Harva, Urpo, Alanen, Aulis, Huuhka, Kosti ja Wuorenrinne, T.I. (1966). Aikuisopetuksen menetelmiä. Kansanvalistusseuran ja Kansansivistysopillisen yhdistyksen toimittama Vapaan Kansansivistystyön XIV vuosikirja. Helsinki: Otava.
Tampereella pidettiin vuonna 1966 aikuiskasvattajien seminaari, jossa pohdittiin viikon ajan aikuisopetuksen menetelmiä ja erityisesti opiskelumotivaatiota ja sen ilmentymistä opintoaktiivisuutena.
Seminaarin antia haluttiin jakaa laajemmin vuosikirjassa. Kirjoittajina olivat: Aulis Alanen, Kosti Huuhka, Erkki Karjalainen, Arvo Oksanen, Väinö Ruusula ja Matti Suhonen.
Luin kirjaa niin, että oppiminen on siinä ymmärretty
ennen muuta valmiin tiedon omaksumiseksi, siis vastaanottavaksi oppimiseksi. Tämän oppimisen osalta kirja on maittavaa retropedagogiikkaa!
Kirjan keskeinen kysymys kuuluu: kuinka opetus vapaassa kansansivistystyössä tulisi järjestää, jotta mahdollisimman moni aikuisopiskelija oppisi opetettavan asian "mikäli mahdollista kokonaan ja oikeassa muodossa ja ilman turhaa ponnistelua "(vrt. Comeniuksen antama tavoite opetusopille).
Esittelen kirjasta talteen poimimiani ajatuksia opetuksesta hakusanoittain.
Aikuinen oppijana
Vielä tuohon aikaan eli ajatus, että aikuinen ei ehkä opi yhtä hyvin kuin nuoremmat. Kirjassa esitellään amerikkalaisen Anderssonin (ei tarkempia tietoja) tutkimuksestaan tekemiä johtopäätöksiä:
- Aikuisten kasvattaminen ei eroa suurestikaan nuorten kasvattamisesta. Iän mukana tuomat muutokset on otettava huomioon.
- Aikuiset säilyttävät oppimiskyvyn- vaikka vanhetessa tapahtuvat muutokset vähentävät tehokkuutta ja lisäävät sopeutumisvaikeuksia.
- Aikuisten opintoryhmä on heterogeenisempi kuin nuorten ryhmä (siis vaikeus).
- Ikä vaikuttaa positiivisesti: vahva motivaatio ja kokeneisuus, mutta myös negatiivisesti: koulutuspohjaerot, mekaanisen muistin heikkeneminen, ansiotyön rasitus, vapaa-ajan puute yms.)
Heikkoudet liittyvät mm. asenteisiin ja suhtautumistapoihin (mm. heikkoon uskoon omaan kykyyn oppia. Jotain ainetta voidaan pitää tarpeettomana).
Monella aikuisella on taipumus olettaa, että opiskelu on vain opetuksen seuraamista, eikä heillä ole intoa omatoimiseen opiskeluun- jota tarvitaan. Aikuisopetuksessa tarvitaan kotitehtäviä, mutta niihin liittyy ongelmia: opiskelijat eivät ole useinkaan erityisemmin motivoituneita kotitehtävien suorittamiseen. Heillä on erilaiset mahdollisuudet kotiopiskeluun. Niitä suoritetaan epätarkoituksenmukaisesti (viime tipassa, kopiointi). Niiden laiminlyönti voi johtaa opintojen keskeyttämiseen.
Aikuiset ovat lisäksi opetusryhmänä hankala, koska he ovat "erimittaisia" ja "moninaineksisia", toiset vireämpiä, eräät nopeita ja loput hitaita. Ongelmana on myös osallistumisen laimeus ja opintojen keskeyttäminen.
Aikuisopiskelu
Aikuisopiskelu on kirjan mukaan ensi kädessä itseopiskelua, omatoimista työskentelyä, jota opetus (= opetuksen seuraaminen) täydentää - kun taas koulussa omatoiminen opiskelu (= kotitehtävät) täydentää opetusta.
Tavoitteena jatkuva itseopiskelu oli jo kansansivistyksen ikonilla Zacharias Castrénilla. Itseopiskelua/ omatoimista työskentelyä/opiskelua tarvitaan, muutoin aikuisopetus jää vajaatehoiseksi. Itseopiskelu onkin vapaiden opintojen tärkein tehostamiskeino. Se tarkoittaa siis kotitehtäviä tai yhteisiin oppimääriin väljemmin liittyvää kotiopiskelua.
Itseopiskelua tukevilla oppitunneilla tulisi käsitellä oppimäärän ydinaineistoa seulottuna ja esitettynä niin, että jokainen voi hyötyä. Opetuksen aikana opettaja osoittaa, mikä oppijaksossa on olennaista: loogiset, keskeiset ajatusrungot, keskeiset ydinajatukset, säännöt, periaatteet, syy-seuraussuhteet. Aukaistaan tiedon ja ajatusten päätiet. Keskitytään siihen, missä tarvitaan suullista ohjausta. Annetaan informaatioita, jota ei ole saatavissa kirjallisena ja annetaan yksilöllistä opiskelun ohjausta.
1. Tietynlaista - myönteistä- asennoitumista opintoihin.Tarvetta kehittää itseään.
2. Opintojen tarkoituksenmukaista suunnittelua ja
3. Opiskelutekniikan hallintaa (taitoja kuunnella, tehdä muistiinpanoja, keskittyä, muistaa, käyttää oppikirjaa ja muita apuvälineitä, tehdä kirjallisia tehtäviä ja valmistautua tutkintoihin ja kertauksiin
Kyetäkseen tehokkaasti seuraamaan opetusta samoin kuin työskennelläkseen omatoimisesti opiskelija tarvitsee opiskelutaitoa. Opiskelutaito on kykyä opiskella tehokkaasti.
Tarvitaan siis paitsi opetusta myös opintoneuvontaa. Opiskelun ohjaus oli alkuneuvonnan lisäksi
jatkuvaa. Opetuksessa tulisi olla tilaisuus suunnitella yhteistä työtä ja valmennusta opiskelu-tekniikkaan.
Aikuisten opetukseen sopivia menetelmiä
Käsite itseopiskelu on moniselitteinen ja epämääräinen. Tässä kirjassa sillä tarkoitetaan oppikurssiin kiinteästi liittyvää toimintaa yksin tai pienissä ryhmissä järjestettyjen opintotilaisuuksien ulkopuolella. Siis laajassa merkityksessä kotitehtäviä.
Aikuisopetuksessa tarvitaan kotitehtäviä. Opetuksen tuntimäärä on liian pieni. Viikko oppimistilaisuuksien välillä on liian pitkä (oppimispsykologia). Ilman kertausta ja harjoitusta jo hallittu unohtuu. Kotitehtävien tavoitteita ovat:
- vahvistaa oppitunnilla opittujen asioiden kunnollinen hallitseminen. Hankitaan uutta täydentävää muistitietoa,
- harjoitellaan oppitunnilla opitun soveltamista useihin konkreettisiin tilanteisiin,
- totutetaan hankkimaan tietoja ja taitoja omin avuin,
- voimistetaan harrastusta oppimiseen (edellyttää tarkoituksenmukaisia kotitehtäviä); itsenäinen, tuloksiin johtava työ suo tekijälleen paremman tyydytyksen ja innostaa uusiin yrityksiin enemmän kuin opettajan tiivisti johtama työ,
- niillä voidaan yksilöistää (eriyttää MH).
Kotitehtävien tekeminen ei saa olla aikuisopetuksessa kuulusteluun valmistautumista vaan
osa jonkin kokonaisuuden oppimista. Kotitethtävien tarkastaminen on suoritus välitavoitteen saavuttamisesta, jossa oppimistulosta vahvistetaan- jolloin opiskelija kokee edistymisen elämyksen.
Kysely
Kysely on kirjan mukaan aikuisopetuksessa vain täydentävä ja vaihtelua tuova opetusmuoto, jota ei käytetä yksinään vaan esimerkiksi esittävän ja keskustelevan opetuksen rinnalla. Päätarkoitus ei ole kuulustella vaan johdattaa uusien asioiden oivaltamiseen.
”Kysymysten tarkoitus on saada oppilaat paneutumaan asiaan, itse ajattelemaan sitä”
– Matti Koskenniemi
Jollei opiskelija viittaa, häneltä ei pitäisi kysyä.
Kyselyn ominaisuuksia:
- tuo luennon alussa selviksi ne asiat ja ongelmat, joista kuulijat ovat eniten kiinnostuneita,
- se aktivoi (edellytää huolellista valintaa ja muotoilua),
- johdattaa omakohtaiseen ajatteluun ja asian pohdintaan,
- auttaa kontrolloimaan, onko ymmärretty oikein,
- yksilöistää (aikuisopetuksessa ryhmä on heterogeeninen- kyselyn avulla tilaisuus tasoittaa tätä erilaisuutta vaihtelemalla kysymysten vaikeustasoa ja osoittamalla ne oikeille henkilöille.
liittyy opiskelijoiden kokemusmaailmaan. Se vaatii pidempää vastaamista ja perustelua. Se korostaa asioiden merkitysyhteyksiä ja osien liittymistä suurempiin kokonaisuuksiin.
Niin retro kuin kyselevä opetus onkin, sitä käytetään yhä paljon kouluissa. Sanosinko joka tunti? Mutta tärkeä vaikuttava lääkeaine usein unohtuu: Vahvistaminen oikean vastauksen jälkeen. (Ja mielellään kielellisesti rikkaasti MH)
Jos opiskelija vastaa väärin, on kirjan mukaan parasta auttaa opiskelija ”kärryille” (muut vaihtoehdot ovat: siirtää kysymys toiselle tai antaa itse oikeavastaus)
Luento
Luentoa (ja muuta esittävää opetusta) elävöitetään demonstraatioilla ja täydennetään muilla opiskelijan aktiivisuutta lisäävillä opetusmuodoilla.
Kysely luennon alussa tuo selville ne asiat ja ongelmat, joista kuulijat ovat eniten kiinnostuneita, eikä luennoitsija puhu yli päiden tai enemmistöä kiinnostamattomista asioista.
Tasoryhmät
Ryhmien heterogeenisuuteen olisi pyrittävä vastaamaan muodostamalla eritasoisia opintoryhmiä ja soveltamalla opetus kunkin ryhmän tasoa ja muita opintoedellytyksiä vastaavaksi.
Lisäksi mainitaan nimeltä esittävä opetus, keskusteleva opetus, kirjekurssit, ohjelmoitu opetus (vain vähän kokemuksia), opinto-, keskustelu- ja lukupiirit sekä ryhmätyö.
Opetus
Opetustyön julkilausumaton lähtökohta on, että opettaja sopeuttaa opetuksensa tarkoituksen-mukaiseksi mahdollisimman hyvän oppimistuloksen saavuttamiseksi. Tarkoituksenmukaiseksi tarkoittaa sellaiseksi, että oppilaat omaksuvat kyseessä olevan opetuskohteen mikäli mahdollista kokonaan ja oikeassa muodossa.
Opetuksen tulee perustua opetettavien opiskelutarpeisiin, oppimisedellytyksiin ja opiskelu-mahdollisuuksiin- mikä edellyttää oppilaantuntemusta.
Opettajan tehtävä on osoittaa opetettavan asian merkitys oppilaan kokonaistavoitteen saa-vuttamiseksi. Opetus on tuotava opetettavien ajatus- ja koulutúsmaailman piiriin sen sanontoja ja käsitteitä käyttäen (elämänläheisyyden periaate).
Tehokkaan opetuksen keskeiset tekijät
Opetuksen tehokkuuden käsite on mutkikas. Sillä voidaan tarkoittaa oppimisen nopeutta, perinpohjaisuutta ja mm. vaivannäön ja saavutusten optimaalista suhdetta. Onnistumisen mittari: kuinka paljon on opittu ja kuinka pienillä ponnistuksilla saavutuksiinsa nähden oppilaat ovat kyenneet omaksumaan opetetut asiat.
- oppilaat
- opetusaines eli se asia tai asiakokonaisuus, joka on tarkoitettu opittavaksi
- opetustapa
- opettaja
- opetuspaikka ja -aika
Oppiminen tapahtuu sitä helpommin, mitä lahjakkaampi (vaikka lahjakkuutta on monenlaista) opiskelija on, mitä enemmän hänellä on tietoja (voi myös estää ) ja kokemuksia ko. alueelta sekä mitä enemmän hänellä on oikeita (muutoin voivat olla haitallisia) opiskelutottumuksia.
Oppilaiden osalta keskeistä on motivaatio ( = tarpeet, tavoitteet, harrastukset), asenteet (ennakkoasenne itseen oppijana ) ja arvostukset, emotionaalinen tila ja kyvyt ( = lahjakkuus eri muotoinen, tiedollinen taso, aikaisemmat kokemukset varsinkin opiskeluun liittyvät).
Motivaatiolla kirjassa tarkoitetaan niiden vaikutinten kokonaisuutta, joka saa ihmisen toimimaan tietyllä tavalla. Sillä on jokseenkin suora yhteys koettuun oppimisen vaikeuteen. Liian heikko tai liian voimakas motivaatio vaikeuttaa oppimista.
Motivaatio on heikko, jollei käsitä, miksi pitäisi opiskella joitakin hänestä tarpeettomilta näyttäviä asioita, eikä hänellä ole siksi innostusta niihin. Jolleivat opetettavat asiat tunnu mielekkäitä oppilaan kokonaistavoitteiden kannalta. Opettaja voi vaikuttaa myös motivaatioon. (Aikuisella) motivaatiota vahvistaa erityisesti opinnoissa menestyminen ja opintotilaisuuksissa viihtyminen.
Opettaja voi vaikuttaa vähitellen asenteisiin ja muokata niitä opiskelulle suotuisaan suuntaan mm. järjestämällä opetuksen turvalliseksi.
2. Opetusaines:
Opetusaines- tapa järjestää se- voi helpottaa tai vaikeuttaa opiskelua. Opettaja voi vaikuttaa opetuksensa vaikeustasoon muokkaamalla opetusainestaan.
Vaikeustaso (aines on vaikeasti omaksuttavaa) on sangen suhteellinen käsite, johon vaikuttavat monet tekijät. Vaikeustaso on kohdallaan, kun mahdollisimman moni oppilaista kokee saavuttaneensa jotakin arvokasta joutumatta kuitenkaan ponnistelemaan kohtuuttomasti.
Vaikeustason valitseminen ei ole helppoa; oppilaat kun ovat erimittaisia. He ovat eri tasolla tiedollisesti, heidän opiskelumotiivinsa ovat voimakkuudeltaan erilaiset, lahjakkuus voi olla hyvin eriasteista. Eri oppilaat asettavat tavoitteensa eri tasoille. Opetusta tulisi siksi yksilöistää.
Menetelmiä opetuksen yksilöistämiseksi on kehitetty. Eräs käyttökelpoinen tapa on suunnitella opetus asteittain eteneväksi, kuten ohjelmoidussa opetuksessa. Aines tarjotaan pienin palasin. Sisältö ja järjestys on tarkoin harkittu. Kunkin annoksen omaksuminen edellyttää aikaisempien annosten hallintaa, mutta ei muuta.
Toinen käyttökelpoinen tapa on vaihdella abstraktiotasoa, siirtyä tasolta toiselle mielekkäästi ja säilyttämällä yhteys alatasolla (idea S.I. Hayakawan)
Kolmas mahdollisuus on kokeilla monitasoista opetusta: suunnitellaan kunkin opetustilanteen runko heikoimman viidenneksen mukaan mutta sisällytetään opetukseen melko runsaasti vaikeaa ainesta. Vastakohtana on yksitasoinen opetus.
3. Opetustapa:
Opettajan on harkittava opetustapansa . Valintaan vaikuttaa sekä oppilasjoukkko että opetustehtävä - ja toki se rippuu myös opettajan persoonasta.
Opettaja voi vaikuttaa myös opetuksensa vaikeustasoon muokkaamalla opetustapaansa, käyttämällä erilaisia opetusmenetelmiä ja - tekniikoita ja valitsemalla niistä kulloinkin omaan persoonalliseen tyyliinsä, opetustehtävään ja oppilasjoukkoon parhaiten sopivan.
4. Opettaja
Opettajassa vaikuttavat samat tekijät kuin oppilaassa: Motivaatio ( = tarpeet, tavoitteet, harrastukset), asenteet ja arvostukset, emotionaalinen tila ja kyvyt.
Opetuksen helppo- tai vaikeatasoisuus on riippuvainen opettajan kokonaismenettelystä, hänen asennoitumisestaan oppilaitaan ja opetettavanaan olevaa asiaa kohtaan, edelleen hänen kulloisestakin mielentilastaan.
Opettaja ei oikein voi vaikuttaa omaan persoonallisuuteensa opetustilanteesta toiseen. Henkilökohtainen kontakti opiskelijoihin on mitä tärkein.
Itse opetuspaikka ja-ajankohta merkitsevät kirjan mukaan suhteellisen vähän.
Yksilöistäminen
Yksilöistäminen eli individualisoiminen eli opetuksen eriyttäminen on määrätietoista pyrkimystä ottaa huomioon opintoryhmän jäsenten yksilölliset valmiudet ja tavoitteet.
Koulupedagogiikassa kyseessä on vanha metodinen suuntaus (yksilöllisen työskentelyn reformeja tehtiin runsaasti 1900-luvun alussa. Ne eivät kuitenkaan saaneet aikaan mitään perusluonteista yleistä muutosta perinteelliseen luokkaopetukseen).
Aikuiskasvatuksessa yksilöistäminen on jokseenkin viljelemättä, vaikka tarve ja mahdollisuudet ovat suuret: Ryhmät ovat heterogeenisia. Aikuinen on opiskelijana itsenäinen. Vapaissa opinnoissa on suuremmat mahdollisuudet joustavien opetusjärjestelyiden käyttöön kuin kouluopetuksessa.
Kaksi päälinjaa aikuisopetuksen yksilöistämisessä ovat oppituntien ja/tai kotitehien yksilöistäminen.
Oppituntien yksilöistäminen
Oppituntien yksilösistämisessä omin työmuoto on yksittäistyöskentely: kukin tekee itsekseen samaa työtä yksilölliseen tahtiinsa tai käsittelee osittain toisista sisällöllisestikin poikkeavia opinto-ohjelmia (esim.yksinlaulu ja käsityö).
Yksi kansakouluopetuksen vanha keksintö sopii myös aikuisille: oppikunnat, jolloin opiskelijoita ohjataan tasoryhmittäin. Se saattaa loukata aikuisten itsetuntoa.
Ryhmätyössa voidaan tehdä sisäinen työnjako.
Kotitehtävien yksilöistäminen
Kotityöskentelyn ja muun oppituntien ulkopuolella tapahtuvan opiskelun yksilöllinen ohjaaminen on tärkeää.
Kotitehtävissä ( itsenäinen opiskelu) voisi olla työohjeet ja sen jälkeen diagnostinen koe (pitäisi kai olla formatiivinen MH). Jos osaamisessa on aukkoja, annettaisin lisätehtäviä. Kirjoittamisen tulisi olla pääasiallinen työmuoto.
Kirjassa ideoidaan myös ohjaavaa opintoaineistoa (joka perustuu ohjelmointiin). Siinä
ainekset olisi seulottu tavoiteanalyysin pohjalta, asetettu asteittain vaikeutuvaan etenemis-järjestykseen, jaksoteltu sopiviin yksikköihin ja alakokonaisuuksiin, joihin olisi sisällytetty kytkeytymiä oppimisprosessin aikaisempiin vaiheisiin sekä erityisiä kertausjaksoja. Aineistoon liittyisi työohjeita (korvaisivat opettajan orientoivaa ohjausta) ja tehtäviä. Lisäksi aineistoon suunniteltaisiin haarautumia. (lyhyt/pitkä tie - tyytyy perusoppimäärään tai syventää).
Yhteenvetoa
Olipa mielenkiintoista lukea autenttista aikuisdidaktiikka yli 50 vuoden takaa. Kieli oli pitkälti arkikieltä. Mutta joukossa oli tosi mainioita käsitteitä kuten ajatusrunko, kokonaan ja oikein oppiminen, opetettavien ajatus- ja kokemuspiiri, ydinaineiston seulonta....
Aikuisoppiminen - kuten tuohon aikaan yleensäkin oppiminen - näyttää olleen pääosin vastaanottavaa - mutta aktiivisesti ei passiivisesti. Tässä teoksessa ei vielä pohdita oman tietämyksen rakentamista tai nyt vallitsevaa uutta luovaa oppimista.
Ajan hengen mukaisesti eriyttämisen kysymys kiinnosti, ja siihen esitettiin jänniä idea-aihioita (mm. monitaso-opetus). Erityisesti minua innosti huomion kiinnittäminen aineksen muotoilemisen tärkeyteen, pohdinta oppiaineksen vaikeustasosta ja kotitehtävien tarkoituksenmukaisuudesta ja vaatimus opettajalle kiinnittää opiskelu opiskelijoiden elämän kokonaistavoitteisiin ja heille tuttuun kieleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti