Kirjoja

Kirjoja

maanantaina, syyskuuta 07, 2015

Löysikö Pekka Peura kadonneen OIKEAN menetelmän?

18.9. Lukekaa myös kommentit. Mm. nimimerkki Tommi on paneutunut asiaan.

OLIPA hauskaa lukea Hesarin 6.9 julkaisema artikkeli: "Vantaalaisopettaja: Kokeet ovat huijausta". Pitkän aikaan en ole törmännyt yhä innostavaan lukion didaktiikan kehittämis-yritykseen. En ihmettele, että Pekka Peura on saanut samanmielisiä opetuslapsia ja kokonaisen verkoston kehittämiskumppaneikseen.

PIDIN oman ymmärrykseni kannalta tärkeänä historiallistaa Peuran metodia. Näyttää nimittäin siltä, että ainakaan jutun toimittaja ei osannut sijoittaa sitä metodisiin kehityskaariin. Korostan, että tämä arvioini perustuu vain tähän artikkeliin ja että ymmärrän asioita usein väärin.

Jäsennän ensi Peuran työtapaa  taustoittamalla sitä niillä didaktisilla periaatteilla, joita olen siinä näkevinäni.  Lopuksi esitän  metodista kokonaisarvion ennen muuta peruskoulun uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Peuran työtapa pähkinänkuoressa
Näin ymmärsin työtavan:

(1) Opettaja analysoi oppiaineksen ja kääntää sen eritasoisiksi tehtäviksi.
  • Tämä edellyttää opettajalta vankkaa aineenhallintaa. Peuralla varmasti sitä on, ja uskon, että aineenopettajilla muutoinkin. 
  • Tehtävän luonne on tässä käännetty. "Wanhassa" opetuksessa tehtävillä yleensä harjoitellaan jo opetettua.
  • Eritasoiset tehtävät ovat hyvä työkalu. Niiden kehittelyn juuret ulottuvat ainakin Käisin työkortteihin 1920-luvulle. Toinen kukoistuskausi oli peruskoulun alukuvaiheissa, jolloin joka tunnilla pitä yleis- ja erikoistehtäviä -ja jokaisella tehtävätyypillä oli omat tarkastuspisteensä.
(2) Opettaja esittelee kurssikokonaisuuden ja oppilaat valitsevat tavoittelemansa arvosanan, ja suorittavat tämän tason edellyttämät tehtävät. Opetus eriytyy.

" Peuran kurssi alkaa niin, että oppilaille kerrotaan, mihin asti on tarkoitus edetä. Sitten kukin saa itse ratkaista, missä ja miten tehtävät tekee."; "Opettajat haluavat opettaa kaikkea kaikille. Siinä käy niin, että osa ei opi yhtään mitään, vaan menee jo alussa ihan sekaisin", Peura sanoo."
  • Omatoimisuuden eri suuntauksista Peura on valinnut ns. tehtäväopetuksen, jossa etsitään vastauksia kysymyksiin  (ei esim. projekteja). Tehtäväopetuksen kultakausi oli 1960-luvulla ohjatun opetuksen  nimikkeellä. Tuolloin - tosin toisin kuin Peuran materiaalissa- ennen tehtävää, tarjottiin materiaali, josta vastaus löytyy. Peuran malli näyttää olevan eräänlainen muunnelma sokraattisesta menetelmästä, jossa oikea vastaus keksitään, oivalletaan itse.
  • Taustalla on myös vapauspedagogisia ihanteita, joiden historiallisena lippulaivana on A.S. Neillin pedagogiikka. Selkeä periaate on yksilöllistäminen, eriyttäminen. Tämä palaa yksilölliseen ihmiskäsitykseen. Olemme erilaisia.
  • Arvostelu on tässä käännetty. 1990-luvulla silloinen opetushallituksen ylijohtaja Aslak Lindström tapaili myös ideaa,  että oppilaat kertovat, mitä arvosanaa tavoittelevat ja opettaja sitten kertoo, mitä se edellyttää osaamiselta.
  • Tehtäväopetus sinällään koki kultakauden 1900-luvun alun Virossa, jossa Johannes Käis kehitteli idean  eritasoisista tehtäväkorteista.
(3) Tehtäviä ei valmisteta oppilaille, mutta he saavat apua tarvittaessa vertaisilta, opettajalta ja verkosta.

"Opettaja ei luennoi vastauksista etukäteen."; Jos tehtävässä ei pääse omin päin eteenpäin, voi tutkia valmista lähdemateriaalia verkossa tai kirjaa, kysyä kavereilta tai opettajalta. Välillä opetellaan jo tutkijan taitoja. Ei kysytä mitä tapahtuu, vaan pyydetään miettimään miksi."; Nopein tekee työnsä kahdessa päivässä, mutta seuraavien tehtävien lisäksi hän käyttää paljon aikaa kavereidensa auttamiseen."
  • Tämä periaate löytyy jo keskiajan koulusta. Oppilaat tekivät tuolloin ominpäin annetun tehtävän (ulkoaoppiminen) ja näyttivät sitten osaamisensa opettajalle.
  • Omatoimisuutta siis aktiivisuutta on tavoiteltu ikiaikaisesti, ja sen vaihtoehtona on opettajan aktivisuus. Periaatteen taustalla on  - aivan opsiemme mukaisesti- oppimisnäkemys, joka korostaa oppilaan aktiivisuutta.
  • Vantaalla Ilolan koulussa kokeiltiin tämäntyyppistä toimintaa 1990-luvulla.
(4) Tehtävien teon tukena ei käytetä oppikirjaa vaan videoita.

" Peura tekee myös osan opetusmateriaalista itse. Esimerkiksi opetusvideoita tekevät myös muut uudistajat, jotka tekevät töitä kouluissa eri puolilla Suomea."
  • Oppikirjattoman koulun idean isistä ehkä tunnetuin on Rudolf Steiner. Hänen Wardorf- kouluissaan oppilaat tekevät kirjat itse.
  • Videoiden teko ja jako on nykyään upean yksinkertaista. Onneksi on u-tube
(5) Jokainen etenee itsenäisesti omaa tahtiaan.

" Oppilaat määräävät tahdin Martinlaakson lukiossa matematiikan ja fysiikan tunneilla."; " Nopeaa ei rangaista lisätehtävillä, vaan hän saa siirtyä esimerkiksi seuraavalle kurssille suoraan, vaikka istuukin edellistä suorittavien keskellä edelleen." ; " Ei siis ole ... perinteisiä ryhmätöitä, joissa jokainen ryhmän jäsen on vastuussa koko ryhmän työn tuloksesta." ; Nopein tekee työnsä kahdessa päivässä...Hitaimmilla kurssin suorittamiseen voi mennä vaikka koko lukukausi. "
  • Omaan tahtiin eteneminen palaa siis keskiaikaiseen kouluun. 1900-luvun alussa idean ottivat käyttöön mm. Maria Montessori ja hieman myöhemmin Virossa Johannes Käis. Periaate liittyy läheisesti kaikkeen tehtäväopetukseen. 1970-luvulla idea palasi jälleen ns. Ns. Mastery Learning-mallissa, jossa uskottiin, että jokainen oppii kaiken, kun saa vaan tarpeeksi aikaa
(6) Opettaja tarkistaa tehtävät ja antaa palautetta dialogisesti

" Tänään hän sen sijaan käy jo aiemmin keräämiään vastauksia läpi parin oppilaan kanssa kerrallaan. Että miksi olet tässä kohdassa miettinyt juuri näin?"; "... Tuukka Jaakkola ja Juho Nummelin, jotka ovat juuri kinanneet opettajan kanssa yhden vastauksen riittävyydestä.";   "Tässä ehtii tukea yhtä oppilasta kerrallaan, kun ei harrasta oppimisen massatuotantoa. Ehtii myös kuunnella", Peura sanoo."
  • Mielenkiintoisesti tässä työtavassa opettaja siis keskaikaisen koulun opettajan roolin sillä isolla erotuksella, että arvioinnin perusteet sanallistetaan.
  • Opettajalla on tässä aito montessorilainen  ohjaajan rooli.
  • Vantaalla Ilolan koulussa kokeiltiin tämäntyyppistä toimintaa 1990-luvulla.
(7) Kokeita ei pidetä. Arvosana kurssista tulee ns, jatkuvan näytö  perusteella.

" Entinen laiska on luopunut kokeista, koska ne eivät auta oppimaan."; "Arvosanan kursseista yhä saa, vaikka opettaja haluaisi luopua niistäkin. Kokeiden sijaan arvosana syntyy tehdyistä tehtävistä ja yhdessä käydystä arviointikeskustelusta. "; Hyviä arvosanoja saavat pänttäävät koetta varten edellisenä iltana ja unohtavat kokeen jälkeen suuren osan."
  • Tämä on radikaali ratkaisu. Kokeita on toki aina kritisoitu, mutta koska arvosanoihin liittyy myös oikeusturvakysymyksiä sekä oppilaan että opettajan näkökulmasta, niillä on oma paikkansa.
  • Pehmellä 1980-luvulla syntyi kokeiden tilalle ns. portfolio-arviointi.
(8) Luokan työskentelyä ei hallinnoida perinteisillä rutiineilla

"Fysiikantunnilla abiturientit menevät suoraan tottuneesti ryhmiin istumaan ja tekemään tehtäviä, kukin itsenäisesti mutta kavereiden kanssa keskustellen."; "Ei siis ole läksyjä.."
  • Tuo mieleen A.S. Neillin Summerhillin.
  • Vantaalla Ilolan koulussa kokeiltiin tämäntyyppistä toimintaa 1990-luvulla.
(9) Opettaja kehittää työtapaa jatkuvasti

" Muutoksia testataan yksi idea kerrallaan. Lisäksi joka kerta mietitään, oliko idea hyvä.
 Jos uudistus ei lähde lentoon, siitä luovutaan. Lukiolaisilta kerätty palaute ratkaisee."; "Uusi tapa opettaa on vanhaa työläämpi. Peura tekee osan oppimateriaalista itse ja kehittää menetelmäänsä myös vapaa-ajalla."
  • Hieno idea. Tässä kristallisoituu suomalainen omaa työtään tutkivan ja kehittävän opettaja  idea.
  • Didaktiikan historia tunteen varsin vähän työtapoja, jotka olisi kehitetty Suomessa. Mieleen tulee ainostaan Oiva Louhisolan INO peruskoulun alkuvaiheissa.
Peuran työtavan vahvuudet ja katveet 

AALTOJA. Peura on luonut omintakeisen työtavan hyvin monenlaisista didaktiikan historiastakin löytyvistä aineksista. Sitä kehitellään  jatkuvasti oppilaiden palautteen ja muiden kehittäjäopettajien kanssa. Uskon, että työtavalla saavutetaan useimmat matematiikan ja fysiikan ainekohtaiset tavoitteet. Uskon, että oppiminen tässä työtavassa ulottuu ymmärtämiseen saakka. Uskon että tehtäviksi kääntäminen konkretisoi oppilaille opetuksen tavoitteita, Uskon, että työtapa lisää oppilaiden tavoitetietoisuutta, jota pidetään erittäin tärkeänä tekijänä. Joustavuus luo opetustapahtumaan keveyttä, joka sekin lisää motivaatiota.

JOKAISEN työtavan kriteerinä ovat opetussuunnitelman tavoitteet. Tavoitteita on kahdenlaisia: ainekohtaisia ja yleisiä. Tämän työtavan vahvuuksia ovat tiivis kytkentä ainekohtaisiin tavoitteisiin.  Uskon, että työtapa edistää myös monia (ajattelen nyt perusopetukselle asetettuja tavoitteita) yleisiäkin tavoitteita. Esim. näitä:
Hänellä on elämässä tarpeelliset tiedot. Hän tuntee ympäristön ja luonnon  perusteita. Hänellä on elämässä tarpeelliset taidot. Hän osaa ajatella. Hänellä on  hallussaan matemaattis-luonnontieteellisen ajattelun ja soveltamisen perusteet.  Hän on  vastuullinen. Hänellä on oppimisen taidot.
ON myös yleistavoitteita, jotka saattavat jäädä tällä työtavalla katveeseen Esim. näitä:
Hänen maailmankuvansa on avara ja syvä.  Hän osaa olla vuorovaikutuksessa. Nuorella on taitoa ja tahtoa tehdä yhteistyötä.  Hän osaa ajatella ja toimia eettisesti.  Hän on luova. Hänellä on  oppimaan oppimisen taidot. 
PEURAN työtavassa oppilas on aktiivinen. Peruskoulun opsissa kuvaillaan, mitä oppilas tekee opetuksessa.  Monin osin  työtapa on täysin samoilla linjoilla. Esim. näissä asioissa:
Oppilas  osallistuu oman opiskelunsa suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin. Hän asettaa tavoitteita itselleen ja edistää oppimistaan. Hän etenee yksilöllisesti. Hän ohjaa omaa oppimistaan. Hän kohtaa myös epäonnistumisia ja pettymyksiä. Hän reflektoi kokemuksiaan, oppimistaan ja  tunteitaan. Hän arvioi edistymistään, työhön tarvittavaa aikaa, työskentelyn onnistumista ja siihen vaikuttaneita tekijöitä.
Vähemmälle huomiolle sen sijaan voivat jäädä seuraavat seikat:
Oppilas  osallistuu  yhteisen koulutyön ja oppimisympäristön suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin.Hän valitsee  erilaisia työtapoja.  Hän ennakoi oppimisen eri vaiheita ja  työskentelyn mahdollisia vaikeuksia ja vaaratilanteita. Hän kokeilee erilaisia vaihtoehtoja. Hän tiedostaa oman tapansa oppia. Hän hyödyntää opiskelussa vahvuuksiaan ja itseään kiinnostavia sisältöjä, teknologisia ja muita apuvälineitä. Hän löytää innovativisia ratkaisuja.  
PEURAN työtavassa vastaavasti opettajankin rooli muuttuu.  Peruskoulun opsissa kuvaillaan, mitä opettaja tekee opetuksessa.  Monin osin  työtapa on täysin samoilla linjoilla. Esim. näissä asioissa:
Opettaja mm. antaa sopivia haasteita ja tilaisuuksia.  Hän auttaa oppilaita onnistumaan koulutyössään ja tunnistamaan onnistumisiaan ja vahvuuksiaan. Hän suuntaa opetustaan oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Hän innostaa, rohkaisee,  kannustaa ja tukee. Hän laajentaa oppilaiden kiinnostuksen kohteita. Hän lisää  mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa. Hän vahvistaa jokaisen oppilaan osallisuutta ja toimijuutta. Hän  havainnoi ja dokumentoi oppilaan oppimista, työskentelyä ja käyttäytymistä.
Vähemmälle huomiolle sen sijaan voivat jäädä seuraavat seikat:   
Hän valitsee työtavat vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa.  Hän laajentaa oppilaiden kiinnostuksen kohteita. Hän lisää  mahdollisuuksia opiskella erilaisissa ja eri-ikäisten oppilaiden ryhmissä ja työskennellä useiden eri aikuisten kanssa.  
OPS antaa myös ohjeet, kuinka menetelmä tulee valita. Näiltä osin kaikki on tosi mallikkaasti:
Työtapojen valinnan lähtökohtana ovat perusteiden mukaan opetukselle ja oppimiselle asetetut tavoitteet sekä oppilaiden tarpeet, edellytykset ja kiinnostuksen kohteet. Edelleen otetaan huomioon myös eri oppiaineiden ominaispiirteet.  Opetuksen eriyttäminen ohjaa työtapojen valintaa. Työtapojen valinnassa otetaan huomioon myös oppilaiden väliset yksilölliset ja kehitykselliset erot.Opettaja ohjaa oppilaita myös suunnittelemaan ja arvioimaan työskentelytapojaan. 
Näiltä osin en ole ihan yhtä varma:
Opettaja valitsee työtavat vuorovaikutuksessa oppilaiden kanssa. Työtavoista tulee keskustella myös huoltajien kanssa.  Paikallisessa opetussuunnitelmassa päätetään,  mitkä ovat työtapojen valintaa, käyttöä ja kehittämistä ohjaavat paikalliset tavoitteet ja erityiskysymykset. Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota  sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen. Huomioon  otetaan laaja-alaisen osaamisen kehittäminen. Työtapojen tulee olla moninaisia, monipuolisia ja niitä tulee vaihdella. Koulutyössä  eri työtapoja hyödynnetään suunnitelmallisesti. 
Lopuksi
PEURA on kehittämässä huikeaa menetelmää. Nöyrät onnittelut.  Mutta huikeimmallakin metodilla  on oma pätevyysalueensa. Ikiaikaisesti didaktiikassa on etsitty yhä parasta ja oikeaa metodia. Vähintääkin Matti Koskenniemestä alkaen on kuitenkin esitetty myös näkemys: eri asioita on opetettava erilaisille oppilaille eri tavoilla. Ei ole yhtä oikeaa tapaa. Eri tavoitteet edellyttävät  erilaista opetusotetta ja hyvä opetus monenlaisten menetelmien käyttöä.


14 kommenttia:

Asko Leppilampi kirjoitti...

Kiitos veli Martti! Ihailen osaamistasi koskien opetuksen ja kasvatuksen historiaa. Olet yliveto tuossa asiassa, kuten monessa muussakin.

Teit aika tyhjentävän analyysin Pekka Peuran kehittämästä menetelmästä. Siihen on vaikea enää lisätä mitään. Kiitos. On mahtavaa, että meillä on tuollainen intohimoinen opettaja, joka uskoo asiaansa ja saa oppilaat tekemään. Kiitos Pekalle siitä ja onnea matkaan. Mahtavaa, että pääsen keskustelemaan näistä kanssasi viikonlopulla.

Pekan menetelmän perusteissa on yksi asia, josta tulemme juttelemaan ilmeisen perusteellisesti. Se liittyy yhteisölliseen oppimiseen, joka tuntuu olevan Pekan didaktiikassa lähtökohtana. Minua mietityttää kovasti se, että oppijan lähtökohta on se, että hän itse oppii. Pahimmassa tapauksessa se johtaa negatiiviseen individualismiin, kun mielestäni pitäisi tavoitella positiivista individualismia eli sitä kaikki oppivat ja hyötyvät toisistaan. Tämä tulee esille Pekan ajattelussa, mutta jonkinlaisena optiona: Jos oppilas haluaa, hän voi auttaa, mutta sitä ei edellytetä. Toivottavasti ymmärrän tämän väärin Pekan ajattelusta, mutta jos niin on, kannattaisi miettiä mitä pitäisi muuttaa. Mielestäni yhteistoiminnallisen oppimisen periaatteiden mukainen työskentely auttaa tässä eikä se ole myöskään oppilailta pois. "Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta."

Mutta pääasia on, että meillä on pedagogeja, jotka jakavat omaa osaamistaan ja intoaan kaikille muille. Mikä parasta, ylsilöllisen oppimisen pedagogiikalla on lisääntyvä kannattajajoukko. Siksi kannattaakin yhdessä jutella myös tästä esille nostamastani filosofiasta. Olen varma, ettei se tee Pekan pedagogiikasta yhtään huonompaa, päinvastoin. Jatketaan keskustelua!

Anu K1 kirjoitti...

Peuran malli on hieno ja hyödyntää hyvin nykyoppikirjoja. Luento-osuuksien siirtäminen videoille vapauttaa opettajan aikaa ohjaukselle ja vuoropuhelulle opiskelijoiden kanssa oppimisprosessin aikana.

Yhteisöllisyyttä olen kuullut Pekan itsensäkin pohtivan. Itse näen omien lasteni opettajien tekevän pääasiassa samankaltaisia negatiiviseen individualismiin kannustavia pedagogisia valintoja kuin omana kouluaikanani 30 vuotta sitten. Onkohan olemassa mitään tilastoa siitä, kuinka suuressa osassa kouluja tai kuinka moni opettaja oikeasti opettaa yhteisölliseen tiedonrakenteluun pohjautuvilla malleilla? Mitkä ovat opettajien oikeat valmiudet vuoden päästä toteuttaa ilmiöpohjaisuutta?

Mikko Jordman kirjoitti...

Pekan yksi erityinen vahvuus on asian tekeminen yksinkertaiseksi ja toteutettavaksi.
Sen verran Pekkaa tunnen, että tarkoituskaan tuskin non luoda ainoaa universaalia parasta didaktiikkaa tai metodia. Sen sijaan kyse on itselle parhaan mahdollisen toimintatavan luomisesta, yhdessä muiden kanssa. Tässä ja nyt, heti käyttöön, kokemuksen kautta parantaen. En näe tuossa mitään pahaa, päinvastoin.

Ihailen Pekan paneutumista, asian sitomista teoriaan, halua jakaa ja yhteiskehittää, pyrkimystä jokaisen parhaaseen mahdolliseen oppimiseen, tarkoituksenmukaisuutta. Ja halua itse jatkuvasti oppia lisää.

Erityiset aallot loppuun siitä, että nyt äidinkielen opettajat ovat lähteneet samalle polulle http://polku.opetus.tv/

Tämä kaikki tekee minut iloiseksi tänään :)

Pia Lumme kirjoitti...

Kiitos Martti ja Asko sanoistanne, aivan kaikista! Näistä on helppo olla yhtä mieltä. Yhdyn myös Mikon tekstiin, jossa mainitaan myös edistyksekkäät äidinkielen opettajat :)

Kirjoittelin melkein sekunnilleen Martti samaan aikaan Pekka Peurasta tehdyn artikkelin pohjalta omaa blogiani, mutta en yllä edelleenkään noin syvään analyysiin mitä tulee Suomen koulureformeihin ja koulu-uudistajiin eri aikakausina. Kiitos Martti historiallisesta katsauksestasi ja ansiokkaasta ruumiinavauksestasi!

Olen ollut paljon koulutuksissanne, kiitos teille jo siitä positiivisesta uskosta, jota olette meihin nuorempiin, sitkeisiin "kouluremontoijiin" iskeneet. Suomen koululaitos tarvitsee tällä hetkellä puheenvuoroja ja raakaa työtä pedagogiikkaamme uudistamiseen ja sitä myöten oppimisen, oppimisympäristöjen ja opettajuuden uudistamiseen.
Jatketaan oppi-isiemme ja -äitiemme uudistamisen tiellä. Voitte käydä katsomassa uusinta oppimisympäristöhankettamme www.inno2020.fi - sivuilla!

Innostavaa syksyä kaikille!

Tommi kirjoitti...

Ajatuksia herättävä kirjoitus. Olen Pekan metodiin (ja muihin vastaaviin) perehtynyt muutamien artikkelien ja blogikirjoitusten kautta. Tässä ko. blogissa huomioni kiinnittyi kuitenki mm. siihen, että lopun opetussuunnitelma-vertailussa ei esitetä ainuttakaan argumenttia, joilla esitettyjä johtopäätöksiä perustellaan. Esim:
"ON myös yleistavoitteita, jotka saattavat jäädä tällä työtavalla katveeseen Esim. näitä:
Hänen maailmankuvansa on avara ja syvä. Hän osaa olla vuorovaikutuksessa. Nuorella on taitoa ja tahtoa tehdä yhteistyötä. Hän osaa ajatella ja toimia eettisesti. Hän on luova. Hänellä on oppimaan oppimisen taidot."

En ymmärrä miten tähän johtopäätökseen on päädytty, sillä sitä ei tekstissä kerrota. Blogin alkuosa ei liioin tarjoa tähän mitään eväitä. Sen analyysi vaikuttaa silkalta namedroppailulta. Esim:

"4) Tehtävien teon tukena ei käytetä oppikirjaa vaan videoita.

" Peura tekee myös osan opetusmateriaalista itse. Esimerkiksi opetusvideoita tekevät myös muut uudistajat, jotka tekevät töitä kouluissa eri puolilla Suomea."
Oppikirjattoman koulun idean isistä ehkä tunnetuin on Rudolf Steiner. Hänen Wardorf- kouluissaan oppilaat tekevät kirjat itse.
Videoiden teko ja jako on nykyään upean yksinkertaista. Onneksi on u-tube"

Ok. Entä sitten? Mitä merkitystä tällä on opetuksen/oppimisen kannalta? Onko tämä hyvä/huono asia?

Täten blogin lopetuskappalekin jää melko irralliseksi. Jäin miettimään mikä Peuran metodin pätevyysalue on ja miten Koskenniemen ajatuksen liittyvät Peuran metodiin. Toivottasti asiat joskus selviävät.

Martti Hellström kirjoitti...

Tanks Tommi kommenteista.

Tein siis pika-analyysin Peuran metodista vain tuon lehtijutun pohjalta. Listasin EHKÄ- asioita niiden tavoitteiden osalta, joiden toteutumisesta en tuon lehtijutun perusteella ole aivan varma. Perusopetuksessa (Peura opettaa lukiossa) menetelmän valinnan kriteerinä ovat tavoitteet. Osa opsista löytyvistä tavoitteista voi olla vaikeaa toteuttaa hyvin yksilöllisesti etenevällä tehtäväopetuksella.

Vanhojen klassikoiden nimiä palauttelin ennen muuta omaan mieleeni. Kullakin klassikolla on oma olettamusperustansa.

Videoiden esiinnostaminen liittyy siihen, että Peuran metodissa ne erottavat sen (ymmärrettävästi) 1900- luvun alun ja vielä 2000-luvun vantaalaisen Ilolan koulun vastaavista menetelmäideoista (joissa opettajan korvasi luettava teksti).

En osaa vastata kysymykseen Peura metodin pätevyysalueesta muutoin kuin toteamalla, että sellainen epäilemättä on, mutta se ei kata kaikkia tavoitteita. Siksi opettajan on hyvä käyttää monipuolisia menetelmiä, kuten Matti Koskennimei totesi jo 1940-luvulla.

Martti

Tommi kirjoitti...

Hei,

Jatketaan mielenkiintoista keskustelua. Voisin osaltani kommentoida noita Peuran metodeja. Tukeudun nyt Pekan nettisivuihin ja muistoihini hänen esitelmästään sekä sitä seuraneesta kesksustelusta

Kohtiin 1, 2 ja 4 yo. blogitekstissä:
Käsittääkseni tehtävän luonnetta ei Pekan metodissa ole käännetty vaan, kuten ennenkin, niillä harjoitutetaan jo opetettua. Ero vanhaan on siinä, että opettaja ei luennoi koko luokalle kerralla vaan oppilaat voivat katsoa kuhunkin aiheeseen liittyvän videon ja/tai lukea kirjasta tai netistä. Video koostuvat opetustuokioista aiheeseen liittyen ja ovat siis oppitunnin "luento-osuus" videoituna. Näin oppilaat voivat edetä omaan tahtiinsa. Kyse ei ole siis "tehtäväopetuksessa", jos sillä tarkoitetaan sitä, että ensin tarjotaan tehtävä ja sitten toivotaan, että oppilaat keksivät ratkaisun omin päin. Ja mitä eri tasoisiin tehtäviin tulee niin nähdäkseni niiden "kukoistuskausi" jatkuu yhä sillä se on standarditapa missä tahansa matematiikan ja fysiikan oppikirjassa.

Vidoiden käyttö ja omaan tahtiin eteneminen on osa hypetettyä "Flipped Classroom" -metodia. Se on ollut jo jonkin aikaa varsinainen "buzzword". Tutkimuksia aiheesta ei kuitenkaan liiemmin ole (en itse ole ainakaan niitä löytänyt paria yhdysvaltalaista gradua lukuunottamatta). Oppilaiden mielipiteitä on jonkin verran kartoitettu ja tulokset viittaavat siihen, että monet pitävät, mutta pieni osa inhoaa, koska haluaisivat "perinteistä" luento-opetusta. Käsittääkseni Pekka pitääkin "mini"-luentoja pienille ryhmille juuri tästä syystä.

Kohtaan 5:
Kyse todellakin on sovelletusta Mastery Learning -menetelmästä. Siitä Pekka on innoituksensa saanut ja viittaanettivisuillaan taajaan Bloomin klassikkoartikkeleihin. Minun muistikuvani ja tulkintani siitä, mikä Mastery Learningissa on keskeistä on hieman erilainen kuin yo. blogissa. Mastery learningiin saattaa kuulua myös ajatus siitä, että jokainen oppii kunhan saa tarpeeksi aikaa, mutta keskeistä metodissa on se, että siirtyäkseen seuraavaan aihealueeseen opetuksessa oppilaan on hallittava edellinen aihe. Tämä on ilmeistä esim. matematiikassa. Oppilaat kuitenkin ovat eritasoisia, joten heille on varattava eri määrä aikaa, jotta he saavuttavat sellaisen osaamisen tason, että he voivat siirtyä eteenpäin. Tätä käsittääkseni Pekan metodissa monitoroidaan nettipohjaisilla "testeillä" - eräänlaista formatiivista arviointia siis.

Vaikka Mastery Learning kuulostaa varsinaiselta viisasten kiveltä, on siinäkin heikkoutensa. Tutkimustulokset menetelmän hyödyistä ovat ristiriitaisia (kts. esim Slavin, 1990 journaalissa Review of Educational Research) tosin monissa artikkeleissa liputetaan menetelmän puolesta (kts. Guskey, 2007, Journal of Advanced Academics). Lisäksi oppilaiden oma oppimiskäsitys ja opiskelustrategiat saattavat vaikuttaa menetelmän hyödyllisyyteen radikaalisti (kts. Lai & Biggs, 1994 Contemporary Educational Psychology).

Kohtaan 7:
En puolustaisi kokeita oikeusturvan perusteella. Oppilalla on oikeus saada opetusta ja jos kokeet ovat pedagogisesti huono ratkaisu (tai huonompi kuin joku muu) niin niistä tulee luopua.

OPSiin liittyviä asioita en kerkeä nyt kommentoimaan, kun en OPS-runouteen ole niin läheisesti perehtynyt. Enkä tosin vieläkään ymmärtänyt miten blogissa päädytiin siinä esitettyihin arvioihin eri osa-alueiden toteutumisesta.

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos dialogista. Innostaa perehtymään asiaan syvemmin.

Martti

Marika Toivola kirjoitti...

Sellainen korjaus teidän pohdintoihin, että lähtökohtana eivät ole videot. Niitä käyttää hyvin pieni osa oppilaista. Peuran teoria ei ole fipped classroom, mutta flipped learning se on. Tässä teille lisää pohdittavaa http://www.flippedlearning.fi/p/kaanteinen-oppiminen.html.

Martti Hellström kirjoitti...

Kiitos, Marika, ajatuksistasi.

Martti

jr55 kirjoitti...

Martti, puuhatessamma 80-luvulla opetuskehitysloikan parissa mieltäni avasi eniten väitöskirjasi loppupäätelmä: opetus ei kehity, koska opettaja on itseriittoinen stadupkoomikko ja saa vain siitä kiksejä. Kyllä tuo kolahti teatterikoulun hylkiönä minuun. Peura myöntää nöyrästi, että hänen menetelmiään kokeilivat monet 80-luvulla, mutta tosiaan, silloin ei ollut somea ja yksittäiset puurtajat sammuivat kaksi kerrallaan.

T K kirjoitti...

Hieno katsaus opettamisen historiaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Peuran menetelmälle ei tee oikeutta arviointi, joka ei huomioi, että se on nimenomaan käytännöllisistä syistä kehitetty menetelmä lukion matematiikan opetukseen, ja samoista syistä se sopii hyvin sovellettuna myös lukion fysiikan ja kemian opetukseen.

Tuntuu, että toimittajat haluavat lehtijutuissa aina saada hyvän otsikon ja suuren haloon, että nyt on keksitty uusi filosofia. Monesti koulusta kertovan lehtijutun sävy on sellainen, että nyt kaiken pitää muuttua kaikissa kouluissa, kaikilla tunneilla.

On varmasti totta, että menetelmä ei ehkä ole paras kaikkiin aineisiin peruskoulussa kaikkien peruskoulun opsin tavoitteiden mukaan, eikä tällaista viisasten kiveä liene järkevä kuvitella löytävänsäkään.

Mutta on myös totta, että matematiikassa, luonnontieteissä ja yleensäkin oppiaineksessa, jossa osaaminen on edes melko ekvivalenttia ongelmanratkaisukyvyn kanssa, menetelmä on niin hyvä, että hetken sitä toteuttaneena on vaikea olla kuulostamatta hurahtaneelta uskovaiselta.

Sanonpa vain, että samaa ajattelin kavereista, jotka kehuivat muutamia vuosia sitten iPhoneaan. Eihän mikään voi olla vain kaikessa parempi kuin vanhat kilpailijat. Täytyyhän siinä jotain huonoa olla.

Mutta ei ole. Kaikki (tai no, 99%) on paremmin kuin opettajajohtoisessa opetuksessa.

Mm. Flipped Classroomin ja Peer Instructionin nimillä kulkevista, luentoajan käsitekeskusteluihin ja -tehtäviin käyttävistä menetelmistä on pitkäaikaiset, vahvat näytöt fysiikan opetuksessa. Ne ovat täysin ylivoimaisia luennointiin verrattuna. Eric Mazur on tehnyt puolet elämäntyötään näistä. Hyvä lähdeluettelo fysiikan opetuksen tutkimuksen käytäntöön sovellettaviin tuloksiin on Randall Knightin Five Easy Lessons.

Peuran menetelmä on, siten kuin itse sitä vedän, käänteistä opetusta, ryhmätyöskentelynä, omaan tahtiin. Tärkeää on myös, että aikaa käytetään ongelmanratkaisun opetteluun mahdollisimman paljon.

Siirryin pari vuotta sitten käyttämään paljon käänteistä opetusta ja ryhmäkeskusteluja. En ryhtynyt siihen radikaalista filosofisesta syystä, kuten en usko monen muunkaan mafyke-opettajan. Vaan koska näille vahvaa tieteellistä näyttöä. Ja toimiviksi osoittautuivat.

Peuran menetelmää lähdin kokeilemaan siksi, että se ratkaisee tiettyjä ajankäytöllisiä ongelmia, joita vanhassa opetusmallissani oli.

Ei tämäkään menetelmä yksin ole viisasten kivi, tietysti on hallittava oppiaineen sisällön pedagogiikka, kuten se, mitkä käsitteet ja periaatteet ovat sellaisia, että niitä ei yksin opi oikein kirjasta tai videolta, ja miten puretaan mekaniikan harhakäsityksiä jne. Opettajan on osattava vähintään saman verran edelleen.

Viimeisenä haluan jysäyttää varsinaisen pommin, joka itseni vakuutti tämän tulevaisuudesta.

Peuran menetelmässä on yksi etu, jonka vuoksi 15 v kuluttua pienissä lukioissa ei enää muulla tavalla ainakaan matematiikkaa, todennäköisesti fysiikkaa ja kemiaa myöskään, opeteta.

Nimittäin se mahdollistaa useamman kurssin opettamisen yhtä aikaa pienissä lukioissa, joissa ryhmäkoot voivat olla muuten luokkaa 5-15 opiskelijaa.

Kun koulutuksen järjestäjät ja rehtorit tajuavat tämän, Peuran menetelmän osaaminen tulee olemaan työhönotossa ensimmäinen kysymys.

Menetelmä tulee säästämään pieniä lukioita lakkauttamiselta, mikä on opiskelijoille hieno asia. Ja vähentämään myös matemaattisten aineiden opettajien työpaikkoja toisella asteella.

Tätä argumenttia en ole vielä nähnyt missään nettikeskusteluissa, mutta Pandoran lipas on nyt auki.

jr55 kirjoitti...

Peuran helmet

TK yhdistää Peuran Freneeseen, joka ei myöskään ollut kasvatustieteilijä vaan käytännön opettaja, joka yritti kehittää koulun, jossa opetussuunnitelma oikeasti voisi toteutua.

Itse käytin peuramaista menetelmää parikymmentä vuotta alakoulussa ja juuri TK:n esittämällä tavalla: samaan aikaan luokassa työskenteli kemia-fysiikan, maantieto-biologian, historian, matematiikan, kuvataiteen, musiikin ja tvt-äidinkielen ryhmiä. Parhaimmillaan luokassa oli 34 oppilasta.

Peura toteaa, että passiiviseksi opetetut oppilaat eivät ehkä pidäkään oppilaskeskeisyydestä. Aivan totta. Aktiivisuuteen totuttaminen onkin kova haaste. Kokemukseni oli, että kaksi tuntia päivässä oli tottuneillekin oppilaille aika selkeä yläraja.

Moni kokeilu kaatui siihen, että opettaja antoi urakan ja jätti sitten oppilaat oman onnensa nojaan. Peura toteaa, että menetelmä ei vähennä opettajan työtä, vaan lisää sitä. Allekirjoitan tuon. Täsmäopettaminen ja jatkuva ohjaus saavat työpäivän hurahtamaan huomaamatta ohi.

Peura panostaa jakson suunnitteluun. Huolellinen jaksosuunnittelu lieneekin ehdoton edellytys oppilaskeskeisyydelle. Jos jakso on hyvin suunniteltu, niin jakson puolessa välissä voi joskus kokea flown, kun katselee sujuvasti opiskelevaa oppilasmuurahaispesää. Tässä vaiheessa ope voi saada ne kiksit, jotka perinteisesti tulevat estradiopetuksen stand up -hetkistä.

Ryhmätyön käsittäminen sosiaaliseksi oppimisympäristöksi, jossa jokainen on vastuussa omasta työstään ja edistymisestään, oli 80-luvulla radikaalia. Ryhmätyö kun oli siihen aikaan yleensä vain keino siirtää kaikki vastuu ryhmän ahkerimmalle,

Peura kiteyttää oppivan yhteisön hienosti: kun tekee jotain uutta, joka vähän jännittää, työ tuntuu seikkailulta. Tuo asenne lienee ainoa realistinen keino esimerkiksi kouluttaa nykyinen opettajisto tietotekniseen pedagogiikkaan.

Ja sitten helmien helmi: matikassa ei oleellisinta olekaan matikan oppiminen, vaan opiskelu- ja vuorovaikutustaitojen oppiminen sekä itsetuntemuksen ja itseluottamuksen kehittäminen. Substanssit ovat sen jälkeen vain käyttöainetta.

Olen iloisen yllättynyt nuorista pedagogeistamme. Tästä on hyvä lähteä eläkkeelle.

Jorma Riikonen

Matti Taneli kirjoitti...

Hei Martti,


Pekka Peuran ajatukset ovat monin tavoin virkistäviä ja viisaita. Pontti on mm. se, että
opiskelijat oikeasti oppisivat asioita mielekkäällä tavalla. Opettaminen on oikeastaan
mahdotonta, ainakaan asioita ei voi kaataa opiskelijoiden päähän. Toisaalta ajattelen,
että "opettaminen" on myös opettajan itsensä likoonlaittamista ja kysymysten tekoa sekä ohjaamista ja innostamista, oppimista, jopa opetustaidetta. Joskus käy niin, että yhtäkkiä huomaa kokevansa flow`n - ja näin monet asiat avautuvat tai ainakin näyttäytyvät erilaisessa näkökulmassa, "maisemassa", joka inspiroi laittamaan oman pensselin jälkensä yhteiseen, "universaaliin yhteiseen (maailman)kokemukseen".

ystävällisesti Matti