Onko peruskoulu rikki?

Minulla on ilo olla  ensi viikon  tiistaina  mukana  Matti Louekosken juoksuttamassa peruskoulu paneelissa, Juttutuvassa. Paneelisss pohditaan, mikä on mennyt peruskoulussa pieleen -jos on - ja mikä voisi olla korjausliike. Tilaisuuden aluksi Louekoski haastattelee perukouluun siirtymistä johtanutta kouluhallituksen ex-pääjohtaja Erkki Ahoa-

Pyysin Faceboolissa ajatuksia parviälyltä. Vastauksia tuli yli 60. Jäsensin niitä kahteen koriin; ensiksi ongelmiiin ja sitten ratkaisuihin joita näihin ongelmiin ehdotettiin. Kiitoksia, parviäly, avusta.

Mikä on peruskoulussa mennyt pieleen?

Ei ole mennyt!

• Alan asiantuntijat varmaankin osaavat analysoida tilannetta syvällisemmin, mutta vanhemman näkökulmasta en löydä moitteen sanaa peruskoulusta.
• Kysyin professorilta ennen haastttatlua, että voisitko kerro minulle mistä on oikeasti kysymys oppimistulosten laskussa peruskoulussa. Pikku paussi ennen vastausta.- Lähtisin kuitenkin liikkeeelle enemmän yhteiskunnan suunnasta kuin peruskoulusta. - vastasi minulle ei niin tuttu Treen yliopiston professori.
• Maailma on vain muuttunut./ Peruskoulu on osa systeemistä kokonaisuutta. /Perusasiat ovat muuttuneet arjessa./ Kun maailma ei pysähdy, elämme ainutlaatuisen muutoksen aikaa. Uhkana on koko maapallon elinkelpoisuus. /Muutosta yhteiskunnassa, perheissä, koulutuksen arvostuksessa, kuntapolitiikassa, lapsiperheiden köyhyydessä. 25  % perheissä on yksinhuoltaja jne,jne./Murrosikä on aientunut./Se, että se nähdään erillisenä hankkeena muusta yhteiskunnasta kun se on oikeasti yksi hanke monesta pitämässä yllä kokonaisuutta.
• Yhteiskunnalliset muutokset (toimintaympäristö)
• Perusopetuksessa ei ole mennyt mitään pieleen. Lapset ovat muuttuneet, koska koko maailma muuttunut. Me teemme kouluissa edelleen hyvää työtä, mutta segregaation, väkivaltaisten elokuvien ja koukuttavien pelien myötä opetus- ja kasvatustehtävä on haastavampi. 

On mennyt!

• A1-kielen aiennus. Yksi asia mikä minua alkuopena hiertää on A1-kielen pakollinen aloittaminen ekaluokalla. Tottahan se on, että lapset ovat kieliherkässä iässä jne. Mutta, nämäkin kaksi tuntia pitäisi käyttää matematiikan ja suomen kielen perusasioiden opiskeluun. Kaikilla pitäisi kolmannelle siirryttäessä olla niin vahva pohja perusasioista että uuden kielen opiskelu tämän jälkeen on helpompaa eikä todellakaan liian myöhäistä. Eniten tästä kärsivät S2 oppilaat, joille suomen kieli on hankalaa. Siihen päälle pitäisi vielä opiskella englantia tai kuten meillä espanjaa. Minusta päätös aloittaa vieraan kielen opiskelu kaikilla oppilailla oli hätäisesti tehty. Siinä ei ajateltu S2 oppilaita tai muita heikompia oppilaita. Osallahan paukut riittää ja taitoa on.
• Alkuopetuksen S2 erillisopetus.
• Armovitoset  
• Asenne koulutukseen on muuttunut (polarisoitunut myös). Ministerit, kukin vuorollaan, haluavat nimensä historiaan ja tekevät uudistuksen, mikä otetaan valmistelematta raakileena käyttöön ja ennen kuin ollaan saatu tämä raakile edes pieneen alkuun.
• Digitalisaatio. 25v kokemuksella näkisin, että digitalisaatio ja laitteisiin kiinni kasvaminen on suurin pulma, mukaan lukien hukassa oleva vanhemmuus. Nämä liittyvät myös toisiinsa.Lapsi ehdollistetaan jo taaperoiässä ruudun tuijottamiseen, samaa tekevät vanhemmat. Älylaitteet tekevät haittaa hermostolle ja vuorovaikutustaitojen kehittymiselle, tunneälylle, luovuudelle, motoriikalle. On lapsia, jotka eivät osaa enää leikkiä, koska laitteet eivät ruoki mielikuvitusta. Dopamiiniannos, mielihyvä on saatava laitteen kautta. Tämä aivokemia on sama kuin huumeiden käyttäjillä.Kouluun tullessaan lapsi ei kykene yhtä hyvin kärsivällisyyttä ja keskittymistä vaativaan työskentekyyn, hän on impulsiivinen ja helposti turhautuva. Kun tähän soppaan otetaan mukaan laitekeskeinen opetus, on turha ihmetellä oppimisen ja käytöksen pulmia. Nepsy-oireet ovat suoraan verrannolliset laitteiden parissa vietettyyn aikaan.
• Emme tarvitse laitosta (OPH), jolla ei ole resursseja=rahaa vaatimiensa tehtävien toteuttamiseen.  Onko opetushallituksen kehittämisrooli pystynyt riittävästi tukemaan perusopetustamme. 
• En ole asiantuntija, mutta ihmetyttää miten pieni Viro hoitanut itsensä Euroopan kärkeen? Jotain on nyt pielessä!
• Erityisopettajien koulutuksen laiminlyönti erityisesti sisällöllisesti ja siksi myös käytännön käytännön toteutuksessa.  
• Erityisopetuksen toteutus tavoitteellisesti suunnittelematonta toteutus 
• Ns. peruskoulun kehittäjien (virastot, järjestöt jne.) peruskouluun kohdistama intohimo kehittää koulua ja tasapäistää (virtaviivaistaa) kaikki (koulua kuuntelematta). Tuloksena ärtyneitä ja väsyneitä sähköjäniksiä, joilla on edelleen kaikesta huolimatta suuri sydän ja upea sitoutuneisuus. Kysymys kuuluu: kuinka kauan. Peruskoulun parantaminen on helppoa (ainakin kuvitelmissani). Yhteiskunnallista tilannetta emme voi muuttaa kuin vähän, mutta ns. peruskoulun kehittäjien kouran voisimme irrottaa koulusta!  
• Ilmiöoppiminen. 
• Inkluusion toteuttamisen lähes täydellinen epäonnistuminen./ Erityisoppilaiden siirto inklusiivisesti normaaliluokkiin ilman, että resurssit olisivat seuranneet mukana./Toimimattomat integraatioratkaisut, ilman tarvittavia pienryhmiä heikentää oppimistuloksia.
• Kaksi tuntia englantia 1. luokkalaisille on pois oman äidinkielen vahvistamisesta - puhumattakaan, että äidinkieli olisi jokin muu kuin suomi. Nyt 1. luokan oppilaiden kanssa jahnataan englannin tunneilla sanastoa ja asioita, jotka 3.-luokkalaisten kanssa opittiin luku- ja kirjoitustaidon kartuttua tehokkaasti. 
• Kivijalan murentaminen, jota yritetään paikkailla projekteilla ja hankkeilla. 
• Kolmiportainen tuki. Aivan älytön himmeli.
• Kouluissa opettajan aikaa vie liikaa oppilahuollolliset ja tukitoimiin liittyvät lomakkeet ja paperit. Samalla varsinainen opetus ja opettajan oppilaan välinen kohtaaminen vähenee. 
• Kännykät. Addiktoituminen alkaa jo varhain niin, että yläkoulussa kännykän "snap chat" -ryhmissä on oltava mukana 24/7./ Addiktio alkaa jo alakoulussa./Alakoulussa ne kielletään ja sitä kieltoa totellaan . Mites yläkouluissa ?/Enpä voisi kovin kehua, että alakouluissakaan läheskään aina totellaan ja kokemusta asiasta on jo aika monelta vuodelta. Murrosikä on aikaistunut niin, että monet alakoululaiset ovat jo murrosiässä ja toisaalta koukuttuminen voi olla todella voimakasta. Snapchat, tiktok, muu some, videot…
• Lapsuuden ainutkertaisuus on unohdettu
• Lukeminen on kateissa.
• Opettaja ei saa käyttää oppikirjoja ja työkirjoja halutessaan.
• Opettajien jaksaminen: Kuinka kauan opettajat vielä jaksavat vai onko koulutus seuraava hoitoala?
• Opetusviranomaisten myötäjuoksijoiden ja perässähiihtäjien vaikutus koulun kehittämiseen.
• OPS 2016..Paljon on toki tapahtunut tuon (90-luku)  jälkeen yhteiskunnallisia ja muita ilmiöitä, jotka vaikuttavat kouluun. Ja aika moni sukupolvi on saatu addiktoitua älykapulaan, joka imee ajan, huomion ja keskittymisen. Peruskoulun yläasteen pedagogiikan ja nuorten motivaatio-ongelmat.  2014 Ops-perusteissa kera esimerkiksi Espoon opetussuunnitelman ja koulukohtaisen osion on yhteensä 700 sivua, ja kun tuo viedään ePerusteet työkaluun, on kouluni ops pdf-muotoisena muistaakseni 3254 sivua!Eikö opetuksen ja kasvatuksen periaatteita ja tavoitteita pystyisi ilmaisemaan yksinkertaisemmin? Opettajat yrittävät tulkata mitä opetetaan, miten ja miten arvioidaan? Helposti opetussuunnitelman hahmottaminen hämärtyy massiiviseen usvaan. Opetussuunnitelmassa on upeita ajatuksia, vaan moneen kertaan sanottuna ja hiukan kryptisesti ilmaistuna.
• En tarkoita, että ennen olisi ollut paremmin, mutta jonkinasteinen paluu 1994 rakenteen suuntaan voisi auttaa. Ainakin se, että luotettaisiin koulujen innovaatiokykyyn. Toki eriyttämisen suhteen kaivattaisiin ohjausta ja pedagogisia malleja, sillä nykyisen haitarin soittamiseen ei esimerkiksi luokanopettajalla riitä "siipien kärkiväli", vaikka luokka saisikin muuta tukea monessa muodossa.
• Pieleen on mennyt kun tarkastelee miten peruskoululaisten osaaminen ja huonontunut Pisa-tulosten mukaan. Sama tulee esille myös Karvin tuloksissa
• Suomen Luokanopettajat:Olen viime aikoina lukenut Suomen Luokanopettajat ry:n (ent. Luokanopettajaliitto) tulevaisuuden peruskoulu ajatelmia (noin 10-vuoden ajatelmia eteenpäin nimenomaan 2020-lukuun). Pahin ei toteutunut, mutta toivottu kehitys ei myöskään. Oikeastaan kehitystä ei ole ollut kovinkaan paljon...tämän synkkänä havaitsin.
• Säästöt
• Tietokoneen käyttöä oppii myöhemminkin - nyt rahaa syydetään jokaisen omaan tietokoneeseen sen sijaan, että panostettaisiin pienempiin opetusryhmiin ja henkilökunnan lisäämiseen. Sähköiset kirjat sama juttu - joku muu kuin opiskelijat hyötyy koulutuksen digitalisaatiosta eniten. 
• Väkivalta.  Pedagogiset tukivasteiden käyttö oikein ei ole onnistunut Suomessa. Esimerkiksi käytöshäiriöstä oppilasta ei laiteta tuen piiriin esim. Tehostettuun tukeen.Jokaisen oppilaan oikeus onsaada pedagogiset tukivasteet!Jos oppilaalla ei ole diagnoosia ei uskalleta rohkeasti tuen piiriin siirtää oppilasta. Käytös on yhtä tärkeä laittaa tuen piiriin kuin esim. oppimisvaikeus.Mikä on syy, että koulussa on entistä enemmän väkivaltaa (oppilaiden välillä ja henkilökuntaa kohtaan) ja käytöksestä johtuvia pulmia?Kuukausi sitten oppilas potkaisi turvakengillä ohjaajaa kasvoihin. Hän sai vakavat vammat (kasvin luun murtumia ja päävamma).Puukotuksia oli useampia ympäri Suomea peruskouluissa.
• Yhteiskunta on muuttunut. / Mun lempikohtani: "...mistä on oikeasti kysymys oppimistulosten laskussa peruskoulussa. Pikku paussi ennen vastausta.- Lähtisin kuitenkin liikkeeelle enemmän yhteiskunnan suunnasta kuin peruskoulusta.Kunpa tää tulis paremmin esille joka kerta, kun asiaa käsitellään. 
• Yhteisöllisyyden puute. 
• Ylidiagnosoinnin kautta kouluille kasautuneet rajattomat velvoitteet./Paljon kirjataan mutta mitä datalla tehdään? Kaikenlainen kirjaaminen tuntuu pikkuhommalta mutta onko se sittenkään?

Miten ongelmia voitaisiin ratkaista?

• Aika paljon voisimme oppia, jos tarkastelisimme analyyttisesti ja yhdessä kaikkia niitä oppivelvollisuuskouöun kehittämisen ohjelmia ja hankkeita, joita viime vuosikymmeninä on toimeenpantu. Miksi ne eivät ole tuottaneet toivottuja tuloksia. Yhtenä analyysikehyksenä voisi olla CYNEFIN-tulkinta sovellettuna oppivelvollisuuskoulun arkeen yleensä ja erityisesti lasten ollessa murrosiässä. Toisena voisi olla strateginen palvelumuotoilu ja erityisesti sen kolme horisonttia, mitä voidaan tehdä parin vuoden sisällä, viiden vuoden aikana ja missä on katsottava 2030-luvulla. Guruna voisi olla Anna Valtonen Aalto-yliopistosta. Ja sitten vielä? Tässä oli paljon samoja ajatuksia kuin sotehallinnonnon reformeissa 1980- ja 1990-luvuilta alkaen. Niidenkin seurauksista kannattaisi oppia.Armovitoset pois
• Auktoriteetti opettajille takaisin
• Asioita pitää ajatella uusiksi. Korjausliike on uusi normaali. 
• Didaktiikka ja opettajien täydennyskoulutus kunniaan.
• Harrastukset. Koulussa X oli hyvä henki ja oppilaat saivat kannustavaa ohjausta myös harrastuksissa kuten naytelmä- ja bändiharrastiksessa ja liikunnassa.Tämä ei varmaan ole monissa kouluissa ollut yhtä innostunutta. Motivointia harrastusten suhteen tulisi voida lisätä kouluissa yleensä.
• Ilmiöoppiminen pois
• Integraatio ei saa olla säästökeino eikä lukujärjestyksellinen juttu. Erityisen tuen oppilaan on saatava erityistä tukea kaikissa niissä oppiaineissa, joissa tarve on.
• Koulun pitää muuttua, jotta voidaan tarjota niitä taitoja, joita huomisen maailmassa välttämättä tarvitaan. Ja samalla ihmisen perustarpeet eivät ole muuttuneet mihinkään. Jokainen tarvitsee toista ihmistä, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Majakkana ihmisyys, yhdenvertaisuus ja sivistys!
• Koulunäytelmien ja yhdessä tekemisen iloaa.  
• Kuunnellaan opettajia enemmän, ongelmat ja onnistumiset tunnetaan koulun arjessa./ Voitaisiinko kenttää kuunnella enemmän, kaikki ratkaisut eivät olisi byrokraattien käsissä.
• Maailma on muuttunut. 
• Jos ajatellaan, että peruskoulu tarjoaa peruskoulutuksen kaikille vs. koulutuksen historia, niin ollaanko menty pieleen nykyisessä moninaisessa maailmassa 🤷 koulutuksen laatu ja mahdollisuudet kouluttautua eteenpäin ovat erilaiset riippuen monista tekijöistä. Se mitä on ajateltu -72 ja millainen maailma ja esim. hyvinvointivaltio käsitys on ollut silloin on ihan eri kuin nyt. En siis tiedä voiko vertailua tehdä menneen ja nykyisen välillä vai onko tarkoitus katsoa tulevaisuuteen kuten ehkä on tehty -72, jolloin ehkä mietittiin teknologian hyötyjä, jotka nyt ovat olemassa ja nyt mietitään, mitkä teknologiset asiat ovat hyväksi ja mitkä eivät. Ehkä siis muutoksen katsominen tulevan ja nykyisen välillä olennaista, mutta muistaen että uusi ei välttämättä parempi kuin vanha. Ja vanha ei (välttämättä) palaa. Ehkä siis tarvitaan jokin uusi kombo uutta, vanhaa, tulevaa 🤷 Yksittäiset nostot tuskin riittävät selittämään tilannetta tai ratkaisemaan tulevaa.
• Malttia koulun kehittämiseen. /Rauhaa opsinytimen kehittämiselle./  Jos nyt katson opettajan näkökulmasta-uudistuksia on ollut. Melkoisesti. Etenkin viime vuosina. Ja kun kuitenkin jokainen uudistus edellyttää omien varsinkin jo pitkään työssä olleen ajatusrakennelmien uudelleen tarkastelua ja usein muutosta, ihmettelen, miten tässä kiihtyvässä uudistamisen temmossa tulee sisäistettyä opettamisen ja oppimisen "trendejä". Ja kuitenkin. Jos on tarkoitus valmistaa oppijaa " tulevaisuuden kansalaiseksi" mitä se ikinä onkaan, ei kai voi pyöriä omassa vaikkapa sitten 1980- luvulla rakentuneessa kuplassaan? Mitä työkaluja tähän kuplasta irtaantumiseen on tarjolla?
• Motivaatio. Koulun tuloksissa on kysymys lapsen/nuoren yksilöllisen oppimismotivaation tavoittamisesta. Siitä kysymyksestä voidaan tavoittaa paljon vaikuttavia tekijöitä: opetusjärjestelyt, opetusmenetelmät, opetussuunitelman soveltaminen, kannustus, ym., ym. Tietysti koulun ongelmat voidaan yhteiskunnallistaa, mieltää vaikka rahan puutteeksi, mutta luulen sen olevan aika pitkä tie korjata oppimistuloksia.
• Museokoululle ei. 
• Hiljaisella mielellä luin toissapäiväisen keskusteluavauksesi kommentteja. En millään muotoa haluaisi, että lapsenlapseni joutuisivat kurikouluun, jossa strateginen linja on menneisyyden säilyttäminen. Uskallan tämän sanoa, koska kuulun jo yli 60-vuotiaana ikäihmisiin. Haluammeko, että koulu on museo, sinnittelijä-vaakalauta vai tulevaisuuden ponnahduslauta? OKKA-säätiön ekososiaalisen sivistyksen indikaattoreista saa yhden peilin: 1) olemassa olevaa toisintavaa, 2) tulevaisuutta ennakoivaa ja 3) yhteiskuntaa uudistavaa orientaatiota. https://koulujaymparisto.fi/…/kestavan-tulevaisuuden…/
• Ketä varten koulu on? Mitä ja miksi opetetaan, ohjataan ja opiskellaan?
• On tärkeää tunnista ketjua, jota edetään ja on tultu näihin päiviin. Kasvatuksessa ja opetuksessa kvartaali on 25 vuotta, tai ainakin 12,5v 
• On uskallettava kyseenalaistaa. Pahin opettajuuteen liittyvä pulma on se, että opettajakunta ei uskalla kyseenalaistaa ylhäältä tulleita ohjeistuksia, jotka ovat vieneet vinoon peruskoulun tavoitteita kiihtyvällä vauhdilla v.sta 2016. Silloin opsin uudistuksen yhteydessä poistettiin käsialakirjoitus, taito-ja taideaineiden kehystä vähennettiin, tilalle tuli ohjelmointia, robotiikkaa ja muuta pelleilyä mm valinnaisuutta, jotka söivät tunteja perustaitojen opetukselta. Pisteenä iin päälle monissa kouluissa luovuttiin pulpeteista, oppikirjoista ja seinällisistä luokista, avoin oppimisympäristö oli mukamas raikas tapa modernisoida suomalaista koulumaailmaa.
• Opettaja on jätetty yksin. Tommi Kinnunen kirjoitti muutama vuosi sitten kolumnissaan, että opettaja on lopulta jätetty uudistamisessa kovin yksin. Kaikenlaisesta nopeatempoisessa perehdytyksestä huolimatta. Uudistamisessa kun opettajan tulee huomioida yhteiskunnalliset tarpeet, yksilöiden tarpeet, ja lopulta reunaehdot, joiden sisällä tarpeet toteutuvat, kuten paljonko sitä rahaa on käytettävissä perusmateriaaliin, tuntijakoon, opetusryhmien kokoon, ja oliko sulla 2 vai 12 tuen tarpeista luokallasi, toteutuuko vertais/itse yms. arviointi niillä työkaluilla, joita on käytettävissä, mikä aika suunnataan kunnassa käyttöön otettuun turvataidot, tunnetaidot, kiusaamisen ehkäisy, nuorten yhteiskunnallinen vaikuttaminen, paras koulu/kunta ohjelmaan jne jne. Loputtomiin. Joku nää uudistukset (ja niihin liittyvät kyselyt, kirjaamiset, arvioinnit jne jne) sinne kouluun jalkauttaa. Usein näennäisesti yhdessä mutta lopulta kovin yksin.
• Opettajat opettamaan, työn turhakkeet minimiin.
• Opetushallituksen tehtävät ministeriön osastoksi.
• OPS2016 yleinen osa on upea. Toivottavasti tosiaan tätä koulun toimintakulttuuria ohjaavaa osaa ei kovin lähdetä uusiksi pyöräyttämään seuraavalla kierroksella. Se on todennäköisesti vielä seitsemän vuoden jälkeen kesken. /2014 OPSia voi toki kritisoida, muttei listatuista ainakaan A1-kieli, oppimisen tuki ja suurimmalta osalta digitalisaatiokaan ole niistä riippuvaisia.
• Paluu 90-luvun opsiin (MH): "Saimme 1994 uuden, lyhyen opetussuunnitelman, 100 sivua. Koulut saivat vapauden kehittää opetustaan, oli akvaariokouluja, joiden innovaatioita saattoi seurata. Osaamista ja ideoita jaettiin"/ Pari kommenttia pohdintaan: yllättää tuo 90-luvun nostalgisointi, kun rahoituksen, norminpurun ja oppimistulosten käänteen näkökulmasta näyttää siltä, että rakenteellisesti ne suurimmat virheet on tehty juuri siellä.
• Perusongelma on resurssitaso, joka ei ole reagoinut koulun työkentän vaatimustason nousuun. Siinä missä aikoinaan voitiin pohtia, mihin halutaan erityisesti panostaa, nyt mennään kädestä suuhun, eikä resurssit kata edes välttämättömperustoimintoja (kuten oppimisen tuki, oppimateriaalit…)
• Perusasiat kunniaan./ Takaisin perusasioihin./Perusasiat ja työn tekeminen takaisin arvoonsa. Pitää rohkeasti valita mitä halutaan. Kaikkea ei voi saada./Koulukirjat, kuri ja karttakeppi takaisin 
• Pienryhmät takaisin 
• Pitää kysyä, mitä muuttuva maailma peruskoululta edellyttää. Mitä pitäisi missäkin tapahtua, että peruskoulussakin voitaisiin onnistua.  
• Sivistys ja kokonaishyvinvointi.Oppiminen ja terveys edellä mennään. Järjestys voi lapsen tianteestariippuen vaihtua. ..Mutta ei toinen ilman toista. Kannattaa miettiä mitä kokonaishyvinvointi on?
•  Soten myötä meidän on jossain vaiheessa mietittävä kunnan asema ja tehtävä uusiksi, ja sehän on käytännössä sivistys- ja terveyden edistäminen. Miten tämä hyvinvoinnin ekosysteemi toteutetaan kustannusjärkevästi ja ihmiselle laadukkaan arkisesti on se ydinkysymys.
• Systeemi: Organisaatio on järjestelmä, joka koostuu osasysteemeistä. Nämä ovat vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristön kanssa pyrkien sisäiseen ja ulkoiseen tasapainoon. Vuorovaikutus on systeemiteorian peruskäsite. Systeemiteoreettinen näkemys painottaa sitä, että organisaatiota voidaan ymmärtää vain, jos kaikki osatekijät otetaan huomioon. Systeemisen näkemyksen mukaan koulun opetusta ja kasvatustyötä tuetaan parantamalla koulusysteemin osien vuorovaikutusta. Koulun laatua ja laadunhallintaa ei voi jättää opettajan ja oppilaan vuorovaikutussuhteen varaan. Integraaliteoria opastaakin tietä kokonaisuuden ymmärtämiseen ja hallintaan ja kokonaisuuden näkemisen taitoon.
• Syytä kääritä hihat. Joka tasolla. Mutta eteenpäin on mentävä. Opettajien kokemusta arvostaen.
• Tarvitaan omaa pientä ja turvallista kotiryhmää, jonka jäsen saa tuntea olevansa.
• Tarvitaan osaamista, johtamista ja suuntaa.
• Tarvitsemme kouluihin  enemmän iloa, kohtaamista ja välittämistä, paljon musiikkia ja liikuntaa, aikaa perusasioihin ja kiireettömyyttä
• Tarvitsemme kouluihin pienempiä opetusryhmiä.
• Tehdä itse.  Tärkeämpää, kuin alituinen syy(llise)n etsiminen on kuunnella itseään, vaikka sitä sisäistä opettajaa, ja esittää kysymys: Mitä Minä Voin Tehdä? Kysymys on hyvä toistaa neljä kertaa, jokaista sanaa erikseen painottaen. MITÄ minä voin tehdä? Mitä MINÄ voin tehdä? Mitä minä VOIN tehdä? Mitä minä voin TEHDÄ? Sen jälkeen kääritään hihat ja ryhdytään toimeen. Parhaamme yritämme mekin ja välillä sattuu. Kovasti!
• Tuettua koulussa  työskentelevien aikuisten tuettua työssäoppimisen pitkäkestoista oppimisprosessia, aikaa yhteiselle ajattelulle. Jotta ops muuttuisi yhdenvertaisuutta tuottaviksi tavoiksi olla, elää ja toimia kouluissa. 
• Työraha takaisin. Opettajien tulisi nostaa kissa pöydälle ja saada työrauha kouluihin perinteisiin opetusmetodeihin palaamalla. Laitteet minimiin alakoulussa! Opettajien olisi lisäksi tehtävä työtä itsensä kanssa siten, että he kykenevät läsnäolevaan vuorovaikutukseen luokassa. Jos opettaja on itse stressin uuvuttama, suorittava, ylitunnollinen, ylikierroksilla kiepova hermoraunio, kuinka hän pystyy opettamaan lapsille hyväksyvän läsnäolon taitoa. Se on oppimisen kivijalka. Lapsi, joka tulee aidosti kohdatuksi, ilman kiirettä, ilman laitetta vuorovaikutuksen välissä, positiivisen pedagogiikan kautta, oppii luottamaan itseensä ja maailmaan. Sen jälkeen voi oppia tietoja ja taitoja.
• Vastuu koulunkäynnistä myös vanhemmille.
• Vuorovaikutus ja ihmisenä olemisen valmiudet. Usko itseen, tulevaisuuteen sekä taskussa matkalle mukaan kohtuulliset tiedot ja taidot. 
• Yhteisö: Olisi hieman helpompaa nähdä kokonaisuus, kun sen ytimessä olisi lasten kehitys omatoimisesti pärjääviksi aikuisiksi yleensä ja oppivelvollisuuskoulun mahdollisuudet ja velvollisuudet tukea heitä aikuistumisen monilla poluilla. Koulun myös lasten kehitysyhteisö sen lisäksi että se on aikuisten työyhteisö. Keskeinen kysymys on näiden kahden tehtävän yhteensovittaminen ja siihen tarvitaan myös lasten kehitysyhteisöjen erityispiirteiden ymmärrystä. 

Perästä kuuluu, sanoi torvensoittaja

Mitä siis tiivistää vastauksia? Vaikka osa oppilaista ei opi yhtä hyvin kuin ennen, vika ei ehkä olekaan yksin peruskoulussa. Peruskoulu on osa systeemiä ja muuttuvaa- myös huonoon suuntaan-  maailmaa. Parviäly nosti esiin monia epäkohtia jotka pääosin palaavat jännitteeseen koululle annettujen velvoitteiden ja niille myönnettyjen resurssien kuiluun. 

Osa vastaajista ei fanita vuoden 2014 perusteiden pohjalta tehtyjä ratkaisuja. Näitä ovat mm. A1-kielen varhennus, digitalisaatio, ilmiöopetus, kolmiportainen tuki, liian suuri määrä opittavia asioita. Tekstiä on liikaa ja se on kryptisesti kirjoitettu.

Entä millaisia korjausliikkeitä ehdotetaan: työ-ja muutosrauhaa ja paluuta vanhaan mm. 90-luvun autonomiaan, tuttuihin menetelmiin,  oppikirjoihin mutta toisalta myös sopeutumista muuttuvaan maailmaan ja tulevaisuuden ennakointiin. Opettajien kuuntelemista.

Peruskoulun isoista rakenteista  (kesto, työajat, viikkotuntimäärät, luokan-ja aineenopettajien työnjako, koulukoon kasvattaminen... ) ei  olla huolissaan. Eikä toisaalta muuttuneesta opettajan ja oppilaan pedagogisesta roolittamisesta.

Poimin tähän loppuun vielä yhden viisaan ajatuksen:

 " Lapsissa ei ole mitään korjattavaa, vaan aikuisten toiminnassa.

"