Kuntavaalit 2017

Kuntavaalit 2017

maanantaina, marraskuuta 07, 2016

Espoon koulutaloja 1873- 1990

ESPOON  suomenkielisen koulu-laitoksen satavuotisjuhlien merkeissä julkaistiin kaksi teosta. Toinen niistä oli Kari  Jormakan (1991) Sydämellistä yhteiselämää. Espoon koulutaloja 1873-1990.

Teos on vallan mainio "kuvaessee".  Jormakka kuvaa sekä sanoin että kuvin eri aikoina rakennettuja Espoon koulutaloja mutta  pohtii samalla mielenkiintoisesti koulua syvemminkin. Nostan tähän blogiin nimenomaan noita jälkimmäisiä ajatuksia.

Koulurakennusten historiaa

Jormakka tiivistää  taitavasti koulurakennusten historiaa.

Antiikin aikana  koulurakennus (stoa) oli  keskustoria ympäröivä avoin pylväskäytävä tai amphiteatteri.  Siis varsin avoin tila.

Keskiajalla koulurakennus oli suljettu luostari, joka sijoitettiin kauaksi  kaupungista ja sen paheista.
Sieltä on peräisin luokkahuone suorissa rivessä olevine pulpeteineen. Luokka muistuttaa keskiaikaisia kirjastoja sekä kirjanjäljentämöjä, joita oli luostarien lisäksi  toki myös niiden  ulkopuolella.

1600-luvulla koulut perustettiin lähelle kirkkoa. (Oliko niitä näin helpompi valvoa? MH)

Vuonna 1866 - kun kansakoulu alkoi -  edellytettiin, että koululla on rakennus. Mm. siksi, että Suomessa on talvi. Käsitys siitä, millainen koulutalon tulisi olla, ei ollut kuitenkaan vakiintunut. Kansakoulurakennuksia alettiin normalisoida vasta vuosien 1892, 1904 ja 1910 mallipiirustuksilla.

Aluksi mallina  oli  eteiskamarillinen paritupa: eteinen ja kaksi tupaa (joista toisessa asui opettaja).  Pedagogisesti  taustalla oli jo Pestalozzin ihannoima  kodinomaisuus. Hänestä koulukasvatus oli jatkoa kotikasvatukselle. Koulu oli suuri perhe, ja tilassa tuli olla kotoisan turvallinen tunne. Samaan kodinomaisuuteen kuului, että opettaja oli nimenomaan nainen. (Mm. Cygnaeus arvosti eritysesti naisopettajia MH) . Espooseen palkattiin ensimmäinen miesopettaja vasta vuonna1904.  Kodinomaisuuden ihanne eli pitkälle 1900-luvulle. Mm. John Deweyn mukaan  koulun tuli reprodusoida koti. Siksi koulussa tuli olla oma keittiö ja ruokasali. (Samaan pyrkii mm. Maarit Korhonen tänään luopumalla pulpeteista MH).

Oppikouluja koskevassa vuoden 1872 koulujärjestyksessä määrättiin, että lattiatilaa tuli olla 1,4 m2/oppilas. (Oppikoulut muistuttivat enemmän kasarmia kuin kotia MH).

Koulu ilman omaa erityistä rakennusta

Jo varhain pohdittiin myös nyt niin muodissa olevaa ideaa "koulusta palveluna" siis koulusta ilman omaa rakennusta. Ensimmäisiä aihoita oli voimistelun opetuksen isän saksalaisen J.C.F. Gutsmutsin idea ”taivasalle sijoitetusta voimustelulaitokessta”  - siis voimistelulaitteiden sijoittamisesta ulos. Samansukuinen oli   Caleb Philipsin Bostonissa vuonna 1728 aloittama pikakirjoituksen kirjekurssi.

Vielä kansakoulun alkuaikoina osa lapsista kävi kiertokoulua, jota pidettiin vuorollaan tavallisissa maalaistuvissa.

Rakennuksetonta koulua tai ainakin oppitunteja rakennuksen ulkopuolella ideoitiin niinikään kauan.   Osa opettajista piti kävelyretkiä. 1930-luvulla oli muotia pitää koulua ulkona. Puhuttiin ns. ulkoilmakouluista.

Yksi yhteinen tila vai useita tiloja?

Yksi mielenkiintoinen teema on ollut - ja on yhä - kumpi on parempi ratkaisu: jokaisella luokalla  on oma tila vai onko koko koulu  yhdessä avoimessa tilassa.  Porvoon Tuomiokapituli puolusti vielä vuonna 1827 yhtenäistä isoa  luokkahuonetta. Kapitulin  mukaan suuri huone  oli halpa, paloturvallinen ja valoisa mutta  parempi myös  pedagogisesti sekä oppilaitten että koko koulun kannalta. Ensiksikin oppimistilanne vastasi todellista elämää häiriöineen, ja toiseksi oppilaat näkivät kaikki luokka-asteet, jota heidän tuli läpäistä. Kolmanneksi rehtori saattoi valvoa opettajia kuten opettajat valvoivat oppilaita.

(Kehitys johti kuitenkin kotiluokkaratkaisuun.  Tänään ollaan taas palaamassa avoimen tilan ihanteeseen. MH). OECD:n  vuoden 1972 koulukomitea asetti avokonttorin ryhmätyötä suosivan koulun malliksi.

Koulu(rakennukse)n kasvattava tehtävä

Jormakan mukaan koulu(rakennus) on keino ehkäistä ja piilottaa työttömyyttä. Se on myös kasvatuksen väline. Sen avulla voidaan normalisoida  käyttäytymistä. Koulussa säädellään  aikaa (myöhästyminen, poissaolo), puhumista (juttelu, kuiskaaminen) ja  ruumista (liikkuminen, ryhti, siisteyden puute, seksuaalisuus).

Koulun avulla luodaan myös yhteisöllisyyttä. Sitä rakentavat oma rakennus, univormut ja  pukeutumissäännöt, luokkalaulut, koulun urheilujoukkueet, yhteisruokailu  ja mm.  kotiluokat ja yhteispulpetit.

Lapset voidaan varastoida kouluun vanhempien työpäivän ajaksi. Koulurakennus luokkahuoneineen mahdollistaa valvonnan eristetyssä tilassa. Muita valvonnan keinoja ovat mm. lasiseinät ja keskusradio. Se  mahdollistaa myös rankaisemisen (luokasta poistamisen)

Teoksen kirjoittajasta

Espoon koulutaloja 1873-1990- teoksen  kirjoittaja Kari Jormakka oli suomalainen arkkitehti. Wikipedian mukaan Jormakka (1959  – 2013) opiskeli alunperin  filosofiaa, mutta lopulta kiinnostus arkkitehtuuria kohtaan vei voton ja hän väitteli itsensä tohtoriksi vuonna 1992. Vuodesta 1989 vuoteen 1995  hän toimi opettajana Ohion valtionyliopistossa Columbuksessa. Vuonna 1995 hänet nimitettiin professoriksi Illinoisin yliopistoon Chicagossa.Wienin Teknillisen korkeakoulunarkkitehtuurin professorina hän toimi vuodesta 1998 lähtien.

Jormalla luoli Wienissa vuonna  2013 vasta 53-vuotiaana. Työtoverit ja oppilaat tunsivat Jormakan kuulema hyperaktiivisena yleisnerona.

Ei kommentteja: