Kirjoja

Kirjoja
Kirjoja

torstaina, elokuuta 27, 2015

Paluu 70-luvulle

KYLLÄPÄ elämä hellii! Lupasin jelpata OKL:n väkeä ja auttaa ns. maisteri- harjoittelussa. Ja millainen sattuma osuikin soppaan. 7.9. alkavassa harjoittelussa ohjaan kolmea opiskelija-paria Haagan peruskoulussa. Vintage-kielellä kyseessä on vanha  Kylänevan harkkari. Vitsi, nyt on kurssikaverit kateellisia.

TUOSSA koulurakennuksessa toteutettiin minun  opiskeluaikanani pääosa opetusharjoitteluista. Siellä oma kurssini (OKL 1974-77) piti myös päättöharjoittelun. Keväällä 1987 olin siellä myös itse vs. luokanlehtorina ja tutustuin Tapio Toivaseen, jonka kanssa teimme siellä huikeita näytelmiä ja sen jälkeen vaikka mitä. Tuon jälkeen ohjasin siellä harjoittelua myös yleisdidaktikkona. Ne pestit taisivat päättyä, kun rupesin rexiksi 1989.

AIVAN huikea päästä käymään noissa tiloissa ja imeä seinistä  jälkiä oman opiskeluajan hienoista ja pelottavistakin opettajista. Muistan mm. Harikosket, Anna-Liisa Kervisen, Sirkka-Liisa Keräsen, Matti-Pekka Koivulaisen, Antti Lappalaisen.... ja tietenkin rehtori Lauri Kauppisen. Sekä monta muuta vaikuttavaa hahmoa, joiden kasvot muistan, mutten enää nimiä. Aaltoja.

JA myöhemmiltä ajoilta 80-luvulta mm.  Juha Katokorven, Ismo Kjäldmanin, Jaakko Laihon, Sirkku Myllyntaustan, Pekka Rannan sekä  Arto Vaahtokarin...

JA sokerina mansikoiden päälle. Toinen harjoittelukoulu syksyllä on Mäntymäen koulu Kauniaisissa. Elämä hymyilee.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

On hienoa nähdä oldtaimerin intoa paluusta koulun "penkille"! Omalla kohdallani paluu on enemmänkin "Back to the 80´s", sillä tulen nyt harjoittelemaan samaan opinahjoon, jossa käväisin tutustumassa joskus v. 1984 perusharjoittelua varten. Sitä en kuitenkaan siellä suorittanut.

Muutama vuosikymmen on vierähtänyt ja vasta nyt tulen suorittamaan maisteriharjoitteluani ohjannassasi. Hieman minuakin pelottavat nämä ohjaajat ja didaktikot; mitenkähän suoriudun tuntisuunnitelmista yms? Silloin ennen piti laatia opetuskeskustelujen vuorosanoja ja oppilaitten vastauksia tuhkatiheään oppitunnin aikana. Toivottavasti niistä ajoista on jo päästy!

Kiva nähdä, että didaktikkonani on emeritusproffa, jolla on pitkä ja laaja kokemus koulusta sekä kentältä että yliopistosta. Olen mielenkiinnolla lukenut blogejasi, mutta vasta nyt tuli pakko kommentointiin, kun kerran näin läheltä liippaa.
Odotan varmaan yhtä innolla harjoittelua kuin Sinäkin!

Kimmo Jorasmaa

Martti Hellström kirjoitti...

Moro Kimmo!

Paljon on muuttunut. Luokanopettaja on pääohjaaja, didaktikko seuraa nykyään tosiaan vain muutaman tunnin ja ohjaa näin isommissa linjoissa. Kannattaa menna huomenna infoon.

Proffan pätevyyttä minulla ei ole, mutta kaikkea hullua on tehty.

Martti