Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2023

Peruskoulu ei ole rikki- mutta kehittämistä se kaipaa


Helsingin demareilla on monipuolista toimintaa. Yksi järjestäjistä  on mielen-kiintoinen puolueista riippumaton keskustelufoorumi, poliittisen historian klubi, joka  on pitänyt talvesta 2007 lähtien säännöllisesti keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista asioista Juttutupa-ravintolassa. 

Eilen 21.3  teemana oli peruskoulu.  Tilaisuuden suunnittelijana oli Matti Louekoski. Hän oli saanut houkuteltua paikalla Kouluhallituksen ex-pääjohtaja Erkki Ahon.  Ei ihme, että tupa oli täynnä, pääasiassa varttuneita politiikan ystäviä.

Muisteluksia kuumilta vuosilta

Tilaisuuden aluksi Louekoski  kaiveli  yhdessä  Ahon kanssa vanhoja  muistoja poliittisista kamppailuista  yhtenäiskoulun aikaansaamiseksi. Louekosken mukaan opetusministeriö oli  työpaikka, jossa oli jatkuva vääntö silloisen keskustan kanssa.Peruskouluasiassa alkuvaihe sujui sittenkin aika rauhallisissa merkeissä keskustan suuntaan.Oli pääosin ihan yhteinen tavoite.Oikeisto oli sekä kauhuissaan että sotaisa. Siellä ei arkailtu vastustamisen keinojenvalinnoissa. Kuulimme hauskoja juttuja mm. Johannes Virolaisesta ja T. Kalliosta. Mutta myös vähän synkempiä juttuja peruskoulun edistäjiin kohdistuneesta maalittamisesta, niinkuin vihapuheesta nykyään puhutaan. Kun päätös peruskoulun rakenteesta oli tehty, siitä päätöksestä pidettiin kiinni. Molemmat sekä Aho että Louekoski olivat vahvasti sitä mieltä, ettei peruskoulu ole tänäänkään rikki, mutta toki sekin kaipaa kehittämistä.  Erkki Aho tiivisti peruskoulun tarvitsemat asiat  hienosti kolmeen R:ään:

Rahaa, Rauhaa ja Rakkautta!

Paneelissa Jaana, Liisa ja Martti

Paneeliosuuden aluksi juontaja, Liisa Ilomäki esitteli tutkimustuloksia peruskouluun liittyvistä huolista. Niitähän riitti: PISA-tulosten lasku, laskeva lukutaito, segregaatio myös tuloksissa...

Tämän jälkeen kumpikin panelisti sai vuodattaa tuskaansa tai ideoitansa 5 minuutin ajan, siitä miltä heidän mielestään peruskoulu näyttää.

Jaana oli tosi hyvin perillä Helsingin tilanteesta. Täällä on tuloksiltaan sekä Suomen paras että huonoin koulu. Mutta oikeasti kaikki helsinkiläiskoulut ovat hyviä. Mutta opettajat ovat uupumassa.

Itse kävin läpi peruskoulun eri vuosikymmenet, kun on sattunut niin, että olen ollut koulussa kaikkina niinä, toki 2020-luvulla lähinnä opetustharjoittelun ohjaajana ja kouluvaarina. Ylpeänä valmistuin vuonna 1977, juuri kun peruskoulu saapui tänne. 1980-luku oli kulta-aikaa: vapautta ja rahaa riitti. 1990-lukuoli  kaksinapainen: huikeaa vapautta ja  luottamusta, mutta myös vastuuttomia leikkauksia. 2000- 2020-luvuilla ohjaus tiukentui,  paperi-idiotismi ja ylhäältä ja alhaalta opettajille siirretyt lisätyöt  varastivat  aikaa  kaikkein tärkeimmältä: ajalta kohdata aidosti oppilaita. 

Sitten Liisa lypsi vielä ajatuksia siitä, mitä pitäisi tehdä peruskoulun kehittämiseksi. Kumpikin suosittelimme mm. pariopettajuutta, josta on iloa moneen. Sekä perheiden matalankynnyksen tukemista. Keskustelimme myös painotetusta opetuksesta ja koulushoppailusta. Väitin, että mm. musiikki- ja liikuntaluokat ovat juuri sellaisia, millaisia kaikkien luokkien tulisi olla: Oppilailla on yhteinen intohimo opettajansa kanssa. Ilmapiiri on onnistumisen ja innostumisen iloa. Kaivoin esiin ns. Winnetka-planin mallin, jossa koulupäivä jaettiin eräässä yhdysvaltalaiskaupungissa 1930-luvulla kahtia. Aamupäivisin opeteltin perinpohjaisesti kaikille tärkeät perustaidot ja iltapäivällä jokaisella oli mahdollisuus olla intohimoryhmässään. Meillä oli myös Aurorassa mahdollisuus kokeilla tämän tyyppistä. Toimi. Oli hienoa, että Erkki Aho nousi kannattamaan tämän tyyppistä toimintaa. Koulujen ulkopuolella on monenlaisia osaajia, joita voitaisiin käyttää intohimoryhmissä apuna.

Tilaisuus päättyi klo 19.30. Sitä ennen myös Juttutuvan väellä oli mahdollisuus kertoa omia ajatuksiaan. Esiin nostettiin mm. 1970-luvun opsin upeus. Nykylinjaa, jossa opsissa on useita tuhansia sivuja, kritisoitiin. Kysyttiin myös, pitäisikö oppikirjoissa tiukemmin seurata opetussuunnitelman linjauksia ja onko opettajilla oppikirjojen kirjoittajina liikaa valtaa. Älykännyköistä kannettiin huolta, ja kuria kaivattiin.

Aivan lopuksi Liisä Ilomäki kertasi ihastuksensa Ahon Kolmen R:n lääkelaukkuun, Jaana huolensa siitä, kuinka nuoret opettajat uupuvat mm. median negatiivisten uutisten alle, minä toiveeni siitä, että opettajankoulutukseen saataisiin enemmän aikaa ohjatulle opetusharjoittelulla ja että koulut saisivat olla mieluummin välittäviä yhteisöjä kuin tehokkaita organisaatioita.

Oli hienoa olla mukana! Ja kiitos parviälylle ja tekoälylle sparrauksesta.


Ei kommentteja: