Didaktiikan lehtorille on varattu ohjattavaa opiskelijaparia kohti kuusi tuntia tätä herkkua. Yhteensä seurasin opetusta noin 20 tuntia.
HYVIÄ olivat sekä tunnit, harjoittelijat että ohjaavat opettajat.
Halusin kirjata ylös havaintojani mm. siitä, missä määrin uusimman opsin ideat näyttäisivät menneen kahdessa helsinkiläiskoulussa ja tässä 20 tunnin näytteessä läpi. Vertaan lopussa näkemääni Karvin kahteen aiemmin esittelemääni raporttiin. Etenen aakosjärjestyksessä.
EHEYTTÄMINEN
III-periodin harjoitteluun ei osunut monialaisia oppimiskokonaisuuksia, mutta kaikissa luokissa opetusta eheytettiin tässä jaksossa yli oppiainerajojen luontevasti. Kahdessa luokassa keskusteemana oli avaruus. Lisäksi suomenkielisen opetuksen ohella puhuttiin myös englantia. Musiikin eheyttäviä mahdollisuuksia ei juuri käytetty näillä tunneilla.
ERIYTTÄMINEN
Melkein kaikki harjoittelijat olivat asettaneet tavoitteekseen kehittyä opetuksen eriyttämisessä. Kaikissa luokissa sitä tehtiinkin mm. varaamalla nopeille lisätehtäviä. Mutta pääosin edettiin yhtenä ryhmänä.
Eriyttämisen tarve kasvaa koko ajan, koska luokissa on yhä enemmän ns. paperilapsia, jopa täysin ummikoita (Helsinki on luopunut valmistavasta opetuksesta 1-2-luokkalaisten osalta). Joten opeteltavaa riittää vielä sitten kun on oikeasti töissä.
LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN
Seitsemästä L:stä L(1) oppiminen ja ajatteleminen oli keskiössä. Ilmaisu ja monilukutaito korostuivat käytännön aineiden tunneilla mutta myös teoria-aineisssa oikeiden käsitteiden käyttämisenä. Vuorovaikutus oli vahvaa luokkayhteisön kesken.
Oman toiminnan vaikutuksiin toisiin puututtiin aikuismaisesta ja rakentavasti. Tieto- ja viestintäteknikkaa käytettiin tarkoituksenmukaisesti mutta ehkä varovaisesti. Yrittäjyys näkyi ohjauksena töiden loppuunsaattamisesta. Oppilaita osallistettiin työprosessin eri vaiheissa ja erityisen hauskasti PROKOULU- työtavassa. Arjen käytänteillä edistettiin kestävää kehitystä.
NÄKEMYS OPPIMISESTA
Jos yksinkertaistetaan, on kolmenlaista oppimista; vastaanottavaa, omaa tietämystä rakentavaa ja uutta luovaa. Kaikkiin kolmeen liittyy myös ajatus oppimaan oppimisesta. Näkemilläni tunneilla oli yhä vähemmän tilaa "tiedon siirtämiselle" -ehkä matematiikkaa lukuunottamatta. Kyllä ideana oli, että oppilaat osallistuivat itse oman näkemyksensä rakentamiseen. He mm. poimivat itse tärkeitä asioita vihkoonsa. Oppimaan opettamisen ohjaukselle on vielä tilausta.
OPETUSSUUNITELMALÄHTÖISYYS
Tunneilla opetettiin opetussuunnitelman mukaisia asioita. Keskusteluissa selvisi, että opsin varsinaiset taitotavoitteet ovat kuitenkin abstrakteja, mikä vaikeuttaa aitoa tavoitteisuutta. Tällöin opetus käyännössä rakentuu tehtävälähtöisesti.
OPPIMISYMPÄRISTÖT
Kummassakin koulussa luokilla oli omat kotiluokat ja niissä omat pöydät ja tuolit. Vaikka pääosa opetuksesta tapahtui luokissa, kaikki luokat tekivät retkiä ja hyödynsivät Helsinkiä oppimisympäristönä. Yksi luokka kävi museossa, toinen tähtitornissa ja useampi luistelemassa. Hienoa, että Helsinki tukee tällaista toimintaa - ja "reissuilu" kuulema vaikuttaa myös opettajien palkkaan. Myös käytäviä käytettiin oppimiseen.
Itse koulurakennukset olivat jo elinkaarensa päässä, siis vanhanaikaisia, mutta ilmapiiri ja luokkien yhteisöllisyys tukivat oppimista.
OPPIVA YHTEISÖ
Kaikki kolme luokaa olivat oppivia yhteisöjä. Oppilaat auttoivat myös toisiaan ja esittelivät töitään toisilleen. Kaikissa luokissa sosiaalimuotona oli ryhmä, ja ryhmiä hyödynnettiin. Niitä myös muokattiin oppimista paremmin edistäviksi.
OSALLISTAMINEN
Oppilaita osallistettiin antamalla heille mahdollisuuksia tehdä pieniä mieltymyksiin liittyneitä valintoja, suunnitella omaa työtään sekä arvioida oppimaansa ja valittuja opetusjärjestelyitä. Päätökset teki kuitenkin opettaja.
POSITIVISUUS
Ainakin toisessa kouluista suosittiin positiivista pedagogiikka: hyvän huomaamista. Oppilaille annettiin PROKOULU-pisteitä- jokoopettajien tai oppilaiden "ilmiannon" persteella, ja kun koossa on 100 pistettä, luokka saa yhteisen, yhdessä valitun materiaalittoman palkinnon.
STRUKTUURIT
Kaikissa luokissa oli selkeät ja tarkoituksenmukaiset viikko- ja päivärutiinit, joita harjoittelijat käyttivät fiksusti. Maassa maan tavalla. Ikiaikaiseen vanha läksy- uusi läksy- rakenteeseen en törmännyt.
TAVOITTEISUUS
Osuin tunneille, joissa kaikki oppilaat ottivat tavoitteet omikseen ja tekivät kaksin käsin ja mielellään töitä. Mutta tavoitteisuutta voi aina vahvistaa.
TOIMINTAKULTTUURI
Luokissa oli oppilaita kunnioittava ja oppiva ilmapiiri. Arki oli turvallinen ja tunnelma rento. Työtavat olivat monipuolisia. Luokan tason aikuiset tekivät saumatonta yhteistyötä. Kaikissa luokissa oppilasaines oli monikulttuurinen, tätä ei kuitenkaan erikseen nostettu voimavaraksi. Osallisuus oli lapsenkokoista. Sukupuoleen liittyviä asioista ei noussut esiin.
Mutta luokan rajat olivat oppivan yhteisön rajat.
TUKI
Monella oppilaalla oli HOJKS. Näillä vierailuilla en osunut tilanteisiin, joissa luokka olisi saanut erityisopettajien tai oppilashuollon työntekijöiden tehostettua tai erityistä tukea. Ymmärsin, että sitä kaivattiin enemmän.
TYÖTAVAT
Tunneilla käytettiin monipuolisia työtapoja. Tietotekniikkaa käytettiin. Padeilla haettiin informaatiota, kuvattiin ja tehtiin mm. musiikkia. Oppikirjojen rooli oli aiempaa ohuempi. Työkirjoja en nähnyt lainkaan. Vihkot olivat tärkeitä. Uutta opittiin myös U-tubesta. Liitutaulutekniikasta ei ollut jälkeäkään. Dataprojekori hyödynnetiin hyvin.
Ns. uusi oppimiskäsitys näkyi siinä, että opettajat instruoivat varsin kohtuullisesti, ja oppilaat tekivät itse töitä. Monella tunnilla oli pajamainen, kädentöitä kunnioitava ote. Ehkä yleisilme oli opetuksen tehtäväkeskeisyys. Kotitehtäviä annettiin, mutta niitä ei kuulusteltu/tarkastettu vanhanaikaisesti. Aina ei lainkaan:-)
YHTEISOPETTAMINEN
Maisteriharjoitteluun kuuluu jo itsessään kaksi viikkoa yhteisopetusta. Ne sujuivat todella hyvin, Työä suunniteltiin, toteutettiin ja arvioitiin yhdessä. Lisäksi apuna ja tukena käytettiin myös luokan ohjaavaa opettajaa sekä koulunkäyntiavustajia ja - avustajaharjoittelijoita. Parhaillaan yhdessä luokassa oli meitä aikuisia jopa kuusi.
Oppiaineina oli nyt äidinkieltä ja kirjallisuutta, englantia, kuvataidetta, käsityötä, matematiikkaa, ympäristöoppia ja historiaa.
Luokkiin luotiin luonteva, ystävällinen ja lämmin ilmapiiri. Oppilaiden tunteita huomioitiin. Heitä kiitettiin, kannustettiin ja rohkaistiin. Opettajat olivat aidosti läsnä. Työtä suunniteltiin pitkäjänteisesti ja kehitettiin tarvitaessa juoksussa.
Opettajankoulutuksen näkökulmasta on hienoa, että nämä(kin) ohjaavat opettajat olivat tosi sitoutuneita opiskelijoiden ohjaukseen ja olivat positiivisia oman opetuksensa kehittäjiä ja opsin jalkauttajia.
JÄINKÖ tässä jakossa itse kaipaamaan jotain? Opetustuokioiden tavoitteet kannattaisi aina sanallistaa oppilaille. Eriyttämistä ei tehdä koskaan liikaa.
HARJOITTELUN ja ohjauksen määrää on yliopistolla leikattu, ja se on iso harmi. Moni harjoittelija sanoo, että on ollut vielä valmistumisvaiheessa epävarma, selviääkö tässä ammatissa. Tämä luo isoja paineita uusien opettajien perehdytykselle. Niinikään rehtorin tapaaminen olisi palautettava ohjeisiin.
LOPUKSI: Tämä harjoittelu ja Karvin ops-havainnot
Karvin tulosten mukaan noin 60 % perusopetuksen vastaajista kokee, että koulu om saavuttanut tavan toimia oppivana yhteisönä. Oma kokemukseni näistä kouluista on samansuuntainen; Hyvässä alussa ollaan varsinkin oman luokan tasolla.
Karvin mukaan niinikään 60 % arvioi saavuttaneensa oppilaiden aktiiviseen toimijuuteen liittyviä tavoitteita. Maisteriharjoitteluluokissa oli tosi paljon oppilaiden toimintaa, mutta toki yhä edettiin opettajien johdolla. Kuten Karvin raporttikin, ajattelen, että koulun arkeen mahtuisi vielä paljon enemmän oppilaiden vahvuuksien huomioon ottamista ja itseohjautuvuteen tarvittavaa oppimaan oppimisen harjoittelua.
Muutosvastarintaa sen sijaan minä en havainnut. Päinvastoin intoa kehittää omaa opetusta.
Jaan Karvin huolen koulujen tiloista ja resursseista. Tähän periodiin osui kaksi koulua, jotka molemmat odottavat remonttia. Osa toisen koulun rakennuksita oli suljettu vakavien sisäilmaongelmien vuoksi. Toisessa isossa koulussa alkuopetus ei voinut käyttää käsityön aineluokkia, koska isommat oppilaat ja naapurikoulut tarvitsivat niitä. Välituntipihojen välineistö oli yksinkertainen, ehkä karukin.
Karvin mukaan kouluissa on vähiten huomioitu yhteistyö koulun ulkopuolisten tahojen kanssa sekä luonnon/rakennetun ympäristön hyödyntäminen. Näissä helsinkiläiskouluissa oli selvästi edetty pidemmälle.
Karvin mukaan koulujen toimintakulttuurissa elävät traditiot ja perinteiset toimintatavat. Näin kyllä paljon muutostakin. Vaikkapa ikiaikaisessa päivän rakenteessa. Perinteinen päivänrakenne 45 minuuttia ja 15 minuutin välitunti oli rikottu kummassakin koulussa. Noin 90 minuutin rakennetta käytettiin ja vastaavasti yksi tauko oli pidempi. Sisään ei tultu enää jonoissa. Ruokailusta tultiin omaa tahtia luokkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti