KAVERIT, näin se vain on. Kesä meni ennenkuin ehti tullakaan. Laskin viisi kaunista päivää ja kaksi puolikasta.
ELOKUU on alkanut. Ja hieman yli viikon kuluttua alkavat koulut täällä päin Suomea.
KALENTERISTA huomaan kauhukseni, että minunkin lomani on pian loppumassa, vaikka eihän eläkeläisella oikeasti lomaa olekaan.
NPDL täytyy kaivaa naftaliinista, Vesa Äyräs palaa hommiin ja on aika näyttää, että Onenote-sovelluksemme toimii. Perjantaina pääsen kouluttajaksi Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan rehtoreiden kauden avajaisiin Paikkana on Hattula-pirtti. Otsikkoni kuuluu kutkuttavasti: "Uusi opetussuunnitelma tulee, muuttuuko mikään oikeasti sinun koulussasi?" Perjantaina on myös deadline lupaamalleni Kehitysvammaliiton Ketju-lehteen lupaamalleni sivun jutulle oppimisesta.
LAUANTAIN seison Espoon Perinneseuran teltalla Leppävaarassa Kotiseutupäivien kunniaksi. Samana iltana lähdemme sitten vaimon kanssa pikku kotimaan loma-työ-retkelle, jonka yhteydessä saan alustaa ops-jutuista Lapualla ja Pyhäsalmella. Ensimmäinen yöpaikka on Naantali. Viimeinen Pyhäsalmi. Viiden päivän matkan varrelle osuu lisäksi ainakin Raahe, Pori ja Vaasa. Meneeko 1000 km rikki?

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti