Kirjoja

Kirjoja

keskiviikkona, tammikuuta 31, 2018

Saldo: Tammikuu 2018

ON taas  aika katsoa taaksepäin päättyneeseen tammikuuhun ja  antaa itselle plussia - jos on aihetta  ja miinuksia  ja suhteellistaa näin onnistumisia ja epäonnistumisia.

Yleistä tammikuuta

KELIT olivat edelleen pääosin synkän syksyisiä.  Lumitöitä sai tehdä yhden kerran.  Luento-/valmennuspäiviä oli syksyyn verrattuna selvästi harvemmin, mikä ei ole vain ikävä juttu. Aikaa jäi lukemiseen, bloggaamiseen  ja ukkipäiviin ja mm. esikoisen synttäreihin.

Juoksutin  NPDL:ää ja  Työtapoja.  Educan keikat jatkuivat. Reissupäiviä oli oikeastaan vain yksi: Kempeleeseen.

KUUKAUDEN kovin viikko oli tammikuun viimeinen ehjä viikko. Siihen oli tungettu valtuusto, opetus-ja varhaiskasvatus-lautakunta, Konsortion seminaari, kaksi Educa-päivää ja vielä vaalilautakunta sunnuntaille.

Plussia

Tekninen hyvä
Hommat hoidettiin. Meksikon maaliskuun keikan kaikki rästit valmistettu. Tipaton tammikuu hoidettiin sovitulla tavalla.

Kokemuksellinen hyvä
Sopivasti Duunia.  Mukavaa palautetta. Oikein mukavaa olla taas neljä ryhmäkertaa "opettajankouluttaja". Netflxistä Crownia. Kaikki lapset ja lapsenlapset saman pöydän ympärillä Rikun synttäreillä.  Pari ukkipäivää.  Blogilastu Pasi Sahlbergin 10:sta keinosta tuhota peruskoulu imi yli 15 200 käyntiä.  Espoolaisrehtorin pahoinpitelyasian nostaminen valtuustokyselyksi oli tärkeä tehdä. DOS-artikkelin hionta kannatti. Educassa oli mukavat sessiot. Ja oli kiva törmätä moneen tuttuun. iPhone kirjoittaa sanelusta tekstiä.

Tasa-arvon hyvä
Kouluverkkoasiassa lautakunta ei niellyt virkamiesten lakkausesityksiä. Se on alueellisesti tärkeä asia..

Mystisempi  hyvä, oikein tekeminen
Tässä osioissa ei tainnut olla ansioita.

Miinuksia

Tekninen huono
Edelleen eräät luvatut asiat seisovat. Mm.  Espoosta koulukaupunkina kertovan kirjan kirjoitushommat. Mutta nyt olen luvannut tekstin 1. version helmikuun loppuun.

Kokemuksellinen huono
Kaikki ok. Paitsi yhteenlaskuvirhe äänestäneet listassa, jonka vaalivaliokunnan pj onneksi korjasi. Ainakin yksi vyö alkaa kiristää. Pressan vaaleissa demariehdokkaan kannatus oli turhan alhainen.

Tasa-arvon kannalta huono
En ole tainnut tehdä tämän suhteen konnuuksia.

Mystisempi paha, väärin  tekeminen
Puhdas omatunto. Ei ilmaa laskutuksissa.

Yhteenvetoa

HYVÄ kuukausi. Kahden viikon päästä pikkuloman. Tulee kivaa.

Ei kommentteja: