Johtajaopettajan ajatuksia kansakoulusta vuodelta 1945

TÄNÄÄN referoin teosta:

Oinasmies, Ohto. (1945). Kansakoulu suurennuslasin alla. päivän puheenaihe kouluoloistamme. Helsinki: Tammi.

Vuonna 1945 sota oli  juuri päättynyt.  Se oli hävitty. "

Kansamme on nyt laakson, melkeinpä syvän rotkon pohjassa."  

Edessä oli monta jättiläistehtävää: sotakorvaus, siirtoväki ja maanhankintakysymys, rahatalouden järjestely jne.

Nimimerkki Ohto Oinasmies uskoo kouluun ja erityisesti kansakouluun

" ... kansamme voi nousta jälleen kerran laaksosta ja kasvatus olla tässä ratkaisevana apuna." 

Mutta hänen mukaansa kasvatusjärjestelmää on uusittava. Uudistuva koulu "ei  ole mikään  päämäärä, joka kallein uhrauksin on hankittava, vaan keino maan jälleenrakentamisessa."

Millaisen kuvan Oinamies koulun tilasta piirtää?

OHTOMIES uskoo koulutukseen ja erityisesti kansakouluun. Kansakoulu on tehnyt mahdolliseksi meidän demokraattisen valtioelämämme. Monet tunnetutkin valtiomiehet ovat saaneet vain kansakoulusivistyksen. Se on luonut edellytykset demokaattiselle, itsenäiselle kunnallishallinnollemme, kasvattanut kunnallismiehiä. Se on kasvatanut osuuskassojen hoitajia ja muita osuustoimintamiehä. Maanviljlyksen edistämiseen ja muunkin elinkeinioelämämme valtavaaan nousuun on kansakoulu kansansivistuksen kautta vaikuttanyt suorastaan mullistavasti.  

Kansakoulunopettajat ovat koulun ulkopuolellakin suorittaneet jättiläistyön. He ovat olleet ensimmäisiä yleisten kirjastojen puuhaajia, raittius-, voimistelu-, laulu- ja nuorisoseurojen perustajia. Osuustoiminta- ja säästöpankkiliikkeen uranuurtajia he ovat myös olleet paikkakunnillaan. Suomalainen kirjallisuus on saanut valtapanoksen kansakoulunopettajilta.

MUTTA  silloisen koulujärjestelmän johtoon hän ei usko. Sen vuoksi koulu  ei ole ajan tasalla ja hapuilee hämärässä.  Koulu oli hänestä "suurinpiirtein sama kuin 80 vuotta sitten"

"Koulumme ovat hengeltään ehkä maailman vanhoillisimpia."

Hän suhtautuu kriittisesti  myös yhä jatkuneeseen kirkon valtaan koulussa. Aikanaan papit olivat vaatineet, että koko koulun on saavuttava kinkereille papin kuulusteltavaksi. Oppilaita ja opettajia nolattiin. Ja  "äskettäin kouluhallitus on antanut kouluille määräyksen, että tapa on otettava uudelleen käyttöön". Kouluhallitus oli myös  antanut määräyksen, että kansakoulun on ruvettava huolehtimaan seurakunnan virsilaulun edistämisestä.

Koulun tulisi Ohtomiehen mielestä olla niin uskonnollisesti kuin poliittisestikin puolueeton.

" Koulussa täytyy poliittisesti valita sama vapaus kuin uskonnossa. Nuoria on opastettava avarakatseisuuteen, kasvattava tässäkin suvaitsevaisuuteen."

Ohtomies haluaa kansakoulua pohjakouluksi. On jo näet aika saada sivistysaarteet avoimiksi tasapuolisesi kaikille kansan jäsenille  syntyperään, säätyyn tai varallisuuteen katsomatta."

Hän tunnistaa kuitenkin oppilaiden erilaisuuden. "Oppilaat voi luokitella käytännöllisiin ja lukutoukkiin.  Kolmas ryhmä jää siihen väliin."

Tuon ajan  nousukas: sosiaalinen kasvatus näyttää kiinnostavan häntä, vaikkei Koskenniemeen viittakaan. Hän siteeraa ransalaista Le Bonia: "Ihmiset joukkoina toimivat aivan toisella tavalla kuin yksilöinä. Joukkosielu ja yksilösielu eivät toimi samojen lakien mukaan."

Tätä seikkaa voisi koulussa hyödyntää.  Hän ehdottaa luokan sisäisiä joukkueotteluita;  "Luokka jaetaan a- ja b-ryhmiin ja ne saavat mitellä voimiaan mm. maantiedossa, kertotaulussa ja muissa helposti kontrolloitavissa aineissa. Oppilaat itse suorittavat kyselyn ja opettaja toimii vain ”palkintotuomarina”.

Hän kannattaa myös  kummijärjestelmä, jossa jokin avuton lapsi annetaan kehittyneemmän hoidettavaksi sekä  keskustelutilaisuuksia päivän kysymyksistä.

Millaisen kuvan Ohtomies piirtää tuon ajan opettajista?

OHTOMIES uskoo opettajiin.  Opettajat eivät  ole vain asetusten määräämiä läksyjen tarkastajia ja muiden koulutehtävien opastajia, vaan kuvanveistäjiä, jotka käsittelevat kaikkein kalleina muovailuainetta: ihmissielua. Opettajalla saisi hänestä olla suurempi toimintavapaus.

TOISAALTA: Opettajalla ja opettajalla on suuri ero. Jos kenen niin opettajan on oltava persoonallisuus. Lisäksi hänen on tunnustettava, etteivät opettajat yleensä liikaa harrasta uudistuksia. Opettajat ovat kaupan päälle  yleensä eripuraista väkeä. Tätä erimielisyyttä kuvannee hänestä sekin, että maamme ammattikunnista opettajat ovat ehkä heikoimmin järjestäytyneitä.

Opettajan ammatin vaaroja on kaksi:
1. Opettajan tehtävä suurissa luokissa on raskas. Ainainen kurinpito ja kurssien läpiviemisen huoli monine kotitehtävineen sitoo hänet yhä enemmän omaan luokkaansa...Kun henkinen näköala supistuu, ei huomaa ympärillään tapahtuvaa edistystä.

2. Toinen ”ammattivaara” on rutiini. Koneellistunut opettaja. Opettajasta tulee helposti automaatti, joka ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat vaan kuin on tottunut ne näkemään, joka tekee koneelisesti kaiken, niinkuin on tottunut tekemään.

Ellei ihminen kehity, hän menee taaksepäin. Opettajan on lakkaamatta kehitettävä itseään, jatkettava opintoja.

Kotien suhteen Ohtomies on katkeranoloinen.

"Koulupakkoa vastustetaan enemmän kuin luullaankaan. Varsinkin koulun VII:lle  ja VIII:lle luokalle täytyy haalia oppilaita voimakeinoin. Lapsi muka tarvitaan kotona äidin tai isän apuna tai hän on saanut jonkin pienipalkkaisen toimen."

Entä opettajankoulutuksesta?

Seminaarijärjestelmä on  Ohtomiehestä epäkohta, joka kaipaa korjausta.

" Seminaareja on harvassa, vain siellä täällä, ja sinne täytyy opiskelija kustantaa täysihoitoineen. Harva voi suorittaa seminaarikurssin kodistaan. Näin opettajanvalmennus on rahakysymys, joka karsii armotta  tältä uralta varattomat pois. Seuraus onkin, että seminaarin oppilaista enemmistö on varakkaiden maanviljelijöiden ja yrittäjäin lapsia, jotka jo kodeistaan tuovat vanhoilliset perinteet. Vapaamielisimmistä  oppilaista juurii sitten koulu ja toveripiiti rikkaruohot pois."

Vieras kieli puuttuu ohjelmasta. Sielutieteen kurssi on vaatimaton. Etiikkaan ei pääse perehtymään-
se korvataan katekismuksella.  Kouluhierarksista johtuen opettajainvalmennus on  ollut liiaksi dogmaattista; on otettu opinkappaleet vastaan sellaisenaan tutkimatta niiden kestävyyttä.

Jatko-opiskelukin tulisi järjestää toisin.

"Opettajain jatko-opetus on aika vireätä, vaikka nykyisen pistejärjestelmän aikana, jolloin lisäsuoritukset lisäävät palkansaantimahdollisuuksia, opettajain jatko-opiskelu muuttuu  pisteenmetsästykseksi; Suoritetaan tutkintoja aineissa, joilla ei ole koulutyössä mitään arvoa."

Jatko-opiskelu tulisi säätää pakolliseksi ja järjestää kiinteän ohjelman mukaiseksi. Mallia hän ottaisi muutamien maiden virkamiestutkinnnoista,  jotka on suoritettava aina määräaikojen kuluessa. Uusi ikälisä edellyttää siellä aina vastaavaa virkatutkintoa.

Sitten nykyään TABU-teema: tarvitaanko koulussa miesopettajia

JUURI muutama vuosi ennen kirjan julkaisemista - vuonna 1943-  nais- ja miesopettajien erilaiset palkkaedut oliat johtaneet  omien liittojen perustamiseen. Naiset ja perheettömät  eivät hyväksyneet alempaa palkkaansa. Tässä yhteydessä oli käyty  "kipakka keskustelu  siitä: kumpi on paremmin paikallaan kansakoulussa mies- vai naisopettaja."

Miehet olivat puolustelleet korkeampaa palkkaansa sillä, että heidän koulutuksensa tulee kalliimmaksi. He joutuvat yli vuoden palvelemaan palkatta maataan puolustuslaitoksessa. Lisäksi heistä useimmitem tulee perheen pääasiallinen huoltaja. Naiset kertovat syövänsäkin vähemmän kuin miehet. Järjestysvalta on tukevammissa käsissä, kun se on miehen kädessä.

Mitä naiset sanoivat puolestaan?  Luonto on järjestänyt kasvatuksen naisten tehtäväksi.  Nainen syntyy kasvattajaksi. Naiset tekevät työnsä koulussa usein suuremalla tunnollisuudella ja tarkkuudella kuin miehet, siis ovat valistuneempia. Naisopettajat suorittavat enemmän jatko-opintoja.

Ohtomies kumoaa kehut. Hänestä pojat tarvitsevat  jo varhaisemmassa murrosiässä,  jo  IV:llä luokalla miehen suitsiin. "Mammampojat mukaan luettuina, että heistä tulisi miehiä." Pojat tarvitsevat miestä. Heidän sankarinsa ovat miehiä.  Miehen rinnalla heidän kehityksensä kulkee luonnollista uraa. Naisopettajista pojat ovat tietyssä iässä pahan riivaamia.  "Naisen valvonnassa jää poikain sieluun kuolioita, jotka myöhemmin saattavat koitua heille pahaksikin kompastukseksi."

Naisten hyve: tunnollisuus saattaa hänen mielestään kehittyä pikkumaisuudeksi. Miehillä on työsuunnitelmissa suurpiirteisempi näkemys; he osaavat paremmin erottaa  tärkeän vähemmän tärkeästä.

Naisten halu suorittaa jatko-opintoja johtuu heidän halustaan kilpailla miesten kanssa. Naisissa on suhteellisesti paljon enemmän naimattomia ja lapsettomia, joten heille jää enemmän vapautta ja aikaa jatko-opiskeluun. He suorastaan eivät tiedä, mihin vapaat kesänsä käyttäisivät.

JO ikäänkuin tiivistykseksi: Miesopettajan työllä on omalaatuisuutensa, jota ei voida  naisvoimalla korvata. Miesopettaja on säilytettävä kansakoulussa. Nykyisen palkkausjärjestelmän mukaan miesopettajista jää kansakouluun vain ”surkastunut lisäke”. Jatkuva kansakoulun naisistuminen olisi kohtalokasta koko kansakunnalle.

KIRJOITTAJASTA

Ohto Oinasmies oli oikeasti Otto Kosonen  ( 1896 Kesälahti- 1963). Hän oli opettaja ja kirjailija. Ohtomies oli hänen toinen nimimerkkinsä. Toinen oli O.K.

Kosonen kirjoitti mm. huvinäytelmiä, piloja, farsseja, romaaneita ja novelleja.

Opettajana hän toimi Lohjassa ja oli pääosan urastaan kansakoulun johtajaopettaja.