ajaudutaan. Hänestä johtajan pitää nimenomaan olla kiinnostunut johtamisesta. Kun uusia rehtoreita haetaan, heiltä pitäisi kysyä: Kiinnostaako sinua  talous, muutos, strategiat..nämä asiat oikeasti? Esimiehen ykkösduuni on laittaa porukka iskukykyiseksi

ei tehdä itse hullun lailla. 

Järvinen avasi myös auktoriteettiin liittyvää probleemaa. Laadin kuulemastani seuraavan mukaelman:  Johtajuus syntyy kolmesta  voimasta.

• Ensinnäkin organisaatio valtuuttaa opettajan johtamaan luokkaa, ja hän saa  muodollisen vallan ja auktoriteetin. Mutta se ei riitä.
• Vasta kun johtaja (opettaja) haluaa ottaa johtajuuden, haluaa ja uskaltaa  käyttää persoonallista valtaa ja auktoriteettia, syntyy toinen johtajuuden voima. Opettaja alkaa ansaita omalla tavallaan johtajuutta. 
• Kolmas tärkeä voima on, se että porukka (oppilaat ja vanhemmat) hyväksyvät opettajan johtajuuden.

Joskus opettaja haluaisi vain "opettaa". Mutta maailma muuttuu, meidän on oltava kiinnostuneita kaikista opettajan työn puolista. Moni nuori opettaja valittaa, ettei osaa johtaa ryhmää. Se taito on opeteltava.  Jollei opettaja johda tietoisesti porukkaa, joku muu johtaa. Luokkaan on luotava rakenteet, joissa oppilaat tekevät oppimisen vaatiman työn.

Aurora on huomenna PUNK

HUOMENNA Auroran oppimiskeskus tarjoaa oppilaille- ja kaikille musiikin ystäville hienon PUNK-ROCK-konsertin.

Lavalle nousee puolenkymmentä eri koulujen bändiä. Mahdollisesti myös Auroran punk-opettajien bändi

Konsertti alkaa klo 11 ja päättyy klo 13.

Sydämellisesti tervetuloa.

MM. tämä video näytetään huomenna:

http://www.youtube.com/watch?v=benjMWOoD2g 

Tämmöset yhtyeet soitti konsertissa:

Aurorasta: 
5. A tytöt "How many girls"   Olivia, Henriikka, Ellen, Timja, Anna ja Li-Lo (Maria kuumeessa)
5.A pojat "The Wise Guys"    Riku, Jesse, Markus, Matias, Elias, Jaakko ja J.L.
5.-6. lk "The Sound of Elijah" Elias, Elias, Ilmari, Rony ja Joonas
opet "Trabant" Hanna, Katri, Tuomo, Ripa ja Reksi

Grani/Viheri/J-perä
"Bad Attitude" Simo, Aleksi, Risto ja Heku

Toppelund  
"The Elements" Miro, Leevi, Patu, Lauri, Tom ja 2 x Kim

Merisaapas
"The Boots" J. Metsberg and boys`n girls

Mankkaa
"Punk-Lassi" ja
"Pupulanta"

Eli nykyisiä ja vanhoja Auroralaisia + muun Espoon edustavimmat... Jatkoa tarjossa keväällä! Ja aina vaan rankempaa: AURORA GOES HEAVY!!!! Erityismainintana Kiitos Jonille Afro-miksauksesta!

Tarjoumista opetuksessa

Bändikämpän studiossa. Ripa, Martta ja Elias.
KUVA: Raija  Herrala

EILINEN koulupäivä konkretisoi hyvin, mitä voidaan tarkoittaa laajennetulla opetuksen käsitteellä.

Perinteisimmillään opetus ymmärretään suppeasti oppitunneiksi. Vuosien varrella koulupäiviin on liittynyt muutakin toiminta, josta saa tärkeitä aineksai ja virikkeitä kasvulle: koulupuutarha, retket, opintokäynnit, näytelmät... Viime vuosina onkin alettu ajatella opetusta oppimisympäristönä, joka on kuin seisova pöytä: täynnä mahdollisuuksia oppia. Näistä mahdollisuuksista on sitten käytetty käsitettä tarjouma. Mahdollisuuksia on tarjolla- mutta kaikki eivät niitä käytä.

Eilen siis saatiin valmiiksi Liikunta-rock-leffa.  Pieni joukko oppilaita sai olla mukana tekemässä  tosi huikeaa juttua. Kriittinen opettaja uskaltaa kysyä: eikai ole niin, että tällaiset mahdollisuudet  kasautuvat yhdessäkin luokassa samoille oppilaille. Tämä projekti perustui vapaaehtoisuuteen. Lähes kaikki halukkaat pääsivät mukaan.

Teimme kuitenkin päätöksen, että jatkamme näiden pikkuleffojen tekemistä, jotta sama mahdollisuus tarjoutuisi hitaammin lämpeneville.  Teemana tulevat olemaan koulun monet ammatit.

Seuraava 6ac:n oppilasryhmä saa alkaa ideoida 2-3 minuutin pientä leffaa laitoshuoltajien työstä. Aloite tällaiseen ammatin esittelyyn tuli laitoshuoltajilta itseltään.

Toinen esimerkki

TARJOUMASTA on   kysymys myös, kun koulu organisoi tietyille oppilaille tavallista systeemaattisemmin tukea. Osa oppilaista saa enemmän huomiota, hänen opetustaan suunnitellaan toisella syvyydellä kuin muitten.

Kuten aikaisemmista lastuista näkyy, olemme aloittaneet yhdessä luokistamme  tehostetun luokan tason tuen. Luokkaa satsataan tavallista enemmän monen aikuisen aikaa. Toivotaan, että lapset "käyvät pöytään ja syövät".

Alku on sujunut reippaasti. Olen saanut ensimmäisen vanhemmilta tulleen kirjeenkin, jossa on iloittu jo ensipäivien  tuomista muutoksista. Mutta on aihetta varautua myös takaiskuihin. Koululaisen taitojen opettelu vie aikaa.

Tähän koko luokan koulunkäyntiin kuntoutumusohjelmaan kuuluu myös oppilaskohtaista tukea. Upeaa, että psykiatri Ben Furman lähti tukemaan hankettamme; Meillä on mahdollisuus nyt opetella käyttämään Muksuopin uutta Online-ohjelmaa. Idea on, että  sen avulla kukin jonkin taidon opettelussa tukea tarvitseva oppilas saa taidon opettelunsa tueksi omat salasanan takana olevat kotisivut, joille prosessi suunitellaan, ja joille hänen tukijansa pääsevät kirjoittamaan kannustustaan jne.

Muksuoppi-ohjelman käyttöönottoon pyydetään aina vanhempien lupa.

Asiasta kiinnostuneet löytävät lisätietoa tästä linkistä.
Ks. myös http://erityisopettaja.fi/artikkelit/kids-skills-online-verkkotyokalu-lasten-psyykkisten-ongelmien-hoitoon/

Liikuntarock Oh Yeah osa 2.

TÄLLAINEN siitä sitten tuli. Tämä versio on kaikkein kevyin mahdollinen (mpeg-4); se painaa vain 8 megaa. Nyt yritän vielä tulostaa pari muuta versiota ja sitten polttaa ne dvd:lle.  Deadlineen muutama tunti... 

Liikunta-rock Oh Yeah! Osa 1

6ac:kin on innoissan bänditoiminnasta

SEITSEMÄN viikkoa ja riippeet jouluun. Enää. Marraskuu tuli taas varkain, ja autossakin on vielä kesärenkaat. Mistä tätä kiirettä tulee?

Tänään "levytämme" Liikunta-rock Oh Yeah - biisin Nuoren Suomen tilaaman siestaamme esittelevän minileffan musaksi. Olemme mukana kehittämässä suomalaiskoulujen koulupäivää liikunnallisemmaksi, ja osana tätä projektia Nuori Suomi lataa U-tubeen koulujen tekemiä asiaa edistäviä noin kahden minuutin videoita. Ne julkistetaan ensi viikolla.

6ac-luokka otti homman hoitaakseen. Viime viikolla luokan iskuryhmä kuvasi videolle siestaamme. Sävelsimme (tai oikeastaan sovitimme) ja sanoitimme koko luokka yhdessä kolmisäkeistöisen rockin. Opettelimme samalla riimitystä. Minä   editoin leikkeistä viikonloppuna koosteen. Ulla menee täksi päiväksi Ripan luokkaan. Ripa rakentaa bändikellariin studion, harjoituttaa esiintyjät ja äänittää biisin. Musiikki on vielä pudotettava leffaan ennen iltaa- ja leffa poltettava dvd-levylle. Ja dvd vietävä Pasilaan. Kannattaa jättää asioita viime tippaan.

Viikko on täynnä jänniä juttuja

Aloitamme viikon nro 44 YT-istunnolla. Asialistalla on 31 momenttia. Huh.  Keynote-juttuna on kehittelemämme luokan tason tehostetun tuen ohjelma, joka otetaan käyttöön tällä viikolla jo toisessa luokassa. Siihen liittyy mm.  Muksuoppi. Työn rauha on iloinen asia. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa.

Puhumme myös joulutodistukseen liittyvän arvioinnin periaatteista. Toivotamme erityisopettajamme Hanna Haapamäen tervetulleeksi takaisin töihin.  Ns. Kelpo-ryhmämme kokoontuu ideoimaan ensi viikon  koulutustapahtumaa Wanhassa Satamassa. Varmistamme, että kaikki luokat ovat valinneet edustajansa oppilasparlamenttiin. Tilamme oikeankokoisen joulukuusen. Nii-in.

Keskiviikkona salissa jyrisee Punk-rock. Oppimiskeskuksemme järjestää jälleen kerran kaikille kouluille yhteisen konsertin klo 12-14. Mukaan on ilmoittautunut puolenkymmentä bändiä. Jos hyvin käy, lavalle nousee myös Auroran punk-opettajien bändi.

Lasten riemuksi myös uinnit jatkuvat.  Torstaina meille tulee saksalaisia vieraita hämmästelemään suomalaista kouluopetusta. Ja perjantaina kokoontuvat 5.-6.-luokat laulamaan yhdessä. Koko viikon ajan pyörivät tietysti kerhot ja Saiturin joulun harjoitukset.

Nasta viikko siis tulossa, eikö?