Kirjoja

Kirjoja

lauantaina, lokakuuta 14, 2023

Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokouksesta








Kasvun ja oppimisen lautakunnalla oli  kokous keskiviikkona 11.10. Demareista paikalla olivat molemmat varsinaiset jäsenet Heini ja Martti.

Investointiohjelma

Budjetin yhteydessä päätetään myös investointiohjelmasta. Tavallisesti lautakunnille on annettu mahdollisuus ottaa siiheen kantaa ennen budjettineuvotteluja. Nyt niin ei tehty. Niinpä kasvun ja oppimisen toimiala päätti antaa pyytämättä lausunnon palveluverkon tarpeista vuosien 2024–2031 investointiohjelma osalta. Virkamiesten mukaan meillä on sietämätön pula kasvu- ja opetuspaikoista. Niihin ei ole varattu ajoissa rahaa eikä tontteja.  Lautakunta esitti kannakseen, että Espoon palvelutarpeen kasvu edellyttää riittävät tilainvestoinnit kouluille, lukioille ja päiväkodeille. Nämä peruspalveluhankkeet tulee priorisoida päätettäessä kaupungin investointiohjelmasta. Rohkeasti vaadittiin, että tarvittaessa valtuuston asettama investointikatto tulee ottaa uudelleen arvioitavaksi.  

Länsi-Leppävaarassa huutava pula 7-9-luokkien oppilaspaikoista 

Monet koulut, ja erityisesti  Länsi-Leppävaaran alueella ovat  ylitäynnä. Yksi näistä kouluista - mutta vain yksi- on Kilonpuiston koulu. Kaikki tilat on siellä  otettu käyttöön. Esim tiloja erityisryhmille tai opetuksen eriyttämiseen ei ole.

Yläkoululaisten määrä alueella kasvaa koko ajan. Lukuvuonna 2024-25 alueen kouluissa olisi jo yli 200 oppilasta ns. ylipaikoilla. 

 Oli löydettävä ratkaisu, joka on käytettävissä 9 -10 kuukauden sisällä. Virkamiesten virkavastuulla antamien tietojen mukaan ei voida taata, että Kilonpuistoon läheisyyteen ehdittäisiin  saada siihen mennessä siirtokelpoinen lisärakennus. Tähän on useita syitä. Rakentaminen vaatii poikkeusluvan. Sen valmistelu ja käsittely vie useita kuukausia. Poikkeusluvan saanti on epävarmaa. Poikkeusluvasta voidaan tehdä valitus (tontin naapurit).  Sen käsittely voi kestää yli vuoden. Suunnitellulla alueella on liito-oravia, joilla on EU-laajuinen suojelumääräys. Alueen maapohja on sellainen,  että se tulisi paaluttaa. Se vie aikaa.

Espoolla  on   vuokrasopimus lukuvuoden 2024-2025 loppuun saakka kahteen toimistorakennukseen, joita on käytetty vuosia väistötiloina  Kun nuo tilat otetaan  Läntisen Leppävaaran alueen oppilaiden käyttöön, pystytään ratkaisemaan tuo ylipaikka/oppilaspaikkapula. Kun Kilonpuiston oppilaista osa käy koulua tietyn ajan kerrallaan näissä väistötiloissa, ja kun uusien yläkoululaisten oppilaspaikkoja voidaan keväällä tasata eri koulujen kesken, saadaan tilaongelmaa helpotettua.

 Oli löydettävä ratkaisu, johon saadaan rahat riittämään.  Virkamiesten mukaan vanhempien saamasta siirtokelpoisen rakennuksen kustannuksista puuttuu merkittäviä kustannusosia mm. maaperään liittyen. En pysty erittelemään tätä tarkemmin. Kaikki kasvavat tilavuokrat leikataan opetukseen tarkoitetuista rahoista. Espoo on sitoutunut maksamaan tosi kovat vuokrat noista kahdesta rakennuksesta,  vaikka ne olisivat lukuvuoden 2024-25 tyhjillään. Sellaista ratkaisua ei voida tehdä.

Oli siis löydettävä ratkaisu, joka olisi näissä reunaehdoissa Kilonpuiston huoltajien ja oppilaiden kannalta niin siedettävä kuin mahdollista. Niinpä lautakunnan tekemässä päätöksessä jätetään koulun rehtorin päätettäväksi yhdessä koulun kanssa, mitkä oppilasryhmät ja miksi ajaksi kerrallaan noihin väistötiloihin mennään. Päivä viikossa? Kuukausi? Lukukausi? Lautakunta ei siis  määrää, että tiloihin menevät esim.  kaksikielisen opetuksen ryhmät.

Koululla on nyt kuukausia aikaa löytää parhaat mahdolliset ratkaisut. Luotamme kouluun tässä asiassa kouluun.

Päätös on tehty nyt vain yhdeksi oppilaspaikkapulan  kriittiseksi lukuvuodeksi. Tuon lukuvuoden ajan kerätään kokemuksia ratkaisusta. Lautakunta velvoitti, että lukuvuoden 2024-2025 aikana valmistellaan pysyvä ratkaisu Kilon ja Keran alueen koulupalvelujen järjestämiseksi.

Poliitikon on pakko tehdä myös päätöksiä, joita kaikki eivät siedä.  Politiikka on kompromisseja. Joskus yrityksiä löytää kokonaisratkaisu, joka on (vain) keskimäärin paras. Näin tilanteen näin. 

Matinkylän lukion yo-kirjoitukset

Listalla oli  myös Matinkylän uuden lukion ylioppilaskirjoitusten järjestäminen lukioon kuuluvassa urheiluhallissa, koska monisatapäiselle abijoukolle ei ole muuta tilaa.  Kevään 2024 yo-kirjoitusten aikana siellä ei voi urheilla. Tästä urheiluseurat eivät tykkää. 

Muut asiat

Erään espoolaiskoulun päätöksistä kieltää kahden oppilaan viikon oma loma oli tehty valitus. Lautakunta hyväksyi valituksen, ja palautti asian käsittelyn koululle. Jatkossa kouluja ohjeistetaan tarkemmin ja nimetään valituksen käsittelijätahoksi jokin muu taho kuin lautakunta

Lautakunta käsitteli digilaitteiden käyttään liittyvän valtuustoaloitteen ja totesi lausunnossaan, että voimassa olevat opetussuunnitelmat ja muut asiakirjat ohjaavat jo nyt opettamaan lapsille ja nuorille itsesäätelytaitoja sekä kriittisyyttä digilaitteiden käytössä. Tämän vuoksi Espoon opetussuunnitelmia ei ole tarpeen täydentää. Opettajia voidaan muistuttaa tämän ajankohtaisen aiheen tärkeydestä.

Ei kommentteja: